IRC-Galleria

Hopeadelfiini

Hopeadelfiini

If you plan on being anything less than you are capable of being, you will propably be unhappy all the days of your life

Selaa blogimerkintöjä

hehhee =DSunnuntai 18.03.2007 19:39

http://www.mtv3.fi/helmi2005/klubi/ <---tosta "minkä värinen aurasi on"



Sininen on aurakentän hellä hoivaaja. Hän tekee kaiken sydämensä ja tunteittensa ohjaamana. Hänen elämäntarkoituksensa on rakastaa toisia, opettaa toisille rakkaudesta ja saada tuntea olevansa rakastettuja. Elämän arvojärjestyksessä hänellä on kolme asiaa ylitse muiden: rakkaus, ihmissuhteet ja henkisyys.

Sininen on usein opettaja, terapeutti tai sairaanhoitaja. Hän haluaa auttaa toisia ja saada kaikki tuntemaan itsensä rakastetuiksi ja hyväksytyiksi. Ihmiset kääntyvät helposti sinisen puoleen saadakseen apua, tukea ja ymmärrystä, koska ovat tottuneet siihen, että sininen on aina olemassa heitä varten, heidän käytettävissään.

Vaikka sininen tarjoaakin toisille sen olkapään, jota vasten voi nyyhkyttää ulos murheensa, on hän itse myös herkästi kyynelissä. Hän itkee katsoessaan television nyyhkyleffoja, hän itkee ollessaan iloinen, surullinen, loukkaantunut tai suuttunut - ja silloinkin kun siihen ei ole mitään syytä




Aurassa voimakkaana myös keltainen ja violetti:


keltainen:

Keltainen on koko aurakentän iloisin persoona, Hän on energinen, valoisa ja leikkisä persoona, jonka valoisuus, lämpö ja optimismi hurmaavat toisetkin ihmiset. Keltaisen ihmisen elämän täyttymys on tuottaa iloa toisille, nauttia elämästä ja auttaa koko planeettaa voimaan paremmin.

Keltainen voi olla hyvinkin ujo ja herkkä, mutta myös juhlien keskipiste. Hänellä on loistava huumorintaju, ja hän iloitsee saadessaan toisetkin nauramaan. Keltainen uskoo, että elämä on olemassa siksi, että siitä nautittaisiin. Hän rakastaa vapautta ja tarttuu hetkeen. Hymy huulillaan hän muistuttaa toisille, ettei elämää sen enempää kuin itseäänkään pidä ottaa liian vakavasti.

Työ ei keltaiselle ihmiselle ole muuta kuin ikävä velvollisuus, josta hän mieluusti kokonaan luopuisi - ellei ole sattunut saamaan itselleen työtä, joka on hauskaa ja kevyttä, ja jossa hän pääsee vapaasti totoeuttamaan itseään.

Luonto ja eläimet ovat keltaiselle hyvin tärkeitä, ja jos hän johonkin suhtautuu vakavasti, se on luonnon suojelu. Eläimet, erityisesti koirat tuntevat luontaista vetoa keltaista ihmistä kohtaan.


violetti:

Violetti on aurakentän syvällinen näkijä ja visionääri. Hän on synnynnäinen johtaja ja opettaja, joka on täällä pelastaakseen koko planeetan. Useimmat violetit tuntevat vetoa suurten joukkojen opettamiseen, korkeiden ihanteiden edistämiseen, koko planeetan elinolojen parantamiseen tai ihmisten, eläinten ja luonnon pelastamiseen.

Violetin ihmisen sisällä on varmuus siitä, että hän on syntynyt tekemään jotain tärkeää. Hän uskoo olevansa keskinkertaisuuden yläpuolella ja on jo lapsesta asti uskonut saavuttavansa jotakin suurta.

Violetti haluaa tulla kuuluisaksi, matkustaa ympäri maailmaa, liittyä rauhanjoukkoihin tms. ylevää - ja monet heistä nämä haaveet toteuttavatkin. Violetti ihminen löytää itsensä usein johtajana tai opettajana, monet koettavat saada idealisminsa leviämään kirjallisuuden, taiteen tai musiikin keinoin.


Koska elämme parhaillaan violettia aikakautta, tuntee jokainen violetti ihminen, joka ei toteuta sisäistä kutsumustaan, parhaillaan voimakasta sisäistä tarvetta tarttua toimeen, saattaa päätökseen se, mitä hän on syntynyt tänne tekemään. Hänellä saattaa vain olla vaikeuksia löytää se erityisalue, jolla hänen on tarkoitus tavottaa oma suuruutensa.

