IRC-Galleria

Joshu

Joshu

Don't believe in yourself. Believe in me, who believes in you.

Selaa blogimerkintöjä

Haista paska elämä.Lauantai 23.09.2006 04:01

Koira lopetettiin 13.09.06. Vittu repikää siitä. Vittu arvatkaa tuntuuko helvetin kivalta. No ei vittu todellakaan. Viljo oli ja on edelleen maailman paras koira. En unoha koskaan. Kukaa ei tuu korvaamaa sitä koiraa ikinä.

Muistan kaikki ne päivät
jolloin juoksit pellolla nopeammin kuin tuuli
ja sait minut hymyilemään.
Muistan myös sen,
kun saavuin kotiin uuvuttavan koulupäivän jälkeen väsyneenä
ja sinä juoksit minua vasttaan iloisesti töpöhäntä heiluen lempilelusi kanssa.
Sait minut välittömästi hymyilemään
ja väsymys häipyi kuin taivaantuuliin.
Aamuisin tulit herättämään minut nuolaisemalla kasvojani,
ja koulussa mietin,
mitä tekisinkään ilman sinua.
Nyt, rakas, nyt olet poissa elämästäni,
mutta lupaan että tiemme kohtaavat vielä joskus.
Odota minua siellä koirien omassa paratiisissa,
sateenkaaren tuolla puolen,
sillä saavun sinne hetkenä minä hyvänsä.
Älä vain unohda minua
ja niitä hyviä ja ihania hetkiä joita saimme kokea yhdessä.
Sinulla on aina paikka sydämessäni,
Rakas.
</3

:DDKeskiviikko 13.09.2006 00:36

Googleta hakusanoilla: "(Nimesi) on" (esim. "Matti on") ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta.
Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
Muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.

1. Aikolainen : Pohjois-Karjalan Aikuisopisto verkkolehti.
2. Jonna Tervomaa istuu ikkunapaikalla ja katsoo ulos jäiselle pellolle. Näky on tuttu, Jonna on istunut busseissa koko ikänsä. Jonna oli aikansa tunnetuin ...
3. Samoilla seuduilla viihtyy myös Jonna Ortju, joka hoitelee hiiren asioita ja ... Perjantaiaamuna toukokuun 20. päivänä yrittäjä ja muusikko Jonna Ortju, 30, ...
5. Jonna julkaisee uuden Jäässä-singlensä helmikuun lopussa. Kevään aikana on luvassa myös Jonnan kolmas albumi, jonka toisena singlenä julkaistaan Explain, ...
6. Juuri kolmannen albuminsa, Lähempänä totuutta, julkaissut Jonna esiintyi ... Jonna oli yhtä hymyä, vaikka mieltä painoikin uuden albumin vaatimaton ...
7. Siitä on neljä vuotta kun Jonna oli Popstars-kilpailija ja Gimmelin jäsen. ... Edellisellä levyllään Jonna hylkäsi debyytin seksipommi-imagon punatukkaisen ...
8. Uuden levynsä keväällä julkaissut r&b-tähti Jonna Pirinen on eronnut aviomiehestään. NRJ In The Park -konsertissa eilen esiintynyt Jonna kertoi asiasta ...
9. R&b-artisti Jonna on mennyt naimisiin. 7.päivää -lehden mukaan hänet vihittiin ... Jonna on noussut nopeasti Suomen menestyneimmäksi r&b-artistiksi. ...
10. Aikuisiällä laulaminen alkoi kiinnostaa uudestaan ja vuonna 1998 ilmestyi ensimmäinen albumi ”Jonna Tervomaa”. Dybyyttialbuminsa myötä Jonna nousi uudelleen ...

UUH. Oon niinku Pohjois-Karjalan Aikuisopiston verkkolehti, oon istunu busseissa koko ikäni, hoitelen hiiren asioita, oon 30 vee, julkasen helmikuun lopussa Jäässä-albumin ja sen toisena singlenä julkastaan Explain, oon just uuen albumin julkassu ja sitte olin Gimmelin jäsen ! :DDDD Sitte erosin aviomiehestäni ja menin taas naimisiin. Joomoi.

Joomoi.Keskiviikko 13.09.2006 00:21

Mitä mietit?
- Pitäs alkaa koht vetään varmaa täält koneelt. Ei jaksa enää.

Oletko kotona?
- Kylkyl.

Mitä teit ja missä olit eilen klo: 14.30?
- Olin koulus.

Minkä tv-ohjelman katsoit viimeksi?
- ..en muista. o.o

Pidätkö toisesta nimestäsi enemmän kuin etunimestäsi?
- E tod. O,o

Onko sinulla kivat vanhemmat?
- On, mut isäpuol on joskus tyhmä. :<

Oletko mielestäsi ikäistäsi kypsempi?
- Riippuu tilanteest. :p

Onko sinulla joku kiikarissa?
- Ei täl hetke. ._.

Kauneinta mitä sinulle on sanottu?
- Emt. On miulle sanottu et oon nätti ja kaunis ja et oon ku joku prinsessa (lol) mut :DDD

Onko huoneesi sekainen?
- ON.

Kuinka vanha äitisi äiti on?
- 40.

Etkö tiedä? Menehän kysymään:
- No tiesin. ô__o

Ulkona on hieno sää, miksi istut koneella?
- On tosi hiaano. :DD Iha pimeetä ja kylmää, moi.

Vihaatko pissiksiä oikeasti niin paljon?
- En nyt kaikkii vihaa, ne on vaan niin tyhmiä. X'D

Käytätkö farkkuja kotona?
- Välil.

Lempi huvipuistolaitteesi koko maailmassa?
- Emt. Kieppi on aika kiva. :D Emt. Ja tulireki. En oo sit päässy kokeilee mitn parempii.

Ajattele jotain vihannesta...
Ajattelitko porkkanaa?
- Joo. :D

Onko sinut nimetty jonkun mukaan?
- Ööei?

Minkä värinen postilaatikko teillä on?
- PUNANE ! ihq.

Onko siinä "Ei mainoksia" tarra?
- Ei oo. Raqstan mainoksii :d

Mitä joit viimeksi?
- Maitoooo. X3

Pidätkö banaaneista?
- Jep.

Montako tyynyä sängystäsi löytyy?
- Öö yhel nukun mut sit on semmone kiva tyyny siin viel. :D

Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- Öää. Battle Royalen. <3

Minkälaiset sukat sinulla on?
- Harmaat josson koirine kuvii ! XDD;;

Oletko koskaan lyönyt ketään?
- Jees. Mutten tosissaan.

Katsotko muumeja?
- Ain jos ne tulee sopivaa aikaa ja on muuteki aikaa. <3

Osaatko tehdä sillan?
- Surkeesti osaan.

Kärrynpyörän?
- E. :DD

Oletko ollut jälki-istunnossa?
- Ööoon.

Miksi?
- Ku riehuttiin jtn kaverin kaa. :D

Oletko laulanut karaokea? Missä?
- Joo, koton. Ja juhannuksen yhe tutun lavatansseis ! Ihq. :DDD

Voisitko osallistua idolsiin?
- JOO ! Voittaisin koko kisan, lol.

Käveletkö unissasi?
- Emt, en kai.

Tiedätkö missä on luumäki?
- Tiiän. Siihenki o syysä. :D

Asutko korvessa?
- Jooenjoo. Emt. :D

Mitä sulla on nyt päällä?
- Vaatteet.

Oletko käynyt ivalossa?
- Jep.

