IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Voi paska. Temazepamia. Voi kiitos. Perjantai 06.10.2006 10:47

Ei minuuttiakaan unta. Ajatus ja keho ei asetu.
Ajatukset pyörii petturin, punahiuksisen ihmisen, isolaation, moraalirappeuman, eskapismin ja saamattomuuden ympärillä.

Lyriikka ei luonnistu. Ei voi kirjoittaa sidottuun aiheeseen nyt. Eikä ole yleisvihainen ja kriittinen olotila. Niinkuin edes vittu osaisin. Kai yrittänyttä ei laiteta.

Pikkutuntien raskaat faktat:

- Teen vitun pahaa kahvia. Kahvin kuuluu olla mustaa, ei punaruskeaa. Lisää sokeria.

- Ulkona on kylmää ja märkää. Askin avattuani huomaan tällaisten päivien taas olevan läsnä.
Ketjussa polttaminen tulee jo miltei huomaamatta. Finanssipolitiikka ei arvosta kyseistä
seikkaa.

- Kahvi ja savuke kädessä istuessa ulkona kylmässä Kemopetrolin maalailevat kappaleet ja
Laura Närhen ääni kuulostaa uskomattoman hyvältä.
Voi voi, skenepisteet laskee, kun tuommoisia kuuntelee. Melkein kiinnostaa.

- Skenepisteistä puheenollen, ihmiset osaavat olla vitun typeriä kyseisen asian kanssa.
Voi jumalauta. Opetelkaa!

- Petturit ja pinnalliset ihmiset ovat turhia. Ja näemmä 1st reaction on myös valehdeltavissa.
Itsehän olen pinnallinen paska.

- Herääminen on traumaattista ja aamut yksi eniten inhoamistani asioista.

- Progressiivinen on ihana käsite.

And my left leg is aching. My muscles are spastic, and it's annoying. I have difficulties focusing
my eyes, and that's annoying too. What a shitty life!

Bjav ja uusi The Jiva Orchestra potkii. Pojat osaa.

Itq vinq potq parq ja mjyyh!
Ketkä on sitä mieltä, että valitan turhista asioista? ... o/

Eipä muuta. Aahoj.

Ei oo tämän kossin voittanutta!Torstai 05.10.2006 00:59

Temetsi sanoo:
xDDDDDDDDDDDDDDDDDD vittu meikä o kolomipyöräne erakko pälvikalju kiiltää sointuna himalajan histogrammeina!!!
Hukka sanoo:
:XXXXXXXXXXXXXXXXXXMDINDNDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Hukka sanoo:
EEEEEIIIIIKÄÄÄÄÄ ::::::: DDDDDDDDDDDDDNFJDKDKDSDDDD
Temetsi sanoo:
xDF:satg
Tehtävänanto: Paljastan itseni ja itsestäni asioita. Valitsen seuraavat 5 ihmiset, jotka haastan tekemään saman perässä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamilleni ihmisille tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä. Tai sitte en.

Nimi: Otto
Lävistyksiä: O.
Tatuointeja: Eip.
Pituus: n. 180cm
Kengännumero: 43
Hiustenväri: musta
Sisarukset: sisko ja kelevoton velijenkuvatus

VIIMEISIN...
...Elokuva, jonka viimeksi ostit?: Quentin Tarantino DVD-poksi
...Kappale, jonka kuuntelit?: Swallow the Sun - The morning never came
...Kappale, joka oli juuttunut päähäsi?: Candy Cane - Crisis-crisis
...CD, jonka ostit?: Opeth - Morningrise
...Henkilö, jolle soitit?: Lenni
...Henkilö, joka soitti sinulle?: Lenni
...TV-show, jonka katsoit?: Oisko ollu Madventures
...Henkilö, jota ajattelit?: Empä kerro

VASTAAN VAI PUOLESTA?
Kaukosuhteet: Toimiski.
Itsemurha: Jos kaikki mennee pahasti pieleen.
Ihmisten tappaminen: Parasta ajanvietettä kylyminä syys-iltoina.
Teinitupakointi: :D
Rattijuopumus: Paskaa lakkiin ja luoti poloveen.
Homo- ja lesbosuhteet: Hihihi
Saippuasarjat: Ackk!

OLETKO...
...Koskaan itkenyt tytön vuoksi?: Empä oo tainnu. En kai oo tarpeeksi iimou.
...Koskaan itkenyt pojan vuoksi?: Nöyp.
...Koskaan ollut nyrkkitappelussa?: Muutaman kerran, mutta oon ollu onnenkantamoine.
...Koskaan joutunut pidätetyksi?: E.
...Rauhallinen? Liiankin.

MITÄ...
...Shampoota käytät?: Heitä villi arvaus, että käytänkö.
...Kenkiä käytät? Converse/Bundeswehr
...Pelkäät?: Tyttöjä.

