IRC-Galleria

Jotenkin sitä on löytänyt ihan erilailla musiikin. Sanoja kuuntelee paljon. Monista löytää nämä tunteet. Menetyksen tuskan eritoten. Voi luoja miten oikeesti sattuu. Tuntuu niin kauhealta sanoa, elämä jatkuu. Kipeää se käy, mutta se jatkuu.

Mie haluan minun pikkuveljen takaisin. Niin paljon jäi sanomatta. Niin paljon tekisin toisin. Liian harvoin soitin, hävettää. Kadun. Syyllistän itteeni. Mää toivon niin suunnattomasti että Juha tulis mulle uneen ja saatas siellä jutella. Tai että se kertois ettei sillä ole enää hätää...Tai sais varmistuksen sille, että Juha kuulee mitä täällä ajattelee. Oon miettiny, kun teen jotain, että voinko tehdä näin. Juha näkee. Se ajattelee etten mää muista.

KYLLÄ MÄÄ MUISTAN! Mulla ei ole muuta kuin muistot enää. Onneksi niitä on paljon ja ne on aivan ihania. Mun tekis mieli sanoo kaikille keille juttelen, että kertokaa läheisillenne että välitätte. Kertokaa.

Joskus tulee ajatus, että mie ansaitsen tän. Tietäsittekin kuinka kylmä mää olen ollut. Ajatellu vain itseeni. Nyt haluaisin kertoa kaikille, että mie rakastan, mie välitän, mie tunnen. Ja että antakaa anteeksi.

"Pitkin pimeitä polkuja kulkea saan
enkä matkaani määrää mä tiedä.
Mua varjojen vallat käy valloittamaan
minut mennessään tahtovat viedä.

Kuka lohduttais murheista mieltä,
lohduttais sanoen.
Miksi etsit sä elämää sieltä,
joukosta kuolleitten.

Tuskin valaisee aamulla aurinkokaan,
tuskin puhaltaa lempeät tuulet.
Minun toivoni kuollut on,
lohduttamaan eivät pysty nuo vaienneet tuulet.

Kuka lohduttais murheista mieltä,
lohduttais sanoen.
Miksi etsit sä elämää sieltä,
joukosta kuolleitten.

Kuka näyttäisi haudan, joka tyhjänä ois.
Kuka kertois hän kuoleman voittaa.
Kuka kuivaisi kyyneleet,
pyyhkisi pois
kaikki murheeni aamu kun koittaa.

Kuka lohduttais murheista mieltä,
lohduttais sanoen.
Miksi etsit sä elämää sieltä,
joukosta kuolleitten."

Toisen päivän iltana- Pepe Johansson

Tuntuipa saamarin pahalle, Juhan nimimerkki oli poistettu ii2:sta :( Mietin tässä, et menempä kurkkaamaan vielä kerran, niin ei... Aivan kuin olis sydän rinnasta revitty. Tuollaiset pikku asiat palauttaa maanpinnalle. Juhaa ei ole. Ei ole ei. Kiellän kaiken.

Kävin aamupäivän koulussa. Kestin hienosti kirurgin luennot siihen asti että alettiin puhua traumatologiasta ja pirstoutuneista luunmurtumista. Syöksyin ulos luokasta. Huomenna olisi ensiapupäivä, suoritetaan lavastetuissa tilanteissa hoitoja. Auto-onnettomuus on yksi ainakin. En minä pysty sinne menemään. En millään.

Kovasti olen koettanut miettiä kuolinimoitukseen tekstiä, mutta ei mikään kuvaa tätä tunnetta tarpeeksi hyvin. Kaikki tuntuu niin teennäisiltä.

On ihana huomata, miten joka päivä Juhan muistolle perustettuun yhteisöön tulee uusia nimiä. Juha oli monelle tärkeä <3Miksi ei olisikaan ollut, niin ihana, kiltti ja lempeä ihminen jättää jälkensä ihan varmasti kaikkiin, kenen kanssa on tekemisissä. En yksin kanna tätä tuskaa.

Kyyneleet on vähentyneet, mutta se kaiverrus tuolla sisällä, se muuttuu vaan pahemmaksi. Miten paljon antaisinkaan siitä, että saisin puhua Juhalle vielä kerran, halata. Mutta ei, en voi enää edes nähdä häntä. Ikinä.

