IRC-Galleria

[Ei aihetta]Lauantai 31.01.2009 22:49

Olipa kerran tyttö.
Tyttö rakastui poikaan.
Poika rakastui tyttöön.
Poika ja tyttö menivät yhteen ja seurustelivat pitkään.
Poika petti tyttöä.
Tyttö itki monta kuukautta, kipu oli sietämätön.
Tytön luokalle tuli uusi poika, sika söpö.
Tyttö ihastui uuteen poikaan.
Ensimmäinen poika jätti tytön kenen kanssa oli pettänyt.
Tyttö oli saanut tietää että poika oli yhdessä myös toisen kanssa kun he olivat yhdessä.
Poika palasi ensimmäisen tytön luo kertoen tunteensa joita oli vielä.
Tyttö huokasi ja kertoi että hänellä oli toinen.
Poika raivostui ja lähti, hänen mielestään tyttö petti häntä.
Tyttö rakastui uuteen poikaan ja he olivat pian yhdessä.
Tytön olo oli onnellisempi kuin ikinä.
Ensimmäinen poika palasi tytön ovelle puukko kädessään.
Poika ryntäsi sisään ja puukotti kuoliaaksi tytön uuden pojan.
Tyttö parkui ja hakkasi ensimmäisen pojan kuoliaaksi.
Tyttö oli yksin, molemmat rakastettavansa vierellä, mutta ilman elon merkkejä.
Tyttö löi puukon sydämeensä ja luhistui lattialle.
Ensimmäinen poika oli virhe, hän totesi ja veti viimeisen hengähdyksensä.
Sinun rakkauselämäsi tulee olemaan samanlainen ellet lisää tätä 40sekunnin sisällä päivikseesi !
Aika alkaa nyt !

[Ei aihetta]Lauantai 31.01.2009 22:47

Mieti..

Huomenna kaikki voi olla toisin.. Huomenna et ehkä näe ihmistä, josta oikeasti
välitit.. Tai ehkä ihmiset, jotka sinusta oikeasti välittivät, eivät näe sinua..
Koskaan ei voi tietää.. Ei koskaan..

Miltä tuntuisi painaa joka yö pää tyynyyn tietäen ettet koskaan ehtinyt pyytää
häneltä anteeksi, etkä koskaan sanonut hänelle kuinka paljon hänestä välität?
Miltä tuntuisi itkeä itsensä uneen hänen kuva mielessäsi, toivoen, että saisit
hänet edes hetkeksi takaisin, jotta voisit halata häntä, kertoa hänelle kuinka
tärkeä hän on ja pyytää anteeksi sitä, että olet joskus sanonut hänelle pahasti.
Katsoisit häntä silmiin ja pitäisit lujasti kiinni, et haluaisi enää koskaan päästää
häntä menemään. Mutta niin voisi vain toivoa. Totuus on, ettet enää koskaan
näkisi häntä. Et enää koskaan saisi tilaisuutta pyytää anteeksi, kertoa kuinka välität,
halata, ehkä suudellakin. Et koskaan. Tee se siis nyt. Elä kuin viimeistä päivää,
kerro ihmisille joista välität, miten tärkeitä he ovat ja pyydä anteeksi ihmisiltä, joita
olet loukannut. Sillä et ehkä enää koskaan saa toista tilaisuutta.. Elämä on opettanut,
että kuka tahansa meistä voi lähteä huomenna. Se voit olla sinä, se voin olla minä,
se voi olla kuka tahansa. Mutta jotta sinun ei tarvitsisi murehtia asioita joita jätit
tekemättä tai sanomatta, tee ja sano ne tänään. Juuri nyt. Lähetä ystävillesi tekstiviesti,
sähköposti, tai soita heille. Kerro että välität. Sillä ehkä.. Ehkä huomenna et enää voi...

Laita tämä omaan päiväkirjaasi jos haluat kertoa läheisillesi kuinka paljon heistä
välität, ja kuinka paljon he sinulle merkitsevät. Toivottavasti jokainen, joka tämän
lukee, havahtuu ajattelemaan sitä, kuinka tärkeitä toiset ihmiset meille oikeasti
ovat, vaikkemme sitä aina itse osaa näyttääkään.

