IRC-Galleria

OLEN:
(x) Laulanut suuren yleisön edessä.
( ) Ostanut vaatteen viimeisen viikon aikana.
( ) Ollut kotiarestissa.
( ) Hakannut jonkun sairaalakuntoon.
(x) Kuullut kohteliaisuuden viimeisen viikon aikana.
( ) Kokeillut huumeita.
( ) Lyönyt lähimmäistäsi.
(x) Laittanut nettiin kuvia.
( ) Levittänyt keksittyjä juoruja.
( ) Ollut jälki-istunnossa.
( ) Haudannut metsästä löytynyttä lintua/käärmettä/hiirtä.
( ) ...ja antanut sille nimen.
( ) Käynyt laulutunneilla.
(x) Ollut kuorossa.
(x) Lintsannut koulusta.
( ) Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi/mummiksi/papaksi.
(x) Nolannut itsesi.
(x) Puhunut pahaa ihmisestä joka on tietämättäsi takanasi
(x) Alkanut taputtaa väärässä kohtaa, jolloin kaikki muut olivat hiljaa.
(x) Ollut laivalla.
( ) Ollut enemmän kuin 5 kertaa ulkomailla
(x) Rikkonut ikkunan.
( ) Pitänyt pienempänä kisoja pihan lapsille.
(x) Leikkinyt poneilla.
( ) Ollut Spice Girls-fani.
(x) Ollut Backstreetboys-fani.
( ) Omistanut Baby Bornin.
(x) Ollut todella vihainen.
(x) Ollut sienessä.
(x) Ollut marjassa.
(x) Syönyt homeista ruokaa.
(x) Nukahtanut elokuviin.
( ) Ollut treffeillä tytön/pojan kanssa säälistä.
(x) Pelleillyt toisen kustannuksella.
( ) Ollut ihastunut opettajaani.
(x) Ollut hautajaisissa.
( ) Ollut morsiusneitona.
(x) Saanut lapsen.
(x) Hoitanut lapsia.
(x) Vaihtanut vauvalle vaipan.
(x) Matkustanut Suomessa asuntoautolla/-vaunulla.
( ) Käynyt Hailuodossa.
( ) Asunut Raumalla.
(x) Muuttanut eri paikkakunnalle.
( ) Koulukiusaaja.
(x) Koulukiusattu.
( ) Luokan paras oppilas.
( ) Luokan huonoin oppilas.
(x) Luokan lyhyin
( ) Luokan pisin
( ) Opettajan silmätikku.
(x) Perheen nuorin.
( ) Perheen vanhin.
( ) Lastenkodissa.
(x) Tylsistynyt.
(x) Huumorintajuinen.
( ) Sekopää.
(x) Kuunnellut musiikkia josta et pidä vaan toisen mieliksi.
( ) Ostanut jonkun vaatteen josta et pidä, vanhempasi mieliksi.
(x) Huudellut tutuille/tuntemattomille ikkunoista.
(x) Fanittanut smurffeja.
(x) Ollut auto-onnettomuudessa.
( ) Joutunut sairaalaan liian alkoholin takia.
(x) Meinannut tukehtua.
(x) Meinannut hukkua.
( ) Pyörtynyt.
(x) Ollut sairaalassa yli 1 viikon.
( ) Yrittänyt päästä alaikäisenä baariin.
( ) ...ja päässyt myös sisään.
(x) Käynyt virpomassa.
( ) Käynyt Oopperassa.
(x) Esiintynyt Evankeliumissa.
( ) Huutanut kirosanan kirkossa niin että muut ovat kuulleet sen.
( ) Ollut putkassa.
( ) Syönyt Jättisäästö purkkapussin päivässä.
( ) Syönyt 1 litran jäätelöä yksin alle tunnissa.
( ) Piirtänyt pilakuvan opettajasta.
( ) Ottanut kotiin hylätyn eläimen.
(x) Auttanut vanhuksen tien yli.
( ) Nukkunut yli 24h putkeen.
( ) Asunut Lappeenrannassa.
(x) Sanonut iäkseen enemmän kuin oikeasti on.
( ) Syönyt kilon karkkia yhdessä päivässä.
(x) Tehnyt yli 100e puhelinlaskun.
(x) Velkaa yli 30e.
( ) Hävennyt omaa musiikkimakua.
( ) Puhunut unissaan salaisuuksia.
( ) Pettänyt parhaan kaverin.
(x) Eksynyt metsään.
(x) Eksynyt omaan kotikaupunkiin.
( ) Mennyt väärään junaan.
(x) Katsonut 24h pelkästään elokuvia.
(x) Seurannut 24-sarjaa.
(x) Täydellisiä Naisia.
(x) Vihannut jotain sarjaa ja nyt olen siihen koukussa.
( ) Jotain bändiä ja nyt pidän siitä.
(x) Puhunut yli 3h putkeen puhelimessa.
( ) Kuunnellut yhtä biisiä yli 1h peräkkäin ja alkanut vihata sitä.
(x) Sotkenut koulukirjan, joka on pitänyt palauttaa.
(x) Saanut 4 kokeesta.
( ) Saanut 10 kokeesta.
(x) Värjännyt hiukset.
( ) Lakannut kynnet tumman vihreiksi.
( ) Ollut 1viikon käymättä suihkussa.
( ) Ollut 1viikon pesemättä hampaita.
(x) Syönyt muurahaisia.
( ) Syönyt matoja.
(x) Tuntenut että joku seuraa minua.
(x) Tuntenut että joku ötökkä kävelisi niskassani, vaikka ei siellä mitään ole.

OLET:
(x) tyttö
( ) poika
( ) 9-11
( ) 12-18
(x) vanhempi
(x) ruskeahiuksinen
( ) vaaleahiuksinen
( ) mustahiuksinen
( ) joku muu
(x) lyhyt
( ) pitkä
( ) joku muu
(x) iloinen
(x) laiska
(x) väsynyt
(x) huumorintajunen
(x) vaatimaton

KUUNTELET:
(x) musiikkia
( ) Madonnaa
( ) Tiktakkia
( ) Smakkia
( ) Rasmusta
( ) Himiä
( ) Slipknotia
( ) U2:sta
( ) Antti Tuiskua.
(x) jotain muuta

Katsot...
( ) Lostia
(x) Salkkareita
( ) Täydellisiä naisia
( ) 24:sta
( ) Will& Gracea
( ) Kotikatua
( ) Innoa
(x) Olet mitä syöt
(x) Siskoni on noitaa
(x) Jotain muuta