Oletko kiivennyt kotisi katolle?
- en tän. No en iha katolle, melkee.

Joko kyllästyttää?
- Eeip.

Ei kait?
- LUE^

Koska värjäsit hiuksesi viimeksi?
- Öö. Olikseee. Joskus pari kuukautta sitte.

Mikä sinusta ei ainakaan tule isona?
- Jtn eläimiin liittyvää tai jotai. .D

Viime matikan kokeen numerosi?
- Öö. En muista numeroo, mut tänää tuli silleen niiq 15+/20 Vähä oon pro ! D:

Ruotsin numero todistuksessa?
- 7 x>

Entäs englannin?
- 8

Haluaisitko hypätä benjihypyn?
- Ehkä joskus. :D

Entä benjihypyn ilman köyttä?
- Een kai. Katotaan sitte joskus. :D

Entä laskuvarjohypyn?
- Ehhkä. :p

Paljonko kello on?
- 20:52

Onks sulla lävistyksiä?
- Korvis.

Tatskoja?
- Eip.

Osaatko puhua japania?
- En puhuu iha sillee, mut sanoi. Konnichiwa. Gomen. Arigatô. Dôzo. :DDD Mo.

Tehdä sudokuja?
- Jep.

Minkälainen vyö sulla on tällähetkellä?
- Eioo.

Mikä sulla on kuudes viesti saapuneissa ja keneltä se on?
- Lisalta: '' Luulen nii ku se oli nii ajatuksissaa ja hiljane. ''

Oletko koskaan lukenut kenenkään viestejä ilman lupaa?
- Ööen. o__o

Kenen?
- ^

Kenen kanssa viimeksi puhuit puhelimessa?
- Isäpuolen. : D

Pidätkö puhelinta öisin kiinni?
- En.

Oletko poiminut koskaan mustikoita?
- Jep. 8DDD

Mitä sänkysi alta löytyy?
- Lelui ja öö. Aku Ankkoi !

Haluatko miljonääriksi?
- Joo ja en. :D

Katsotko lastenohjelmia?
- Joo. <8

Olisitko mielummin pikkukakkosen juontaja vai työskentelisit ruumishuoneella?
- Emt. Ruumishuoneel. Enmie jaksais olla pikkukakkoses juontaan. xl

Oletko koskaan rikkonut peiliä?
- En. :o

Miten onnistuit siinä?
- ^

Rikotko lakia?
- Välil

Oletko uinut alastomana?
- No ehkä. :DD

Oletko mielestäsi komea/kaunis?
- Oon iha vidyn komee.

Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia? Mitä?
- Zen Café ~ Antaa vituttaa

Onko se hyvä biisi?
- Iha.

Oletko namu?
- Luonnollisest !

Kenen kanssa puhut pisimpään puhelimessa?
- Öö, riippuu. : D Serkun kaa kai.

Mikä puhelu on jäänyt eniten mieleesi?
- Oha noita. XD Yks parhaist on se ku Max yritti selittää jotain kännipäissää.

Lempijäätelösi?
- Vanilja, minttu öö. No noi ainkii<3

Oletko väsynyt?
- Oon. :s

Millainen sänkysi on?
- Pien ja tyhmä. :< Haluun uuden.

Oletko omassa huoneessasi?
- Jep.

Mitä huoneen seinillä on?
- Tapettii? No on tuol vaik mitä muutaki. Hylly, pari tauluu ja seinäkalenteri ainkii.

Millaiset matot huoneessa on?
- Tommone hiano. :D

Millainen olotilasi on?
- Väsyttää, ei enää itketä kyl, mut vähä surullinen, muute ok.

Valvotko koskaan myöhään?
- Viikonloppusin ja arkisin joskus turhan myöhää.

Kaksi elokuvaa, jotka kävit viimeksi katsomassa elokuvissa?
- Joo tota. Viimeeks kävin kattoo Pirates of the Carribean: Kuolleen miehen kirstun, sitä enne. Öö. Siit on nii vtun pitkä aika. Varmaa jonku Robotsin emt. XDD

Kirjoita ruotsiksi:"Minun täytyy mennä nyt, kello on kahdeksan"?
- Vittuu mie tommossii. o__ô '' Jag ...jtn... gå nu, klockan är åtta. '' OON IHA PROO !

Oletko iloinen?
- En oikee.

Tykkäätkö salmiakista?
- NAMM.<3

Mitä söit viimeksi?
- Korvapuustin :DD

Oletko söpö?
- TOTTAKAI !

Mitä sinulle sanottiin viimeksi?
- '' Pitäiskö keittää kahvit? '' x>

Oletko hyvä uimaan?
- PROO ! No iha ok. :D

Mitä teet huomenna?
- Herään, käyn vessas, syön, meikkaan, käyn koulus, meen Julialle, tuun kotii, teen läksyt, oon koneel ja käyn nuQ.

Mitä teet nyt?
- Meen iha just koht.

Pitäs hankkii elämä. :llSunnuntai 10.09.2006 22:30

1. Kenelle annoit puhelinnumerosi viimeksi ?
- Emmille, tai oikeestaan se tarkisti et onkse oikei. <;

2. Toinen nimesi, tarinaa sen takana ?
- Karoliina, ensin siit meinas tulla miu eka nimi mut sitte noi jtn sähläs ja miust tuliki Jonna Karoliina. Xd lol.

3. Mainitse ihminen kenet luulet tuntevasi läpikotaisin.
- Ei ketään voi tuntee läpikotasin. ô_o Eniten tunnen varmaa äitin.

4. Maa, tai paikka minne voisit ja haluisit mennä ?
- Hesaan, Japaniin, Amerikkaan, Irlantiin, Islantiin, Skotlantiin, Kreikkaan, Kanarian saarille, Venäjälle täl hetkel.<33

5. Ihminen, jonka haluaisit pyyhkiä elämästäsi ?
- Oha noita. .___.

6. Mitä on tehtävä, että sinut saa hymyilemään ?
- No riippuu. : D

7. Jos saisit olla viikon joku julkisuudenhenkilö, se olisi?
- Öö oisinnn. ANTTI TUISKU ! No en tod. Lol. Emt. :s

8. Oletko koskaan ollut rakastunut ?
- Jjep.

9. Sana / lause, jonka sanoit viimeksi, ja kenelle ?
- '' Okei '' äitille

10. Onko sinulla unelmia ?
- Aina. Joka päivä. Ja ne ei koskaan toteudu. ;___;

11. Miksi itkit viimeksi ?
- Eilen sen takii ku elämä vitutti... Eiku hetkine, tänää sen takii ku Hyde ja Gackt on niiiiiin söpöjä ;_________; EI NII HYVÄNNÄKÖSII VOI OLLA OLEMASSAKAA! Vittu. t__t''

12. Mitä haluisit juuri nyt saada?
- Ystävii, hevosen, rahaa.... + paljon muuta.

13. Biisi. Joku, joka herättää tunteita?
- Niitä on paljon. :3

14. Mitä et ikinä pukisi päällesi ?
- Nahkatakkii tai mitään nahkaa. :ss Tai no riippuu. Enkä myöskää mitää. Öö. Emt.

15. Fanta, Cokis, Sprite vai kalja ?
- Kokis.

16. Montako lävistystä omistat ? Tatuointeja ?
- Molemmis korvis yks korvis. :D

17. Mikä sinusta tulee isona ?
- Emt. Jotain eläimii liittyvää. <:

18. Tumma vai vaalea sen olla pitää ?
- Iihan sama, ei se mitenkään vaikuta mihkää.<3

19. Hokema, josta et pääse eroon ?
- Kiroilen paljo. :D

20. Sänkysi leveys ?
- Emt, en oo mitannu.

21. Oletko herkkä ?
- Oon. Liian. -___-

22. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua ?
- Henkisesti serkku, Pinja ja äiti, fyysisest äiti. :D