[Ei aihetta]Perjantai 30.01.2009 20:43

N Y T
1. Onko isäsi nyt kotona? < on se
2. Onko sinulla panta nyt päässäsi? < eih
3. Kuunteletko nyt musiikkia? < joo
4. Paistaako ulkona nyt aurinko? < ei paista
5. Onko sinulla hiukset auki nyt? < hyjm

S I T Ä J A T Ä T Ä
1. Oletko väsynyt? <vähää
2. Mitä luulet että tarkoittaa sana 'mañana'? espanjaa
3. Koska leikkasit viimeksi kyntesi? < edellispäivänää..
4. Saatko jalan takakautta päähän? < enn
5. Pureskeletko kynsiäsi? < en

T U L E V A I S U U S
1. Mitä teet huomenna koulun jälkeen? ei oo kouluu..
2. Tuleeko sinusta lattiamuurari? < eiihh
3. Vaiko leipuri? < eii
4. Oletko ikinä haaveillut lentäjän urasta? < ehh

T Ä N Ä Ä N
1. Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? < juu
2. Oletko tajunnut tänään jotain uutta? < En
3. Oletko kaivannut tänään jotakin? < Olen.

V I I M E I S I N H E N K I L Ö
1. joka makasi sängyssäsi? < mää
2. joka sai sinut itkemään? <
3. jonka kanssa menit viimeksi leffaan? < en muistaa
4. jonka kanssa menit shoppailemaan? <
5. kenen kanssa olit suihkussa? < jik,
6. joka sai sinut nauramaan? < supi tnää?
7. joka sanoi sinulle rakastan sinua? < jaa jaa...
8. joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? < jaa jaa...

Y L E I S T Ä
1. Lempipaikka? < nmkl
2 Tatuointeja? < ei
3. Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? <
4. Kenestä pidät? < monistaa!!
5. Tykkäätkö olla ihmisten kanssa? < kyllää!
6. Pitääkö kukaan sinusta? < jooo
7. Oletko yksinäinen tällä hetkellä? < en
8. Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä? < .hmmm,-
9. Oletko ollut radiossa/tv:ssä? < JOO
10. Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? < ollenn
11. Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi? joku
12. Mitä sinulla on päälläsi tällä hetkellä? < vatteet...
13. Nimeä kolme asiaa jotka teet päivittäin? < syön, nukun ja nauran...
14. Onko sinulla sukat jalassa? < jooo
15. Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä? < paljoo
16. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan? < bontti vissii!??
17. Millä sivulla surffailet eniten? < ja jaa-
18. Onko sinulla kasveja huoneessasi? < eiihh
19. Sattuuko sinua johonkin nyt? < joo, perseesee

V I I M E I S E T:
Viimeinen juomasi juoma? < juissi
Viimeinen lukemasi koulukirja? < ymppää
Viimeinen ostamasi tavara? < mässyy
Viimeinen katsomasi elokuva? < ööö...

O L E T K O K O S K A A N..
Käynyt Euroopan ulkopuolella? < voi kyllä
Nolostunut vanhempiesi takia? < kyll vaa...
Salannut jotain tärkeää asiaa vanhemmiltasi? < joooui
Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada takaisin < valitettavastii
Missä olet tällä hetkellä? < koton.
Missä haluaisit olla? <
Kenen kanssa? <
Lempikarkkisi? <
Kuka lähetti sinulle tekstiviestin viimeksi? < nneaö!




[Ei aihetta]Torstai 29.01.2009 16:43

Pystyisitkö elää ilman sitä ihmistä ketä viimeksi halasit ?
Jos et pystyisi, kopioi tämä pvkirjaasi tai muuten menetät hänet pian!

VASTAA!!Keskiviikko 28.01.2009 22:46

1. Suutelisitko minua ?
2. Nukkuisitko kanssani sängyssä vaiko sohvalla ?
3. Nukkuisitko päällä, alla vai vieressä ?
4. Nukkuisimmeko yön vai valvoisimmeko ?
5. Millä tavalla valvottaisit minua ?
6. Jos minulla olisi kylmä niin saisitko minut lämpiämään ?
7. Kerro paras ulkonäöllinen ja henkinen piirteeni ?
8. Mistä pidät minussa ?
9. Kuvaile minua kolmella sanalla.
10. Pidätkö minusta ?
11. Voisitko kuvitella seurustelevasi kanssani ?
12. Jos niin miksi ?
13. Pistätkö tämän omaan päiväkirjaasi, että voin vastata sinulle ?

xfghiljnrjbrw<3w#W!Keskiviikko 28.01.2009 22:39

Hullunhyvä horoskooppi, kertoo totuuden jos olet rehti. Älä fuskaa!!

Jos olet täysin rehellinen, kertoo tämä horoskooppi sinusta totuuden...

