IRC-Galleria

Karjavaras

Karjavaras

ja sen hurja laumanvartija hauvva

Operaatio koiran metsästys.Perjantai 27.06.2008 21:13

Istuskelin äidillä tässä koneella kaikessa rauhassa, äiti on yhä Amsterdamissa ja isä on töissä kahdeksaan asti. Kännykästäni on oli loppunut akku ja laturi oli isällä.

Yhtäkkiä totesin että täällä vetää. Kävelin pois huoneesta, vilkaisin ovelle ja totesin kauhukseni että se oli auki. Ja koiraa ei näy.

Puin kamppeet päälle, käskin poikien pysyä sisällä riensin ulos huutelemaan Famua. Ei mitään. Paniikki kasvaa. Mulla ei ole mitään hajua minne päin lähteä. Päätin mennä meidän yleisintä tietä isälle, alkumatkasta kysyin yhdeltä naiselta oliko hän nähnyt suurta valkoista koiraa ja hän sanoi että kolme varttia sitten meni ohi samaan suuntaan kuin minä olin menossa.
Matkalla ei näkynyt vilaustakaan Famusta.

Saavuin isälle ja otin veljeni kännykän ja soitin ensin isälle, josta ei juurikaan ollut apua, ja sitten äidille joka käski mun rauhottua ja kävellä kaikki Famun "lempi koirakavereiden" pihat läpi. Toisin sanoen kolme pihaa, Morrison, Wallu ja Lilli. Ei näkynyt.

Mikä ihana tilanne, isä töissä, äiti ulkomailla, alle kouluikäiset pikkuveljet yksikseen äidillä, Elina rippileirillä, meillä ei ole yhtäkään pyörää ja kaiken kurruraksi Famulla on kiima-aika.

Lopulta päätin suunnata takaisin äidille että voin katsoa oulun löytöeläinkodin numeron, mutta matkalla yksi auto pysähty kohdalleni ja sieltä kömpi ulos mies joka kysyi minulta että olenko täältä päin, vastasin että olen ja sitten se kysyi että sattuisinko yhtään tietämään kenelle tämä koira kuuluu viittoen samalla takakonttiin.
Siellä oli Famu. Takakontissa siis.
Hysterian partaalla kiittelin tätä miestä samalla kun laitoin Famulle kaulapantaa ja niin pääsin lopulta kotiin väsyneen ja nälkäisen koiran kanssa.

The end. Sen pituinen se ja pitäkää hyvää huolta koiristanne.

IltaaPerjantai 20.06.2008 00:52

Viimonen paiva taalla alankomaiden paakaupungissa menossa, huomenna takaisin Finlandiaan.

Tuli nahtya kymmenia ja taas kymmenia pikkukauppoja amsterdamissa, Hollantilainen huvipuisto, Delfiineita, mursuja ja rauskuja delfinaariossa, apinoita jossain apina systeemissa, vahakabinetti ja semmoinen hieno kiertokavely missa esiteltiin Hollannin "pimeita" aikoja (Siis esimerkiksi rutto/aikaa, noitavainoja ja muutenkin erilaisia kidutus tapoja tms, oli muuten hienosti tehty tama kiertokavely!) Lisaksi tuli nahtya myos vuohia, kanoja, puluja, arapapukaijoja ja katutemppuilijoita.

Amsterdam on natti kaupunki. Itseasiassa koko Hollanti on natti maa. Ja pieni. Ja helvetisti porukkaa. Ja ne tykkaa jalkapallosta. Ja niiden maajoukkueen vari on oranssi, ja se kylla nakyy katukuvassa, kaikkialla on oransseja lippuja, kaupoissa myydaan oransseja paitoja, lippiksia ja kaikkea mahdollista mita mieleen tulee.

Koirat kavelee taalla keskustassakin vapaana, ne saa ottaa vaikka vaatekauppaan mukaan. Suomessa sais sakot koiran vapaanapidosta ja vaatekauppojen myyjat heittas pihalle.

Mina haluan oman Kissan. Ja oman vuohen. Ja oman mursun. Naihin kaikkiin kolmeen elaimeen ihastuin kovasti taman reissun aikana.
Kissoista lahte vaan aivan helvetisti karvaa, enemman kuin Famusta ehka jopa?
Mursut on _hieman_turhan_isoja_
Mutta vuohi. Mika ihastuttava nisakas! Ne on rentoja, kiltteja ja pienena hemmetin suloisia. Maa hankin viela joskus elamani aikana vuohen.

Taalla vois kayda toisenkin kerran. Juh.

Amsterdam kuittaa..Sunnuntai 15.06.2008 03:37

Englannin puhuminen on pelottava kokemus, mutta olen toistaiseksi hengissa.

Taalla on aivan ihania pikkukauppoja joissa myydaan ihan kaikkea kraasaa mita vaan kuvitella voi. Ma olen ostanut ihtelle vaatteita ja piraatti mp4 soittimen. Yritan olla tuhlaamatta kaikkea heti kun onhan tassa viikko aikaa torsailla.

Yhdessa kenka kaupassa myytiin hienoja kenkia, muttakun mina olisin halunnut eri parit! Yhden punaisen ja yhden mustan, ei suostunut myymaan mokoma.. >:( Kympilla saisin kaikki nelja kenkaa, ehka pitaa huomenna kauda ostamassa ne kun maa joka tapauksessa tarvisin uudet kengat joten samahan se sitten on ostaa kahdet uudet kengat..