Elämäni rankin matka on tehty. Mutta samalla se oli myös todella helpottava. Isoin ahdistus jäi onnettomuuspaikalle, shokki kai.

Mitään iloisia lauluja ei voi kuunnella, ne kuulostaa niin kauhean teennäisiltä. Välillä huomaa naurahtavansa jollekin muistolle ja tulee kauhea syyllisyys. Eihän tässä tilanteessa saa hymyillä eikä varsinkaan nauraa.

Teki pahaa nähdä isän ajavan Juhan autolla. Se auto oli Juhalle tärkeä ja se oli ylpeä siitä. Millä Juha nyt ajaa, kun autoa ei ole, huomas ajattelevansa.

Kuuntelin ajaessani Simple Planin untitlediä... Pelottavat sanat. Juha ei kuulema kärsinyt, mutta... Kuka voi oikeasti tietää miltä kuoleminen tuntuu? Käykö se kipeää kun sielu irtaantuu kehosta? Mieli myllertää... Miksi pitääkin kiduttaa itseänsä tälläisillä lauluilla? Miksi? Ja miksi mun ipodissa on yleensäkään tälläinen laulu? :'(

"Untitled"

I open my eyes
I try to see but IÂ’m blinded by the white light
I canÂ’t remember how
I canÂ’t remember why
IÂ’m lying here tonight

And I canÂ’t stand the pain
And I canÂ’t make it go away
No I canÂ’t stand the pain

How could this happen to me
I made my mistakes
IÂ’ve got no where to run
The night goes on
As IÂ’m fading away
IÂ’m sick of this life
I just wanna scream
How could this happen to me

EverybodyÂ’s screaming
I try to make a sound but no one hears me
IÂ’m slipping off the edge
IÂ’m hanging by a thread
I wanna start this over again

So I try to hold on to a time when nothing mattered
And I canÂ’t explain what happened
And I canÂ’t erase the things that IÂ’ve done
No I canÂ’t

How could this happen to me
I made my mistakes
IÂ’ve got no where to run
The night goes on
As IÂ’m fading away
IÂ’m sick of this life
I just wanna scream
How could this happen to me

I made my mistakes
IÂ’ve got no where to run
The night goes on
As IÂ’m fading away
IÂ’m sick of this life
I just wanna scream
How could this happen to me

Kävimme isoveljeni veneellä onnettomuuspaikalla uudelleen. Jotenkin toinen kerta oli helpompi. Kaivoimme varmaan toista tuntia paikalla Juhan lompakkoa etsien. Kauppakuitin löysimme, mutta lompakkoa emme. Luultavasti se on kuormurin hytissä sitten. Ensin tuntui, että mitä helvetin järkeä sielläkin on tonkia, ihmiset katsoo. Mutta pakko oli, se helpotti ihan järkyttävästi. Ei meillä lapiota ensin ollut, vaan kaivoimme kuormurin palasilla, muoviosia siellä oli ojan pohja täynnä.

Olo on reissun jälkeen tyhjä, en todellakaan tajua tapahtunutta. Sitä vain on, odottaa Juhan saapuvan kohta tänne kanssa. Ei osaa edes itkeä ja ruokaakin on pystynyt syömään. Nukahdin veneessäkin vaikka radio huusi, vene keikkui ja moottori puksutti.

Fyysisesti ei ole tehty mitään, mutta henkisesti todella paljon. Väsyttää suunnattomasti. Huomenna lähdemme aamusta ajamaan kotiinpäin, Juhan auto tuodaan myös mukana.

Meinaan mennä maanantaina kouluun ja toivoa, etteivät kaikki tiedä asiasta. Saisi hetken ajatella muutakin. Tiedän, että se tuska jysähtää taas jossain vaiheessa niskaan. Nyt on rauhallista. Toivon, että ihmiset puhuisivat minulle omistakin murheistaan, asioista, koska elämä jatkuu. Pakostakin.

