IRC-Galleria

Hurr. (np: Alice Cooper - Poison)Maanantai 02.11.2009 21:02

Palelen vieläkin eilisestä kuvauksesta johtuen. Ei olisi pitänyt olla ilman takkia sitä puoltatoista tuntia.

Ajattelin katsoa kohta hieman Yukan Clubia. Siitä on aikaa, kun viimeksi katsoin sitä ja kaipaan sen sekopäistä meininkiä.

Ensin kirjoitan kyllä hieman PriPriä. Larjus ei ole vieläkään saanut betattua kolmososaa... Kohta tulee ruumiita.

Ja sormeni ovat taas aivan jäässä.
1. Mikä on lempibändisi nimi ?
- Alice Nine
2. Minkä maalainen se on ?
- Japanilainen
3. Onko sinulla yhtään sen levyjä ?
- Kaksi: Alpha ja VANDALIZE
4. Tai muuta fanikamaa ?
- Kaksi julistetta, kolme flyeria ja teetä
5. Omistatko paljon bändin julisteita ?
- Kts. yllä
6. Oletko rekisteröitynyt bändin fanifoorumille ?
- Esittele minut sellaiselle, niin varmana rekisteröidyn
7. Kuinka kauan olet kuunnellut kyseistä bändiä ?
- Abou 1,5 vuotta
8. Miksi kuuntelet juuri tätä bändiä ?
- Sitä vaan rakastaa jotain joskus osaamatta selittää sitä.
9. Saatko koskaan "vihakohtauksia" bändiä tai sen jäseniä kohtaan ?
- En juurikaan
10. Mitä mieltä vanhempasi ovat fanituksestasi ?
- Suhtautuvat suhteellisen hyvin siihen
11. Oletko nähnyt unta bändin jäsenistä ?
- Tottakai xD
12. Ja herännyt pettyneenä, kun uni ei ollutkaan totta ?
- Joo.
13. Itkenyt bändin vuoksi ?
- Voi kuule, montakin kertaa.
14. Halunnut lopettaa fanittamisen ?
- Miksi ihmeessä?
15. Onko bändi suosittu Suomessa ?
- Uskoisin, että suhteellisen suosittu.
16. Olisitko valmis mihin tahansa päästäksesi näkemään bändin jäsenet läheltä ?
- Lähestulkoon
17. Ovatko muut sanoneet sinua hulluksi fanituksesi takia ?
- Ei, ihme kyllä
18. Oletko hullu ?
- En myönnä mitään.
19. Mitä tekisit, jos joku bändin jäsenistä kuolisi ?
- Lisäisin vasempaan käteeni uuden surunauhan.
20. Onko bändi sinulle tärkeämpi kuin ystävät ?
- Ei, ystäviä tärkeämpää ei olekaan.
21. Toivoisitko joskus, ettet olisi koskaan löytänyt kyseistä bändiä ?
- En.
22. Miksi ?
- Elämäni olisi muuten todella köyhää.
23. Mitä hyötyä bändistä on ollut sinulle ?
- Mikään ei auta minua paremmin kuin arisujen musiikki.
24. Entä mitä haittaa ?
- Sanotaan näin, että joskus en muista elää kun kuuntelen musiikkia.
25. Miten kauas olisit valmis matkustamaan bändin keikalle ?
- Taivaaseen
26. Mihin genreen bändin musiikki kuuluu ?
- Visual Kei
27. Kuinka usein kuuntelet bändin musiikkia ?
- Every day
28. Pitävätkö ystäväsi tästä bändistä ?
- Monet nettiystävistäni kyllä, livekaverit eivät juurikaan
29. Tiedätkö lempibändistäsi paljon ?
- Melko paljon
30. Oletko ollut heidän keikallaan ?
- Unfortunately no
31. Mikä on tämänhetkinen lempibiisi lempibändiltäsi ?
- MIRROR BALL ja Hana
32. Entä onko yhtään biisiä josta et niin hirveästi pidä ?
- Q. on aika tylsä
33. Mikä biisi lempibändiltäsi saa sinut iloiseksi ?
- RAINBOWS ja Kiseki
34. Mikä taas on bändin surullisin biisi ?
- MIRROR BALL Vandalize version
35. Entä onko sillä yhtään biisiä mille naurat ?
- Ei juurikaan
36. Mikä oli ensimmäinen biisi jonka kuulit bändiltä ?
- WHITE PRAYER
37. Pidätkö biisistä yhä?
- Absolutely
38. Mitä biisiä suosittelisit sellaiselle, joka on kiinnostunut kuuntelemaan lempibändisi musiikkia?
- Hmm. Velvet, WHITE PRAYER, Jewels ainakin
39. Mikä on bändin paras / hauskin musiikkivideo?
- SLEEPWALKER. Se on taidetta parhaimmillaan.
40. Katsotko lempibändisi videoita usein?
- Jeesbox.
41. Kuinka monta jäsentä bändiin kuuluu?
- Viisi.
42. Ketä on heistä "lempparisi"?
- Bokaruno Shou
43. Osaatko nimetä kaikki bändin jäsenet kuvan perusteella ?
- Todellakin
44. Kuka on bändin viehättävin (komein, kaunein, söpöin) tyyppi ?
- Shou. Hihih.
45. Entä hauskin ?
- Nao. Winnie the Pooh <3
46. Jos saisit tavata vain yhden heistä, niin kenet ?
- Shou.
47. Uskotko olevasi fani vielä vuoden päästä ?
- Ehdottomasti aivan varmasti päivänselväsit KYLLÄ.