23. Mitä olet syönyt viimeksi ?
Neljä omenaa. :DDD

24. Oletko ihastunut, seurusteletko kenties, vai yksinäinen ?
- Yksinäinen. .__.' En oo ees ihastunu täl hetkel.

25. Lempivärisi ?
- Melkeen kaikki menee. :D

26. Mitä mieltä olet Ricky Martinista ?
- ÄKSDEE.

27. Iskurepliikki, jota et koskaan unohda ?
- Ei miuta koskaan oo yritetty iskee. Kai. o_ô

28. Mitä nimiä vanhempasi harkitsivat sinulle ?
- Karoliinaa. :D

29. Kuka näistä voisit olla: Tuhkimo, Ruusunen, Joutsenprinsessa, vai Lumikki ?
- Tuhkimo!!1

30. Kyky, mitä et omista ja jonka tahtoisit ?
- Ajatusten lukeminen sillo ku haluun. :p

..............Sunnuntai 10.09.2006 22:18

Luettele 12 asiaa joita sinulla on eilen ollut päälläsi:

01. Pyjaman housut
02. Sukat
03. Farkut
04. Yöpaita
05. Kaulaketju
06. Raita t-paita
07. Toppi
08. Fleece-takki
09. Huppari
10. T-paita
11. ..
12. ..

Luettele 10 asiaa joita sinun tietokonepöydälläsi on:

01. Muki
02. Penaali
03. Lukujärjestys -___-
04. Känny
05. Säästöpossu
06. Semmone hiano kori jos on rahaa 52.50 € Xd
07. Radion kaukkari
08. Harja
09. Kirjepaperii ja -kuorii
10. Meikkipussi <:

Mainitse 9 lausetta jotka olet eilen sanonut:

01. Hyvää yötä.
02. Mite menee?
03. Joo, jos pystyn ni tuon.
04. Terveisii kaikille
05. Joojoo
06. Oon koton
07. Nähää sit 15. päivä
08. Ai ootteks työ sen kaa sittenki?
09. Se sano et Andul ois muka miut iha hirvee ikävä. ::DD

Kerro 8 asiaa mitä seinilläsi on

01. Seinäkalenteri 2006
02. Joku outo taulu ::D
03. Toine taulu.
04. Tapetti
05. Seinälamppu
06. Valonkatkasija
07. Lattialämmitysjuttu
08. Pistorasia

Mainitse 7 asiaa joita aiot tehdä ensi viikolla

01. Käyä tallil<33
02. Mennä kouluu : D
03. Syyä
04. Nukkuu
05. Mesettää
06. Käyä Julial
07. Käyä kerää ne vitun kasvit -___-

Mainitse 6 paikkaa jossa olet eilen ollut

01. Koton
02. Omas huonees
03. Kaupas
04. Vessas
05. Keittiös
06. Eteises

NO-LIFE! n_______n//Sunnuntai 10.09.2006 21:57

Millainen toivotte unelmienne kullan olevan (älä laita oman kultasi piirteitä ellei hän ole juuri sellainen kun olet aina toivonut), lopussa haasta 3 ystävääsi :)

Vastailkaa:

Millaiset hiukset tahtoisit pojalla/miehellä olevan
[ ]pitkät (olkapäähän asti tai pidemmät)
[x]lyhyet (siilin ja keskipitkän välillä)
[x]keskipitkät
[ ] kalju

Minkä väriset toivot pojan /miehen hiusten väriksi:
[x]ruskea
[x]vaalea
[x]musta
[ ]punainen
[ ]joku värjätty

Toivot hänen viihtyvän mieluiten (siis sinun seurasi jälkeen):
[ ]perheen parissa
[x]kavereitten parissa
[x]harrastuksen parissa
[ ]yksin.

Toivot että hän on (valitse vain 7):
[ ]hiukan ujo
[x]melko rohkea
[ ]todella rohkea
[x]hauska
[x]luotettava
[ ]kaveriporukkansa kingi.
[ ]kaveriporukkansa hiljaisin
[x] romantikko
[x]urheilullinen
[x]rento
[ ]varman päälle ottava
[ ]kokeilee kaikkea uutta.
[ ]eläin rakas.
[x]uskaltaa ottaa riskejä.

Toivon pojan/miehen olevan:
[x]sinua vanhempi
[ ]sinua nuorempi
[x]suunnilleen saman ikäinen kun sinä.

Toivot että poika/mies on:
[ ]viisain
[ ]komein
[x]hauskin

Toivot hänen olevan:
[x]suomalainen
[ ]ulkomaalainen
[x]sinulla on jokin maa jo mielessä, mikä? - Venäläine. : D

Jos hän tekisi sinulle yllätyksen haluaisit sen olevan:
[ ]romanttinen ravintola illalinen ja nippu ruusuja
[x]ilta, lemppari leffasi, teatterin ym. parissa.
[ ]joku ihan tavallinen aamiainenpöytään.
[x]menisimme kokeilemaan jotain uutta esim. koskenlasku, lasluvarjohyppäys.

Millainen täma gallup oli:
[ ]tosi hyvä
[ ]aika hyvä
[x]sellanen tavis
[ ]melko huono
[ ]surkea, miksi?

dfgddfdfSunnuntai 10.09.2006 03:17

Sinulla on:
[ ] sisko
[ ] veli
[x] mitaleja/palkintoja
[ ] älyä
[ ] purkka suussa
[/] yksinäistä
[x] kurkku kipeä
[ ] lapsi mahassa
[/] huono päivä
[/] hyvä päivä
[ ] ihana päivä
[ ] Nalle Puh matto(ja)
[ ] kaksi ovea huoneessasi
[ ] roskis täynnä
[ ] äitiä ikävä
[ ] ruokaa edessäsi
[ ] radio päällä
[ ] lamppu palanut huoneestasi

Sinä tahdot:

[x] matkustaa Australiaan
[ ] pelata jotain peliä
[ ] mennä vessaan
[ ] muuttaa
[ ] käärmeen
[ ] kirppuja
[ ] kouluun
[x] ulos
[x] kavereita
[x] ystäviä
[ ] naida
[/] itkeä
[x] nauraa
[ ] katsella ulos
[ ] lopettaa tämän gallupin
[x] tehdä tämän gallupin loppuun

Sinä pelkäät:
[ ] ihmisiä
[ ] likaa
[ ] melua
[x] käärmeitä
[ ] tietokoneesi hajoavan
[ ] että pyöräsi varastetaan
[/] olla hississä
[/] varastaa
[ ] uida
[ ] hiiriä
[ ] pölypunkkeja
[x] pimeää
[ ] mennä ulos
[ ] minua
[ ] itseäsi
[ ] koulua
[ ] rusakoita

Sinä pidät:

[/] sitruunoista
[ ] sillistä
[x] juustosta
[x] piimästä
[x] siisteydestä
[ ] sotkusta
[/] hiljaisuudesta
[ ] melusta
[ ] tungoksesta
[/] lumesta
[ ] lokista
[ ] hatuista
[ ] itsestäsi
[ ] minusta
[x] eläimistä
[ ] mudasta

Sinä odotat:

[x] kesää
[ ] kärpäsiä
[ ] kaveria
[x] tämän gallupin loppumista
[ ] menkkojasi
[x] pääseväsi ulos
[x] kännykkäsi soivan
[x] rakkautta!!!
[ ] ruokaa
[ ] kasvupyrähdystäsi
[ ] maailmanloppua
[ ] isääsi
[ ] kaverisi viestiä

Aikuisena sinä:

[ ] olet työtön
[x] perustat oman firman
[ ] joudut vankilaan
[x] saat lapsia
[x] menet naimisiin
[ ] olet onneton
[x] olet onnellinen
[ ] itket päivittäin
[x] ajat autoa
[x] käyt baareissa
[x] elät sivistyneesti
[ ] kudot villasukkia
[ ] hyppäät laskuvarjolla

Vielä sinä matkustat:

[x] ulkomaille
[x] Rovaniemelle
[x] Helsinkiin
[x] ystävällesi
[x] laivalla
[x] lentokoneella
[x] taksilla
[x] junalla
[x] minne vain haluat

[x] Olet väsynyt
[ ] Sinun kuuluisi olla nyt koulussa
[x] Olet sitä kauniimpaa sukupuolta
[x] Musiikki on yksi tärkeimpiä osia elämässäsi.
[ ] Omistat karvattoman lemmikin
[x] Olet kaksimielinen
[x] Sinulla on punaiset sukat
[x] Lasket itsesi oudoksi
[/?] Muut laskevat sinut oudoksi
[x] Se on hyvä asia
[x] Se on huono asia
[ ] Lempiaineesi on lukuaine
[ ] Vanhempasi eivät ole eronneet
[x] Inhoat IhQrAXu-kirjoitustyyliä.
[ ] Rakastat sitä
[ ] Eli oletko siis pissis?
[/] Inhoat pop-musiikkia
[x]Osaat soittaa jotain instrumenttia
[Osaan, mut osaan laulaa.] Et osaa, mutta osaat laulaa
[ ] Et osaa kumpaakaan
[ ] Olet jäänyt luokallesi
[x] Olet jonkun opettajan silmätikku
[ ] Sinulla on yli 8.8 keskiarvo
[ ] Sinulla on alle 6 keskiarvo
[/] Michael Jackson on friikki..
[ ] The Rasmus on ansainnut menestyksensä
[x] Antti Tuisku ei ole hyvä
[x] Rakastat piirtämistä
[ ] Olet hyvä siinä
[x] Olet omaperäinen
[ ] Vähät välität muodista
[ ] Seurustelet
[x] Sinulla on vastakkaisen sukupuolen edustajia hyvinä ystävinä.
[x] Poltat
[/] Juot kännihakuisesti.
[x] Ja se on mielestäsi kivaa.
[ ] Haistatat pitkät kaikelle, mikä ei sinua kiinnosta
[ ] Nimimerkkisi on outo
[x] Ei tässä gallupissa ole mitään järkeä.
[x] Mutta silti ruksitat
[x] Jaksat vielä ruksia näitä.
[ ] Olet lukenut kaikki Harry Potterit
[ ] Pidit niistä
[ ] Olet fani
[/] Luet paljon kirjoja
[ ] Kirjoitat paljon
[ ] Olet hyvä siinä !
[/] Arvostelet ihmisiä heidän ulkonäkönsä perusteella
[ ] Muoti on elämäsi
[ ] Kirpparilta löytyy hienoimmat vaatteet
[x] Olet nettiaddikti
[x] Omistat MSN messengerin
[x] Olet irc-galleriassa
[/] Ärsyynnyt, kun hymiöitä - ja ... päätteisiä lauseita käytetään liikaa
[/] Olet hyvä äidinkielessä
[ ] Olet huomannut tässä paljon kielioppivirheitä
[ ] Olet ala-asteella
[x] Olet yläasteella
[ ] Olet muussa koulutuksessa
[x] Tiedät mikä yhteishaku on
[x] Tiedät kuka on Matti Vanhanen
[ ] NRJ-on lempiradiokanavasi
[x] Eikä ole!
[x] Vaan joku muu.
[ ] En edes kuuntele radiota
[ ] Alice Cooperin Poison on tajuttoman hyvä kipale!
[ ] En ole kuullutkaan

Elämäni aikana olen:

[x] ollut masentunut
[x] tuntenut olevani rakastettu
[x] satuttanut itseäni fyysisesti
[ ]satuttanut toista ihmistä fyysisesti
[x] ollut tyytyväinen itseeni
[ ] ollut ylpeä isästäni tai äidistäni
[x] varastanut vanhemmiltani
[ ] tuntenut todellista rakkautta
[x] ollut epäitsekäs
[x] antanut toiselle ihmiselle jotain mikä merkitsi minulle todella paljon
[ ] arvostan neitsyyttä
[x] näyttänyt todellisen minäni jollekin ihmiselle
[ ] ajanut autoa humalassa
[ ] saanut sakkoja
[ ] rikkonut toisen omaisuutta koska olin kateellinen
[ ] yrittänyt rikkoa jonkun suhdetta
[ ] rikkonut jonkun suhteen
[ ] pettänyt
[ ] ajatellut toista miestä seksin aikana
[ ] suunnitellut kokeilevani huumeita
[ ] kokeillut huumeita
[ ] tippunut talon katolta
[ ] kiivennyt/ hypännyt parvekkeelta alas
[ ] syönyt piristeitä
[ ] joutunut elämään ystävän/omaisen itsemurhan
[x] itkenyt onnesta
[ ] lähettänyt mummolle ystävänpäiväkorttia
[x] kuullut vanhempien riitelevän
[ ] nähnyt isän lyövän äitiä
[x] joutunut fyysisen väkivallan uhriksi
[ ] pelännyt omaa poikaystävää
[ ] käyttänyt samoja sukkia 3 päivää putkeen
[/] kertonut äidilleni rakkaushuolistani
[ ] heitellyt pikku kiviä ikkunaan
[ ] antanut ruusun pojalle
[ ] syönyt litran jäätelöä kerralla
[x] kärsinyt unettomuudesta
[ ] hajottanut tietokoneen
[ ] nuollut kermavaahtoa jonkun keholta
[ ] joutunut pakotettuna harrastamaan seksiä
[ ] katsonut kun joku muu harrastaa seksiä
[ ] ostanut seksileluja
[x] ladannut netistä musiikkia
[ ] pitänyt piratismia varkautena
[ ] juossut poliisia pakoon
[ ] koittanut salaa laihduttaa
[ ] kirjoittanut wc:n seinään jotain
[ ] viiltänyt vahingossa sääriin haavoja säärikarvoja poistaessa
[ ] kuvitellut vastaantulevia alasti
[ ] matkustanut pummilla junassa
[ ] hävennyt omaa poikaystävää
[x] itkenyt yksinäisyydestä
[ ] ostanut alaikäiselle alkoholia
[x] ostanut alaikäisenä alkoholia
[x] miettinyt millaista olisi olla joku toinen
[x] soittanut pilapuheluita
[ ] tippunut jäihin
[ ] uinut avannossa
[x] pelännyt hammaslääkäriä
[x] lukenut Aku Ankkaa ja pitänyt siitä
[ ] koittanut nostaa omaa painoa penkistä

Pidän:

[x] kissoista
[ ] käärmeistä
[x] oranssista väristä
[/] mökkireissuista
[x] bilettämisestä
[x] takkatulesta
[/] rokkaripojista
[/] Apocalypticasta

Tiedän mitä tarkoittaa:

[ ] retorinen kysymys
[x] abortti
[x] feministi
[ ] sovinisti
[ ] eutanasia
[x] lol
[ ] assosiaatio
[ ] priorisointi
[x] navigointi

Olen nyt:

[ ] alasti
[ ] mustissa
[ ] kännissä
[x] kotona
[ ] matematiikkakilpailussa
[ ] näyttämöllä

Isona minusta tulee:

[x] kotiäiti
[ ] uranainen
[ ] sinkkuelämän Carrie
[x] hyvä vaimo
[x] nuorekas
[ ] ikiteini
[ ] erakko

Uskon:

[/] Jumalaan
[ ] jumaliin
[ ] keijuihin
[x] joulupukkiin
[ ] luonnonhenkiin
[ ] itseeni
[ ] en mihinkään
[x] kaikkeen minkä näen
[ ] Saatanaan
[ ] sielunvaellukseen

Pelkään:

[/] pimeää
[x] hämähäkkejä
[/] olla yksin
[x] käärmeitä
[x] sairauksia
[x] juoppoja
[x] hulluja raiskaajia
[ ] koulua
[ ] tulevaisuutta
[x] maailman tulevaisuutta
[x] kuolemaa

Minä olen:

[ ] alle 14
[x tasan. :D] yli 14
[ ] yli 18
[x] rakastunut
[ ] alipainoinen
[ ] pissis
[ ] gootti
[ ] liian lyhyt
[x] liian pitkä
[x] liian ruma
[/ en ees tajuu miks.] kadehdittu
[/] lapsirakas

Muiden mielestä olen:
[x] ujo
[x] hiljainen
[ ] raivostuttava
[ ] täydellinen
[ ] koulun kaunein
[ ] rasittava teini
[ ] luulen itsestäni liikoja

Vanhempani pitävät minua:

[x] keskivertoa kiltimpänä
[ ] keskivertoa villimpänä
[x :D] orjanaan
[ ] suosittuna koulussa
[ ] opettajien lellikkinä

Pidän:

[x] pojista
[x] tytöistä
[x] pojista seksuaalisessa mielessä
[ ] tytöistä seksuaalisessa mielessä
[x] homoista
[x] koirista
[x] orvokeista
[ ] vaaleanpunaisista seinistä
[x] silkkilakanoista

Tätä mieltä minä olen!:

[ ] homous on sairaus
[ ] homous on syntiä
[/] koulu on perseest
[ ] maailman söpöin on Orlando Bloom
[ ] Michael Jackson on syytön
[ ] Bush on hyvä jätkä
[ ] ulkomaalaiset ovat pelottavia
[x] iloiset ihmiset ovat rasittavia jos on itse pahalla päällä
[ ] Jumalaa ei ole
[ ] Jeesus elää
[x] mandariinit on hyviä

Maailman suurin epäkohta on:

[x] AIDS
[x] naisten sortaminen
[x] uskonsodat
[ ] saldo on kiinni
[x] nälänhätä
[x] vanhusten yksinäisyys
[ ] mUlLoN KarzEe finNi LeuaSsa!!11

Koulusta tultuani...

[x] menen nettiin
[x] syön
[x] teen läksyt
[ ] en tule kotiin
[x] leikin lemmikin/pikkusisaren kanssa
[x] kuuntelen musiikkia
[ ] nukun
[ ] muuta, mitä
[ ] koulu

[ ] olen nyt laihdutuskuurilla
[ ] alitajuntaisesti laihdutan koko ajan
[x] tiedän kuka juontaa Kymppitonnia
[x] mikä on Kymppitonni?
[ ] olen oksentanut vapaaehtoisesti
[ ] en kuitenkaan ole bulimikko
[x] kuuntelen rankempaa musiikkia kuin pop
[x] tiedän missä Muumit asuvat
[ ] minua eivät voisi Muumit vähempää kiinnostaa
[ ] käytän paljon huuto/kysymysmerkkejä lauseissani korostaakseni asiaani
[ ] käytän joskus merkkiä
[x] mitä tarkoittaa <3
[x] osaan sanoa kiitos neljällä eri kielellä
[ ] tiedän millä mantereella sijaisee Kenia
[x] tiedän myös mikä on Venäjän pääkaupunki
[ ] käytän tietokoneeni Paint-ohjelmaa säännöllisesti
[ ] tietokoneellani ei ole Paint-ohjelmaa
[ ] minulla ei ole omaa tietokonetta
[ ] meidän perheessä jollain on kannettava tietokone
[ ] olen katsonut elokuvan The Fast and the Furious
[ ] tiedän myös elokuvan suomenkielisen nimen
[ ] en pidä Bridget Jones-leffoista
[x] lopetan gallupin tähän yleensä

:::DDSunnuntai 10.09.2006 03:00

Tänä kesänä:

[x] polttanut itseni auringossa
[x] ruskettunut vähän
[/] ruskettunut sopivasti
[ ] ruskettunut PALJON!
[ ] uinut meressä,
[x] -järvessä,
[ ] -joessa,
[x] -lammessa,
[ ] -pihalla olevassa uima-altaassa
[x] käynyt huvipuistossa
[x] kastunut kavereiden kepposen uhrina
[ ] heitellyt vesi-ilmapalloja kavereidesi päälle,
[ ] tai he ovat heitelleet niitä sinun päällesi
[ ] käyttänyt minihametta,
[ ] -lyhyitä shortseja,
[x] -toppia,
[x] -"hihatonta" paitaa,
[ ] -varvastossuja
[x] ostanut uudet bikinit,
[x] -aurinkolasit,
[ ] -sandaalit
[ ] iskenyt söpön pojan kaupungilta
[x] syönyt jääteloä,
[ ] -pehmistä,
[x] juonut pirtelöä
[x] -limsaa,
[x] -siideriä,
[x] -vettä vaikka kuinka monta litraa!
[x] pomppinut trampoliinilla,
[ ] ja tehnyt voltin,
[x] tai jonku muun tempun
[ ] joutunut nokkosen "uhriksi"
[ ] ajanut skootterilla päin seinää,
[ ] -ojaan,
[ ] -naapurin kukkapenkkiin
[ ] leikannut ruohoa
[x] syönyt mansikoita,
[x] -lättyjä,
[ ] -kukan terälehtiä
[ ] lakannut varpaankynnet,
[x] -sormenkynnet
[ ] hypännyt uimaan vaatteet päällä
[x] kahlannut vedessä
[x] nukkunut teltassa kavereiden kanssa
[ ] pelannut pullonpyöritystä
[x] laulanut isoon ääneen
[ ] herättänyt veljen/siskon kaatamalla hänen päälleen ämpärillisen vettä
[x] tappanut kärpäsen,
[x] -sääsken
[ ] -ampiaisen,
[ ] -sammakon,
[ ] -linnun,
[ ] -sisiliskon,
[ ] jonku muun örkin
[x] tehnyt jotain hullua kavereiden yllyttämänä
[x] nukkunut aamulla yli yhteen
[x] valvonut koko yön
[x] kuunnellut musiikkia
[ ] kiivennyt puuhun,
[ ] ja katkaissut siitä oksan
[ ] joutunut olemaan ampiaisen piston uhri
[x] kerännyt kukkia
[/] bilettänyt kunnolla
[x] pelannut lentopalloa,
[ ] -sulkapalloa,
[ ] -tennistä,
[ ] -pesäpalloa
[ ] hajottanut vahingossa ikkunan
[ ] kiivennyt katolle
[x] pelleillyt
[x] ottanut aurinkoa
[x] rakastunut
[ ] lukenut vitsikirjaa
[x] kiljunut
[ ] hakannut nyrkkeilysäkkiä
[ ] ajanut skootterilla,
[ ] -mopolla,
[ ] -traktorilla,
[ ] -mönkijällä,
[x] -pyörällä,
[ ] -ajettavalla ruohonleikkurilla
[x] käynyt lenkillä
[x] katsonut telkkaria
[x] tekstaillut
[x] rullaluistellut
[ ] skeitannut
[ ] potkulautaillut
[x] nauranut
[x] ihastunut?
[x] kiljunut julkisella paikalla?
[x] halannut?
[ ] oksentanut?
[x] tupakoinut?
[ ] ollut karkkilakossa
[/ pussannu : D] suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä?
[x] omistanut lemmikkiä?
[ ] seurustellut?
[ ] ollut allerginen jollekin?
[x] värjännyt hiuksia?
[x] riidellyt ystäväsi kanssa?
[ ] lentänyt lentokoneella ulkomaille?
[ ] ollut Amerikassa?
[ ] muuttanut?
[ ] käyttänyt yli 150 euroa yhdellä ostoskerralla?
[/] ollut konsertissa tai festarilla?
[/] varastanut?
[x] lyönyt ketään?
[x] kiroillut vanhempien kuullen?
[ ] katsonut Lostia tv:stä?
[x] pelännyt pimeää?
[ ] syönyt hattaraa?
[x] hävittänyt avaimesi?
[x] nolannut itseäsi julkisella paikalla?
[ ] itkenyt hautajaisissa?
[ ] nauranut kirkossa?
[x] soittanut pianoa?
[x] ollut leirillä?
[ ] saanut uutta kännykkää?
[ ] asunut yksin omassa asunnossa?
[x] ollut velkaa jollekin?
[ ] sylkenyt jonkun kengille?
[ ] murtanut jotain osaa kehostasi?

