IRC-Galleria

Pikauusinta.Lauantai 16.06.2007 02:48

Minä olen tyttö, joka potkaistiin pois kotoaan, koska tunnustin äidilleni olevani lesbo.
Minä olen prostituoitu, joka työskentelee kaduilla, koska kukaan ei ota töihin transseksuaalista naista.
Minä olen sisar, joka puolustaa homoveljeään piinallisten, kyynelten täyttämien öiden läpi.
Me olemme vanhemmat, jotka hautasivat tyttärensä kauan ennen hänen aikaansa.
Minä olen mies, joka kuoli yksin sairaalassa, koska kumppaniani, jonka kanssa olin ollut kaksikymmentäseitsemän vuotta, ei päästetty huoneeseen.
Minä olen ottolapsi, joka herää painajaisiin, joissa minut viedään pois kahden isäni luota, jotka ovat ainoa rakastava perhe, joka minulla on ikinä ollut. Toivon, että he voisivat adoptoida minut.
Minä olen yksi onnekkaista, luulisin. Selvisin hyökkäyksestä, joka jätti minut koomaan kolmeksi viikoksi ja vain vuoden päästä pystyn luultavasti kävelemään taas.
Minä en ole yksi onnekkaista. Tapoin itseni vain viikkoja ennen lukiosta valmistumista. Taakka oli yksinkertaisesti liian raskas kantaa.
Me olemme pari, jotka saivat kiinteistönvälittäjän kannoilleen, kun hän sai selville, että halusimme vuokrata yksimakuuhuoneisen asunnon kahdelle miehelle.
Minä olen henkilö, joka ei ikinä tiedä kumpaa vessaa minun pitäisi käyttää, jos haluan välttää henkilökunnan kutsumisen paikalle.
Minä olen äiti, joka ei saa edes tavata synnyttämiäni, hoitamiani ja kasvattamiani lapsia. Tuomioistuin sanoo, että olen epäsopiva äidiksi, koska asun nykyään toisen naisen kanssa.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jonka tukijärjestelmä yhtäkkiä viileni ja etääntyi saatuaan selville pahoinpitelevän kumppanini olevan myös nainen.
Minä olen kotiväkivallasta selviytynyt, jolla ei ole tukijärjestelmää, jonka puoleen kääntyä, koska olen miespuolinen.
Minä olen isä, joka ei ole koskaan halannut poikaansa, koska minut kasvatettiin pelkäämään kiintymyksen osoittamista toisia miehiä kohtaan.
Minä olen kotitalousopettaja, joka halusi aina opettaa liikuntaa, kunnes kuuli vain lesbojen tekevän sitä.
Minä olen mies, joka kuoli lääkärien lakattua hoitamasta minua heti, kun he saivat selville minun olevan transseksuaali.
Minä olen henkilö, joka tuntee syyllisyyttä, koska uskoisin voivani olla paljon parempi ihminen, jos minun ei aina tarvitsisi välittää yhteiskunnan minua kohtaan osoittamasta vihasta.
Minä olen mies, joka lakkasi käymästä kirkossa, ei koska en usko, vaan koska sen ovet suljettiin minun kaltaisiltani.
Minä olen henkilö, jonka täytyy piilotella sitä, mitä tämä maailma tarvitsee eniten: rakkautta.

Ole kiltti ja postita tämä edelleen, jos uskot homofobian olevan väärin.

<123456789Torstai 14.06.2007 21:40

Sain Mikan levyn.

Urgh.Torstai 14.06.2007 13:32

Miksen voinut olla Mäkelänrinteen uimahallissa sillon u__U Ois ollut lievästi sanottuna aika hauska eksyä sinne.

[Ei aihetta]Keskiviikko 13.06.2007 21:34

STNA pakko alkaa seurata Hollyoaksia.

[Ei aihetta]Maanantai 11.06.2007 21:54

Harmaata sanoo:
Men ole niin kauhea Mika-fani kuin sinä u__u Mika on vain.. artisti.
Harmaata sanoo:
tosin tosi HOMO artisti.