Tomorrow. (np: Ayabie - Hoshigaoka)Lauantai 31.10.2009 15:35

Huomenna vuorossa Halloween- kuvaukset.

Toivottavasti ei sada tai ole liian kylmä. Tai liian pimeä, hrr.

Katselen netistä Babyn ja AP'n tuotteita. Väkisinkin tässä tulee hirvittävä 'pakko saada!'- olo. Vaikka yliampuva sweet ei iskekään, niin en silti pistäisi pahaksi omistaa tuollainen ihanuus. Huokaus.
VALITSE KYMMENEN TYYPPIÄ:
(Voi olla satuhahmoja, eläimiä tai vaikka omia sukulaisia. Jos laitat jonkun tuttusi, laitathan perään mistä hänet tunnet esim. paras kaveri tai äiti)

1. Akanishi Jin
2. Minä
3 Ayumi Hamasaki
4. YOSHIKI
5. Kamenashi Kazuya
6. Hiroto
7. Hizumi
8. Mikaru
9. Shou
10. Takaki Yuya

VASTAA SITTEN SEURAAVIIN KYSYMYKSIIN:

1. 4 kutsuu 3 ja 8 kotiinsa päivälliselle. Mitä tapahtuu?
Mikaru yrittää ilmiselvästi iskeä Ayumia pääruoan jälkeen valittaen, ettei pidä hedelmäsalaatista jälkiruokana. YOSHIKI katsoo tyynesti hymyillen vierestä ja kiroaa mielessään, miksi menikään kutsumaan moisen naisten miehen.

2. 9 yrittää saada 5 mukaansa strippiklubille. Lähteekö 5 mukaan?
Hah, Shou strippiklubilla. Rohkenen epäillä... Mutta jos kerran nätisti pyytää, niin kyllä Kame suostuu.

3. Sinun täytyy viettää yö ystäväsi luona. Valitsetko 1 vai 6?
No voi sun seitsemän. Hiroto. Akanishi. Hiroto. Akanishi. Apuva. Akanishi. Mä katuisin sitä vielä.

4. 10 näkee 2 ja 7 suutelevan kiihkeästi. Mitä 10 tekee?
Tiedä mitä Takaki siitä ajattelisi, mutta mä olisin ihan jossain taivaassa :3 Saattaisi katsoa, että taas uusi uhri ja unohtaa asian.

5. 3 rakastuu 6. Mitä tekee 8, joka rakastaa palavasti 6?
Ah, Mikaru pohtii asiaa päivät pitkät ja huomaa tuntevansa Ayumia kohtaan jotain syvää kuin meri. Sitten hän unohtaa Hiroton ja alkaa pehmitellä Ayumia.

6. 4 hyökkää kimppuusi pimeällä kujalla. Kuka sinut pelastaa, 2, 7 vai 10?
Mistäköhän YOSHIKI mulle nyt suuttui... No joka tapauksessa Takaki on niin babyface, ettei hän uskaltaisi tehdä mitään, joten likainen homma jää Hizumille.

7. 1 päättää leipoa kakun. Mitä tapahtuu varttia myöhemmin?
Kakku paistuu nätisti uunissa ja Akanishi soittaa kitaralla jotain nättiä.

8. 5 loukkaantuu pahasti auto-onnettomuudessa. Mitä 7 tekee?
Käy piristämässä Kamea, tietysti.

9. 3 täytyy mennä naimisiin joko 4, 8 tai 9 kanssa. Kenet hän valitsee?
Haa. Mikarun piiritykset ovat tuottaneet tulosta. Hääkellot soivat Ayumille ja Mikarulle.