KUINKA MONTA...
...Kertaa olet ollut rakastunut?: En tiiä sanua varmasti oonko kertaakaa.
...Kertaa sydämesi on särkynyt?: Satakaksattaa.
...Sydäntä olet särkenyt?: Tuskin yhtään.
...Kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä?: Kymmenentoista.
...Arpea on kehossasi?: Ainaki 5.
...Asiaa kadut menneisyydessäsi?: Hyvin, hyvin montaa.

AJATTELETKO OLEVASI...
...Soma? E.
...Hauska? Ehkä joskus.
...Kiihkeä? Thoh.
...Rakastettava? Paskammariat.
...Huolehtiva? Kyllä vain.
...Suloinen? Pololololo. E.

SUOSIKKI...
...Alkoholijuoma: Keskiketterä/Mellakkaöljy/Punukkukola
...Nelikirjaiminen sana: Hele
...Karkki: Miltei kaikki käy.
...Sarjakuva / piirroselokuva: Tuukka Virtaperkon tuotanto/Totoro.
...Aamiaismurot: Yeah, cheerious!
...Purukumi: Mikähä se oli... Joku "Cassit...?"
...Väri: Musta/valakone/punane.
...Kynsilakan väri: Mufta tai hintin punane.
...Viikonpäivä: Perjantai.
...Inhokkipäiväsi: Sunnuntai.
...Kukka: Eppäilyttää...
...Koru: Nämä jutut mun kaulasa ja käesä.

Erikoiskyvyt / -lahjat?: Ossaan tiputella ja vituttaa.
Kesä / talvi?: Kesä.
Norja / Ruotsi?: Ruottista tullee timanttista mussiikkia mutta siinä se sitte oliki.
Trampoliini vai uima-allas?: Kumpiki toimii ittesä loukkaamissee paremmi ku hyvi.

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...
...Nukkui sängyssäsi?: En tiiä. Varmaa koira varkain käyny.
...Näki sinun itkevän?: Isot pojat ei itke.
...Sai sinut itkemään?: Yks meinas saaha, mutta ei onneksi.
...Oli kanssasi elokuvissa?: Yksin olin viimeksikki.
...Huusi sinulle?: Vissii Linda.
...Lähetti sinulle sähköpostia?: Joku penisenlargement-juttu

OLETKO KOSKAAN...
...Sanonut "rakastan sinua" ja tarkottanut sitä?: Vältän tuon sanonnan käyttämistä filosofisista syistä.
...Ollut julkisella paikalla yöpuvussa?: Alasti ties missä kaikkialla.
...Pitänyt jonkun salaisuuden?: Kyllä vain. En vuoda.
...Itkenyt elokuvan aikana?: Isot pojat ei itke. Mutta tais olla Pokemon.
...Suunnitellut viikkosi TV-ohjelman perusteella?: Ei lestat kato telekkaria. TV on Saatanasta.
...Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta?: Usseinki!

Paljonko kello on?: 21:50
Omenat vai banaanit?: Äppölit.
Sininen vai punainen?: Punane
Kevät vai syksy?: Syksy
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: Mennä suihkuu ja mököttää
Minkä aterian söit viimeksi?: Pottumuusia ja nakkeja, jos kiinnostaa.
Lukio vai yliopisto?: Yliopisto ois aika peniksenjatke.
Oletko tylsistynyt?: Hyvin/kovin.
Minkä äänen kuulit viimeksi?: 5150:n Hi-gain kierron.
Mitä tuoksua nuuhkit viimeksi?: Ruakaa.

YSTÄVYYS/RAKKAUS:
Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: En nii mitenkää.
Haluatko jonain päivänä lapsia ja jos haluat, kuinka monta?: Otot ei lisäänny.
Mikä on sinulle tärkeintä ystävyydessä?: Tyttöjen jutut, tyynysota alusvaatteisillaan ja hiuksien harjaus.

MUUTA TIETOA
Rikosrekisteri?: Eip.
Mitä kieliä osaat?: Englantia, vähäse ranskaa, latinaa ja japania + jurrissa hyvin norjaa.
Nimeä lempiasioita makuuhuoneestasi: Sänky (toinen kohtu)
Asia, josta pidät itsessäsi vähiten: Olemus ja kaikki sen lieveoireet.
Ketä rakastat: Siskoani ja muutamaa hyvvää häiskää.
Ketä kaipaat: En oo kertomassa.

SINÄ
Lempinimet?: Hukka and all the usual insults.
Nimesi alkukirjaimet?: O ja T...?
Kuinka vanhalta näytät?: Jokku haukkuu 20+ mutta ne vaa vittuilee.
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: Oisko joku 10-12.
Silmälasit / piilolinssit?: Lukulasit.
Onko sinulla lemmikkejä?: Semisti yks koira. Kissa ois kuul.
Mikä saa sinut noloksi?: Harva se asia, mutta kai joku yliampuva imartelu.
Mikä saa sinut onnelliseksi?: 30g piriä, juoksumatto ja sakset kumpaanki kättee.
Mikä huolestuttaa sinua?: Mielenterveys ja finanssipolitiikka sekä yks juttu.

