IRC-Galleria

työhakemusMaanantai 09.06.2008 02:09

pahanhajuista päivää, tuleva pomoni. Minä tahtoisin hakea paikkaa huumediileriksi. Minulla on viiden vuoden kokemus hyvistelystä ja minua pidetään murhaajana, joten ette tule pettymään taitoihini. Käyttäydyn töissä vastoin käskyjä ja suoritan kaiken sitä mukaan kun saan donitseja.
Toivoisin tätä paikkaa, sillä valmistuin juuri turun yliopistosta, parhailla mahdollisilla papereilla. Linjani oli psykologia , joten sen pitäisi helpottaa työtäni huomattavasti. Loppuun minun kuitenkin täytyy sanoa, että minä olen kuningas

oo-oo, Kimi

(1), tuleva pomoni. Minä tahtoisin hakea paikkaa (2). Minulla on viiden vuoden kokemus (3) ja minua pidetään (4), joten ette tule pettymään taitoihini. Käyttäydyn töissä (5) ja suoritan kaiken sitä mukaan kun saan (6).
Toivoisin tätä paikkaa, sillä valmistuin juuri (7), parhailla mahdollisilla papereilla. Linjani oli (8), joten sen pitäisi helpottaa työtäni huomattavasti. Loppuun minun kuitenkin täytyy sanoa, että (9).

(10), *laita nimesi tähän*


<><><><><><>


1 - MINKÄ VÄRISET HIUKSET SINULLA ON?
ruskeat: pahanhajuista päivää
mustat: pimeät hallooweenit
vaaleat: liian hyvää päivää
punaiset / oranssit: hidas heippanderi
moniväriset: hullujenhuoneelta terveisiä
värjätyt: tahtoisin treffeille kanssasi

2 - MINKÄ VÄRISET SILMÄT SINULLA ON?
siniset: pakastintyöntekijäksi
vihreät: xylitolpurkan valmistajaksi
ruskeat: ostarimuusikoksi
sekaväriset: huumediileriksi
harmaat: kylähulluksi
jotain muuta väriä: tyhjäntoimittajaksi

3 - MITÄ MUSIIKKIA KUUNTELET MIELUITEN?
rockia: kaupungilla hillumisesta
heviä: snobeilusta
poppia: peilien rikkomisesta
tanssimusiikkia: strippaamisesta
kantria: deodoranttien testaamisesta
klassista: henkkareiden väärentämisestä
hiphopia: larppaamisesta
r & b:tä: pehmolelujen keräilystä
bluesia: vessassa jumittamisesta
reggaeta: hihojen sammuttamisesta
jotain muuta: hyvistelystä

4 - MIKÄ ON TYYLISI?
tavis / normaali: loistavana löysäilijänä
pissis / fruittari: parhaana painojennostajana
emo: hurmurina
lolita: tikkareiden tuhlarina
gootti: juottopaikkojen myrkyttäjänä
punk: murhaajana
hippi: viikonloppuryyppääjänä
nörtti: namusetänä
joku muu: kummallisena keksijänä

5 - MILLAINEN PAITA SINULLA ON PÄÄLLÄSI NYT?
toppi: huonosti
t-paita: kummallisesti
pitkähihainen: liian hyvin
huppari: värikkäästi
puolihihainen: ahdistelevasti
ei mikään ylläolevista: vastoin käskyjä

6 - MISSÄ KUUSSA OLET SYNTYNYT?
tammikuussa: donitseja
helmikuussa: ilmaisliput jääkiekkomatsiin
maaliskuussa: sitä
huhtikuussa: kosteusrasvanäytteitä
toukokuussa: uusia leluja
kesäkuussa: ilmaisen hiustenvärjäyksen
heinäkuussa: tupakkaa
elokuussa: klimppisoppaa
syyskuussa: vauvan
lokakuussa: kokonaisen syntymäpäiväkakun
marraskuussa: matkan uranukseen
joulukuussa: näppylöitä otsaani

7 - MIKÄ ON LEMPIMATKAKOHTEESI?
mökki: mielisairaalasta
kaverin talo: turun yliopistosta
amerikka: metsälän ammattikorkeakoulusta
australia: oman paikkakuntani pahimmasta opinahjosta
italia: en-yhtikäs-mistään
saksa: takapuolen yliopistosta
thaimaa: mitä-se-sinulle-kuuluu-paikasta
jokin muu: helsingin yliopistosta

8 - MIKÄ ON LEMPIVUODENAIKASI?
talvi: kuvataide
kevät: tyhjäntoimittajakoulutus
kesä: matematiikkaa 24/7
syksy: psykologia
en osaa valita: biologia/maantieto