10. 7 kidnappaa 2 ja vaatii 5 lunnaita. Mitä hän tahtoo?
Ahaha kidnappaus xD Hizumi vaatii Kamea opettamaan itseään leipomaan samanlaisia kakkuja kuin Akanishi.

11. Sinun täytyy suudella joko 1 tai 6. Kumpaa suutelet?
Elämän suuret kysymykset: Hiroto vai Akanishi? Akanishi. Sori Hiroto.

12. 10 lyö 9. Miksi?
Takaki on kade Shoun upeasta laulutaidosta :)

13. Kaikki valitsemasi henkilöt on kutsuttu 2 ja 10 häihin. 8 jää pois. Miksi?
Mites minä nyt Takakin kanssa naimisiin ehdin? No, Mikaru meni ostamaan sormusta Ayumille.

14. 3 ja 9 vetävät umpikännit talossasi. Mitä teet?
Olen itsekin pienessä sievässä ja nautin olostani. Samalla toivon, ettei kukaan oksenna mun matolle.

15. 3, 4 ja 6 menevät eläintarhaan juhlimaan 8 synttäreitä. Mitä 3,4 ja 6 antavat 8 lahjaksi?
YOSHIKI on säveltänyt Mikarulle oman sonaatin, Hiroto voisi antaa jotain... käytännöllistä, vaikka jonkin kultakorun. Ja mitä Ayumi antaisi lahjaksi, siitä meillä ei ole mitään aavistusta ;)

16. Kaikki valitsemasi henkilöt kerääntyvät talosi ulkopuolelle protestoimaan jostakin. Mistä?
Minun pitäisi lopettaa tällainen turha homma ja neuloa vaikka kaulaliina.

17. Mitä teet? (Kts 16)
Pinoan kaikki huonekalut ulko-ovea vasten ja pysyttelen loppupäivän sisällä.

18. 9 murhaa 2 parhaan ystävän. Miten 2 kostaa?
SHOU! Mitä menitkään tekemään?! Tätä en kyllä unohda koskaan. Niin, enkä anna anteeksi.

19. 8 ja 3 menevät telttailemaan. He kuitenkin unohtavat eväät kotiin. Mitä tapahtuu?
Mikaru käy kaatamassa jonkin peuraeläimen ja Ayumi todistaa olevansa hyvä laittamaan leiriruokaa.

20. Miksi 6 pelkää 1?
Akanishi on pidempi ja vanhempi ja vahvempi, joten väkisinkin sitä tuntee jonkinlaista alemmuutta.

21. 2 saa selville, että 4 ja 8 on salasuhde. Miten 2 reagoi?
Kertoo heti tämän herkullisen uutisen netin ihmemaailmassa ja nauttii olostaan.

22. Kysely on nyt loppu. Mitä kaikki menevät tekemään?
Huokaisevat helpotuksesta ja uskaltavat liikkua ulkona.
Simba (Leijonakuningas)
[] Sinulla on tapana kontata ympäriinsä
[x] Hiuksesi eivät koskaan pysy siinä asennossa missä niiden pitäisi
[x] Huudat kovaa (kun huudan)
[] Sinulla on identiteettikriisi (et tiedä oikein kuka oikeasti olet)
[x] Parhaat kaverisi ovat pahkasika ja mangusti
[] Setäsi on Scar
[x] Et osaa päättää itse asioita vaan teet mitä paviaani tahtoo
[] Olet ihastuksesti/rakastettusi/jalkavaimosi tossun alla
= 4

Hirviö (Kaunotar ja Hirviö)
[x] olet sisäisesti ainakin SIEVÄ
[x] Puhut tavaroillesi ja ne laulavat sinulle
[] Kun syöt ruoka roiskuu joka suuntaan ja etenkin vaatteillesi
[] Talvisin sinua heitellään lumipalloilla
[x] Suuttuessasi raivoat, huudat ja heittelet tavaroita sinne sun tänne
[x] Uskot välillä olevasi kirottu
[x] Vaatekaappisi valitsee mitä puet päällesi
= 5

Quasimodo (Notre Damen kellonsoittaja)
[x] Televisio, tietokone ja jääkaappi ovat hyviä ystäviäsi
[] Sinulla on tapana seisoa korkeiden rakennuksien katoilla jylhästi
[x] Kyttäät salaa muita ihmisiä
[] Pässit eivät tykkää kaveristasi
[] Olet kovakourainen, vaikka et itse sitä aina huomaakkaan
[x] Olet tai olet ollut ihastunut/rakastunut henkilöön, kuka ei tunne/tuntenut samoin
[] Kompuroit usein
= 3