No viel yksss. :33Lauantai 09.09.2006 06:10

Nimeä tähän kuuden tärkeän ihmisen nimi jne ;)

1. Vika
2. Lisa
3. Kati
4. Pinja
5. Julia
6. Minna


Mikä on 1:sen lempi bändi?
- Faktor2, Mnogotochie, Ruki vverh

Mitä 6:nen harrastaa?
- Ratsastusta ja pianon soittoo.

Mikä on 4:sen lempiruoka?
- Isän lännenruoka. XD

Missä 2:nen asuu?
- Venäjällä. :l

Mikä on 5:sen silmien väri?
- Jotain vihreetä? :D

Mikä on 3:sen pituus 5cm tarkkuudella?
- Joku 155cm?

Onko 4:nen hyvä koulussa?
- On ¤_¤

Paljon oli 1:sen keskiarvo?
- Emt. :3

Pitääkö 5:nen banaaneista?
- Ei. :3

Onko 2:nen koskaan ratsastanut?
- En usko. :D

Minkä mallisen kännykän 6:nen omistaa?
- Jonku Nokian. :3

Onko 3:nen vapaa vai varattu?
- Vapaa.

Tiedätkö kuka oli 1:sen ensimmäinen seurustelukumppani, vai onko sellaista edes?
- Roma.

Mikä on 4:sen kengän numero?
- 36-38?

Kuka on 6:sen paras kaveri?
- Riina.

Tiedätkö 5:sen äidin nimen
- Heli.

Entä 2:sen isän?
- En tiä. :D

Pitääkö 3:nen kesästä?
- Uskoisin. :D

Uskooko 1:nen Jumalaan?
- Kyl se ainki vähä. :3

Millaisia vaatteita 4:nen käyttää?
- Ihania. x_x

Mikä on 5:sen lempiväri?
- Vihree.

Omistaako 6:nen kesämökin?
- Ei vissiin.

Onko 3:lla kuvia galleriassa?
- Jeps.

Onko 2:nen neitsyt?
- Uskoisin. :D

Muistatko 4:sen puhelinnumeron ulkoa?
- En. x)

Onko 1:nen koskaan pussannut vastakkaista sukupuolta?
- No miteköhä mont kertaa. :D

Entä onko 5:nen koskaan pussannut samaa sukupuolta olevaa?
- On varmaa. :3

Mikä on 4:sen inhokkiaine koulussa?
- Ööh.. Ranska?

Entä 6:sen lempiaine?
- Emt. Musa? Emt. x_x

Tykkääkö 3:nen kalastaa?
- Emt. :D

Meikkaako 2:nen?
- Jeps.

Osaako 4:nen napsuttaa sormillaan?
- Uskon. x)

Entä 1:nen viheltää?
- Jeps.

Seuraako 5:nen jääkiekkoa?
- No tuskin. XD

Onko 6:nen ihastunut tällä hetkellä?
- Ei varmaa. Tai emt.

2. OSIO:

Samat henkilöt kuin äsken, samat numerot.
Seuraavaksi kysymyksiä, vastaa joko "en" tai "olen" niinkuin asiat ovat..

Oletko koskaan halannut 1:stä?
- Olen.

Oletko koskaan tavannut 2:sen?
- Olen.

Oletko koskaan nauranut 3:sen kanssa?
- Olen.

Oletko koskaan koskaan kehunut 4:sta?
- Olen.

Oletko koskaan soittanut 5:lle?
- Olen.

Oletko koskaan halunnut muuttaa samaan asuntoon 6:sen kanssa, vaikka kaverina vain?
- En.

Oletko koskaan toivonut olevasi 1:sen kaveri ainiaan?
- Olen.

Oletko koskaan laulanut 2:sen kanssa?
- Olen.

Oletko ollut ilman meikkiä 3:sen seurassa?
- Olen.

Oletko koskaan pussannut 4:sta, vaikka vain poskelle kaverina?
- En.

Oletko koskaan jutellut 5:sen kanssa mesessä?
- Olen.

Oletko kehunut koskaan 6:sta?
- Olen.

Oletko koskaan ostanut 1:lle lahjaa?
- Olen.

Oletko koskaan toivonut, että olisitte naapureita 2:sen kanssa?
- Oon. Joka päivä. .___.

Oletko koskaan haaveillut 3:sen kanssa?
- Olen.

Oletko koskaan toivonut samaa asiaa 4:sen kanssa?
- Olen.

Oletko koskaan ajatellut, että voisit kuolla 5:sen puolesta?
- En.

Oletko ajatellut että 6:nen on sinulle tärkeä?
- Olen.

n___n//Lauantai 09.09.2006 06:01

1.ETUNIMI: Jonna
2. TOINEN NIMI: On olemas. :D
3. SUKUNIMI: Tälläneki on olemas. ;>
4. LEMPINIMI: Iha Jonnaks kutsutaan. Joshuks joskus. x)
5. SUKUPUOLI: Se kauniimpi.
6. IKÄ: 14v.
7. SYNTYMÄPÄIVÄ: 13.3
8. PITUUS: About 164cm
9. HIUSTENVÄRI: Blondit nää o. Alta on semmoset hijaanot. x)
10. SILMIEN VÄRI: Siniharmaat
11. ROTU: ...Suomalainen apinahomomies.
12. KÄYTÄTKÖ SILMÄLASEJA/PIILOLINSSEJÄ: Ei oo tarpeen. :3
13. ONKO SINULLA PITKÄT VAI LYHYET HIUKSET: Kait noi on aika pitkät.
14. SYNTYMÄPAIKKASI: Lappeenranta
15. TÄMÄNHETKINEN OLINPAIKKASI: Oma huone
16. HOROSKOOPPIMERKKISI: Kalat
17. KUINKA MONTAA KIELTÄ OSAAT: Suomee ja venäjää hyvin, enkkuu jotenkuten, ruotsii huonommin ja ranskaa pari sanaa. : DD
18. PAHAT TAVAT: Öö, myöhästeleminen ja mässääminen. :s
19. LÄVISTYKSESI: Korvikset.
20. LÄVISTYKSET, JOTKA HALUAISIT: Jos oisin laiha ni ehk napakoru. :D

21. TATUOINTISI: Ei oo.
22. TATUOINTEJA, JOTKA HALUAISIT: En varmaa haluu.
23. TÄMÄ PÄIVÄ: Lauantai
24. AIKA: 02:37
25. OLETKO VALMIS UUTEEN KIMPPUUN KYSYMYKSIÄ: Tottakae. :D



. : PERHE : .