Kirjoita vastauksesi paperille. Älä fuskaa! Vastauksen löydät alalaidasta.


1. Kirjoita jokin vastasukupuolta edustavan nimi.

2. Mikä on suosikkivärisi: punainen, musta, sininen, vihreä, keltainen?

3. Kirjoita oman nimesi ensimmäinen kirjain.

4. Missä kuussa olet syntynyt?

5. Kummasta väristä pidät enemmän, mustasta tai valkoisesta?

6. Kirjoita jokin sinun kanssasi samaa sukupuolta olevan nimi.

7. Mikä on onnennumerosi?

8. Pidätkö enemmän Sydneystä vai Brisbanesta?

9. Pidätkö enemmän järvestä vai merestä?

10.Kirjoita yksi toive; realistinen sellainen

Kun olet valmis, katso alla olevat vastaukset, mutta älä fuskaa!


Vastaukset:


1. Olet rakastunut mainitsemaasi henkilöön.

2. Jos valitsit:

* Punainen - olet huomaavainen ja rakastava

* Musta - olet konservatiivinen ja aggressiivinen

* Vihreä - olet mieleltäsi rauhaisa ja muutenkin rento

* Sininen - olet spontaani ja pidät siitä että rakkaasi jakaa auliisti pusuja ja huomiota sinulle

* Keltainen - olet iloinen ja annat käypiä neuvoja niille, jotka ovat apeita

3. Jos nimesi etukirjain on:

* A-K Sinulla on paljon rakkautta jaettavana pitkin koko elämääsi.

* L-R Yrität nauttia elämästäsi täysillä ja rakkauselämäsi alkaa pian kukoistaa.

* S-Z Jaksat auttaa ja lohduttaa muita ja tuleva rakkauselämäsi näyttää lupaavalta

4. Jos olet syntynyt:

* Tammi - maaliskuussa: Tästä vuodesta tulee hyvä ja tulet rakastumaan täysin yllättäen.

* Huhti - kesäkuussa: elät vahvassa rakkaussuhteessa joka kestää ja jonka muistot ovat ikuisia.

* Heinä - syyskuussa: Vuosi on sinulle huippuvuosi ja tulet kokemaan suuren positiivisen muutoksen elämässäsi.

* Loka-joulu: Rakkauselämäsi ei valitettavasti kukoista, mutta tulet aikanaan löytämään sen oikean.

5. Jos valitsit:

* Musta: Elämäsi saa uuden käänteen, joka loppujen lopuksi on sinulle hyväksi ja josta tulet myös iloitsemaan.

* Valkoinen: Ystäväsi tulee luottamaan sinuun ja omistautumaan sinulle, mutta et ehkä huomaa sitä.

6. Ihminen, jonka valitsit on paras ystäväsi.

7. Näin monta läheistä ystävää sinulla tulee olemaan elämäsi aikana.

8. Jos valitsit:

* Sydney: pidät seikkailusta

* Brisbane: olet varovainen ja rento

9. Jos valitsit:

* Järvi: olet lojaali rakkaitasi ja ystäviäsi kohtaan, mutta pidättäytyvä.

* Meri: olet spontaani ja voit auttaa jopa muita yltämään tyytyväisyyteen.

10.Tämä toive tulee toteutumaan jos laitat tämän päiväkirjaasi minuutin kuluessa!


Kirjoita kommentti


[Ei aihetta]Keskiviikko 28.01.2009 22:29

Sinulla on luonnostaan hiukset jotka ovat...
[ ] kiharat (200e)
[x] suorat (100e)
[ ] laineikkaat (50e)
[ ] korkkiruuvikiharat (15e)
[ ] kalju (5e)
[ ] joku muu (75e)

Yhteensä: 100e

Silmien väri:
[ ] ruskea (50e)
[ ] vihreä (75e)
[x] sininen (50e)
[ ] tammenterhon väriset (100e)
[ ] joku muu (15e)

Yhteensä tähän saakka: 150

Pituus:
[ ] Yli 210cm (200e)
[ ] 200-209cm (175e)
[ ] 182-199cm (150e)
[ ] 165-181cm (75e)
[x] 144-164cm (45e)
[ ] Alle 144cm (45e)

Yhteensä tähän saakka: 195

Juotko alkoholia?
[x] En (400e)
[ ] Vain lomilla/juhlissa (250e)
[ ] Joskus (215e)
[ ] Kyllä (200e)
[ ] Vain viikonloppuisin (300e)
[ ] Joka toinen päivä (50e)
[ ] Kerran päivässä (15e)
[ ] Elän pulloni takia! (Menetit kaikki arvokkuutesi ja joudut aloittamaan 0 eurosta)