Eric (Pieni Merenneito)
[x] Aina kun joudut romanttiseen tilanteeseen sammakot sanovat shallalallaaa
[] Sinulla on koira ja se on iso ja karvainen ja hyppii päällesi
[] Et koskaan tule hukkumaan, koska merenneidoista on hauskaa pelastella sinua
[] Silmäsi ovat ruskeat
[] sinua on helppo huijata
[] Olet prinssi
[] Saat kaikki tottelemaan itseäsi
[] Halusit itsellesi nätin tytön, mutta saitkin mustekalan
= 1

John Smith (Pocahontas)
[x] Joku outo varastaa aina kaikki keksisi ja mässysi
[öh?] Pidät siitä, kun sinut sidotaan paaluun kiinni
[] Eläimet eivät tykkää sinusta vaan pistelevät sinua ja varastavat kompassisi
[x] Haluaisit seikkailla
[x] Tuijotat ihmisiä (paha minä)
[x] Olet joutunut typerään tilanteeseen, jossa et tiedä kumman puolen valitsisit
[x] Tunnet tyypin joka ei erota kultaa maissista
[] Kaverillasi on vanhanaikainen lätsähattu
= 5

Kulkuri (Kaunotar ja kulkuri)
[] Sinulla on tapana pummata muilta ruokaa ja rahaa
[] Luulet välillä olevasi kauheankin kova
[] Sinusta on hauska syödä samalta lautaselta kaverisi kanssa
[] ... ja samaa spagettia
[] Olet/olit usein kotiarestissa
[] Harrastelet kauniiden tipujen hurmaamista
[] Osaat heiluttaa häntääsi
[] Olet koira
= 0

Philip (Prinsessa Ruusunen)
[x] Olet komeampi prinssi kuin Eric
[x] Harhailet metsässä pelottelemassa ihania neitosia
[x] Näet kummallisia unia etkä erota jälkeenpäin mikä on tapahtunut oikeasti ja mikä ei
[] Olet aamuvirkku
[] Syötät hevosellesi porkkanaa etkä kauraa, koska se on tuhma
[x] Tykkäät antaa pusuja toisille kevyesti, mutta ritarillisen dramaattisesti
[x] Äänesi on matala ja miehekäs
= 5

Eli olen Hirviö Philip John Smith. Nice.

Huoh. (np: KAT- TUN - Keep the Faith)Tiistai 27.10.2009 21:48

Napoleon sai taas antibioottia. Toivottavasti se tulehdus ottaa tällä kertaa opikseen.

Tänään onkin sitten KAT-TUN- jumitus vuorossa. Aaa kuinka rakastankaan näitä nuoria miehiä <3

Olin taas tänään Minkan mallina Ruttopuistossa. Sade iski hieman inhottavasti yllättäen, mutta ilmeisesti kuvat onnistuivat hyvin.

Ei innosta oikein mikään.
Napoleon viedään huomenna eläinlääkärille. Sen jalassa oleva patti on nyt todella karsean näköinen, ja raukka repii sen ihan verille. Ja eläinlääkäri sanoi kesällä sen olevan vain "ylimääräistä ihokasvustoa, josta ei pitäisi olla mitään vaivaa." Antibioottikuurille otus joutui, mutta ei auttanut mitään. Nyt siihen jalkaankaan ei voi enää koskea, koska pullero aloittaa kamalan kiljunnan. Minä todella toivon, ettei sitä jouduta lopettamaan. En tiedä, kuinka kestäisin sen. En osaa kuvitellakaan elämää ilman Napsua...

Tunnen oloni varsin surkeaksi nyt. Minun pitäisi mennä huomenna Minkan valokuvamalliksi taas uudestaan, mutta en tiedä, pystynkö keskittymään täydellisesti. Täytyy yrittää. En haluaisi tuottaa ystävälle pettymystä.

Äää-ä, haluan Halloween-bileisiiin.
Harrastan näin välillä aamudatausta. xD Kerään tässä voimia yhteiskuntaopin tunnille.

Alunperin minun piti tutkia muutamaa kuvaa Mikarun vaatteista ja piirtää niistä suunnitelmat. Olen nimittäin täysin sukka hahmottamaan vaatteita muista kuin omista piirroksistani, joten kynä sauhuamaan.

Ups, täytyy lähteä kohta.

Pohdintaa. (np: X Japan - Endless Rain)Sunnuntai 25.10.2009 19:00

Mietin tässä, että kuinka joku (tai jotkut) ovat kehittäneet viittomakielen. Tai siis, se on todella hieno ja fiksu ja maailmaamullistava keksintö, mutta kuinka se on kehitetty? Ei sellainen kieli putoa puusta päähän.

