IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Mikä meitä nuoria vaivaa?Tiistai 23.09.2008 21:02

Jotenkin luettuani noita juttuja Kauhajoen surmista yhdistettynä nykymaailmaan, olen tullut samaan tulokseen kuin eräs kriisipsykologi: Me nuoret ollaan julkisuushakuisia. Katsoo vaan noita bb-pyrkyreitä ja Idolsissa laulavia lahjattomia. Me halutaan arvostusta ja "erota massasta". Kaikista kamalinta on olla "aivan samanlainen kuin kaikki muutkin". Joskus 70-luvulla kaikkien piti olla samanlaisia. Tavallaan tasapäistäminen voisi ollakin hyvä asia, tosin, siinä voisi käydä niin että vielä enemmän tulisi näitä "erilaisia nuoria".

Tietysti me voidaan huonostikin. Ei se ole kauhean helppoa elää maailmassa jossa joutuu kuuntelemaan vittuilua vähintään 5 päivää viikossa ja kohdata se kuinka ihmiset jatkuvasti haluaa päteä ja painaa toista alemmaks. Mutta, valitettavasti, only the strongest survives. Elämä on valitettavasti peliä, kilpailu, jossa heikoimmat pudotetaan. Johan se Darwinkin sen todisti. Tosin, me ihmiset väitetään että meihin Darwinin teoria ei päde. Jos multa kysytään, niin meihin jos keihin s e soveltuu. Ihminen on kehittynyt liian älykkääksi joten se keksii mitä ihmeellisempiä ja julmempia keinoja päästäkseen kukkulan kuninkaaksi.

Mutta, pitäkää mua sairaana tai ette. Mä en syyllistäisi yksittäistä ihmistä. Totta, viattomien ampuminen on sairasta ja väärin. Onko se kuitenkaan loppuen lopuksi sen pahempaa kuin ihmisen tappaminen henkisesti? Ei kellään tietenkään ole oikeutta päättää toisen ihmisen elämän loppumisesta, en minä sitä väitä, mutta eniten tässä mua päähän ottaa se, että ampuja demonisoidaan kusipääksi. Tai sitten sitä säälitään. Mä sanoisin niin, että kun on luontaiset valmiudet yhdistettynä ympäristöön, tulee sairaaksi "kusipääksi". Tietenkin voidaan sanoa, että "shit happens, get over it" mutta kun se ei vaan päde kaikkiin ihmisiin. On olemassa myös herkempiä ihmisiä jotka ottaa itseensä. Kai se sitten on sitä heikkoutta. Loppuen lopuksi, ei ole enää mitään väliä miten sitä kunnioitusta saa. Jos sitä ei saa olemalla oma itsensä, sitä voi joutua hakemaan aseen kanssa käytävillä juoksusta.

Niin, ja on tietenkin olemassa sosiopaatteja joilla ei ole tunteita ollenkaan. Mutta en mä sitäkään menisi lokeroimaan kusipäisyydeksi, se on sairaus jolle henkilö ei itse voi mitään.

Tiedän kyllä että mun mielipiteeni suututtaa. En tule saamaan arvostusta ja ehkä itsekin lähden tästä ammuskelemaan johonkin kouluun tehdäkseni pointtini selväksi. Mutta toisaalta, ei tämän tarkoituskaan ole saada arvostusta, ei tätä edes kukaan lue. Ja jos lukee, niin tiedoksi, tämä ei ollut mikään uhkaus vaan kannaotto ihmisten sokeaan suuttumukseen. (Tosin, voisihan sitä itsekin ymmärtää sen verran muita, että tajuaa ihmisten olevan shokissa, shokkikirjoitushan tämäkin on). Myönnettäköön, että jos ko. ampuja olisi ampunut jonkun itselleni läheisen ihmisen, olisin varmaan yhtä vihainen. Ja olen kyllä sitä mieltä että mikäli ampuja selviää hengissä (mikä on epätodennäköistä), tämän tulee vastata teoistaan. Tekijä kuitenkin on vammautunut joka mielestäni riittäisi rangaistukseksi.