Pidät...
(x) Musiikista
( ) Koulusta
(x) Kavereista
(x) Ystävistä
( ) Lostista
( ) Tietokonepeleistä
(/) Pimeästä
(/) Valoisasta
( ) Sisustamisesta
(x) Sotkemisesta
(x) Siisteydestä
(x) Herkuttelemisesta
(x) Hunajasta
(x) Nauramisesta
( ) Lentokoneista
(x) Matkustelusta
(x) Autoilusta
(x) Radiosta
(x) Kauhusta
(x) Komediasta
(x) Draamasta
(x) Scifistä
(x) Perheestä
(x) Sukulaisista
(x) Auringosta
(x) Uimisesta
(x) Makkarasta
(x) Ranskalaisista
(x) Nakeista
(x) Kalasta
( ) Laulamisesta
( ) Miekkailusta
(x) Kävelemisestä
(x) Ulkoilusta
( ) Lautailusta
( ) Laskettelusta
( ) Japanista
(x) animesta
( ) Mangasta

Hiukseni ovat...
[ ] Puoleenselkään ulottuvat, ylikin
[ ] Yli olkapäiden
[ ] Melkein olkapäille
[x] Kynityn lyhyet
[ ] Siili
[x] Ruskeat
[ ] Mustat
[x] Vaaleat (näissä on vaaleita raitoja näissä mun hiuksissa)
[ ] Violetit
[ ] Jonkin muun väriset
[ ] Rastoilla
[ ] Pikkuleteillä
[ ] Nuudelikiharoilla
[ ] Permanentatut
[ ] Suorat
[x] Luonnonkiharat
[ ] Taipuisat

Omistan lävistyksistä...
[ ] Kulmakorun
[ ] Huulikorun
[x] Kielikorun
[x] Nenäkorun
[ ] Napakorun
[x] Rustokorun
[ ] Medusan
[ ] Nännikorun
[ ] Niebuhrin
[ ] Venytyksen
[ ] Septumin
[ ] Unicornin
[ ] Jonkin muun

Omistan tatuoinnin/tatuointeja...
[x] Kyllä
[ ] En

Vaatteideni yleisin väritys on...
[x] Musta
[x] Vihreä
[x] Vaaleanpunainen
[] Keltainen
[] Purppura
[x] Punainen
[x] Harmaa
[x] Ruskea/beige
[x] Valkoinen

Pidän mieluiten ylläni...
[x] T-paitaa
[x] Hihatonta paitaa
[x] Toppia
[ ] Napapaitaa
[x] Farkkuja
[x] Verkkareita
[ ] Sammareita
[x] Pitkiä hameita
[x] Polvipituisia hameita
[ ] Minihameita
[x] Raitasukkia
[x] Varvassukkia
[x] Tavallisia sukkia
[x] Tavallisia pitkähihaisia
[x] Poolopaitoja
[x] vetskari paitoja
[x] Huppareita
[x] Villatakkeja

Lempi kenkäni ovat...
[ ] Maiharit
[x] Tennarit
[ ] Blendit
[ ] Ballerinat
[x] Skeittarit
[ ] Kiilakorkoiset
[ ] Saapikkaat
[ ] Korkokengät
[ ] "Sipuli" kärkiset
[x] Sandaalit

Asujani täydentämään käytän...
[ ] Kravatteja
[ ] Käsikoruja
[ ] Pinssejä
[ ]Niittivöitä
[ ] Kangasvöitä
[x] Sormuksia
[x] Kaulakoruja
[ ] Metallisia avainketjuja
[ ] Rintaneuloja
[ ] Huiveja
[ ] Hakaneuloja

Meikkaan
[ ] Kyllä
[x] En

Tyyliäni/ulkonäköäni kuvaisi parhaiten sana...
[x] Tavis
[ ] Pissis
[ ] Gootti
[ ] Hevari
[ ] Nykyajan hippi
[ ] Punkkari
[ ] Rokkari
[ ] Erikoinen
[ ] Metallisti
[x] Joku muu

[x] Olen piilotellut alkoholijuomia talossani, vanhemmiltani salassa
[ ] ...ja häpeän tätä myöhemmin syvästi
[ ] Olen tunkenut sormet kurkkuun oksentaakseni
[ ] Olen huutanut joskus kännipäissään: "Mä oon niin leija!"
[x] Olen motannut kaveria turpaan niin, että häneltä alkoi vuotaa verta
[ ] ...ja nautin siitä syvästi
[x] Olen valehdellut äidille nukkumapaikkani
[x] Olen lähtenyt sekunnin mielihalusta paikkaan, ja jonne lähtöä olen myöhemmin katunut
[ ] Olen kiusannut koulussani
[ ] Olen nimitellyt opettajaa hänen kuultensa homoksi, lesboksi, huoraksi tms.
[ ] Olen miettinyt tuskallista tapaa kuolla jollekulle läheiselle henkilölle
[ ] ...ja mietin näin samasta henkilöstä edelleen
[ ] Olen liftannut
[ ] ...ja noussut epäilyttävän auton kyytiin
[ ] Olen tehnyt graffitteja seiniin, alikulkutunneleihin tms.
[ ] Olen kokeillut huumetta neulalla
[ ] Olen jopa popsinut jotain huumetablettia!
[ ] Olen noussut väärään linja-autoon, junaan, metroon tms.
[ ] Olen tilannut taksin ja maksanut sen sammumiskunnossa tai muuten kaatokännissä olevan kaverini rahoilla
[x] Olen huudellut kaupungilla epäsoveliaita sanoja ihan omasta tahdostani, aiheuttaakseni pitkiä katseita, halveksuntaa vanhempien ihmisten keskuudessa tai vain osoittaakseni oman typeryyteni
[x] Olen mennyt ja pyytänyt täysin tuntemattomalta henkilöltä savuketta
[ ] Olen kampannut vastaan tulevan tuntemattoman henkilön
[x] ...tai ainakin olen haaveillut siitä

VIIMEISEN VUODEN AIKANA:
[ ] Ollut festareilla
[ ] ...ja tietenkin kännännyt siellä
[ ] ...ja sattumoisin päässäni sattui olemaan kaljapackin kuoret!
[x] Kuvannut kännisiä ihmisiä
[x] ...ja nauranut itse selväpäisenä kuvauksilleni
[ ] Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta
[ ] Kokeillut nahkahousuja
[ ] Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä
[x] Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan
[x] pussannut samaa sukupuolta edustavan kanssa
[ ] Opetellut ajamaan autoa
[ ] Ajanut autokolarin
[ ] ...ja saanut siitä joitakin vammoja
[ ] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt
[ ] Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti
[x] Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä
[x] Flirttaillut varattua
[x] Kietonut vappuserpentiiniä kaulani ympärille
[x] Ikävöinyt niin, että ihan itketti
[x] Inhonnut jotakuta
[x] Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."
[ ] Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan
[ ] Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin
[ ] ...ja jopa pitänyt sitä päälläni
[ ] Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana
[ ] Haistattanut @!#$ kaupan myyjälle


MINULLA ON/MINÄ OLEN:
[ ] Yli 100 e käteisenä lompakossa
[ ] Yli 10 euroa käteisenä lompakossa
[x] Vain alle 10 e käteisenä lompakossa
[ ] Mesekeskusteluja auki
[ ] Meikatut kasvot juuri nyt
[ ] Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita
[ ] harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa
[ ] Niin hauskoja ja päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne
[x] Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina
[x] ... ja hän on poika
[ ] ...ei, vaan tyttö
[ ] Sipsiä ja karkkia nyt lähettyvilläni
[ ] Dieetti kesken
[ ] Luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän
[ ] Kammottavia muistoja ryyppyreissuilta
[x] Huimannut niin, että on pitänyt pistää makuulle
[ ] Pyörtynyt
[x] Ainakin kaksi lävistystä
[ ] Poreallas kotona
[ ] ...ei, vaan jättitrampoliini
[x] suunnitelmia ensi viikonlopulle

Hoh hoh mitä juttuja!

