IRC-Galleria

Lolli: Ota muna suuhun..
Lolli: ''eikö muna maistu?''
Reitin: ''maistu''
''ei menny ekalla kerralla alas..''
Lolli: ''mutta nielit kuitenkin?''

[Ei aihetta]Perjantai 31.10.2008 12:38

Kopioithan !

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV,
me äkkiä huuhtelemme tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu
epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua
toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin
teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut
mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmean aineen pois: ensteksi
kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo
pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan%u2026 Joiltakin eläimiltä katkeaa
selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset jatkuvasti kertovat meille, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä %u201Depäsivistyneet%u201D ihmiset, heidän tietämättäkään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruuansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litran Fairyä?!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asvaltille ja vahingoitimme polvemme. Mutta silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläimillä testimenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista, Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläin-kokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa, joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide:ä, jokainen tuubi Oral-B:tä, on turhien ja julmien eläin-testausten rahoittamista. Jos ostatte eläintestejä hyväksyvien yrityksen tuotteita, te autatte pysäyttämään ikiajoiksi pikku-veljeidemme hengityksen. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan

n0nn4,ssaimi,[Randa], Likasukka

ei juma.. :DMaanantai 27.10.2008 22:39

One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:23):
hiasta
haista
Varkki sanoo (20:24):
haista ite XD
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:24):
ei oo hajuaistia <suru>
Varkki sanoo (20:24):
no tunge pää perseesees
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:24):
ei oo persettä <suru>
Varkki sanoo (20:24):
ja ime mmmm raitista ilmaa ja mmmm ruskeaa löysää paskaaaa
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:25):
ei oo ilmaaa <suru>
eikä oo paskaaaa
Varkki sanoo (20:25):
vitut sä oot ees elossa sit XD
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:25):
en ookaa
oon zombiii
grrrrrr <kieli>
Varkki sanoo (20:25):
GRAUH <sydän>
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:26):
uuuuuuuuu
Varkki sanoo (20:26):
uun
*uuh
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:26):
Munapää
Varkki sanoo (20:26):
saatanan pallinaama
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:27):
Vittupää
Varkki sanoo (20:27):
hanuriperse
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:27):
kukkakepin nussija
Varkki sanoo (20:27):
neekeri
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:27):
takapään teinin isukki
Varkki sanoo (20:28):
tikkarin imeskelijä
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:28):
horotsun Munakarva
Varkki sanoo (20:28):
h u o r a
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:28):
lutka
Varkki sanoo (20:28):
ja-ko-ra-si-a
UUUUHHHH
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:28):
ripsipiirakka
Varkki sanoo (20:28):
AAAAHHHH
teinix
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:29):
hilloviiva
Varkki sanoo (20:29):
kirkkovene
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:29):
hiivasienitulehdus
Varkki sanoo (20:29):
tonnikala!!!
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:29):
mozzarella
Varkki sanoo (20:29):
BANAANI
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:29):
omena
Varkki sanoo (20:29):
autonrengas
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:30):
kondomi
spermapaakku
Varkki sanoo (20:30):
limanuljaska
kermavaahto
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:30):
kivekset
Varkki sanoo (20:30):
pylly
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:31):
persenaama
Varkki sanoo (20:31):
persereikä
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:31):
pippeli-nippeli-kukkeli-kyrpäliisa
Varkki sanoo (20:32):
SAATANANPALVOJA PRKL!!!
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:32):
Syökää kanaa!
Olen oomeenaa
One Last Goodbye| Jos Sun Lysti On, Niin Näpyttele LOL sanoo (20:33):
sikiön oksennusabortinpaskakyrpä

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.10.2008 16:30

Mun pankkikortissa magneettinauha
On kulunu puhki se on soinu niin kauan
Perussuomalaisii virtasest kankkuseen
Sohva ottaa taas syliinsä sammuneen
Filmi vietiin silmist hiet
Mä mietin onks mitään kiertävää tietä
Onks mitään mieltä siin et tää on ainoo tapa aina
Herätä mut maanantaina man
Mä nukun takas arkeen arkiseen
Viikonlopun yli nyt ku tarkkaan harkitsen
Kuluva aika mun korvissa kohisee
Mut mä vaan nukun kunnes tää on ohitse
Pää tyynyyn torstaina viimeistään
Miks viilettää näin on viileempää
Niil on bileet ne kertoo niist biiseissään
Mut poika nukkuu ja pääs niist kiireistään

kertosäe:
Maanantaina, maanantaina
Herätä mut maanantaina
Koska taas on aika
Taas on aika käydä mun unteni mailla
En univelkaan untani lainaa
Kun herään on taas nukkumaanmenoaika
Päätä painaa pään tyynyn painan taas
Herätä mut maanantaina man