26. ÄITISI NIMI: Leena.
27. ISÄSI NIMI: Oiva.
28. ISÄ-/ÄITIPUOLESI NIMI, JOS ON: Isäpuolen nimi on Pasi.
29. VELJIESI NIMET: Ei oo veljii.
30. SISKOJESI NIMET: Siskopuolten nimet Mari ja Milla.
31. LEMPITÄTISI: Öö. Raija. :D
32. LEMPISETÄSI: Emt. Hemmo. XD
33. SUOSIKKI-ISOVANHEMPASI: Mummo
34. PAHIN SUKULAISESI: Öö. :D Mie.
35. PARAS SUKULAISESI: Serkku.<333
36. TULETKO TOIMEEN VANHEMPIESI KANSSA: Kait iha hyvi. :D
37. YMMÄRTÄÄKÖ KUKAAN SUVUSTASI SINUA: Ei. Paitsi serkku.<3

: TÄMÄ VAI TUO :

38. KUUMA VAI KYLMÄ: Kuuma
39. TALVI VAI KESÄ: Kesä!<33 Tiätty.
40. KEVÄT VAI SYKSY: Kevät. n__n
41. SHAKIRA VAI BRITNEY: Tottaa.. Shakira kai enemmi. :s
42. BUFFY VAI ANGEL: Buffy.
43. DAWSONS CREEK VAI GILMORE GIRLS: Emt.
44. JALKAPALLO VAI KORIPALLO: FUTIS!<3
45. KESÄ- VAI TALVIOLYMPIALAISET: Kesä. :3
46. HIIHTO VAI LUMILAUTAILU: Lautailu, vaikka en oo ees kokeillu. Takul on kivempaa ku hiihto! :ss
47. RULLALUISTELU VAI RULLALAUTAILU: Rullaluistelu, en osais mennä laudal. :DDD
48. ORANSSI VAI PUNAINEN: Oranssi. Eiku punanen. Oranssinpunanen. x)
49. KELTAINEN VAI VIHREÄ: Keltanen. :3
50. VIOLETTI VAI PINKKI: Violetti.
51. SISÄLLÄ VAI ULKONA: Ulkona.
52. KAMA VAI ALKOHOLI: Alkoholi
53. KÄNNYKKÄ VAI HAKULAITE: Känny.
54. KYNÄ VAI SIVELLIN: Kynä. o.o
55. TEHOTYTÖT VAI CHARLIEN ENKELIT: Charlien. :DD
56. STAR WARS VAI STAR TREK: o.o Emt.
57. TATUOINNIT VAI LÄVISTYKSET: Lävärit.

. : YKSITYISELÄMÄ : .

58. ONKO SINULLA TYTTÖ- TAI POIKAYSTÄVÄÄ: Eioo.
59. OLETKO IHASTUNUT: En täl hetkel. .__.
60. RAKASTATKO KETÄÄN TÄLLÄ HETKELLÄ: Noup.
61. OLETKO KOSKAAN RAKASTUNUT: Jeps.
62. KUINKA MONTAA IHMISTÄ OLET SUUDELLUT: En yhtään.
63. KUKA SAI ENSIMMÄISEN SUUDELMASI: En oo viel saanu. x)
64. KUINKA MONEN IHMISEN SYDÄMEN OLET SÄRKENYT: En yhenkää kai.
65. KUINKA MONTA IHMISTÄ ON SÄRKENYT SYDÄMESI: Pari. :l
66. PARAS LAINAUS KUVAAMAAN RAKKAUTTA: Emt. x)
67. MINKÄLAINEN ON TYTTÖ-/POIKAYSTÄVÄSI/IHASTUKSESI: -
68. ONKO SINULLA HÄNESTÄ KUVA: -
69. LUOKITTELETKO IHMISIÄ ULKONÄÖN VAI PERSOONALLISUUDEN PERUSTEELLA ?: Enemmä persoonallisuuden, mut ulkonäkööki katon.
70. POLTATKO TUPAKKAA: ..mieti sitä. x)
71. POLTATKO KAMAA/RUOHOA: En enkä koskaa alakkaa polttaa.
72. OLETKO KOSKAAN IMPANNUT KAASUA: En enkä aio.
73. KOKAIINIA, HEREOIINIA TAI JOTAIN MUUTA: EN!
74. ONKO KALJA HYVÄÄ VAI PAHAA: Riippuu. :D Ei parast mut menettelee.
75. DO YOU LIKE SMIRNOFF ICE: I don't know. XDXdxdxxDDx
76. PIDÄTKÖ ENEMMÄN KALJASTA VAI LIKÖÖRISTÄ: Kaljasta :SS
77. MINKÄLAISIA SAVUKKEITA POLTAT: ...L&M.


. : VOISITKO KOSKAAN : .

78. HYPÄTÄ BENJIÄ: Ehk. x)
79. HYPÄTÄ LASKUVARJOHYPPYÄ: Maybe. :p
80. UIDA DELFIINIEN KANSSA: Jep. 8)
81. VUORIKIIPEILLÄ: Joo. :DD
82. SYÖDÄ PASKAA MILJOONASTA DOLLARISTA: En dollarist. x)
83. KÄÄNTÄÄ SELKÄÄSI YSTÄVILLESI : En. :ll Hyville ystäville en.<3
84. CROSS-DRESS: ?
85. VALEHDELLA POLIISILLE: Kyl. :D
86. JUOSTA POLIISEJA PAKOON: Voisin. :D
87. VALEHDELLA VANHEMMILLESI: Onha noille tultuu koko elämän aikana valeheltuu vaikka mitä. XD
88. KÄVELLÄ TUNTEMATTOMAN LUO JA SUUDELLA HÄNTÄ: Ei riitä rohkeus iha. :D
89. OLLA EKSOOTTINEN TANSSIJA: o.o En. XD
90. KÄVELLÄ RAVINTOLASTA ULOS MAKSAMATTA: Riippuu. XD


. : YSTÄVÄSI : .