Monille violeteille opetettiin lapsena, että hänen unelmansa ovat suuruudenhulluja ja mahdottomia. Sen vuoksi violetti on saattanut kadottaa alkuperäisen yhteytensä oman sisimpänsä kutsuun. Siksi violetin olisi tärkeää pysähtyä kuuntelemaan sisintään ja kysymään itseltään, tekeekö hän juuri sitä, mitä varten uskoo olevansa olemassa. Jos ei, hän ei koskaan saavuta elämässään tyytyväisyyden ja täyttymyksen tunnetta, ja hänen elämäänsä värittää raskas tyhjyyden tunne.








ohoo, ainaki toi keltanen sopii tosi hyvin! :o khuul! ja noi muutki kyl, hehhee >:D outooo @_@

p.s tossa keltasessa sanotaa et HAUVAT tykkäis! =)) hihhiiii

p.p.s sinisessä sanotaa et on usein terapeutti, ja musta tuleeki psyologi! :o vauu ^_^

jjooh =)Perjantai 16.03.2007 18:11

1. Mitä ajattelit tänä aamuna ensimmäiseksi?
et mitä häh ku olin nii unenpöppörössä, khehe =D

2. Mitä teit aamulla ensimmäiseksi?
sanoin Harrille et moi ja menin sohvalle köllöttään, hehe :D väsytti vielä ^^

3. Mitä odotat tulevalta viikolta?
glupsiis ainaki et on ne enkun ja ruotsin kirjotukset :o vääk

4. Millainen olit 10-vuotiaana?
hihii ainaki tein kepposia, hähä >8)

5. Lempipaikkasi?
hmm :> jjoku ^_^

6. Mikä biisi herättää muistoja?
jaaps, vaikkaa Ruoska EVVK :D hahhaa

7. Mikä saa sinut huonolle tuulelle?
noh öö :D jos oon jotenki väsyny ja sitteee hmm. emmä keksi, joku xD

8. Mikä sinussa on kummallista?
hahaa ainaki ajatusmaailma :')

9. Mistä esineestä et luopuisi?
mun hauvalelusta ^^ <3

10. Mikä on elementtisi: ilma, vesi, tuli vai maa?
horoskoopin mukaan maa :)

11. Ketä uskot?
en ketää 8D no eikä, riippuu vähä =D

12. Mikä on kulkuvälineesi?
tassutellen pitää mennä ku pyörä pöllittii :'<

13. Mikä on mottosi?
elämä on sitä mitä teet siitä =) khähä

14. Mitä kaipaat lapsuudestasi?
noh emmä tiä :)

15. Mitä teet aivan liian harvoin?
nään hauvoja :<

16. Mikä on parasta sinussa?
öö en tiiä, mietipä sitä :D hehe

17. Mitä käsilaukkuusi kätkeytyy?
ei mulla oo semmosta paitsi joskus ku meen baarii 8)

18. Lempileikkisi lapsena?
x-filesiä leikittii, haha xD

20. Mikä on lempikirjasi?
joku Dalai Laman =)

21. Milloin viimeksi nauroit vedet silmissä?
tänää :p hihhii

22. Mihin haluaisit matkustaa?
kaikkialle ^_^ ainaki johonki missä ois eläimiä =)

23. Mikä saa sinut hyvälle tuulelle?
jos saan karkkia tai joku hymyilee ^_^ nii ja sit ainaki jos joku hauva tai muu eläin tulee vastaan! =)) hihi ne omistajat joskus ihmettelee ku alan hirveenä hymyileen :D

24. Millaisella tuulella heräsit tänään?
hyvällä ^_^ oli kivan kuulosta ku sato vettä :)

25. Oletko ihastunut?
jooo <3

26. Mikä on rakkain harrastuksesi?
piirrustelu ^^

27. Minkä taidon haluaisit oppia?
paremmin piirtää ja maalaan :D ja sit soittaa hyvin :>

28. Oletko romanttinen?
nnoo emmä tiiä x)

29. Mikä lapsuuden tapahtuma on jäänyt elävästi mieleesi?
ku asuttiin Tampereella ja loiskautin vettä lapiolla ja mun hiuksii lensi kuollu kastemato :') hahaa märyhä siinä pääsi xD ja siellä asu yksjalkanen pappa ja isosisko uskotteli et patteri puhuu, haha :DD