Pitkälti kysymyksiä!Tiistai 28.08.2007 21:44

Seurusteletko?
-En

Asutko omakotitalossa,rivitalossa,kerrostalossa vai?
-Kerrostalossa

Asutko vanhempiesi kanssa?
-En asu

Onko sinulla sisaruksia?
-Ei valitettavasti ole

Entä onko sinulla lemmikkejä? Jos on niin mitä?
-Onhan noita pari kappaletta kissoja

Omistatko kännykän?Minkä mallisen?
-Omistan ja toi on joku nokian 6111

Mitä olet tänään tehnyt?
-Ajellu autolla ja käyny paikallisessa kahvilla ja kävin myös syömässä cba:lla ja kävin iskän tallilla ja kaikkee sellasta pientä....

Missä olet tällä hetkellä?
-Kotona

Onko siellä hyvä sää?
-No joo ulkona on vähän tuulinen sää ja vähän kylmä

Onko tänä kesänä satanut mielestäsi liikaa?
-Kyllä

Onko sinulla parasta kaveria?
-Kaikki on yhtä parhaita ja tärkeitä

Tilaatko demiä? Tilaatkos jotakin muutakin lehteä?
-Demiä en tilaa mutta aku ankka tulee =D

Kumpi on mielestäsi söpömpi: Johnny Depp vai Orlando Bloom?
-Johnny Depp tietenkin

Oletko nähnyt uusimman Harry Potterin?Jos olet mitä mieltä olit?
-En ole valitettavasti nähnyt mutta täytyy ostaa se omaks joku päivä

Oletko ihastunut tällä hetkellä?
-En kai

Kuinka kauan olet ollut ihastunut nykyiseen ihastukseesi?
-Hmm....jaa-a

Onko elämä mielestäsi epäreilua?
-Kyllä melkein aina

Onko sinulla oma huone?
-Heh on koko kämppä =)

Nukutko huonommin täysikuun aikaan kuin tavallisesti?
-Jepulis

Omistatko yhtään raidallista vaatekappaletta?
-Kyllä aika montakin

Mitä haluaisit ostaa tällä hetkellä? Miksi?
-Farkut vois ostaa ja ehkä kenkiä vois kans ostaa kun ei noita oikein oo....hmm...ja muutenkin vois ostaa vaikka ja mitä kun vaan olis varaa kaikkeen =)

Kuka kavereistasi asuu lähimpänä sinua?
-Öö...taitaa olla kai toi Jossu

Kuka kavereistasi asuu kauimpana sinua?
-Jaahas...taitaa olla Alli

Kuinka pitkä on työ-/koulumatkasi?
-Tällä hetkellä ei oo töitä eikä koulua ainakaan vielä

Miten taitat työ-/koulumatkat?
-No fillarilla ja autolla sit ku on töissä tai koulussa

Mille luokalle menet/minne menet opiskelemaan tänä syksynä?Vai menetkö töihin?
-Kolmannelle hain amitsuun ja töistä en tiiä et jos tekis jotain pätkä juttuja

Onko gallup liian pitkä jos siinä on 100 kysymystä?
-Ei kai

Pidätkö puutarhan hoidosta?
-Hmm...voishan moista joskus kokeilla

Oletko koskaan käynyt eläinten hautausmaalla?
-Olen

Kuunteletko enemmän radiota vai CD:tä?
-Varmaankin molempia yhtä paljon

Mikä on tämänhetkinen lempikappaleesi?
-Jaa-a

Vaihtuuko lempikappaleesi yleensä tiuhaan tahtiin?
-Juuh

Minkä värinen kännykkäsi on?
-Kai toi joku musta hopee on

Mikä liittymä sinulla on?
-dna priiireidi =D

Lähetätkö enemmän tekstiviestejä vai soitatko enemmän puheluita?
-Varmaan viestejä enemmän...

Haluaisitko tekstariliittymän?
-En

Pidätkö enemmän ruisleivästä vai vaaleasta leivästä?
-Molemmat menee

Valokuvaatko paljon?
-En

Mistä yleensä otat kuvia?
-Jaa-a kai vähän kaikesta

Onko sinulla kuvia netissä? Jos on niin missä?
-Juuh onhan niitä täällä irc-galleriassa

Oletko huomannut tämän gallupin aikana vielä yhtään kirjoitusvirhettä?
-En oo kiinnittäny huomioo...voi pian ollakki

Paljon kello on?
-18:22

Oletko koskaan käynyt Oraakkelin juttusilla lintukodossa?
-Juuh

Uskotko horoskooppiin?
-No on ne joskus käkyny sillein toteen mitä niitä on lukenu

Oletko tällä hetkellä kirjautuneena meseen?
-En

Jos olet niin kuinka monen kanssa juttelet?
-En kenenkään =)

Millä nettisivulla surffailet eniten?
-Hmm...no varmaan vähän joka suunnassa kai eniten täällä

Valittaako vanhempasi koskaan että olet liikaa tietokoneella?
-Ei

Nyt tämä gallup on puolivälissä. Miltä nyt tuntuu?
-Väsyttää

Mikä on/oli lempiaineesi koulussa?
-Hmm...köksä ja rättityöt ja mitähän vielä..ei kai muuta

Oletko riippuvainen mihinkään?Jos olet niin mihin?
-Kaippa tohon tupakkaan on riippuvainen ja hmm....kavereihin =D

Oletko hyvä piirtämään?
-En vaikka tahtoisinkin

Keksi sanasta sanaan tarkoitus seuraavalle lyhenteelle: T.U.R.L.O
-Taukit. Urvelot. Ruikuttaa. Loputonta. Onneaan.