Aivan juuri näin, rakas <3

[Ei aihetta]Maanantai 28.05.2007 16:50

Tahdon takas sinne.
Pistemääräsi: 43

Olet todennäköisesti Internetin kohtuukäyttäjä. Saatat ajoittain viettää liikaa aikaa netissä, mutta pystyt kontrolloimaan netin käyttöäsi. Halutessasi saat lisätietoa nettiriippuvuudesta ja sen ennaltaehkäisystä.

~*~*~

Joo S4l33 oonkin ''Internetin kohtuukäyttäjä'' 8''D

En ainakaan pöllinyt.Torstai 10.05.2007 20:58

ÄLÄ KATSO LOPUSSA OLEVAA ANALYYSIA ENNEN KUIN OLET VASTANNUT KAIKKIIN KYSYMYKSIIN!

- Jos aiot itse tehdä tämän myös, niin kopioi se jo nyt päiväkirjaasi ettet näe loppua liian aikaisin. Muuten tästä lähtee kaikki hauskuus.


Tilanne

Olet kävelemässä syvällä tiheässä metsässä. Edessäsi näet vanhan mökin.
1. Miten ovi on ?
(Avoin/Kiinni)
- Avoin.

Menet mökkiin sisään ja näet pöydän.
2. Minkä muotoinen se on ?
(Pyöreä/ovaali/neliskulmainen/suorakaide/kolmio)
- Ovaali.

Pöydällä on maljakko, jossa on vettä.
3. Kuinka paljon?
(Täynnä/puoliksi/tyhjä)
- Puoliksi.

4. Mistä maljakko on tehty?
(Lasista/posliinista/savesta/metallista/muovista/puusta)
- Lasista.

Lähdet mökistä ja jatkat kävelymatkaasi metsässä. Näet kaukaa edessäsi vesiputouksen.
5. Millä voimakkuudella vesi virtaa
Valitse numeroiden 0-10 välillä
- 8

Jonkin matkaa vesiputouksen jälkeen huomaat astuneesi johonkin kovaan.
Nostat maasta kimaltelevan esineen joka on avainnippu. Kuinka monta avainta nipussa on ?
Valitse numeroiden 1-10 väliltä
- 6

Kävelet yhä eteenpäin yrittäen löytää tiesi ulos metsästä. Yhtäkkiä näet linnan.
7. Minkälainen linna on?
(Vanha/uusi)
- Vanha.

Menet sisään linnaan ja näet altaan jossa on likaista vettä. Altaassa kelluu jalokiviä.
8. Nostatko jalokiven ylös?
(Kyllä/ei)
- Kyllä.

Likaisen altaan vieressä on toinen allas jossa on kirkasta vettä ja rahaa.
9. Poimitko rahaa?
(Kyllä/ei)
- Kyllä.

Linnan perällä on ovi josta menet ulos. Siellä on iso puutarha. Näet laatikon maassa.
10. Minkäkokoinen laatikko on?
(pieni/keskikokoinen/iso)
- Iso.

11. Mitä materiaalia laatikko on?
(pahvia/paperia/puuta/metallia)
- Pahvia.

Jonkin matkan päässä laatikosta on silta.
12. Mistä silta on tehty?
(metallista/puusta)
- Puusta.

Siltaa vastapäätä on hevonen.
13. Minkävärinen se on?
(valkoinen/harmaa/ruskea/musta)
- Valkoinen.