9 - NIMENI ETUKIRJAIN ON...
A: haluan pizzaa
B: minua väsyttää huomattavasti
C: tapan sinut jos kieltäydyt treffipyynnöstä
D: en halua ikinä kuullakaan sinusta
E: varoitan pervoudestani
F: eläintenrääkkäys on lopetettava
G: näin sinut eilen alasti
H: joulu on tulossa
I: minua pelottaa
J: olet älytön selkäänpuukottaja
K: minä olen kuningas
L: sinä et ansaitse minua työntekijäksi
M: nukkejen kapina alkaa pian
N: hullujenhuone odottaa
O: autot ovat yliarvostettuja
P: apinoita kello kolmessa
Q: join eilen tynnyrillisen kaljaa
R: sinä-olet-tumpelo
S: suunnitelma B
T: tahdon kiduttaa sinua
U: olen hieman seonnut
V: tulethan kanssani vaatekomeroon
W: olen eksynyt
X: minua ei kannata palkata
Y: jättiläiset ovat iskeneet
Z: tuuttuut
Å, Ä tai Ö: minuun ei kannata luottaa

10 - SUKUNIMENI ENSIMMÄINEN KIRJAIN ON...
A: SINÄ-OLET-VAIN-LELU!!!
B: löysin avaruusaluksen
C: huomenia jälleen
D: odotan tappamistanne
E: kiitos
F: sininen koira
G: muumit ovat salainen aseemme
H: olen nettihuijari
I: olen hieman homssu tänään
J: pahoitteluni
K: oo-oo
L: julistan hätätilan
M: lopettaisitko karjumisen
N: hyvää pääsiäistä
O: taidan olla rakastunut
P: nähdään kukaties, tulevapomomies
Q: aulis gelander, hyvää iltaa
R: hei.
S: sinä et saa enää aamupalaa
T: olen peeaa
U: auttaja saapuu
V: minulla on jo rikosrekisteri
W: perhosien kapina
X: olen hyvin kokenut
Y: minä en ole oikeasti se kuka olen
Z: tuomari odottaa tapaamistanne
Å, Ä tai Ö: kirje on pelkkää valetta

Skinivalkoinen suomiSunnuntai 08.06.2008 10:31

Katsoin tuossa valvotun yön aikana dokumentin, Skinivalkoinen suomi, päässäni heräsi sarja kysymyksiä:

1. Miksi skinit tavoittelevat mitä tavoittelevat?
2. Miksi skinit tavoittelevat asioitaan juuri tällä väkivaltaisella ja sortavalla tekniikalla?
3. Miten skinhead kulttuuri on voinut muuttua noin ääripäiseksi siitä mitä se oli?
4. Onko skinhead enää skinhead vai neo-nazi?
5. Kuka on saanut nämä ajatukset näiden nuorten päähän

Näitä kysymyksiä aloin pohtimaan, tulin seuraavanlaiseen lopputulokseen:

Skinit tavoittelevat sitä mitä tavoittelevat koska eivät pysty sopeutumaan ympäristöönsä, vaan heidän täytyy yrittää muokata ympäristönsä haluamansa näköiseksi, ja koska heillä ei ole mitään muuta keinoa, he päättävät käyttää väkivaltaa, koska ovat kokeneet sen toimivaksi.
kulttuurin muuttumiseen en ole vieläkään keksinyt syytä, koska kuitenkin järjestöt kuten SHARP (skinheads against racial prejudice) tai redskins ovat vieläkin olemassa ja dominoivat esim. kalifornian punkkiskeneä. Skinhead ei ole enää skinhead muuta kuin ulkonäöltänsä, skinhead on aatteiltaan neo-nazi ainakin täällä suomenmaassa, media ja uutisointi ovat isona vaikuttajana, mietitään että miten nuoret lapset jo ovat rasistisia, johtuu siitä että media uutisoi asioista yleensä hyvinkin luokittelevasti, esim: Maahanmuuttajajoukko raiskasi tytön, tai ulkomaalaissyntyinen raiskasi tytön yms. mutta sitten ei ole koskaan otsikoissa että suomalaissyntyinen mies raiskasi tytön, vaan pelkästään että sen ja sen ikäinen mies raiskasi tytön. tottakai skinheadit/äärioikeistolaiset vaikuttavat nykypäivänä muitakin kautta kuin sen mitä televisiossa ja lehdessä on, esim. internetissä, internet on täynnä hitleriä ihannoivaa materiaalia joka haluaa antaa kuvan nuorille että kaikenlainen rotu/ulkonäkösyrjintä on oikein ja täysin luonnollista. Skinivalkoinen suomi oli oikeastaan ihan katsomisen arvoinen ja skineiltä löytyi jotain todella kunnioitettavaa, periaate yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Toivoisin että tätä ajattelua varjeltaisiin ja sitä näkisi muissakin kuin ääripiireissä, meinaan sillä sitä että kansakunnat yhdistyisivät ja toimisivat veljinä ja siskoina myös merten yli, jokainen ihminen on samanarvoinen, sama mihin mennään. Näin ollen pitäisi olla avoimempi ja ymmärtää se että sulkemalla silmämme siltä kaikelta rikkaudelta ja peittämällä se vain saastan taakse, saadaan kasaan vain joukko negatiivisia kuvia, joista kukaan ei hyödy mitään. Tottakai jokaisella on ennakkoluuloja, mutta itse ajattelisin näin että parempi tutustua kulttuuriin tarkemmin, puhua siitä kulttuurin edustajien kanssa ja pohtia yhdessä ja näin saada jotain itselleen, kuin että tarttua puukkoon/pesismailaan ja ajaa se rikkaus pois. Ihmisiä on mätiä, niin valkoisia kuin mustia ja keltaisia, mutta se ei tee kaikista mätiä, paistaa se aurinko risukasaankin. kiitos jos jaksoit lukea tämän.