91. PARAS YSTÄVÄSI: Ei oo parast.
92. SE, JONKA KANSSA HALUAISIT PUHUA ENEMMÄN: Pinja. Ja serkku.
93. SE, JOTA HALUAISIT NÄHDÄ ENEMMÄN: Serkkuu ja Lisaa ja Venäjän porukkaa.<3 ;<<
94. KUINKA MONTA YSTÄVÄÄ LUULET SINULLA OLEVAN: Hyvii ystävii on viis. Muuten en jaksa ees laskee. x)
95. KUKA TEKEE SINUT HULLUKSI JONKIN AJAN KULUTTUA: Öö, Andu. x) No ei ain. Välil.
96. KENEN KANSSA VOIT OLLA IKUISESTI TULEMATTA HULLUKSI: Serkun, Lisan<3
97. OLETKO KOSKAAN MENETTÄNY YSTÄVÄÄSI SEN TAKIA, ETTÄ HALUSIT MENNÄ SEURAAVALLE ASTEELLE: En.
98. HULLUIN: Ööm. Kaisa. XD
99. ÄÄNEKKÄIN: Kaisa. ;>
100. PARAS TUKKA: Öö. Pinja. <: Ja serkul :oo <3
101. VOI AINA SAADA SINUT NAURAMAAN: Kaisa, Pinja, Kati, Minna, Lisa, serkku, Andu, Max....
102. PARHAAT SILMÄT: Serkul nätit. ANDUL.<3
103. PARAS KROPPA: Serkul. *__* Kadehdin. XD
104. URHEILULLISIN: Öö. ÖÖ. öö. Serkku? x)
105. SEKSISYMBOLI: ô_o Emt.

106. KÄRSIMÄTTÖMIN: Julia. :D
107. LYHYIN: Kati. x)
108. PISIN: Minna. :3
109. PARAS LAULAJA: Kaisa. :33
110. LAIHOIN: Julia!
111. SUURIN HUUMEIDENKÄYTTÄJÄ: Ei oo semmosii. X>

. : OLETKO KOSKAAN : .

112. OLLUT JOSKUS TODELLA TURHAUTUNUT: Oon. Liiaki usen. :s
113. MENNYT VANKILAAN: En.
114. RULLALAUTAILLUT: En. x) En oo ees kokeillu.
115. POTKAISSUT JONKUN PERSAUKSIA: Leikillää. :D
116. HEITÄNYT JOTAIN LUMIPALLOLLA PÄÄHÄN: Pasaa persuksille jaa.. Oha noita päähäki osunu usein. :DD
117. RIKKONUT KALJAPULLON: Ööen.
118. MENNYT BAARIIN ALAIKÄISENÄ: En. x)
119. MENNYT AJELULLE: E?
120. MENNYT LOMALLE ILMAN AIKUISEN VALVONTAA: En. x)
121. OLLUT KONSERTISSA: Jep.
122. OLLUT TOISESSA MAASSA: Jees
123. PUHUNUT AIKUISELLE TAKAISIN: Hääh? x)
124. OLLUT AUTO-ONNETTOMUUDESSA: En. Onneks. :ss
125. RIKKONUT LAKIA: Öö. Emt. x)
126. ANTANUT RAHAA KODITTOMILLE: Jep.
127. ITKENYT PÄÄSTÄKSESI ONGELMASTA ULOS: Riippuu vähä.
128. SUUDELLUT YSTÄVÄN SISKOA TAI VELJEÄ: En.
129. SUUDELLUT VELJEN TAI SISKON YSTÄVÄÄ: En.

: MITÄ TEIT : .

130. VIIME SYNTYMÄPÄIVÄNÄSI? Ööö. En muista.
131. EILEN: Olin ratsastaaa.<3 Eiku oho, eile oliki perjantai... Oli kiva päivä. <<;
132. VIIME VIIKONLOPPUNA: Ööö. Olin koton ja erakoiduin yhä enemmän.
133. JOULUNA: Varkaudes isäpuolen vanhempien koton.
134. UUDENVUODEN AATTONA: Venäjäl.
135. HALLOWEENINA: En muista.
136. PÄÄSIÄISENÄ: Varkaudess.
137. YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ: En muista.

. : VIIMEISIN : .

138. ASIA, JONKA SÖIT: Sipsii. :D
139. ASIA, JOTA JOIT: Pepsi Max Cappucino
140. ASIA, JONKA PUIT PÄÄLLESI: T-paita ja pyjaman housut
141. PAIKKA, JONNE MENIT: Oma huone
142. PAIKKA, JONKA LÄVISTYTIT/TATUOIT: Korvat
143. HENKILÖ, JONKA NÄIT: Äiti
144. HENKILÖ, JOTA SUUTELIT: -
145. HENKILÖ, JOTA NUSSIT: .. X'DDD
146. HENKILÖ, JOLLE PUHUIT: Äiti.
147. LAULU, JONKA KUULIT: Klamydia ~ Vaatteet pois

. : NYT : .

148. MITÄ SYÖT: Nothing.
149. MITÄ JUOT: ----ll----
150. MITÄ ON PÄÄLLÄSI: Pyjaman housut, t-paita, sukat.
151. KENGÄT JOTKA OVAT JALOISSASI: Ei oo. x)
152. HIUKSET: Auki.
153. KUUNTELET: Konetta (musaa.)

. : KYLLÄ VAI EI : .


154. OLETKO VEGETARISTI: En.
155. PIDÄTKÖ LEHMISTÄ: Kyllä.
156. OLETKO NARTTU: En.
157. OLETKO TAITELIJA: Tottakai!
158. KIRJOITATKO RUNOJA: En.
159. OLETKO NOPEA JUOKSIJA: Kyl ja en.
160. OSAATKO HIIHTÄÄ: Surkeest.
161. OLETKO BRITTI: En ku kiinalaine. No ei. 50% suomalainen ja 50% venäläinen.
162. PUHUVATKO ÄÄNET SINULLE: Ei. :3
163. ANNOITKO BARBEILLESI KOSKAAN HIUSTENLEIKKUUTA: Jeps. <;
164. OLETKO HETERO: En, oon homo.
165. OLETKO VAMMAINEN: Oon.
166. OLETKO LIHAVA: Vähä liikaaki. xS
167. OLETKO LAIHA: En tod.
168. OLETKO LYHYT: En
169. OLETKO PITKÄ: No en kauhian. :D
170. OMISTATKO VAALEANPUNAISEN PAIDAN: Jepp.
171. ENTÄ ORANSSEJA HOUSUJA: En.
172. NÄETKÖ LENTÄVIÄ APINOITA: En. 8DDDd
173. OLETKO PAHA: Aika paha.
174. ONKO BRITNEY HUORA: Emt, kurkkaa Seiskast.
175. OLETKO TEINI-IKÄINEN ZOMBIE: En. :< Toivon mukaan.
176. PIDÄTKÖ MARILYN MANSONISTA: Emt. x)
177. OLETKO SALAA TOISELTA PLANEETALTA: Joo oon Marsist


. : SATUNNAISIA KYSYMYKSIÄ : .

178. JOS OLISIT ELÄIN, MIKÄ ELÄIN OLISIT: Luonteeltaa koira, ulkonäöltä norsu. 8>
179. MUISTATKO UNIASI: Riippuu. :D
180. VOIVATKO IHMISET LUKEA SINUA KUIN AVOINTA KIRJAA: Riippuu. :3
181. PUHUTKO PALJON: Riippuu seurasta.
182. PELKÄÄTKÖ KLOVNEJA: En niitä sirkuspellejä mut niitä kauhuelokuvist ja niistä ni neon karseita. ;<<
183. PIDÄTKÖ HÄMÄHÄKEISTÄ: En kauheest kyl. XD
184. OSAATKO AJAA: Pyörää joo. :> Ja auton jäällä suoralla tiellä penkkaan. 8>
185. OLETKO HEMMOTELTU PILOILLE: En iha. x)
186. OLETKO EPÄSOSIAALINEN: Riippuu. x)
187. NÄETKÖ KUOLLEITA IHMISIÄ: En onneks. o__o
188. ONKO VIIMEISIÄ SANOJA: Väsyttää iha vitusti. z__z