IRC-Galleria

Kätchä

Kätchä

hihhuliheei vittu

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

[Ei aihetta]Torstai 28.06.2007 15:05

huoh...
tänää sit sinne landelle.
soitelkaa, kommailkaa ja tekstailkaa sitten.

[Ei aihetta]Torstai 21.06.2007 13:18

vitun huorat.

sunnuntai-iltaMaanantai 18.06.2007 15:15

katja elisa anna ja iida lähtivät katjalle missä katjan veljellä oli pokeribileet menossa. He vittuilivat Annalle. Sitten he lähtivät ja Katja lähti metsästämään juomia ja rikko varaston oven. XD hän otti siksi tyynyt sieltä että isä uskoisi paremmin että katja ei ole ryöstellyt.
Niin heillä oli paljon juomia koska Katja ja innokas Elisa vei puolet varastosta. Myöhemmin tuli Ruuben ja Tonikin ja he alkoivat juomaan. Maitoviina keksittiin, Toni pelastettiin, pelattiin pokeria ja elisalle kävi munkki ja se sai neljä kunkkua. Katja suuttui eikä antanut huikkaa Elisalle joten elisa myi voittoansa. :D

Ilta kului hyvin ja viimeiset ihmiset sammuivat neljän jälkeen. Katja herää seitsämältä aamulla alkaa siivoamaan hulluna kerää pulloja ja yrittää herättää muita mutta kaikki kuorsaa. Vihainen Katja koittaa herättää Annan ja Iidan yläkerrasra mutta ei onnistu. Niin kostonhimoinen Katja laittaa Kajarit täysille ja laittaa kapasiteetin soimaan täysillä.

"KATJA PERKELE POIS SE!!!" iida huutaa
"Noku tää on Annan ja Nurun hääyöbiisi!" Katja kiroilee
"aaöhgjöhlhbfvg...." *Anna*
ja biisi vaihtuu gunnareihin ja kaikki nukkuu. Ruuben angstaa koska ei ole enää alkoholia tai tupakkaa, toni kuorsaa täysillä ja elisa nukkuu vaan. Sitten kaikki heräävät ja Anna opettaa Katjaa keittää kahvia koska Katja ei enää osaa. Mutta Katja sotkee paikkoja. Sitten Ruuben lesoo rumpalitaidoillaan. ja nyt kaikki itkee että mennää itikseen mutta heräsimme äsken ja olemme darrassa niin haistakaa vittu me nukutaan ja lähetää kauppaa. ^^

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.06.2007 15:45

Hyveitä:

Oikeudenmukaisuus: 17
Suhteellisuuden taju: 16
Rakkaus: 12
Urhoollisuus: 12
Pyhä huolettomuus: 10
Kohtuullisuus: 9
Jalo joutilaisuus: 7
Hiljainen tieto: 6
Anteeksiantavaisuus: 5
Lojaalisuus: 5
Viisaus: 5


Syntejä:

Vihamielisyys: 12
Hengen velttous: 8
Ahneus: 7
Hekumallisuus: 6
Huumorintajuttomuus: 5
Kateus: 5
Murehtiminen: 3
Tietämättömyys: 3
Ylpeys: 3
Vatsan palvonta: 2
Välinpitämättömyys: 1

JESH!!!!Perjantai 15.06.2007 15:51

pääsin kun pääsinki roihikkaa! (:

[Ei aihetta]Keskiviikko 13.06.2007 21:19

Löydätkö C -kirjaimen ?

OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOCOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

Kun löysit C:n...

Etsi 6:nen!

9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999699999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999

Kun löysit 6:sen...

Etsi N -kirjain! [Jo vähän vaikeampaa!]

MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMNMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM

Kun löysit N -kirjaimen...

Etsi Y -kirjain!

TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTYTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT

Kun löysit Y- kirjaimen...

Etsi W- kirjain!

VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVWVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV

Kun löydät W- kirjaimen niin toivo jotain.
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
..
.

Nyt kun olet toivonut jotain, toive toteutuu kunhan kopioit tämän omaasi päiväkirjaasi.

[Ei aihetta]Sunnuntai 10.06.2007 03:56

PUKEUTUMINEN

Ulos lähtiessäsi, laitatko kengät jalkaasi ensiksi vai viimeiseksi?
- viimeiseksi.

Minkä värinen takkisi on?
- maastokuvioinen takki eli enimäkseen vihreä.

Käytätkö talvella sormikkaita vai lapasia?
- lapasia.

Minkä värinen tämän hetkinen paitasi on?
- turkoosi.

Ovatko housusi tiukat vai löysät?
- yleensä tiukahkot, sopivalla tavalla siis.

Koska ostit viimeksi jonkun vaatteen?
- 3.6.

Omistatko niskalenkki-toppia?
- pari.

HUONEESI

Kun astut huoneeseesi, mikä väri hallitsee sitä?
- valkonen.

Minkä värinen sängynpeittosi on?
- sellanen kirjava, lakanat sit on siniset.

Petaatko aamulla sänkysi itse?
- sillon kun jaksaa.

Asteikolla 10-0, kuinka siisti huoneesi on nyt? (Kymmenen, tosi siisti)
- 5

Onko huoneessasi nojatuolia?
- ju.

Onko kirjoituspöydälläsi kirjoja?
- on muutama, ja lisäks radio, cd-levyjä, vaatteita, laukku jne..

VAPAA-AIKA

Moneltako heräät viikonloppuisin?
- riippuu päivästä, joskus kaheksan yheksän mais, joskus yhentoista mais.