Tuli tässä mieleen että hittoako minä mistään tiedän. Ehkä mä olen itse vain liian herkkä idealisti joka hölmönä uskoo että jokainen on pohjimmiltaan hyvä ihminen. Mä en vaan osaa olla niin jyrkkä että sanoisin vaan "hankkiutuis hoitoon". Ei se hoitoon hakeutuminen aina ole vaan niin helppoa kuin ovesta sisään marssiminen ja sanominen "hei, mä olen tulossa hulluksi, ottakaas hoitoon".
Siksi toisekseen, valitettavan usein ihmiselle määrätään masennuslääkkeet puhelimitse tai jotain muuta yhtä välinpitämätöntä. Mutta hei, "life sucks and then you die".


(Ja oikeasti rakkaat Gallerian hysteeriset seuraajat, tämä ei ollut mikään ihailijateksti, ei uhkaus eikä mikään muukaan minkä perusteella pitäisi luulla että jotain kamalaa olisi täältä suunnalta tulossa. Mä korkeintaan saarnaan vaan lisää siitä kuinka ei pidä tuomita jos ei tunne.)



EDIT: Taisi siis mies kuolla itsekin, eiköhän se riitä rangaistukseksi. Enemmin syyttäisin Suomen Poliisia joka ei ottanut asetta pois mieheltä joka laittoi ampumisvideoita YouTubeen.





Asiasta kevyempiin: Tapsu angstaa aivan kuin emäntänsä. Eilen se oli repiny paperia ja vieny mun takkini. Awww... Enkun kirjotukset meni varmaan päin vittua, siltä ainakin tuntuu ja olo on kaiken kaikkiaan epäsosiaalinen ja väärinymmärretty (jes, oon erilainen kuin muut!) :_D Viikonloppua odotellessa...

Mitä opin viikonlopun aikana?Sunnuntai 21.09.2008 16:52


1. Miehet tosiaan ON kusipäitä (vaikka epätoivoisesti yritän haluan uskoa ettei ne ole)

2. Naistenkin pitäisi olla kusipäitä (juoda jumalattomasti, panna jokasta vastaantulijaa, olla ilkeä jne...)

3. Mulla ja Lemmy Kilmisterillä on jotain yhteistä (!!!!!!!) o.O

4. Mä olen naiivi, idiootti, liian romanttinen ja lapsellinen sekä AIVAN LIIAN KILTTI MORALISTI



PERUSTEET:


1. Miehet panee mitä tahansa koska tahansa ja missä tahansa. Ja haukkuu selän takana sitten kaikki panonsa ja nauraa. Ne juo koko ajan ja pitää itseänsä parempina kuin muita eivätkä arvosta ihmisiä jotka ajattelee muutakin kuin juomista.


2. Naisilta odotetaan selviytymisen kannalta samanlaista käyttäytymistä kuin miehiltä ettei aiheutuisi liikaa särkyneitä ja katkeroituneita naisia (kuten minä). (Ironista kyllä, jätkät menee ja rakastuu näihin muijiin ja itkee niiden takia -.-')


3. Mäkin olen innostunut toisesta maailmansodasta (tosin vähän eri tavalla mutta silti)

4. Mä luulen oikeasti että on olemassa ihania mukavia söpöjä miehiä jotka ei ole kusipäitä*. Mä en pane jokaista vastaantulevaa jätkää enkä juo aina enkä paljoa (paitsi silloin kun olen äärettömän vittuuntunut). Ja moralistin musta tietysti tekee se että arvostelen muita kusipäiksi kun en itse pysty olemaan samanlainen.

Oma vika, ei voi auttaa, kyynel. -.-'






*katso kohta 1.


Huoh, mun täytyy liittyä joihinkin fundamentalistikristittyihin tai jehovantodistajiin tai jotain. Tosin, epäilen suuresti että ne ovat vain tekopyhiä.



