IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Maanantai 27.04.2009 06:17

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja
kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli
yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta


maria part 1Keskiviikko 22.04.2009 08:44

hahaaa mariaaa hyvä idea ! :DD

näitä hyviä ideoita taas..Torstai 02.04.2009 17:24

tulipa sitten lauantaiyönä lähdettyä ouluun hetken mielijohteesta..
käytiin pyörähtämässä :D meinattii ensin että jos vasta tampereella pysähyttäis :D

sinne reissulle jäi mm. entinen elämä ja kaikki huolet ja puhelin ja :D näin päätettiin inkan kans!

eikä mittää kiittelyitä reissusta, tulipahan tehtyä. :D

levilevileviSunnuntai 22.03.2009 18:18

levillä oli parasta !! kiitti inka ja kati ku pakotitte minut lähteen sinne :)
ja mariaaaaaaa o homo <3

maria ja sandra <3Keskiviikko 04.03.2009 20:05

nosta tavara lavuaariin ja höylää, vai ajoitko viikset pois ? :D

miksi ilmanvastus oli niin suuri että persus jumittui ämpäriin ja mitä helvettiä se siellä teki ?! :D

ainaki jätti isot !!! NÄIN kato :DDDDD

TOSI SIISTIÄ, AIVAN FANTASTISTa!?

sinä vanhahomo.......


ja mikkä vitun ketunnokat !? :D kiitos maria. :DD HINKIT

ja sano sille että oot tyhmä
- maria oot ihan vitun tyhmä!.
-joo..... eiku vittu kiitti eiku ei ku EN!!!!!!
ja maria ei omista enää kotia. kuulemma.

rööriroopet tykkäs ku viemäri tulvi, muttei vettä. ja ämpäri kävi vessanpöntöstä :D maria lirkutteli rööriroopeille ja ne olis varmasti halunnu putsata kaikki röörit :D

marian kans pienet juttutuokiot :) älylliset ja sivistyneet olohuonepunaviinilasikädessä- puheet.öö?

DiudiiiiiTiistai 03.02.2009 13:43

nyt sitä sitte tuli ostettua auto itelle.
minkähänlaiseksi romuksi tuoki osottautuu.. :D
vähä tämmönen pikaratkaisu oli, mutten olis uskonu että tämän ostan :D

mutta ompa sillä vain ihana ajaa <3
bensankulutus vain ei ole niin ihana....
ja ei ollu minun syy että tämmönen ostettii sitte :D

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.02.2009 16:51

ja huomenna taas reissuun.. ajokilometrejä kertyy taas mukavasti mittariin :)
ja toivottavasti siitä autosta löytyy sitten toimiva cd-soitin tai saatan tulla hulluksi matkan aikana kun ei puhelinkaan toimi tuolla puolen :D

tunturissa 09Maanantai 26.01.2009 17:51

taas se niin ihanan perinteikäs ralliviikonloppu vierähti, tällä kertaa vain se tuntu menevän todella nopeaa. Keskiviikkona tietenki jo hieman pohjustettiin ja otettiin vauhtia viikonlopulle :)
Ja perjantaina sitte päästiin itse asiaan, ja käytiin pikku häröissä kattelemassa tuolla pätkällä miten ne autot tänä vuonna kulki, ja kyllähän ne kulki =) pienen pienoista uloajoa toivottiin mutta kuskit näytti pysyvän hyvin tiellä.. damn. JA ensimmäiset ilotulituksetkin näin tälle vuodelle juuri siellä ! Hyvät vaput ja pääsiäiset vai mikkä juhannukset siellä toivotettiin ja jatkettii matkaa takaisin sivistyksen pariin.

Siinä vaiheessa kun takaisin keskustan tuntumaan päästiin, niin tuntui jo siltä että rallihuuma ja kuningas kupliva oli noussut päähän mukavasti niin pitihän sitä lähteä vielä jatkamaan onnelaan
Ilta meni kivasti ja varmasti jokainen oli voittaja sinä iltana :D

Lauantaiksi olin lupaillu yhtä sun toista ja kello 22 vasta alkoi tuntuun siltä että ehkä tässä vielä elämä jatkuu, sen verran huono olo oli..

ja sitä jaksettiin vielä radalle lähtiä =) Doris night kutsui , sinne lähdettiin juhlimaan sitten sitä oikeaa rallien voittajaa ! =)

NII ETTÄ loppu hyvin, kaikki hyvin, ens ralleja odotellessa ;)

öööLauantai 17.01.2009 20:17

miksi kummeleitten kattominen tässä olotilassa huvittaa näin paljon ?

SINÄKIN !

Pjeenenenis
« Uudemmat -