Mitä teet ensimmäiseksi?
- käyn kusella.

Mihin aikaan puet?
- yleensä puoli tuntia tai tunti heräämisen jälkeen, mutta aikaisina päivinä jos on kiire niin lähes heti herättyäni.

Oletko aamu-uninen?
- valitettavasti.

Ulkona on mielettömän lämmin, ja uimaranta täyttyy täyttynemistään. Kaverisi pyytää sinua piknikille rantaan, mutta teeveestä tulee lempi sarjasi maraton. Kumman valitset?
- käsken faijan nauhoittaa ohjelman ja lähden rantsuun.

Kuljetko kesällä pyörällä vai kävellen?
- kävellen kun pyöränavaimet on jossain persees.

Entä talvella?
- kävellen tai dösäl.

Olet rannalla, ja et tiedä, onko vesi kylmää, vai lämmintä. Juoksetko veteen, vai kokeiletko varpaalla sen lämpötilaa?
- kokeilen varpaitten perusteella. Jos pokka pitää niin sukellan.

Jos vesi on kylmää, päätätkö mennä veteen, ja tottua siihen, vai mökötätkö viltillä?
- jos on hinku uimaan, meen veteen totutellen-

Koska vietit parhaan lomasi?
- tänvuoden lomat on ollut parhait khyl.<3 ja viime kesäki.

Mikä on mieluisin musiikkityyli?
- Nyt on menossa Heavy/Metal/Rock'n'roll vaihe, mutta kuuntelen muuten kaikenlaista, suomiräbää, technoo, trancee, iskelmää.. Kaikkea mikä kuulostaa hyvältä.

Osaatko soittaa mitään soitinta?
- Bassoa osasin soittaa täydellisesti kauan sitten niin en tiedä osaanko enää.

Mikä biisi soi nyt?
- Päässä soi nyt Skandaalin Pesäst pesää. :D

Pelastiko rap sinut metallilta vai toisin päin?
- Metalli pelasti minut massatuotantopaskoilta, mutta ei ole koskaan täydellisesti tappanut rakkauttani mm. Asaan tai Kapasiteettiyksikköön

Oletko soittanut missään tapahtumassa/tilaisuudessa monien ihmisten kuullen?
- joskus ala-asteel kauan sitten.

[Ei aihetta]Perjantai 08.06.2007 13:54

VALITSE YKSI YSTÄVÄ, MUTTA ÄLÄ PALJASTA HÄNEN NIMEÄÄN ENNEN KUIN TOISIN KÄSKETÄÄN!


1. onko valitsemasi henkilö mies vai nainen?
- muija
2. kuinka pitkään olet omistanut hänen puhelinnumeronsa?
- koht kaks vuot
3. monta kirjainta on hänen nimessään?
- 4
4. kuinka kaukana hän asuu sinusta?
-melkein naapuris.
5. onko henkilö sinulle tärkeä vai hieman puolituttu?
- tärkeä.<3
6. kerro hänen perheestä?
- kaks pikkubroidii, isä ja äiti.
7. kuvaile hänen luonnettaan kahdella sanalla?
- Huvittava persoona.
8. minkä ikäinen hän mahtaa olla?
-Iha just 15.
9. onko hänellä kuvia irc-galleriassa?
- on.
10. paljasta nyt hänen nimensä?
-Tiia.

NYT JOTAIN TEISTÄ KAHDESTA:

11. kauan olette tunteneet?
- koht kaks vuotta.
12. onko välillänne ollut säpinää?
- tietenkin, onhan se mun vaimo/mies. :D<3
13. mistä piirteestä huomasit henkilön olevan juuri sinulle sopiva ystävä?
- Mukava, hauska, sama aaltopituus ja ymmärtää kaiken vaikkei sano ku yhen sanan.
14. onko teistä kuvia joissa esiinnytte yhdessä?
- LIIKAAA. :D:D
15. kuinka tärkeä asteikolla 1-10 hän on sinulle?
-10 + + +
16. onko teillä yhteisiä kavereita?
- on.
17. asutteko samalla paikkakunnalla?
- joo.
18. onko teillä paljon yhteisiä muistoja?
- on.<3 "onks sun munakarvat jääs" mm. (:
19. paljasta kammottavin salaisuutenne?
- hmmm.. onhan niitäkin.
20. pidättekö samanlaisesta musiikista?
- joo/ei.
21. miten mahdoittekaan tutustua?
- koulus anskun kautta.
22. eihän hänen seuransa ala jo kiristää hermoja?
- never.<3
23. pidättekö samantapaisia vaatteita?
- ei sillei mutta sillei. Tiia on se naisellisempi puoli meist kahest. (:
24. onko teillä yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia?
- NUNNABAARI<3 :D
25. tykkäättekö käydä yhdessä jossain?
- jokapäivä. :)
26. oletteko samassa koulussa/työpaikassa?
- oltiin mutta lähin yläasteelt nii tiia jäi sinne. :S
27. onko teillä kummallakin messenger?
- on.
28. oletteko ikuisesti yhteydessä toisiinne?
- totta vitussa<3 tiian mielipidettä ei ees kysytä, häiriköin sitä hautaan asti. >:) buahahahah<3

[Ei aihetta]Perjantai 08.06.2007 02:38

tää on uhkapelii joka viel joskus tappaa sun tuntees.

[Ei aihetta]Torstai 07.06.2007 13:04

ainut hyvä juttu täs aamus on se että enää kuusi tuntia ja 33 minuuttia niin tulee vuosia täyteen.
Onnea minä!!^^<3

:D