Ja taas kerran tätä valitusta mutta eipä voi mitään kun EI OLE MITÄÄN MISTÄ ILOITA. Vuosikausiin en ole ollut rakastunut, enkä edes kunnolla ihastunut. Enkä enää edes viitsi koska A. Ei täällä ole missäään kiinnostavia miehiä. B. Kiinnostavat ei kiinnostu musta (paitsi tietysti pannakseen mua epätoivoissaan). C. Ei tässä enää uskalla kehenkään rakastua kun kaikki tuntuu olevan kusipäitä.


Keksikää mun elämästä jotain positiivista, niin lopetan tämän vaikka heti. Tai opettakaa mulle miten olla ilomielinen, kevytkenkäinen juoppolutka.


EDIT 23.9. : Hahaa, galleria-angstaus, jokaisen angstiteinin rakkain harrastus :_D "ei ole mitään mistä iloita" < yhyy,nyyh. No, semmosta tää on, syytän univajetta ja stressiä ja puutetta. (Öh, kuulostan niiltä juoppolutkilta mutta empä vaan ole kun en kykene antamaan kelle tahansa vaikka olisin kuinka puutteessa.) Hahaa, maailmassahan ei vaan ole isompia ongelmia kuin mun ;)

[Ei aihetta]Maanantai 15.09.2008 22:59

Olipa huono päivä. Noh, ainahan mun päivät on kun ne on aina sitä samaa paskaa. KUN TAPAHTUIS EES JOTAIN! Onneks on Disan synttärit tulossa, mullekin vähän elämää ^^ (Lahjavinkkejä?)

Olin tänään kotona klo 13.40 viihii. Pieni piristys

Hohhoijaaaaaaaaaa, onneks kirjotuksetkin on kohta syksyn osalta ohi. Jipii, lukematta sinne vaan!



Huoh, ehkä pitäs tavata se yks iha vaan et ois tekemistä... Vuosisadan epätoivoisin juttu :D

NolottaaSunnuntai 14.09.2008 22:22

Niin, se ylpeys käy sen lankeemuksen edellä. Vittu kun piti leijua. Oonidioottioonidioottioonidioottioonidiootti. Tukin turpani ja meen johonkin koloon piiloon. Tai sitten myönnän virheeni niinkuin aikuinen ihminen (mitä minä en ole, ikä vasta 17,81).



Huoh, mä vihaan mun tukkaa ja pärstää ja kroppaa. Paskat geenit (isän puolelta XD ja no okei, ihan vähän äidiltäkin :P )


Pitäis kai joskus kirjottaa muutakin ku angstia mutta ei tuu mitään järkevää mieleen (varsinkin kun tää helvetin kone ja mesessä miesten logiikka turhauttaa).

Turha päevä =DSunnuntai 14.09.2008 22:18

Reissu numero 1: Hervannan Alkoon

Reissu numero 2: Metsoon kirjoja palauttamaan (oho, olipa pitkä matka)


Reissussa 1 mukana pyjamabanaanisatanistikannibaalit Miia, Erika ja Nennu

Reissussa 2 mukana pyjamabanaanit Miia & Erika (feat. epätoivoinen angstienkeli :P)


Jooh, olipa siinä jutut ja reissut, unohtanu jo parhaimmat -.-' Nyyh
Enkun tentti oli ihan hyödyllinen että sain harjoiteltua yo-kokeisiin


KORJAUS: Katoin pisteeni väärin. Tästä huomaa että ylpeys käy lankeemuksen edellä. Helvetti, petyin kyllä pahasti.. Tiedän kyllä ettei mun pistemääräni ollut varsinaisesti huono ottaen huomioon että koulun taso oli 68,2 pistettä. Mutta kyllä silti vituttaa kun oikeasti luulin pärjänneeni. Kirjotukset tulee menemään päin helvettiä (ainakin näiden kymppien oppilaiden mielestä). "Yhyy M on huono arvosana kirjotuksista". Teoriassa voisin ehkä saada paremmankin jos tosissani petraan but that's not gonna happen.

Iltapäivälehdet, you've done it again!Keskiviikko 10.09.2008 20:49

Selasimpa tässä tylsistyneenä Iltalehden sivuja ja tämä särähti PAHASTI silmään:


"SATANISTIKANNIBAALIT TAPPOIVAT NELJÄ TEINIÄ!"