Näin viime yönä unta, että oli jokin aikakausi välillä keskiaika ja 1700- luku, ja olin Ranskan kuningatar. Oujeah. Se valtakunta olisi kaatunut jos olisin nähnyt unen lopun :3

Ajattelin kirjoittaa PriPrin seitsemättä osaa tänään koneelle. Pitäisi betauttaa Larjuksella tuo kolmas osa, niin saisin sen Lafiin ulos. Inhottaa olla tällainen saamaton kapine, jolla kukaan ei tee mitään.


Tällä hetkellä olen suhteellisen tyytyväinen elämääni. Äskettäin ajattelin, että minulla on hirveä kiire kirjoittaa kaikki fici-ideat kuukaudessa ja ommella kolme jsk'ta viikossa ja vastaavaa, mutta nyt tajuan, ettei minulla ole mikään kiire. Fici-ideat eivät katoa minnekään, onneksi olen aina kirjoittanut ne ylös kansioon. Kankaat eivät maailmasta lopu, ja ompelutaidot kehittyvät vuosien mittaan. Ei minulla ole mikään kiire. Kirjoitan ensin yhden ficin loppuun ja otan sitten seuraavan kehiteltäväksi.

Ensi viikolla minulla on kamalasti koulujuttuja. Kiasmassa pitäisi käydä, kirjoittaa englannin tiivistelmä, koota RO- tuntien työtä (mitä vaatii arkeologin ammatti) ja lukea lukukirjaa(Laulu punaisesta rubiinista, aistillisempaa kirjaa saa hakea Marsista). Äääk. No, kyllä minä kestän. Onneksi musiikki ei katoa minnekään.

Angel's Song (nupit kaakkoon)Lauantai 24.10.2009 15:10

Säännöt:
1. Laita sekoitus päälle: iTunes, Windows Media Player, mp3-soitin tms.
2. Vastaa jokaiseen kysymykseen seuraavan kappaleen nimellä.
3. SINUN TÄYTYY KIRJOITTAA KAPPALEEN NIMI HUOLIMATTA SIITÄ KUINKA HASSULTA SE KUULOSTAA.
4. Merkitse 10 ystävääsi.
5. Jokaisen merkityn tulee tehdä sama asia.
6. Pidä hauskaa

1) JOS JOKU KYSYY "OLETKO OKEI", SINÄ SANOT
Dangerous (vaarallista kysyä tuollaista xD)

2) KUINKA KUVAILISIT ITSEÄSI
Papa (ei, en aio tulla isäksi)

3) MISTÄ SINÄ PIDÄT MIEHESSÄ/NAISESSA
Ms. New Booty (...ahah XD)

4) KUINKA VOIT TÄNÄÄN?
The Red Carpet Day (imma the best)

5) MIKÄ ON ELÄMÄSI TARKOITUS
Digital Lolita (lolitahan tässä aina välillä ollaan)

6) MIKÄ ON MOTTOSI?
Laughter at lump of flesh (en edes tahdo ajatella)

7) MITÄ YSTÄVÄSI AJATTELEVAT SINUSTA?
Tears (olen kyllä aika itkupilli välillä)

8) MITÄ VANHEMPASI AJATTELEVAT SINUSTA?
Kakusei Heroism ~The Hero Without a 'Name' (tr00 sankari)

9) MITÄ SINÄ AJATTELET USEIN?
Epilogue (ficien viimeiset osat pyörivät usein päässäni)

10) PALJON ON 2+2?
Glamorous Sky

11) MITÄ AJATTELET PARHAASTA YSTÄVÄSTÄSI?
Saku

12) MIKÄ ON SINUN ELÄMÄNTARINASI?
RAINBOWS

13) MIKÄ SINÄ HALUAT OLLA KUN KASVAT ISOKSI?
Narcolepsy

14) MITÄ AJATTELET KUN NÄET IHASTUKSESI?
Lose Yourself

15) MITÄ TANSSIT HÄISSÄSI?
Appears

16) MITÄ SOITETAAN SINUN HAUTAJAISISSA?
I can't live if living is without you (<3)

17) MIKÄ ON SINUN HARRASTUKSESI/KIINNOSTUKSEN KOHTEESI?
Dirty (tulkinta vapaa)

18) MIKÄ ON SUURIN PELKOSI?
Nemo

19) MIKÄ ON SUURIN SALAISUUTESI?
Ich kann auch ohne dich

20) MITÄ HALUAT JUURI NYT?
Last Hallucination

21) MITÄ AJATTELET YSTÄVISTÄSI?
Social Faker (LOL)

22) MINKÄ NIMISENÄ JULKAISET TÄMÄN?
Angel's Song