Tulimme juuri onnettomuuspaikalta. Tuntui kuin ei olisi voinut ensin hengittää siellä. Ahdisti ja vanne kiertää pallean ympärillä. Veimme sinne kukkia ja Pete ol tehnyt eilen ristin. Toisaalta helpoti nähdä se paikka, mutta vaikea oli ajatella, että tästä Juha oli ajanut viimeisen kerran, kuunnellut musiikkia ja puhunut kaverilleen hetki ennen tapahtunutta. Liekö oli siksi halunut, etä kaveri soittaa hetken päästä uudelleen, koska mutka missä tämä tapahtui oli todella jyrkkä. Juha oli rauhallinen ajajana. Onnettomuustutkija sanoi, että vautia ei ollut ollut liikaa ja todennäköisesti onnettomuus jää mysteeriksi. Spekuloida voi, olisiko metsästä tullut joku eläin, mitä Juha oli alkanut väistämään vai mikä. Mitään jälkiä, jotka kertoisivat mitä oli tapahtunut ei ole. Auto oli vain kaatunut mutkassa, liukunu pari metriä kyljellään ja kääntynyt ojaan katolleen.

En selvästikään ymmärrä tapahtunutta. Ei Juha ole kuollut, se on vain jossain reissussa. Ruoka ei maistu, oksettaa vain koko ajan. Jalat ja kädet tärisevät ja olo on heikko. Istun vain paikallani, enkä halua puhua mitään. Hymyä ei enää ole. Iloa ei enää ole. En tiedä mitn jaksan huomenna lähteä ajamaan kotiin, on pitkä ajomatka edessä. Tuomme tullessamme Juhan autonkin. Jotenkin en haluaisi lähteä täältä, on ihanaa huijata itseään, että kunhan jaksan odottaa Juha tulee kohta töistä ja saamme höpöttää taas omiamme. Vaan niin ei ole, koetan hokea itselleni että juha on menehtynyt, häntä ei enää ole.

Joku saattaa ajatella, että kuinka voin puhua tästä näin yleisesti, tämänhän voi lukea kuka tahansa. Minä en tiedä, on vain pakko kirjoittaa.

Minulla olisi ollut valmistujais juhlat 25.5, johon Pete ja Juha olisivat täältä tulleet. Niitä ei pidetä, en halua. Ne olisivat seuraavana viikonloppuna hautajaisista, enkä oikein usko voiani juhlia. Se olisi tekopyhää. Vaikka Juha olisi varmasti halunnut minun juhlat pitävän, niin en voi. En vain voi.

Kiitos kaikille ystäville, sanoja ei löydy, mutta ajatuskin riittää.

Olo on täysin turta, en tunne mitään. Möllötän vain. Sain nukahduslääkkeen avulla nukuttua yön hyvin. Rintaa puristaa vanne ja on vaikeaa hengittää. En halua puhua kenellekään, istun vain ja heijaan ajattelematta mitään. Välillä purskahtaa itkuun, kun tulee jokin kaunis muisto mieleen. En voi millään uskoa, että tämä tapahtui meille. Sitä miettii mitä olisi voinut tehdä toisin ja olisimpa soitanut Juhalle keskiviikkona. Olisimpa.Voih :'(

Viemme Samuelin isälleen ja lähemme Lohjalle, missä onnettomuus tapahtui. Ehkä se tekee asian todellisemmaksi. Veljeni laittoi kuvia onnettomuuspaikasta eilen, oli tehnyt sinne valkoisen puisen ristin. Oli todella häijyn näköinen mutka, mikä Juhan vei. Oksettaa.

Kiitos kaikille, jotka ovat asiassa tukeneet. Olette todella tärkeitä!

Hyvästi rakas pikkuveljeni. Rakastan sinua aina.

Mikä sou what olo? Mistä niitä saa? Maksaako paljon? Voisko joku lahjottaa? Tulis tarpeeseen.

Kiinnostukseni menneisyyttä ja jääkaappia kohtaan vois laskea öööh. 110%. Helpottas.

Saamarin sähkökatko. Kemin energia on mulle velkaa vuosimallin 1990 mikron. Vielä digitaalinen ja minun lapsuudesta asti toiminu. Ja siinä on paistettu pullaakin niin että kämppä oli täynnä savua. MUISTOJA! MUUURH!