(mun reaktio: jahas, taas on sekoitettu saatananpalvonta ja satanismi)

Jatkoin lukemista ja huomasin olevani oikeassa:

"Uhrit olivat kaikki 16-17-vuotiaita goottinuoria, joista kolme oli tyttöjä ja yksi poika. Saatananpalvojien joukko houkutteli heidät syrjäiselle kesämökille lähellä Volgajokea ja jä uotti heidät siellä humalaan. Sitten jokaista uhria puukotettiin rituaalinomaisesti 666 kertaa."


Voi vitun ääliöt, nyt tässä käy tietysti niin että gootit yhdistetään saatanpalvontaan samoin kuin satanismi kun kummallakaan ei ole mitään tekemistä saatananpalvonnan kanssa.
Siks toisekseen, noi rituaalit lähinnä huvittivat mua.

Suosittelen lämpimästi jos ette tiedä mitä satanismi on:
http://www.pakanaverkko.fi/uskonnoista/satanismi

(joo, en osaa laittaa linkkejä mutta vittuako siitä, kattokaa Wikipediasta jos ette tota voi kopioida)


Vielä sitten päivän moraalisaarna kaikille tr00hevarisaatananpalvojille:
Tuossa ei ole mitään järkeä eikä se ole hauskaa kenestäkään, älkääpä leikkikö tommosia leikkejä. Sitä paitsi saatananpalvonta on kristinuskoa (tavallaa) että jos yritätte kapinoida, älkääpä uskoko Saatanaankaan.
Onhan se varmaan kiva leikkiä jotain uhrileikkejä ja tehdä taikoja mutta HERÄTKÄÄ PAHVIT!!! Mikä oikeus teillä on uhrata toisia IHMISIÄ tai ELÄIMIÄ? Jos haluatte verta juoda niin purkaa vaikka poskianne -.-'


Huoh, saimpas sen ulos. Iltapäivälehdillä on kyllä paha tapa yleistää.. Voisi luulla että kaikilla muslimimiehillä on useita vaimoja vaikka ei näinkään ole. Hohhoijaa...

Niin, ja miksi muuten sitten suutuin: Koen itse ajattelavani jokseenkin satanistisesti. Ja ei, se ei johdu kuuntelemastani musiikista eikä vaatteista vaan siitä mitä satanismi edustaa. Lukekaapa se teksti niin tajuatte. Joskus sitä kyllä toivoo että aatteen nimi olisi joku muu kuin satanismi vaikka tiedostankin sen olevan tavallaan ironiaa kristinuskoa ja sen tapaa kahlita ihmisen luonnolliset vietit "syntinä" kohtaan.

Että näin, maybe you get my point
A. väsyväsyväsyväsy
B. hihihihihihihahahaihihihihahahahah
C. angst
D. jutut on tätä tasoa:


E: Miia, ootsä menossa linja-autoasemalle? Mä meinaa voisin heittää sut

M: Oonko?

(piti sanoa että voitko)


Edelleen, miksi menin lukioon kun minä ja mun työmoraali ei sinne sovita? Yhyy, toivottavasti ystävämme YTL ei nussis niitä pilkkuja ihan niiii-in hirveästi. Noh, toisaalta, se on niiden työtä.
Mä voisin yrittää vähän enemmän mutta määä kualen kohta. Argh.

Englannin opettaja Kristiina Leskisen sanoin: I do have a life, you know?

(repeilkää vaan ihan rauhassa)

En vaan osaa Keskiviikko 03.09.2008 21:07

On se kahvinkeitto vaikeaa :P Miksi sitä ei voi tehdä heittelemättä puruja ympäri keittiötä? Ja miksi ei koskaan pistä ekana OIKEAA johtoa seinään vaan yleensä laulavan leivänpaahtimen (^^) tai vedenkeittimen. TOSIN, tänään luulin hetken että kahvia keitetään vedenkeittimellä. Tietysti vettä keitetään kahvinkeittimessäkin mutta en ollut tekemässä mitään pikakahvia missä vesi keitetään ensin siinä vedenkeittimessä. Noh okei, ehkä tajusitte pointin. (Luulenkohan mä tosiaan että joku tätä lukee?)


