IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »

Iloista joulua!Keskiviikko 24.12.2008 14:22

"Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta." (Joh. 1:14)

Mainiota joulua kaikille!

Suosikkijoululauluni voi kuunnella osoitteessa http://www.youtube.com/watch?v=pWrMDd-_sp8

Jaaha!Perjantai 05.12.2008 01:44

En yleensä harrasta näitä, mutta tässä on hauska idea, joten menköön.

Viimesiä viedään vuodelta 2008, se on fakta. Joten olisi mukavaa jos sinä kertoisit parhaan muiston/hetken minun seurassani vuodelta 2008, tämän jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty miten paljon muistoja sinulla on vuodelta 2008.

"Do you remember life now?" (Paradise Lost - Remembrance)

Biisejä vaanTiistai 02.12.2008 23:54

Jengillä on päiväkirjat täynnä biisejä. Which is nice. Kuitenkin niistä usein puuttuu tekijän ja biisin nimet.

Ärsyttää.

Tähän on kaksi syytä:

a) Jos käytetään lähdettä on tapana käyttää myös lähdeviitettä.
b) Jos tekijätietoa ja biisin nimeä ei ole, joudun googlettamaan ihan liikaa etsiessäni biisin tekijää :)

Suurimmassa osassa postattuja biisejä on nimittäin oikeasti hyvät sanat. Alkaa siis tehdä mieli kuulla se biisi. Ni.


"Firmly united we will stand when the world falls apart."
Sentenced - Despair-ridden hearts

HeheMaanantai 30.06.2008 18:55

Näkyy olevan "kesä, eikä mitään tekemistä" (kuten Maija Vilkkumaa laulaa), kun kaikkien päiväkirjat on täynnä noita kysely-questionnaire-wtf -systeemejä :)

Tehkää rauhassa, hauskoja ne on. Poikkeuksellisesti en siis nipota :)

TännekinKeskiviikko 05.03.2008 16:16

Laitetaanpa tännekin, jos joku ei tuota Musupalleroyhteisöä lue.

Tervetuloa siis läksiäisiin pe 7.3. klo 18:30 nuorteniltaan Nuokkarille. Siirryn 1.4.2008 alkaen Nokian seurakuntaan nuorisotyönohjaajaksi. Lähtöön ei liity dramatiikkaa, kysymys on työalasta.

Mieli on haikea mutta onnellinen. Kiitos teille, joiden kanssa olen saanut tehdä töitä.

* Ihmiset vaihtuvat, Kristus pysyy. *

Tavataan torstaina päivystyksessä ja perjantaina nuortenillassa.

M.

JoulupostausSunnuntai 23.12.2007 22:49

Kaikki ei lue LJ:ia, joten laitetaanpa joulupostaus tännekin.

Huomenna en kuitenkaan ehdi mitn kirjuutella, joten laitanpa nyt. On hyvää aikaa, kun rouva ja lapsi paistaa TORTTUJA! JES! Mikille ei tule joulu ilman torttuja, ei sitten mitenkään.

Eli siis: hyvää joulua itse kullekin säädylle.

"Juhlimaan tulkaa toivon täyttymistä,
rientäkää, kutsuu nyt Betlehem!
Etsikää lasta, taivaan Kuningasta
Ja kumartamaan tulkaa
Ja kumartamaan tulkaa
Ja kumartamaan tulkaa Herraamme." (VK 27)

VilosoviaaKeskiviikko 17.10.2007 20:36

Mielipiteitäsi lähimpänä oleva filosofi on Kaarlo Juho Ståhlberg (1865-1952).

Alla 3 lähintä filosofia ja osumisprosentit:

1. Kaarlo Juho Ståhlberg 81.0%
2. Dietrich Bonhoeffer 80.0%
3. Sven Krohn 79.0%

Ajatuksiasi eniten vieroksuu Anton Szandor LaVey 39.0%

Myös seuraavat 3 mielipidevaikuttajaa olivat lähinnä omaa vastaustasi:

1. Arkkipiispa (emer) John Vikström 83.0%
2. Europarlamentaarikko Ari Vatanen 76.0%
3. Kirjailija Kata Kärkkäinen 75.0%

http://www.yle.fi/vielayksiasia/peli/viela1.html

Kiitti Snatsalle! Oli hausaa tehdä testiä.

HihiiPerjantai 10.02.2006 00:36

Näitä outouksia on ollu hauskaa lukea, kiitos Rosalle kun haastoit.

Ostin tänään pitkästä aikaa uuden cd:n.

Päivän raamatunpaikka on 1 Joh. 1:5. "Let light surround you", laulaa Dream Theaterin James LaBrie.

np: In Flames - Reflect the Storm (04:16)

Vastaus haasteeseen... :)Lauantai 04.02.2006 21:02

TEHTÄVÄNANTO: paljastan viisi omituista tapaani/piirrettäni. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä(paljastamaan viisi outoa tapaansa omaan päiväkirjaansa). Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä. (Minut haastoi truuskis)

1. Koulussa tykkäsin eniten saksasta, ruotsista ja enkusta.
2. Omistan ainakin 25 erilaista paria villasukkia. (Vaimoni mukaan itse asiassa enemmän)
3. En juuri koskaan katso televisiota. Seuraan vain yhtä sarjaa, C.S.I. Miamia.
4. Pääni on niin iso, että mun on erittäin vaikea löytää sopivan kokoista kypärää. (En siis koskaan pääse esim. ajelemaan moottorikelkalla :)
5. Pystyn tunnistamaan suurimman osan Suomen ilmatilassa lentävistä lentokonetyypeistä.

Tiedä nyt sitten että kuinka omituisia nää itse asiassa on :)

Haastan seuraavat käyttäjät:

Aradon
qMp
Heliponi
Cookieproblem
Juge89

np: Sentenced - Fragile (05:55)

Jaahans, testataan.Torstai 10.11.2005 23:22

No tänään on 10.11. Kun on päässyt tällaiseen harvojen ja valittujen testausjoukkoon, niin täytyyä kokeilla.

Näihin blogeihin kai kirjoitetaan ajankohtaisia kommentteja omasta elämästä ja maailmalla tapahtuneista ilmiöistä. Kokeillaanpas... :)

Hesarissa oli tänään tosi hyvä Viivi & Wagner.

Olin pitkästä aikaa irkissä eilen ja tänään.

Vakiofoorumeista olen tänään lueskellut digicamera.netin ja muusikoiden.netin palstat silmäillen. Bassopalstalla ei tunnu tapahtuvan mitään.

Tytär Lehtovaara syö, nukkuu ja harvakseltaan kitisee.

Päivän linkki on http://www.digicamera.net/keskus/

np: Paradise Lost - Pray Nightfall (04:11)

Siinäpä ne tärkeimmät :)
- Vanhemmat »