Yhteensä tähän asti: 595

Näkö:
[x] Täydellinen näkö (300e)
[ ] Tarvitsen lasit, mutta en käytä niitä (200e)
[ ] Likinäköinen (100e)
[ ] Lasit lukemista varten (75e)
[ ] Omistan lasit ja käytän niitä aina (50e)
[ ] Piilolinssit (200e)
[ ] Olen käynyt silmäleikkauksessa, näköni vuoksi (10e)

Yhteensä tähän asti: 895

Autosi väri (tai perheesi auto):
[ ] pinkki (2000e)
[ ] tumman punainen (800e)
[ ] kulta (700e)
[x] harmaa (600e)
[ ] sininen (900e)
[ ] valkoinen (475e)
[ ] musta (450e)
[ ] punainen (400e)
[x] vihreä (350e)
[ ] purppura (250e)
[ ] metallinen (200e)
[ ] keltainen (100e)
[ ] ruskea (20e)
[ ] ruosteinen (15e)
[ ] ei autoa (0e)

Yhteensä tähän asti: 1495

Kengänkoko:
[ ] 48 (300e)
[ ] 46-47 (200e)
[ ] 44-45 (700e)
[x] 38-43 (500e)
[ ] Alle 38 (550e)

Yhteensä tähän asti: 1995

Kolme lempiväriä:
[ ] vihreä (750e)
[x] punainen (600e)
[ ] musta (100e)
[ ] keltainen (475e)
[ ] sininen (300e)
[ ] ruskea (50e)
[ ] purppura (225e)
[x] valkoinen (400e)
[ ] turkoosi (350e)
[ ] oranssi (300e)
[ ] pinkki (100e)
[ ] joku muu (50e)

Yhteensä tähän asti: 2595

Käytitkö laskuria tähän?
[ ] Kyllä (0e)
[x] En (1000e)
[ ] Joihinkin kysymyksiin (750e)

Yhteensä: 3595


vastaaa!!!Sunnuntai 25.01.2009 15:06

kuvaile minua yhdellä sanalla jonka jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi jotta voin kuvailla sinua!

KLJGHH!Sunnuntai 25.01.2009 14:06

1. Käytätkö huulirasvaa?
- jjoo

2. Onko sinulla sormusta?
- on mut en käytää

3. ..Kenties kihlasormus?
- eihh...

4. Montako autoa sinulla/perheelläsi on?
- 1

5. Mitä biisiä kuuntelit viimeksi?
- AC/DC its A long way the top if you wanna rock and roll

6. Mikä fiilis?
- kivaa..

7. Kenelle puhuit viimeksi puhelimessa?
- supill

8. Missä päin Suomea asut?
- länsi-suomess

9. Missä olet?
- en tiiä

10. Väsyttääkö?
- eei

11. Voisitko tatuoida ihastuksesi nimen ihoosi?
- jaa a...

12. Onko sinulle koskaan sanottu että olet hemaisevan seksikäs pörröpää?
- jaa jaa...

13. Onko sinulla galleriassa VIP?
- jjoo

14. Jos vastasit edelliseen kyllä, niin miksi?
- koska mul on vippi

15. Onko sinulla veljiä? Jos on niin minkä ikäisiä?
- ei ollee

16. Jos vastasit edelliseen kyllä, ovatko he amiksia?
- -

17. Millaisen auton haluaisit?
- semmose kivan...

18. Onko sinulla paljon pissiskavereita?
- ei

19. Millainen on ihanne poika-/tyttökaverisi?
- semmone kivaa<33

20. Kuka on luokkasi hiljaisin?
- Minnaa!!!!!

21. Kuka on luokkasi paras?
- täähh..!!!

22. Ketkä ovat luokkasi kännikaloja?
- ei ketää..

23. Ovatko luokkasi pojat komeita?
- igdhlgkjd

24. .. Entä tytöt kauniita?
- gfjyhjigkd

25. Elävätkö isovanhempasi vielä?
- juu

26. Kuinka pitkä paras ystäväsi on?
- oisko 160??

27. Haluaisitko rallikuskiksi?
- ehh.

28. Antaisitko poika-/tyttöystäväsi lähteä sotaan?
- enkl

29. Paljonko sinulla on rahaa käteisenä?
- paljooo..!!

30. ..Entä tilillä?
- enemmää

31. Ammattikoulu vai Lukio?
- ammattikoulu

32. Mikä tekee ihmisestä amiksen?
-vgoh

33. Pidätkö lukiolaistyttöjä/poikia parempina/huonompina kuin amiksia?
- ennn

34. Onko sinulla paljon ystäviä?
- jooouu!

35. Missä olet nyt?
- jossai

36. Kauanko olet yleensä suihkussa?
- 5-10 minuttii

37. Mitä kaverit merkitsevät sinulle?
- uigkhjo 32a21

38. Seurasitko Torinon olympialaisia?
- iijij

39. Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
- kivaltt..!!