Mietimpähän tässä vaan että:

A) Mitä minä haluan
B) Mitä SE haluaa
C) Mitä NE haluaa

Jos ette tiedä/arvaa mistä puhun, älkää turhaan miettikö :D
On kyllä niin tylsää että vois vaikka soittaa SILLE, muahahaa. Ettei tarvitsisi miettiä mitä ihmettä NE tekee mun unissani. Huoh. On se vaikeaa kun ei ole elämää. :D


Ps. Sori että huusin ruokalassa, minä vaan en ole maailman hiljaisin tyttö kun avaan suuni :D Peruskoulussa tämä tiedettiin paremmin kuin näin lukiossa missä kaikki pitää mua pienenä, ujona ja hiljaisena äitin pikku kullanmuruna. (Tosin viimeisenä mainittu imago tais romuttua Jalkasaaressa, varsinkin jos tosiaan löydän itseni näiden yksien dokumentista.)


Hmh, ei malta odottaa 27.9. ja sen jälkeen laivareissua 2?.11 :_D

Ja tosiaan, YTL aikoo tappaa meidät.

Sensuuri iski jälleenTiistai 02.09.2008 19:33

Ruokapöytäkeskustelut on sitten aina sitä fiksuinta laatua mitä koulussa käydään
Armoton mekkala meidän pöydästä lähti XD

Mä en ymmärrä että mitä mä ajattelin kun laitoin itteni ohjaamaan yhden kohtauksen näyttiksessä, liikaa painetta näin aralle ihmiselle. En mä uskalla mitään sanoa ja oon vaan hölmön näkönen. On mulla tietty visio mutta en mä osaa ihmisiä määräillä (joo, tiedän, ohjaaja ei ole mikään diktaattori ja sitä paitsi tää on vaan itn-5)

Sitten vielä mun rooli, en nyt tässä juonipaljastuksia ala tekemään mutta sekin hermostuttaa mua. Pitää päästää kokonaan irti ja olla ihan hullu, mahtaakohan musta olla sellaseen? MITÄ MÄ OIKEIN AJATTELIN MENNESSÄNI ILMASUTAIDONLUKIOON?????!!! En minä osaa esiintyä, enkä näytellä muutenkaan. Perjantaina kuvaamaan itm-3 musiikkivideota, siitäkin tulee ihan paska kun minä käsikirjotan, ohjaan ja editoin mut sama sen väliä.

Voi angst

Mut niin, yksi asia vielä: MÄ VIHAAN TÄTÄ LÄPPÄRIÄ JA SEN TOUCHPADIA JOTA EI SAA POIS PÄÄLTÄ JA SIT KURSORI HYPPII JA TEKSTIÄ KATOILEE JA ARRRRRGH


Olen angstinen teinigootti :D

Vielä angstimpaa ja tekourheaa ja vahvaa: *huokaus*


"WonÂ’t fall again
I won't be fooled
This time my heart is strong
You are standing right before
The master of sorrow

WonÂ’t feel again
Suffer no more
This time my heart is cold
You are standing right before
The master of sorrow

You can't hurt me this time
I'm prepared for anything
You won't get that close now
I'm protected from you lies
Knowing what you will bring me
Knowing youÂ…"



Mitä mä oikein teen itseni ja sun (you know who you are, maybe) kanssa?

Juttujen taso mesessä on taas korkeallaSunnuntai 31.08.2008 23:57

J: hookoo
M: kämping
M: ihihiiihiiihihihihihihihihihihihihihihiiaaa
J: IHAHAA! hiRn!
M: hörh
J: Röhkistä vaan sinnekin
M: En mää röhkiny




Alkoholin juominen lisää naisilla testosteronin tuotantoa ja tässä on tulos: Musta on tulossa mies (eli helvetin idiootti :P)