IRC-Galleria

Dodiih, nyt on sekin sitten koettu.

Mitä jäi mieleen? No Jumalasta ei juuri mitään. Jeesuksesta vielä vähemmän. Ulkoläksyistä osaisin nyt vain Isä Meidän, joten kuten menisi 10 käskyä, Apostolinen uskontunnustus ja Herran siunaus. Eikä jäänyt muistoa mistään upeasta ja rikkoutumattomasta yhteishengestäkään, kun sellaista ei oikein päässyt syntymään noin isolla porukalla.

Mieleen jäi kuitenkin maisemat, hauskat leikit, iltaohjelmat, isosten jutut (Igor, Butania, Musti, Kirsikkatehdas...), lauluhetket, koko ajan tuputettu ruoka sekä tutkimusretket niemeen.

Kaikkein vahviten mieleen painui kuitenkin itkeminen ja keskiviikko varsinaisena itkupäivänä. En muista itkeneeni usein kenenkään nähden, joten olennaisesti mulla ei ole ollut lohduttajaakaan silloin kun olen itkenyt yksin ja salassa. Oli siis vähän erilainen mutta omalla tavallaan äärettömän ihana kokemus itkeä muiden kanssa, yhdessä suuressa halissa, peittelemättä omia kyyneleitään.

Mulle itselleni siis riparin suurin oppitunti oli kyyneleistä ja siitä koskettavasta kauneudesta, mitä näen siinä, kun itkevää ihmistä mennään lohduttamaan, niin että lopulta kyyneleet lakkaavat. Ja myös hyvästä ja pahasta energiasta, siitä miten ne vaikuttavat kokonaisuuteen ja kuinka vahvasti.

Mutta siis, vaikkei tuo ehkä kovin hilpeältä kuulosta, niin ripari jää mun mieleen hyvänä, joskin hiukan erilaisena kokemuksena kuin oletin. Olen iloinen että lähdin sinne, vaikken alkuun ollutkaan innoissani.

Kiitos siis kaikille leiriläisille, ohjaajille ja erityisesti isosille!

Special thanks to Andy & Nette! + muut ihmiset joiden kanssa vietin aikaa :)

Herran siunausta ja näin pois päin :D

-Anna