30. Mitä pelkäät?
ilkimyksiä ja pimeetä :)

31. Kenelle kerrot huolesi?
riippuu vähä ^_^ Harrille ja siskoille ja joilleki :D

32. Mistä vaatekappaleesta et luopuisi?
kisuhupparista 8)

vähä outoo :-DPerjantai 02.03.2007 16:18

taisin nähdä unta et olin kala ja uiskentelin jossaki kylmässä vedessä jossa lillu jäälauttoja, haha :') sit mun kaveritki oli kaloja ja neki ui siellä, huih :D jee vähä niiku siinä Big Fish-elokuvassa! 8)

olipa jänskää! ^_^Torstai 22.02.2007 20:10

ku olin tulossa kotiin ni yhtäkkiä lumihangella istu ihan tajun pikkunen pöllö! :o se oli jonku pikkulinnun kokone, hihi ^^ olin et häää ja pysähdyin töllöttään sitä ja menin lähemmäs, khehe :D se vaan möllötti mua siinä pöllömäisesti ja sit lehahti lentoon ja ajattelin et apua nyt toi hyökkää mut se lensiki puuhun ^_^ sit näin et sen ympärillä oli linnun höyheniä ja vieressä joku sen kokone tai isompi kuollu pikkulintu :o hyi hyi! mut se oli hassu, joku vauvapöllö! :)) paitsi et se tais olla varpuspöllö ku ne on pikkkusii, hihi =) mut hassu! :))
hehee, näin koko yön unta jotka liitty Heroes-peliin, haha :D ensin mä muuten vaan pelasin muka sitä, sitte toisessa unessa timanttigolemit halus tulla meille yöks ja ne söi omenoita ja kolmannessa unessa selitin mun serkulle siitä pelistä, voi äly :D

horoskooppi =)Keskiviikko 07.02.2007 22:38

"Neitsyt-ihmisten sanotaan olevan vaatimattomia taustavaikuttajia. He ovat ahkeria ja lojaaleja, ja menestyvät työssään. He ovat myös lahjakkaita ja sinnikkäitä. Neitsyet ovat äärimmäisen tarkkanäköisiä. He havainnoivat asioita ihmisistä ja elämästä tavalla, johon kukaan muu ei pysty. Tämän vuoksi Neitsyeltä on vaikea salata mitään. Oli kyse sitten isosta tai pienestä asiasta.

Tarkkanäköisyytensä ansioista he pystyvät toteuttamaan kumppaneidensa haaveet, sellaisetkin, joita he eivät tienneet itsellään edes olevan. Neitsyet pystyvät sammutamaan myrskyjä, ennenkuin ne puhkeavat. Se on loistavan huomiokyvyn ansiota.

Neitsyt on huomioonottava, lempeä ja auttavainen. Heitä sanotaan myös erittäin loogisiksi, analyyttisiksi ja järkeviksi. Neitsyet ovat myös älykkäitä ja joviaaleja.

Lyhyesti sanottuna, Neitsyt on tähtikartan Äiti Teresa."


-aika hyvin kuvaa mua, hehe :D erityisesti toi havainnointi ja analyyttisyys, hihhii ^_^

:dMaanantai 22.01.2007 22:18

otin tämmöstä hyvää jukurttia missä on suklaanpalasia mut en jaksakaan syyä ku just söin kaikkee nannaa :'< pistän jääkaappiin ja syön aamulla, namm 8)

edit: eikä nyt äiti toi mulle vielä jäätelöö xD mä räjähdän, en kyl vielä syö hahhaa :D

vaude! =))Maanantai 15.01.2007 20:39

mää heräsin tänään reippaana! :o


vaikka näinki pelottavaa unta et ilkee hirvi ajo mua takaa ku se oli karannu metsästä, nyyh :'d (näin jälkikäteen keksisin kyl pelottavampiakin otuksia painajaiseen mitä hirvi, phihi :') vaikka on neki pelottavia ku ne vois potkasta nassuun tai lävistää sydämen niillä sarvilla! :d)

mä sain puulta turpaan 0_oMaanantai 08.01.2007 10:02

pyöräilin tyytyväisenä pimeessä ja sit menin jonku puun alitse ni siinä roikku semmone ihme pihlajanmarjaterttu joka oli pakkasen vaikutuksesta kivikova ja sit se tietenki osu just keskelle mun silmää, haha :') ilkee puu :d

pöö ^_^Tiistai 02.01.2007 14:04

jos mulle tulee tylsää ni alan tekemään kaikkia kepposia, hihi ^^ Harri koki jo sen kohtalon, hähää =))