40. Oletko pitkä vai lyhyt?
- keski

41. Miten elämäsi sujuu yleensäkin?
- hyviii??

42. Kuunteletko nyt jotain kappaletta, mitä?
- ehh

43. Oletko ihastunut tällä hetkellä?
- juu u

44. Oletko koskaan ollut rakastunut?
- jooi

45. Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin?
- joo

46. Jos, niin oliko hän sinulle läheinen?
- joo

47. Onko sydämesi koskaan särkynyt?
- mnbv

48. Missä haluaisit olla?
- nj

48½. mitä niku tekemäs?
-

49. Kenen kanssa?
- gjnr

50. Kaunein kuulemasi kappale?
- jaa a....

51. Mikä kappale soi nytten?
- yhtu

52. Katsotko paljon televisiota?
- jooo

53. Paistaako ulkona aurinko?
- ei

54. Tärkeintä elämässäsi?
- jfsdÖDE

55. Juotko kahvia?
- EN?

56. Juotko teetä?
- enn

57. Käytkö salilla?
- r4nn

58. Oletko suomalainen?
- jjoo

59. Oletko koskaan saanut turpaan?
- jooo monta...

60. Oletko koskaan antanut turpaan?
- een

61. Tupakkaa?
- EIII

62. Oletko tyylikkäämpi kuin kaverisi joiden kanssa enimmäkseen liikut?
- een

63. Onko sinulla tiettyä henkilöä, jota kaipaat silloin tällöin?
- jjooo

64. Onko sinulla henkilöä, jota et vain saa pois mielestäsi?
- jjoo

65. Lempiopettajasi koulusta?
- perttii, nno eii..!!

66. Millainen oppilas olet?
- hikkee..???????

67. Käytätkö meikkiä?
- enn täidä..

68. Tunnetko henkilöä, josta olet pitkään yrittänyt päästä väkisin irti, mutta hän ei vain tajua?
- 5ii

69..Toivottavasti kyseinen henkilö ei ole tyttö- tai poikaystäväsi?
-

70. Voisitko rehellisesti sanottuna sanoa olevasi onnellinen?
- joou

71. Käytätkö nasoliinia??
- eiihh


Kirjoita kommentti


[Ei aihetta]Sunnuntai 25.01.2009 13:42

jos saat yli 28 olet häirikkö

[x] Nauranut
[x] Hihitellyt koko tunnin
[x] Puhunut kaverille..
[x] ..Niin että opettaja on joutunut huomauttamaan
[x] Kiljunut
[ ] Haukkunut opettajaa päin naamaa
[x] Riehunut
[x] Lähetellyt lappuja
[x] Ollut tekemättä tehtäviä, joita olisi pitänyt tehdä
[x] Luntannut
[x] Ajatellut mukavia
[x] Vastannut opettajan kysymykseen ”En tiedä”
[x] Vastannut opettajalle ”Häh?!”
[x] Saanut jälki-istuntoa
[x] Heitetty ulos luokasta
[x] Siirretty takapulpetista eteen häiriköinnin takia
[x] Laulanut
[x] Viheltänyt
[x] Jupissut itsekseen
[x] Rummuttanut jaloilla häiritsevästi
[x] Kommentoinut opettajan tekemisille
[x] Vaeltanut luokassa
[x] Repinyt tärkeitä papereita
[x] Keikkunut tuolilla
[x] Kaatunut tuolilla
[x] Piirtänyt pulpettiin
[x] Piirtänyt koulukirjoihin/vihkoihin
[x] Hajottanut huonekaluja
[x] Kiroillut
[x] Näyttänyt kieltä
[x] Häirinnyt oppituntia tahallasi
[x] Joutunut puhutteluun
[x] Häipynyt kesken tunnin ilman lupaa
[x] Lukenut saapuneen tekstiviestin
[x] Tekstannut
[x] Puhunut puhelimessa