IRC-Galleria

Jakke72

Jakke72

Jarkko <3 Jenna 10.6.2010----->
Turkishylje, eli merikarhu purki turhautumistaan kuningaspingviinin Etelä-Mantereella.

Eteläafrikkalaiset tutkijat pitävät hylkeen käyttäytymistä omituisimpana, mitä nisäkkäällä on koskaan tavattu.

Tarkkaa syytä merikarhun käyttäytymiseen ei vielä tiedetä. Tutkijat kuitenkin epäilevät, että hylje oli turhautunut ja seksuaalisesti kokematon nuori uros. Teko saattoi myös viitata saalistusviettiin, tai olla puhdasta leikkiä, joka muuttui seksuaaliseksi.

- Ensisilmäyksellä luulimme, että hylje yritti tappaa pingviinin, kertoo Nico De Bruyn Pretorian yliopistosta Etelä-Afrikasta BBC:n mukaan.

Tutkijat olivat tutkimassa merinorsuja, kun he huomasivat 100-kiloisen merikarhun hyökkäävän 15-kiloisen kuningaspingviinin päälle. Tutkijat saivat kuvattua koko tapahtuman.

Epäonnistunut akti kesti kolme varttia, jonka jälkeen entistä turhautuneempi hylje pulahti vilvoittavaan veteen. Pingviini ei loukkaantunut tapahtumassa.

Tutkijoiden mukaan se, että nisäkäs yritti harrastaa seksiä kokonaan toisen eläinkunnan edustajan kanssa tekee tapauksesta erittäin harvinaisen.

Tapauksesta kertoi BBC News verkkosivuillaan.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.