14. Mitä hevonen tekee
(on hiljaa paikoillaan/syö ruohoa/ravaa
ympäriinsä)
- Syö ruohoa.

Huomaat yhtäkkiä jonkin matkan päästä hevosesta suuren tuulenpuuskan.
Tornado on lähestymässä.
Sinulla on kolme vaihtoehtoa
a) juosta ja piiloutua laatikkoon
b) juosta ja piiloutua sillan alle
c) juosta hevosen luo ja ratsastaa pois

-c)

**********

**********


Tulkinnat

1. Ovi
x AVOIN - Olet ihminen joka haluaa jakaa asioitaan muiden kanssa x
KIINNI- Olet ihminen joka pitää asiat sisällään


2. Pöytä
x PYÖREÄ/OVAALI - luotat ystäviisi täydellisesti, hyväksyt ihmiset helposti! x
SUORAKAIDE/NELISKULMAINEN- olet vähän valikoivampi ihmissuhteissasi ja vietät aikaa vain niiden kanssa jotka ovat kanssasi samalla aaltopituudella
KOLMIO- olet erittäin varauksellinen ja valikoiva ystävien suhteen.
Elämässäsi ei ole monia läheisiä ihmissuhteita.

3. Vesi maljakossa
TYHJÄ - elämäsi ei ole tyydyttävää
x PUOLIKSI TÄYTETTY- olet saavuttanut puolet haluamistasi asioista elämässä x
TÄYNNÄ- olet täysin tyytyväinen elämääsi

4. Maljakon materiaali
x LASI/SAVI/POSLIINI- sinussa on haavoittuvuutta ja epävarmuutta x
METALLI/MUOVI/PUU- olet vahva

5. Vesiputouksen virtaus
0 ei ollenkaan seksuaaliviettiä
1-4 alhainen seksuaalivietti
5 normaali seksuaalivietti
x 6-9 korkea seksuaalivietti x
10 supervoimakas seksuaalivietti, et voi elää ilman seksiä.

6. Avaimien lukumäärä
1 sinulla on yksi hyvä ystävä
2-5 sinulla on muutama hyvä ystävä
x 6-10 sinulla on paljon hyviä ystäviä x

7. Linna
x VANHA- osoittaa että olet päässyt yli edellisestä parisuhteestasi x
UUSI- olet vielä kiinni, muistelet edellistä kumppaniasi

8. Jalokivet
x KYLLÄ- vaikka kumppanisi on lähellä flirttailet muiden kanssa x
EI- ollessasi kumppanisi kanssa keskität huomiosi häneen

9. Raha
x KYLLÄ- ollessasi yksin flirttailet muiden kanssa x
EI- ollessasi yksin, ajattelet siltikin kumppaniasi. Olet uskollinen

10. Laatikon koko
PIENI- alhainen itsetunto
KESKIKOKOINEN- "keskinkertainen" itsetunto
x ISO- vahva isetunto x

11. Laatikon materiaali
x PAHVI/PAPERI/PUU (ei kiiltävä)- olet kiltti ja muita huomioiva persoonallisuus x
METALLI- olet ylpeä ja jääräpäinen persoonallisuus

12. Sillan materiaali
METALLI - sinulla on hyvin vahva side ystäviisi
x PUU - sinulla ei ole kovin vahvaa sidettä ystäviisi x

13. Hevosen väri
x VALKOINEN- olet hyvin rakastunut x
HARMAA/RUSKEA - olet melko tyytyväinen kumppaniisi
MUSTA - et ole tyytyväinen parisuhteeseesi!

14. Hevosen toiminta
x... HILJAA PAIKOILLAAN/SYO RUOHOA - kumppanisi on kotona viihtyvää, rauhallista tyyppiä x
RAVAA- kumppanisi on villi, menevä!

Sitten viimeinen osa testiä. Kolme vaihtoehtoa tornadon lähestyessä

TORNADO- ongelmat, vaikeudet
LAATIKKO- sinä
SILTA - ystäväsi
x HEVONEN - kumppanisi x

A. Jos valitsit laatikon, pidät ongelmat sisälläsi
B. Jos valitsit sillan, menet vaikeuksia kohdatessa ystäviesi luo
x C. Jos valitsit hevosen, haet tukea kumppaniltasi kun sinulla on vaikeaa! x

Voi lol.Sunnuntai 06.05.2007 04:07

ex%E4&beid=5297350

Olen niin HÄMILLÄNI!

Historiaa.Perjantai 04.05.2007 18:41

"Länsi-Saksa oli muutenkin parempi mesta."

Hyvin menee, Halffi! XD