Hahmoja vaan kasvoja kivisii
Ei ikinä minkään nimisii
Mä nukun ohi unonin sinisii
Herätä mut uuteen alkuun
Huomaan enää vaan tunteita puuttuvii
Äitejä lapsiinsa suuttuvii
Miehiä pulloonsa juuttuvii
Mä nukun kai mun ruumisarkkuun asti
Aamulla alku on tahmee
Aivot on pakitusvaihteella kahteen asti ainaki
Taakat on painavii ja painolasti vaan kasvaa ja kasvaa
Paa se radio kii en kestä sitä paskaa
(se on paskaa) tää päätty aina niin et
Katon uutisia vaan kevennys on uutta (se on paskaa)
Herätä mut taas tammikuussa

kertosäe

Maanantaina taas
Ku päätä painaa taas ja
Takas nukkumaan
Mennä maanantaina saan
Silti aina vaan
Uupunutta nukuttaa aina
Herätä mut maanantaina

Herätä mut viikonlopun jälkeen
Nukkuu vaan ne liskojen yöt mun puolesta kaverit
Herätä mut ku sodat on päättyny
Nukun siihen asti kunnes maailma on parempi
Mul on mahtava laveeri
Ja se maailma on samettii
Ja salettiin täs hulabaloossa voi ahkeraki alati vaan talvehtii

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.10.2008 14:48

Vastaa kysymyksiin reaktiosi mukaan TASAN kahdella sanalla!
(mitä ajattelisit ensimmäisenä siinä tilanteessa ymsyms..)

Kaverisi värjää hiuksensa pinkeiksi.
= sopii mulle

Äitisi ostaa sinulle joululahjaksi ravihevosen.
= voi kiesus

Heräät aamulla lattialta.
= ois ihanaa

Tiputat koulussa vahingossa telkkarin lattialle.
= anteeks hei

Saat suuret valitukset opettajaltasi.
= hieno homma

Kaverisi tulee väliin ja sanoo, että hän tiputti telkkarin etkä sinä.
= kiitti paljo

Opettaja uskoo.
= vittu hienoo

Myöhästyt koulusta.
= mä kuolen

Äitisi menee naimisiin maailman rumimman miehen kanssa.
= ei kiinnosta

Äitisi haluaa muuttaa pieneen taloon maalle.
= so what

Tietokoneesi tipahtaa lattialle ja menee rikki.
= voi saatanaaa

Saat kotiarestia.
= ihan sama

Et saa käyttää puhelinta viikkoon.
= sen näkee

Alat itkeä ja huutaa.
= yhyy viils

Oletko oikeesti noin tyhmä?
= en kai


JumalaKeskiviikko 22.10.2008 23:06

Kultaiset hunnut peittää
Sisäänsä meidät syvempään
Niin jäimme vangeiksi
Likaiseen kauneuteen
Kun makeimman viinin antaa
Meidät juovuttaa uudestaan
Löydämmekö unten alta kadonneen tien?
Missä taivas on?
Missä jumala on, kun lauma polkee paikallaan?
Missä kuningas, joka meidät vapauttaa?

Riivaajat ohjaa meitä
Päin suloisimpia esteitä
Joihin ei ollenkaan tee tuskaa jäädä kii

Pimeät tunnit näyttää
Totuuden hetket pidempään
Itsekö me itsemme näin kirottiin

Missä taivas on?
Missä jumala on, kun lauma polkee paikallaan?
Missä kuningas, joka meidät vapauttaa?

Kun makeimman viinin antaa
Meidät taas juovuttaa
Niin me löydämme kadonneen tien

Missä taivas on?
Missä jumala on, kun lauma polkee paikallaan?
Missä kuningas, joka meidät vapauttaa?

Missä taivas on?
Missä jumala on, kun lauma polkee haudallaan?
Missä kuningas, joka meidät vapauttaa?

(Lainattu Apulannalta)

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.10.2008 13:25

Oon taas ihan jäässä :S

[Ei aihetta]Tiistai 21.10.2008 21:42

Ja tästä päivästä lähtien meiltä menee netti yhteys. Se on hei hei!
Muhun saa yhteyttä kyllä puhelimeen jos tulee asiaa ja vastaan toki mesessä/galleriassa kun sinne taas faijan luona tai koulussa pääsen.

[Ei aihetta]Tiistai 21.10.2008 12:00

100 asiaa minusta!