OLETKO KOSKAAN...
...Ajatellut, että kuolet?: Koska olen samurai, niin joka päivä, tietenkin.
...Halunnut karata?: Oi kyllä.
...Kokeillut huumeita?: I'm immune to drugs! \o/
...Harrastanut seksiä vieraan ihmisen kanssa?: Määrittele "vieras."
<inVadelma> LISÄÄ ALAMIDDLEÄ
<inVadelma> LISÄÄ ALAMIDDLEÄ
* inVadelma paskoo housuun
<Hukkka> AMBIENSSIT KATTOO JA BASSON JA BASARIN TAAJUUET VITTUU TOISISTAA!
<inVadelma> LISÄÄ ALAMIDDLEÄ
<inVadelma> LISÄÄ ALAMIDDLEÄ
* inVadelma paskoo housuun
<Hukkka> GAIN BOOSTIA PIENEMMÄLLE VITU APINA ÄLYÄKKÖ NÄÄ PALIOKO SE KIERTÄÄ
<viinikellari> D::::::::::::DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDd
<viinikellari> MITÄ HELVETTIÄ
<viinikellari> H AHAHAH AAHA
<inVadelma> LISÄÄ ALAMIDDLEÄ
<inVadelma> LISÄÄ ALAMIDDLEÄ
<Hukkka> TRIKKERIT NAPSUU VITUN KULLI!
<Hukkka> LISÄÄ ALAMIDDLEÄ
<Hukkka> AMBIENSSIA!
* inVadelma paskoo housuun
<Hukkka> AKSENTTIPELLIT KUULOSTAA YSKÄLTÄ VITTU TEE JOTAKI
<inVadelma> ADASRHGHGH
<Hukkka> :DDDDD
<inVadelma> HAHHAA
<inVadelma> YSKÄLTÄ
<inVadelma> _YSKÄLTÄ_
<viinikellari> :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
<viinikellari> HAHAHAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAHAHAAAAAAHhahHA
<viinikellari> VITU HOMO HELVETI 500BPM KIVEKSET KOLISEE YHTEE ____HOMO_____
<Hukkka> :
D
<inVadelma> 666BPM ASS BLAST
* inVadelma paskoo housuun
<inVadelma> LISÄÄ ALAMIDDLEÄ
<viinikellari> VITTU MEIKÄ HAJOILEE :::::::::::D
<Hukkka> DEMPPAA NE ISKUT LÄSKI ELEMENTIT KUSSEE ALLEE
<viinikellari> YSKÄ :..........
DDDDDDDDDDDDDDd
<viinikellari> AKSENTTIPALLIT
<inVadelma> 666BPM ASS BLAST
* inVadelma paskoo housuun
<inVadelma> LISÄÄ ALAMIDDLEÄ
<Hukkka> :D:DD

Tylsyys porsaan kotiin ajaa. Maanantai 18.09.2006 21:23

"Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden seitsemän laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat seitsemän henkilöä nähdäksesi mitä he kuuntelevat."

The Dillinger Escape Plan - Sunshine the werewolf
Candy Cane - Ladylike
Yeah Yeah Yeahs - Art star
Medeia - NA prt. 2
Bjav - Ninjat suhisee
Rubik - Telecvokning
The Mars Volta - Tetragrammaton

Vahinko kiertää:

inWadelma
Chiro
Eddie-o
drunkmod
rout
Justi
Marsuke

+

Nou laif ynisijä Temetsi :'D

Pärkel. Challenge accepted.Lauantai 11.03.2006 22:17

Vastaan seuraaviin kysymyksiin laulujen nimillä. Vastattuani haastan myös muutaman ystäväni mukaan. Tässä on niin paljon mietittävää että voin hyvin laittaa vahingon kiertämään. Listaan haastamani ihmiset omien vastausteni perään. MUISTA ETTÄ LAULUT PITÄÄ OLLA SAMAN ESITTÄJÄN KOKO AJAN!

1. Sukupuoli? - Strong man
2. Mikä on suurin unelmasi? - Fail and fall
3. Mitä inhoat? - Narrow mind
4. Millanen fiilis sinulla on nyt? - Lekalla päähän
5. Miten elämäsi sujuu ylipäätään? - Lottovoitto
6. Mistä asioista pidät? - Inversion
7. Mitä haluaisit sanoa ihastuksellesi/poika-/tyttöystävällesi? - Perfection <3

Music by: Rotten Sound
Lyrics by: G (Keijo Niinimaa)

And the price goes to:

justi
Marsuke
Temetsi
stereo
- Vanhemmat »