Kirjoitettu 07:31 aamulla, en saanut unta joten aloin kirjoittamaan. älkää siis ihmetelkö kirjoitusvirheitä/asianyhteyksien sattumanvaraisuutta.

MISSÄ MIEHET RATSASTAA!Keskiviikko 04.06.2008 22:11

Siellä lampaat ei voi laiduntaa
http://rihma.org/missamiehet/

SPOTTED!Keskiviikko 28.05.2008 02:38

Kommentoi tähän NÄHTY, jos olet nähnyt minut joskus reality maailmassa.
Sen jälkeen kopioi tämä ja lisää omaan blogiisi ja katso ketkä ovat bonganneet sinut !

Määräaikainen erotusMaanantai 05.05.2008 02:59

Tällaisen ajattelin ottaa koulusta jotta saan miettiä rauhassa asiat kesällä, valmistautua oikeasti opiskelemaan, sekä myöskin rauhoittaa itseäni, kuulostaa tyhmältä mutta oikeastaan se on tämän hetken fiksuin toimintamalli, syytä älkää kysykö, en sitä kerro kuitenkaan.

[Ei aihetta]Maanantai 05.05.2008 01:39



vastaa oman nimen alkukirjaimella

Olen: Kimi
Haluan: Kauas täältä
Minulla on: Kaikenkarvaisia kavereita <3
Vihaan: Kouluani ja sen edustajia </3
Pelkään: "Kilttejä" ihmisiä
Kuuntelen: Kaikenlaista loistavaa musiikkia
Pohdin: Kaikenlaisia asioita
Rakastan: Koiraani ja kavereitani
Minuun koskee: Kun minä kaadun skeitillä
Minä aina: Kitaroin
Minä en ole: Kovinkaan väsynyt
Laulan: Kyllä, aina
Itken: Kun minua itkettää
En ole aina: Kiva ihminen
Eläin jota muistutan: Kameli

Semmoinen setti tänään

Sirkka Turkka on neroKeskiviikko 30.04.2008 13:19



Autuaita ovat hengellisesti köyhät, haavoittuneet.
Viisaus tulee vasta viisi metriä myöhemmin.
Herra, jos Sinä olisit ollut täällä,
ei veljeni olisi kuollut.
Syvyydestä minä huudan Sinua Herra, kuule kun
minun huutoni huutaa. Sinua vastaan olen
rikkonut, minun syntini, siirrä ne itään,
älä länteen. Iankaikkisesta iankaikkisuuteen.
Jeesus, veljemme, itkee yhä surevien kanssa.
Sanoo sen viimeisen sanan, antakaa hänen jo mennä.
Ei mitään outoa tekstiä, ei kuin kuvastimesta.
Vaan kasvoista kasvoihin.

(ei viisaus löydy sitä etsimällä, vaan elämällä, tutkimalla ja kokemalla, toivon että terveysalan opistossakin tämä tajuttaisiin, jokainen meistä on paha jollain asteella, kysymys siitä vain että mitä päätät tehdä, sama mitä teemme, ainakin yksi on meidän puolellamme, sitä on viisaus.)

Minuutin biisi aiheesta pokemonMaanantai 28.04.2008 03:32

mä haluun olla pokemon, asua suojassa kivenkolon, bulbasaur venusaur ivysaur mastodon, noo noo noo, tai mikä vaan pokemon.

Saanhan olla pokemon? mikä vain kelpaisi, kunhan saan, mä sähköttää nahkaasi, haluun olla pokemon!!!

HaasteMaanantai 28.04.2008 03:32

Homman nimi on siis se, että paljastan kuusi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä.

1) Mä oon masa, en haluis tehä tätä tapatestiä mutta äiti pakotti (mulla on outo huumorintaju) /b/

2) Kun soitan kitaraa niin unohdan ajan kulumisen ihan täydellisesti.

3) Kun olen vihainen tai väsynyt olen erittäin hiljainen.

4) Kun mulla on tylsää, alan tekemään jotain ihmebiisiä/riffejä, mahdollisimman kummallisia

5) Kun mä meen nukkumaan, mä lausun rukouksen ja sit yritän nukahtaa. (toiset pitää tätä outona)

6) Mä tykkään tehdä ihmeellisiä biisejä ja sekoilla ihan sairaana.

Haastan

KrHn
Jousihousu
Kazua
Pyry (sori pyry, en muista sun nikkiä)
Ganzig-

I HAS A CARD!!!!Keskiviikko 23.04.2008 20:42

Ajokortti tuli