Mutta. Taalla myydaan koiria ja kissoja elainkauppojen nayteikkunoissa. Etta mulla kavi ne saaliksi.. :( Ja undulaateilta oli leikattu lentosulat pois ja ne oli jossain hiton akvaariossa. O_O

Onkohan Famu kunnossa siella hoitopaikassa...? Terveisin joku neurottinen.. Onneksi mullon taalla kaks kissaa kaverina, etenkin toinen niista on aivan ihana, koko ajan kiehnaamassa vieressa ja se jaksais leikkia loputtomiin kaikilla mun tavaroilla. :D Sen nimi on Simba. Ja taa toinen on Tiger, mutta hollanniksi sen nimen lausuminen on kertakaikkiaan mission impossible, se on niinkun rakasis limaa kurkusta ja sit samalla yrittas sanoa "tiger"

Huomenna mennaan Valibi nimiseen huvipuistoon, jeah! B)

Nyt pitas menna suihkuun ja nukkumaan kun aamulla on aikanen heratus.. Juu ihan kohta.. x)

[Ei aihetta]Lauantai 14.06.2008 01:16

Ma olen amsterdamissa paivaa. Eli ei ole aata ja oota. Hankalaa. Koira on helsingissa hoidossa, mika on varsin stressaavaa kun en ole yleensa tottunut olemaan mun "vauvasta" erossa.

Taa nappis on niin kamala etta en halua kirjustaa teille enempaa. Eli kiitti moi.

[Ei aihetta]Torstai 12.06.2008 03:30

Noniin, kyllä tää ny näyttää tästä selkiytymään. Hmmh.. tai sitten ei.

Kymmenen ja puolen tunnin kuluttua istun junassa matkalla helsinkiin. Todennäköisesti sählään jotain ja löydän itseni illan päätteeksi kiinalaisesta lapsityövoima tehtaasta.

Oli mukava tuntea teidät.

[Ei aihetta]Perjantai 06.06.2008 01:02

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ MINÄ!

[Ei aihetta]Tiistai 27.05.2008 13:22

Hohhoijakkaa, minen tykkää keskusteluista open kanssa. <:(

Sillä ei ole koskaan mitään kivaa sanottavaa.

Mutta toisaalta, minen ole juurikaan antanut sille aihetta parempaan palautteeseen, eh? <:'D

[Ei aihetta]Maanantai 26.05.2008 10:14

Ei ole kyllä yhtään sellanen olo että tunnin päästä tekis mieli mennä kouluun.

Mää tiesin ettei olis pitäny valvoa koko yötä.

Jospa jäisin kotia?

Ei, ei hyvä idea. Ei lainkaan. Vain laiskat lintsailee.

Mutta kun minä olen laiska...

No se on kyllä toisaalta totta.. ei! Tänään ei lintsata. Piste.

Yksi päivä vain..?

....

Please...?

Hmph.. katsotaan nyt jos olet kiltisti.

Jei! ^^



Oivoivoi... yksinpuhelu on ensimmäinen hulluuden merkki, koskeeko sama kirjoittamista?



[Ei aihetta]Maanantai 26.05.2008 03:17

Täh? Kello on jo yli 12? Mää luulin että se olis jotain kymmenen.. En mää vielä halua mennä nukkumaan, kotona ei ole ketään joten periaatteessa mun ei tarviskaan mutta jos valvon kovin paljon myöhempään niin sitten en taas jaksa aamulla nousta ylös.

Pitäiskö taas valvoa koko yö?

Ei, ei todellakaan pitäisi. Mikä typerä idea.

Mutta jospa silti valvoisin?

Kun pitäis muutnkin käyttää vielä koira ja käydä suihkussa ja syödä niin samahan se on valvoa koko yö?

Joo. Niin on. Kyllä.
Tyhmästä päästä kärsii koko kroppa. Literally.

Tällasina hetkinä toivoisin että osaisin juoda kahvia, pysyisin paljon pirteämpänä. Mutta ei, kahvi maistuu paskalta eikä siitä pääse yli eikä ympäri joten tyydymme teehen vaikkei siitä olekkaan mitään hyötyä.
http://www.fanfiction.net/s/554107/1/Memoirs_of_a_Slytherin

" Albus says, when this is all over, weÂ’re going to go boating. WeÂ’re going to hire a canal boat and go boating. I can work the locks. He can steer. WeÂ’ll play cards in the evening and watch the stars. I do wonder if the fox has finally flipped when he comes out with things like that. He made me shake on it, itÂ’s a deal. When all this is over weÂ’re going boating. And then bowling. Bowling!

I told him of my concerns, that Voldemort didn’t trust me, Malfoy Senior didn’t trust me, no one trusts me, and I’m going to die. Quoth the raven, “you melodramatic fool!”

He looked at me over his glasses like he does, and says,

”Nonsense, Severus, you’re perfectly capable. If you do get yourself killed, I shall know you did it purely to get out of our deal.”

I wonder how he always knows exactly what IÂ’m thinking. "

Aww. :''DD Naureskelin tuolle pätkälle ainakin 5 minuuttia.

Kyllä, en ole vieläkään saanut hankittua sitä elämää ja käytän vapaa aikani lukien omituisia Severus Snape fanfictioita.