1. Etunimi: Anna
2. Lempinimi: Eve
3. Syntymävuosi: 1990
4. Syntymäpaikka: Turku
5. Horoskooppi: Härkä
6. Mies vai nainen: Nainen
7. Tämänhetkinen koulu: AURA-instituutti
8. Aiemmat koulut: En muista nimee :O
9. Asema: Varattu
10. Asuinpaikka: Lieto
11. Nettinimet: Reitin
12. Hiusten väri: musta
13. Hiusten pituus: lyhyet
14. Silmien väri: vihreet.
15. Parasta ulkonäössä: Mun ulkonäössä? Hmms.. Tykkään mun huulista :3
16. Pituus: 155
17. Näkyviä arpia: no juu :/
18. Silmälasit: eips
19. Lävistyksiä: juu :3
20. Tatuointeja: noup. :S
21. Oikea vai vasuri: oikee

22. Ensimmäinen paras ystävä: Sussu
23. Ensimmäinen palkinto/voitto: en muista :D
24. Ensimmäinen liikuntamuoto: Öö.. Ryömiminen.
25. Ensimmäinen oma lemmikki: Kissa
26. Ensimmäinen oikea loma: En mä tiiä :D
27. Ensimmäinen konsertti: Hmmss.. ei tuu nyt mieleen
28. Ensirakkautesi: en kerro : >

29. Paras elokuva: Genre ainakin on Horror <3
30. Paras TV-ohjelma: en kato telsua :D
31. Lempiväri: Punane, musta
32. Paras laulaja: monia
33. Paras bändi: kaikki menee
34. Lempibiisi juuri nyt: emt
36. Lempi karkki: aarrearkku
37. Paras urheilu: Hmms.. Sormien liikuttelu koneella :D
38. Paras ravintola: Emt
39. Lempivaatteesi: Lökärit, t-paita, huppari. Tosi naismaista, tiedän :D
40. Lempikauppa: Ööö.. Monia
41. Lempiaine koulussa: Ei ainakaa matikka :S
42. Lempieläin: kissa <3
43. Paras kirja: Mangaa
44. Paras lehti: kaikki menee
45. Lempikengät: nää mun faijan skeittarit :D

Juuri nyt:
46. Olosi: masentunu,vituttaa,mustis,väsyny, ilonen, ihastunu ja riitaa mutsin kaa jee..
47. Sinkku vai varattu: varattu
49. Syöt: en mitää, ei oo nälkä :S
50. Juot: en mitää.
51. Fonttisi: Arial varmaan
52. Online: Juu tällä hetkellä
53. Kuuntelet: Kaikki menee
54. Ajattelet: Hmm.. <3
55. Haluat: Voi kuule..
56. Katsot: Tietokone
57. Olet pukeutunut: lökärit ja t-paita ja huppari

Tulevaisuudessa:
58. Haluatko lapsia?: Kyllä!
59. Haluatko kihloihin?: Kyllä
60.Haluatko naimisiin: Juu, sitten kun on sen aika
61. Mille uralle menet?: Toimitilahuoltaja
62. Missä haluaisit asua: Turus

Parasta vastakkaisessa sukupuolesssa:
63. Hiusten väri: tumma
64. Hiusten pituus: lyhyt ja sopiva..
65. Silmien väri: ruskeat
66. Hoikka vai tukeva: Sopiva
68. Silmät vai huulet: Silmät
69. suukkoi vai haleja? : Molempia <3
70. Lyhyt vai pitkä: Pitempi ko mä :D
71. Humoristinen vai vakava: Molempia sopivasti
72. Romanttinen vai neutraali: Molempia ^^
74. Herkkä vai äänekäs: Molempia
75. Yhden illan juttu vai suhde: Suhde
77. Häirikkö vai kiltti: Molempia

Oletko ikinä:
78. Suudellut tuntematonta: njuu..
79. Juonut alkoholia: en toki :D
80. Polttanut: juu-u
81. Karannut kotoa: olen..
82. murtanut luita: juu
83. Särkenyt jonkun sydämen: juu..
86. Eronnut jostakusta: juu:((
87. Itkenyt jonkun kuoltua: juu..
88. Itkenyt koulussa: njuu

Uskotko:
89. Jumalaan: emt..
90. Ihmeisiin: riippuu
91. Rakkauteen ensisilmäyksellä: juu.
93. Ufoihin: kyllä, Jenni on ALIEN <3
94. Sielunkumppaneihin: juu:DD
95. Taivaaseen: emt.
96. Helvettiin: emt.
98. Ensitreffeillä suuteluun: juu
99. Horoskooppeihin: joo joskus.

Vastaa totuudenmukaisesti:

100. Onko maailmassa joku, jonka haluat, muttet voi saada häntä: ei oo enää ^^

[Ei aihetta]Maanantai 20.10.2008 22:38

Älä tee tätä &lt;itku&gt; </3