Seuraatko uutisia?
-Juuh yritän ainakin

Ymmärrätkö mitään politiikasta?
-Enpä juuri

Alkaako tämä gallup jo rasittamaan?
-Ehkäpä kun väsyttää

Pidätkö testeistä? Esim. niistä mitä on demi-lehdessä?
-Joitakin tulee tehtyä ihan herjalla kun ei oo muutakaan tekemistä

Mikä on kaikkein parasta vastakkaisessa sukupuolessa?(ulkonäössä)
-Hmm...perse, koko naamataulu, pukeutuminen kai vaan koko olemus ja käyttäytyminen...

Mikä on kaikkein parasta vastakkaisessa sukupuolessa?(luonteessa)
-No koko luonne tietenkin...huomaavainen, mukava, huumorintajuinen..yms.

Kun kirjaudut meseen,menetkö aina ensin sisään Offline-tilana?
-En

Ja joskus kun näet että joku kiva tyyppi kirjautuu sisään,menet Online-tilaan?
-En kai

Onko sinulla kamera kännykässäsi?
-Juuh on

Meikkaatko?
-Ai mä vai? Aika harvoin on niin tapahtunu

Kuinka pitkät hiukset sinulla on?
-Ööh...on nää ny kai aika lyhkäset...

Onko sinulla silmälasit? Vai käytäkö piilareita?
-On ja haluisin piilarit mut perkule ku en saa käyttää sun muuta

Tiedätkö,että sadan kysymyksen tekeminen on yllättävän rasittavaa?
-Varmasti

Onko sinua koskaan koulukiusattu?
-Kyllä on

Vai oletko itse ollut kiusaaja?
-En ainakaan muista olleeni

Pidätkö sateesta?
-No se vähän riippuu mistä roikkuu

Entä ukkosesta?
-Onhan se joskus ihan jees

Mikä on kauneinta mitä sinulle on sanottu?
-Jaa-a...eipä tuu mitään mieleen vaikka kuinka yrittää miettiä ja muistella

Lempi jäätelömakusi?
-Ööh....en oo kauheesti syöny tänä kesänä jätskiä ni en osaa sanoo

Mikä on parasta kesässä?
-Hmm...melkein kaikki ja ainakin se kun ihmiset on ilosia ja on lämmintä

Entä talvessa?
-Hmm...no johan on kysymyksiä...kaippa se lumi ja valkeus

Oletko allerginen millekkään? Jos olet niin mille?
-Pinaatti on ainaki yks mitä kun syö ni se ei pysy millään sisällä ja tomaatista aukee suu...muuta ei ny tuu mieleen

Pureskeletko kynsiäsi?
-En kai

Syötkö mitään tällä hetkellä?
-En

Entä juotko mitään tällä hetkellä?
-En kyllä sitäkään

Pidätkö kana-ruuista?
-Juuh

Pidätkö julisteista?
-No enpä juuri pidä minään

Kuka on lempi näyttelijäsi?
-Hmm...enpäs oo koskaan ajatellu moista

Harrastatko syljeskelyä?
-Aika harvoin

Pidätkö hiuksiasi enemmän auki vai kiinni?
-Auki nää nyt on ku ei näitä kiinni saa ja ehkä sit ku nää saa kiinni ni sit kai kiinni

Pidätkö ns. skeittareihin kuuluvista pojista?
-Enpäs tiiä

Miksi?
-Jaa-a

Huomaatko,että gallup lähestyy loppuaan?
-Ai loppuuks tää kohta?

Paljonko kello on nyt?
-18:42

Onko historian opettajasi hauska?
-Edelleenkään mä en ole koulussa

Tiedätkö edes kuka opettaa sinulle historiaa alkavana kouluvuonna?
-Ei kai kukaan

Onko sinulla enemmän kavereina tyttöjä kuin poikia vai toisinpäin?
-Hmm....niitä taitaa olla yhtä paljon kumpiakin

Tuntuuko tämä gallupin tekeminen jo uuvuttavalta?
-Ei kai =D väsyttää vaan nii pirusti

Kuinka mones gallup tämä on jonka teet tänään?
-Tänään taitaa olla kai toine vai kolmas....ei voi muistaa

Mitä arvelet tekeväsi huomenna täsmälleen samaan aikaan?
-Hmm...varmaan tylsistelen paikallisessa tai kotona...ei voi tietää

Ja mitä mieltä olit gallupista?
-Tässähän tää meni väsyneenä

SimpsoneitaTiistai 28.08.2007 20:59

Ralph:
[x] Pyöriminen on kivaa! "I wanna twirl!"
[x] Olen lapsellinen
[x] En ymmärrä kaikkia yksinkertaisiakaan asioita
[x] ...ja jotkut nälvivät minua siitä
[ ] Olen luokkani vauva
[ ] Itken todella helposti
TULOS: 4

Lisa:
[ ] Olen luokkani paras
[ ] Minulla on hassu nauru
[x] Minulla ei ole oikeastaan paljoakaan ystäviä
[ ] Olen "maailmanparantaja"
[ ] Mm. puolustan naisten oikeuksia
[x] Olen todella kiltti
TULOS: 2

Bart:
[ ] Rakastan kepposten tekemistä
[ ] Opettajat inhoavat minua
[ ] Käytän polvihousuja
[x] Tykkään katsoa piirrettyjä
[x] Minulla on paras ystävä
[x] Minua kiusataan / on kiusattu
TULOS: 3

Ned Flanders:
[ ] Olen ihan YLI kiltti kaikille
[ ] Olen uskovainen
[ ] En suutu mistään
[ ] Käytän täyttösanoja kuten: Didililoo! Didlidaidailiduuuu!
[ ] Minulla ei ole paheita
[x] Tykkään muiden auttamisesta
TULOS: 1

Marge:
[ ] Rakastan kokkaamista
[ ] Minulla on persoonalliset hiukset
[x] Olen kiltti
[x] Ajattelen usein liikaa toisia ja se uuvuttaa minut joskus
[ ] Minulla on omaperäinen nauru
[x] En välitä kumppanini ulkoisesta olemuksesta paljoakaan
TULOS: 3

Homer:
[x] Olen hetkittäin juoppo
[x] ...parhaat kaverinikin ovat
[ ] Välillä olen väkivaltainen
[x] Olen vähän hupsu
[x] En tajua kaikkea heti
[x] Ruoka on parhaimpia asioita mitä tiedän
TULOS: 5

Selma:
[ ] Olen lapsirakas
[ ] Olen välillä sarkastinen
[ ] ...joka saattaa loukata ihmisiä
[x] Poltan tupakkaa
[ ] Minulla on kaksoissisko
[x] Minulla ei ole koskaan ollut onnea rakkaudessa
TULOS: 2

Milhouse:
[ ] Olen nörtti
[x] Minulla on silmälasit
[x] Minulla on paras kaveri
[x] Olen pitkään ollut ihastunut tyttöön/poikaan jota en tule koskaan saamaan
[ ] Vanhempani ovat minun kaksoisolentojani
[ ] Minulla on siniset hiukset
TULOS: 3

Mr. Burns:
[ ] Olen todella pihi
[ ] Näytän hieman rotalta
[ ] Olen todella hentokroppainen
[x] Minulla on huono kunto
[ ] Olen rikas / melko rikas
[x] Vaikka minusta saa pahan ja kylmän kuvan niin sisältäpäin olen kultainen!
TULOS: 2

Jaahas vai että Homer....hmm....

Oletko koskaan?Maanantai 27.08.2007 23:11

Istunut poliisiautossa:
- Juuh

Suudellut jotakuta hetken mielijohteesta:
- Juuh sitäkin on sattunu

Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa:
- Jepulis =D

Kontannut koulun lattialla:
- Ööh...muistaakseni joo

Poiminut sieniä:
- Juuh

Juossut todella henkesi edestä:
- Kyllä muistaakseni

Murtautunut autoon:
- En nyt sentään

Unohtanut jotakin lentokoneeseen:
- En

Kaatunut kenkien takia:
- Joo-o

Polskutellut Serenassa:
- Juuh mut siitä nyt on jo aikaa

Stripannut:
- Nyt en kyllä muista tehneeni niin

Uinut vaatteet päällä:
- Joo =)

Laulanut mikrofoniin:
- Kyllä mutta en tee niin enään koskaan

Piilotellut jotakuta jätkää:
- En kai....en ainakaan muista tehneeni niin

Itkenyt koulussa:
- Kyllä

Kokeillut nuuskaa:
- En..yök

Ollut masentunut:
- Kyllä! =(

Oksentanut ihmisen päälle:
- En muistaakseni mut itteni päälle oon =D

Purrut kissaa, kun se on purrut sinua:
- Ööh...oon muistaakseni

Haukkunut koiralle:
- Khyllä

Mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa roskapussin sijaan oman laukkusi?
- En onneks

Ollut jonkun jätkän kanssa saunassa:
- Juh

Kaatunut mopolla:
- En kai

Heilunut jossakin alusvaatteillasi:
- Kyllä =)

Liukastunut banaanin kuoreen:
- No en

Pessyt ikkunoita:
- Kyllä ja pitäis taas pestä

Maistanut mustekalaa:
- Juuh jotain renkaita ne oli

Ollut ambulanssissa:
- Kyllä

Kummat on söpömpiä blondit vai brunetet:
- No ei sillä oo nii väliä...kumpikin käy

Pitääkö ihastuksesi/rakkaasi olla pidempi vai lyhyempi kuin sinä?
- Ei oo väliä...kumpikin käy

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- Hmm...joo itteeni

Rakastatko ketään juuri nyt?
- Ööh...joo-o lastani ja kissojani kun ei oo muutakaan

Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä?
- Vaikee sanoo...en tiiä

Ikävöitkö ketään?
- Kyllä!

Ketä? (jos vastasit kyllä edelliseen)
- Noh...jääköön sanomatta

Oletko mustasukkainen?
- Riippuu tilanteesta sun muusta sellasesta

Paras ystäväsi?
- Kaikki yhtä parhaita

Mitä teet v.loppusin?
- Oon kuskina tai sit hengailen jossain tai sit olen humalassa

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- En kai

Juupa juu..Maanantai 27.08.2007 23:00

PERHE

1. Nuorin perheestäsi : Aino
2. Kenelle puhuit viimeksi : Öö...tais olla äiskä
3. Soitit viimeksi : Jaahas..katotaas tosta puhelimesta..näköjään Jossulle mut jos perhettä tarkotetaan ni sit iskälle


KOTI

1. Onko parveketta : On
2. Onko moni kerroksinen : Heh tää on ihan kolmikerroksinen kerrostalo
3. Mattosi väri : Tossa on vaaleenruskeeta ja sit punasta,sinistä,mustaa ja vihreetä
4. Kotipuhelimen paikka: Ei oo moista
5. Missä huoneessa tietokone on?: Olkkarissa


YSTÄVÄT

1. Onko sinulla ystäviä : on
2. Sano kaksi ystäväsi nimeä: Taru ja Jossu
3. Kenelle ystävälle puhuit viimeksi ( ei puhelimessa) : Jossulle
4. Onko parasta ystävää : Kaikki on yhtä parhaita
5. Asuuko joku ystäväsi eri paikkakunnalla kun sinä: Kyllä
6. Asuuko joku ystäväsi eri maassa kun sinä: Ei enään


ULKONÄKÖ

1. Minkä väriset hiukset sinulla on : Nää on kai tälläset ruskeet missä on vaaleita raitoja
2. Minkä väriset silmät sinulla on : siniviherharmaat
3. Paljon haluaisit olla pitkä : Olishan se ihan kiva olla n.10cm pitempi mut kyll tääki kelpaa
4. Pyöreä vai soikea pää: Ööh...jaa-a


VAATTEET

1. Shortsit vai kaprit: En tiijä sitten niin
2. Toppahousut vai Haalarit: Toppikset
3. Onko sinulla varvas sukkia: Juuh
4. Minkälaisia kenkiä pidät: Tennareita enimmäkseen ja kaikenlaisia muitaki
5. Onko sinulla nyt farkut: Juuh on


NYT

1. Mitkä sukat sinulla on nyt jalassa : Tälläset raitaset nilkkasukat
2. Sataako nyt ulkona: Sataa
3. Pidätkö pantaa päässäsi nyt : En
4. Onko hiuksesi auki : Juuh ku ei niitä kiinni saa
5. Onko hiuksesi harjatut : Ei


JOTAIN

1. Väsyttääkö: Vähän
2. Mitä tekee mieli : Seksiä =D
3. Mitä tapahtuu noin viikon päästä: Vaikee sanoo
4. Kesä vai Talvi : Kumpikin on ihan jees tietyissä tilanteissa
5. Milloin leikkasit hiuksesi : Kesäkuussa viimeks


TULEVAISUUS

1. Mitä teet huomenna : Vaikee sanoo
2. Mitä teet 8. pv päästä : Vaikee sanoo siitäkin
3. Tuletko isona lentäjäksi : Enpä kai
4. Miksi tulet isona : Hmm...jaa-a
5. Leivotko huomenna tai yli huomenna kakun : En kai

VIIMEISIN HENKILÖ

1. Joka sai sinut nauramaan: Härski
2. Joka sai sinut häpeemään : Ööh...enpäs taira kertoo =)
3. Joka makasi sängyssäsi : Minä
4. Jota halasit : Hmm...noh jos jätän sanomatta =)
5. Jolle soitit : Taisin soittaa Jossulle
6. Jolle vastasit kyllä : Nyt en muista

Ahahahaa!Maanantai 27.08.2007 22:38

Paris Hilton:

[x] Pidän paljon värikkäistä vaatteista (vaaleanpunaisista yms..)
[ ] Kuljetan melkein jokapaikkaan koiraani
[ ] Tykkään pitää lyhkäsiä minihameita ja joskus jopa vilautella "vahingossa".
[ ] Olen ollut vankilassa
[ ] .. tai olen kohta vankilassa
[x] Olen ollut riidoissa parhaan ystäväni kanssa
[ ] Rakastan sitä kun saan huomiota
[ ] Olen perijätär
[ ] Minulla on blondit hiukset
[ ] Haluaisin tehdä parhaan ystäväni kanssa tv-sarjan

total:2

Mischa Barton:

[ ] Olen pitkä ja laiha
[x] Minua on kiusattu kun olin koulussa
[x] Minulla on paljon vaikeita aikoja
[x] Minulla on vaaleanruskeat hiukset
[ ] jotka ovat pitkät ja hyväkuntoiset
[x] En käytä paljoa meikkiä
[ ] Tyyliäni ihannoidaan
[ ] Olen tyyliltäni "hippi"
[ ] Tykkään käyttää hiuksissani huivia/pantaa joka pitää hiukseni kurissa.

total:4

Pamela Anderson

[ ] Olen oikea povipommi
[ ] Käytän paljon meikkiä yleensä
[ ] Ilman meikkiä olen vanhan näköinen
[ ] Minulla on todella kapea vyötärö
[ ] Omistan blondit hiukset
[ ] Minulla on amerikansuomalaiset sukujuuret
[ ] Olen kasvissyöjä
[ ] ..ja eläinaktivisti
[x] Olen luonnostani brunette
[ ] Viihdyn pienissä vaatteissa missä saan esitellä kurvejani

total:1

Anna Abreu:

[x] Olen lyhyt
[ ] Omistan pitkät vaaleanruskeat hiukset
[ ]..joissa on raitoja
[x] Minulla on lävistys
[ ] Minulla on myös paljon "kaksoisolentoja" irc-galleriassa
[ ] Olen syntynyt Vantaalla
[ ] Puhun myös portugalia
[ ] Myös pikkutytöt ihailevat minua
[ ] Opiskelen sibelius-lukiossa
[ ] Omistan isoveljen

total:2


Angelina Jolie:

[ ] Minulla on isohkot huulet
[ ]..joita todella moni ihannoi
[ ] Minut on äänestetty kaikkein seksikkäimmäksi
[ ] Haluan adoptoida lapsia paljon
[ ] Minulla on komea poikaystävä
[ ] ..joka on myös monen naisen/tytön päiväunien kohde
[x] Olen brunette
[ ] Olen ollut pitkään riidoissa isäni kanssa
[ ] Olen biseksuaali
[x] Minulla on tatuointeja

total:2


Rachel Bilson:

[x] Olen pienikokoinen
[ ] Minulla on ruskeat pitkät hiukset
[ ] ..ja ruskeat silmät
[ ] Olen eronnut poikaystävästäni, jonka kanssa seurustelin n.3 vuotta
[x] Tykkään käyttää koruja (kaulakoruja yms..)
[ ] Minulla on koira
[ ] Olen syntynyt elokuussa
[ ] Minulla on kaunis hymy
[x] Pidän punaisesta
[x]Olen iloinen persoona

total:4


Jessica Simpson:

[ ] Näytän joutsenelta
[ ] Minulla on ollut blondit hiukset
[x] ..nyt ruskeat
[ ] Olen laulaja
[ ] ..ja näyttelenkin joskus
[ ] Olen syntynyt heinäkuussa
[ ] Minulla on pikkusisko
[ ] Omistan koiran
[ ] ..jonka nimi on Daisy
[ ] Kroppani on timmissä kunnossa

total:1


Nicole Richie

[ ] Minulla on isot silmät
[ ] Olen todella laiha
[ ] Voin joutua vankilaan
[ ] Minut on adoptoitu
[ ] Minulla on kaksi koiraa
[ ] Suunnittelen laulajan uraa
[ ] Minulla on vaaleat hiukset
[ ] Olen polttanut marijuanaa
[x] Olen tapaillut itseäni 29 vuotta vanhempaa miestä

total:1

Victoria Beckham:

[ ] Olen todella laiha
[ ] Mieheni pelaa jalkapalloa
[ ] Olen syntynyt huhtikuussa
[ ] Olen aina tyylikäs ja huoliteltu
[ ] Olen tyyli-ikoni
[ ] Minä olen sairastanut syömishäiriöitä
[ ] Minulla on hiukset joita kaikki "kopioivat"
[x] Pidän mustasta
[ ] Minulla on silikonit
[ ] käytän joskus hattuja

total:1


Jennifer Lopez:

[ ] Minulla on täydellinen takamus
[x] Minulla on ruskeat hiukset
[x] ..joissa on raitoja
[ ] Ihoni on aika ruskea
[ ] Hiukseni ovat pitkät
[ ] Tykkään käyttää isoja korviksia
[x] Hymyilen paljon
[ ] Olen tyytyväinen vartalooni
[ ] Olen syntynyt heinäkuussa
[ ] Puhun sujuvasti englantia ja espanjaa

total:3


Beyoncé knowles:

[ ] Olen syntynyt syyskuussa
[ ] Aloitin laulamisen kuorossa 7-vuotiaana
[ ] ..ja olen voittanut monia laulukilpailuja
[ ] Minulla on tavallista tummempi iho
[ ] Olen kaunis
[ ] Omistan pitkät hiukset
[ ] Minulla on kaunis lauluääni
[ ] Teen hyväntekeväisyys työtä
[x] Olen esikoinen
[ ] Minulla on ruskeat silmät

total:1

Rihanna:

[ ] Tykkään laulaa sateenvarjoista
[ ] Olen syntynyt helmikuussa
[ ] Olen hoikka
[x] Minulla on ruskeat hiukset
[x] Tykkään väreistä vaatteissani
[ ] Minulla on täyteläiset huulet
[ ] .. ja myös aika kissamaiset silmät
[ ] Esikuvani on mm.Beyoncé Knowles

total:2


Britney Spears:

[ ] Olen ajanut pääni kaljuksi
[x] Minulla on lapsi
[ ] Juhlin paljon
[ ] Olen syntynyt joulukuussa
[ ] Äitini on entinen opettaja
[ ] Minulla on yksi veli
[ ] ..ja yksi sisko
[ ] Minulla on napakoru
[x] Olen menevä luonteeltani
[ ] Käytän peruukeja


total:2

Ööh...mä oon niinku Rachel Bilson ja Mischa Barton....ketähän nekin on =)
Olen:
1. [1] halannut tyttöä
2. [2] halannut poikaa
3. [3] tanssinut pojan kanssa valssia.
4. [4] tanssinut pojan kanssa hitaita
5. [5] tanssinut tytön kanssa hitaita
6. [6] jäänyt melkein junan alle
7. [7] jäänyt melkein mopon alle
8. [8] jäänyt melkein auton alle
9. [9] ollut ihastunut
10.[10] vihannut jotakuta
11.[11] ollut mustasukkainen
12.[ ] ollut kreikassa/kreetalla
13.[12] ollut ruotsissa
14.[13] ollut venäjällä
15.[14] ollut espanjassa
16.[15] ollut metsässä
17.[16] uinut järvessä
18.[17] uinut meressä
19.[18] ollut saunassa
20.[19] ollut höyrysaunassa
21.[20] ollut porealtaassa
22.[21] uima-altaassa
23.[ ] ollut tekemässä kamalia uimahyppyjä
24.[ ] tyttö/poika jolla on sisko
25.[ ] tyttö/poika jolla on veli
26.[22] tyttö/poika jonka vanhemmat EIVÄT ole eronneet
27.[ ] tyttö/poika jolla on poneja
28.[23] tyttö/poika jolla on kissa
29.[ ] tyttö/poika jolla on koira
30.[24] tyttö/poika joka tykkää eläimistä
31.[25] tyttö/poika joka tykkää autoista
32.[26] tyttö/poika joka tykkää shopata
33.[27] ostanut kaupasta litran maitoa
34.[ ] käynyt Ankkarockissa
35.[28] lakannut varpaankynnet
36.[ ] ajanut mopolla ojaan
37.[29] omistanut kauluspaitaa
38.[30] ollut vesirokossa (en kyllä muista oonko ollu mut kai mä oon pienenä)
39.[31] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
40.[ ] kaatunut lasketteluhissijonossa
41.[32] nauranut toisen epäonnistumiselle
42.[33] lyönyt jotain turpaan (vahingossa oon lyöny)
43.[34] katsonut Kauniita ja Rohkeita
44.[ ] pelannut jalkapalloa
45.[ ] tehnyt kokonaisen piruetin
46.[ ] antanut poikien meikata itseni
47.[ ] uinut alasti
48.[ ] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
49.[ ] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
50.[35] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
51.[ ] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
52.[36] polttanut selkäni auringossa
53.[ ] hypännyt talon katolta
54.[ ] lyönyt pesäpallomailalla jotakuta päähän
55.[37] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
56.[ ] laskenut pulkalla hiekkatiellä
57.[38] kaivertanut puuhun tekstin
58.[39] tehnyt juhannustaikoja
59.[40] leiponut omenapiirakan
60.[41] syönyt simpukoita
61.[42] esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
62.[43] ostanut yli satasen maksavat farkut (joskus sillon kun oli markat vielä käytössä)
63.[44] ratsastanut hevosella
64.[45] tanssinut sadetanssia keskellä tietä
65.[46] polttanut sormiani tulitikkuun
66.[47]räjäyttänyt ilotulitteita
67.[48] pelannut pokeria rahapanoksella
68.[ ] pudonnut laiturilta järveen
69.[49] halannut äitiä
70.[50] ostanut jotain kirpputorilta
71.[51] juonut kahvia
72.[ ] laittanut neon valoa silmiini
73.[52] ollut laivalla
74.[53] laulanut karaokea
75.[54] käynyt Särkänniemessä
76.[ ] ollut yksin lentokoneessa
77.[55] potkaissut seinään
78.[ ] vittuillut kirjaston tädille
79.[56] laulanut suihkussa
80.[57] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
81.[ ] opiskellut saksaa
82.[ ] rahastanut mummoilta omaan pussiin
83.[58] potenut jostain syystä koti-ikävää
84.[ ] kontannut keskellä tietä
85.[59] vuorannut huoneeni seinät julistella
86.[ ] neulonut villapaidan
87.[60] antanut jollekulle joululahjan
88.[61] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
89.[62] pelannut Monopolia
90.[63] jäänyt kiinni tupakan poltosta
91.[64] tiskannut
92.[65] itkenyt itseään uneen
93.[66] vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään
94.[67] Soittanut hätänumeroon
95.[68]nukkunut pommiin
96.[69] Syönyt muurahaisen
97.[70] Värjännyt hiukset
98.[ ] Ollut blondi
99.[71] Tehnyt läksyt kunnolla
100.[72] Saanut 4:n
101.[73] Viskonut omenoita
102.[ ] Ollut putkassa
103.[ ] Nukkunut roskiksessa
104.[74] Tehnyt rikoksen
105.[75] Paiskonut tavaroita
106.[76] Kuunnellut Himiä
107.[77] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
108.[78] Lintsannut
109.[ ] Juonut kusta
110.[79] Nukkunut tunnilla
111.[ ] Käyttänyt huumeita
112.[80] Ollut lentokoneessa
113.[81] Muuttanut
114.[82] Tilannut tuotteita netistä
115.[83] Tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
116.[ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
117.[84] Ollut haastattelussa
118.[ ] Saanut turpiinsa
119.[ ] Soittanut kitaraa
120.[ ] Varastanut posteja laatikosta
121.[85] Lyönyt vetoa
122.[ ] Poseerannut alasti
123.[ ] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
124.[86] yöpynyt hotellissa
125.[ ] Oksentanut matolle
126.[87] Lukenut seiskaa
127.[ ] Pelannut Harry Potteria
128.[ ] Väärentänyt kokeeseen nimen
129.[88] Juossut pakoon ampiaisia
130.[89] Pyytänyt anteeksi
131.[90] Istunut koneella jopa 14h putkeen
132.[91] Soittanut pilapuheluja
133.[92] Vihannut räppäreitä
134.[93] Soittanut väärään numeroon
135.[94] Nukkunut sohvalla
136.[95] Nukkunut puun alla
137.[96] Ollut sairaalassa
138.[97] Valvonut koko yön
139.[98] Juossut alasti ulkona
140.[ ] Käynyt avannossa
141.[99] Hypännyt ikkunasta ulos
142.[ ] Paskonu housuihin yli 10v.
143.[ ]pudonut hevosen selästä
144.[ ] Saanut 10:n kokeesta
145.[100] Leikannut hiuksiansa
146.[101] Kiroillut ruokapöydässä
147.[102] Polttanut levyjä
148.[ ] Harrastanut karatea, taekwondoa yms.
149.[103] Karannut kotoa
150.[104] Näytellyt
151.[105] Nukkunut päivällä
152.[106] Käynyt ulkohuusissa
153.[107] Ostanut tupakkaa
154.[ ] Polttanut talon/pientalon
155.[108] Grillannut
156.[ ] Nähnyt teurastettuja sikoja
157.[109] Ollut Linnanmäellä
158.[110] Uskonut horoskooppeihin
159.[111] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
160.[112] Käyttänyt vanhempien jotakin korttia
161.[113] Ajanut autoa
162.[ ] Syönyt matoja
163.[ ] Raiskannut
164.[114] Hyppinyt katolla
165.[ ] Eksynyt ostoksilla
166.[115] Matkustanut junalla

Jaahas eli en vielä ihan tarpeeks.... =)

Joopa joo että tällästä..Keskiviikko 22.08.2007 18:35

PERHE:
Onko siskoja? -No ei oo
Veljiä? -No ei oo niitäkään
Sisariesi nimet? -Ei niitä ollu olemassakaan
Sisarpuolia? -Ei oo sellasiakaan
Kuuluuko perheeseesi eläimiä? -Juuh kaks kissaa
Kuinka monta serkkua sinulla on? -Ööh...enpäs osaa sanoo...on niitä varmaan aika monta
Ovatko isovanhempasi elossa? -Juuh on ne paitsi toinen pappa
Kivoimman serkkusi nimi? -No nää ny ei varsinaisesti oo oikeesti mulle serkkuja mut annukki ja wuke.
Onko perheesi ärsyttävä? - Joskus
Ketä et voi sietää? -Vaikee sanoo
Rakastat silti heitä? -No totta mooses

YSTÄVÄT:
Onko parasta ystävää? -Kaikki on yhtä parhaita
Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita? -Ei niitä ny nii kauheesti oo
Mikä on hulluinta, mitä olette tehneet yhdessä? -En kyllä nyt sano tähän mitään =)
Kuka saa sinut helpoiten nauramaan? -Melkein ihan kuka vaan
Haluaisitko seurustella? -Enpäs tiiä...ehkä joskus..
Oletko siis ihastunut? -No mä ny melki ihastun joka päivä =D
Tai jopa rakastunut? -Tuskin nyt rakastunu
Oletko salaa kateellinen ystävillesi? -Kyllä
Esittääkö joku sinun ystävääsi, vaikka vihaisi sinua? -En tiiä, se voi kyllä olla mahollista....
Oletko käyttänyt ystäviäsi hyväksesi? -En tietääkseni
Kohteletko ystäviäsi hyvin, huonosti vai hyvin huonosti? -Hyvinhän niitä pitää kohdella
Voisitko antaa elämäsi jonkun ystäväsi käsiin? -Hmm...ehkäpä voisinkin
Luotatko keneenkään satavarmasti heistä? -En nyt ihan satavarmasti mut suht varmasti =)

TÄMÄ VAI TUO?
Suklaa vai salmiakki? -Kummatkin on jees.
Omena vai banaani? -Molemmat
Hedelmä vai vihannes? -No näistäkin molemmat
Sänky vai sohva? -Ei sillä nii väliä, kummatkin käy
Tietokone vai TV? -Hmm...no molemmat
Puhelin vai tietokone? -Molemmat
Laskuvarjohyppy vai benjihyppy? -Öö..en mä välitä kummastakaan
Käteinen vai kortti? -Kummatkin käy
Teille vai meille? -Vai peräti metsäteille..no heh heh olipas vanha...eli siis ihan miten vaan
Eestä vai takaa? -No jos edestä
Suomi vai Ruotsi? -Suomi tietenkin
Kiltti vai tuhma? -Kiltti ja tuhma saman aikasesti olis kiva
Villi vai rauhallinen? -Niin no ei kai sen niin väliä
Hullu vai sekopää? -Ei kai
Kahvi vai tee? -Kumpikin menee mut kahvi ennemmin
ii2.org vai irc-galleria? -Eiköhän se tämä irc-galleria
Hali vai pusu? -Kummatkin tottakai
Kielari vai suudelma? -Kummatkin kiitos
Suihku, sauna vai kylpy? -Kaikki kävis mut kyllä mä sen suihkun silti valitsen
Päivä vai yö? -Enemmän oon yö ihmisiä mutta kummatkin käy
Aamu vai ilta? -Ilta mut käy aamutkin eli molemmat
Hoitaisitko mieluummin vanhempia vai lapsia? -Sekä että...ehkä lapsia mielummin
Haluatko lapsia vai etkö? -Joo voishan niitä joskus lisää tehdä
Seksiä vai ei? -Seksiä kiitos..alkaa oleen aika puute ;)

JOS OLISIN ..... OLISIN:
Jos olisin tunne, olisin: Ööh...jaa-a
Jos olisin kasvi, olisin: No tahtoisin olla joku kaunis kukkanen
Jos olisin väri, olisin: Hmm....punane?
Jos olisin vaate, olisin: Jaah...en mä vaan tiiä

MENNEISYYS:
Mitä teit 4 tuntia sitten? -Taisin olla pyykkituvassa hakemassa pyykkejä
Mitä söit viimeksi? -Söin uusia pottuja ja silliä
Mitä joit viimeksi? -Maitoo
Paljonko kulutit viimeksi rahaa ja mihin? -2e eilen kun ostin apteekista sämpylän
Milloin viimeksi olet käynyt ulkomailla? -No joskus pikkulikkana
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? -Maibelin kanssa
Kenelle lähetit txtviestin? -Tais olla Tarulle
Ketä löit viimeksi? -Hmm jaa-a...enpäs muista
Miksi? -Kertoisin jos muistaisin
Milloin viimeksi nauroit kunnolla? -Tais olla eilen illalla apteekis
Ja minkähän takia? -Poikien jutuille mitä ne kerto ja hölmöili
Milloin olit todella turhautunut? -Mä oon varmaan melki aina
Mitä teit eilen? -Olin yad miitissä ja sitten kävin apteekissa ja tulin kotiin eli en oikein mitään

TULEVAISUUS:
Mitä odotat tulevaisuudelta? -Ööh...jotain kivaa ja jännittävää menoo ja onnellisuutta sun muuta..
Tulevaisuuden ammattisi? -Jaa-a ei tietoo
Pelkäätkö tulevaisuutta? -Kai sitä välillä pelkää
Miksi pelkäät/miksi et? -No kai sitä vähän sillain et ei löydä enään ketään kumppania ja että ei oo enään rakastettava sun muuta kakkaa...
Haluatko saada lapsia tulevaisuudessa? -Vois sitä vielä toisen joskus pyöräyttää
Tuletko tekemään kovasti töitä tulevaisuuden eteen? -En kai sentään
Mitä tulet tekemään tunnin kuluttua? -Varmaankin ajan autolla
Entä vuoden? -Sitä ei voi tietää
Onko maailma muuttunut paljonkin kymmenen vuoden päästä? -Mahdollisesti
Voisitko asua tulevaisuudessa ulkomailla? -Ehkäpä
Onko sinulla paljon tulevaisuuden suunnitelmia? -Eipä juuri
Tulevaisuuden unelmapuolisosi? -Ööh...jaa-a ei sitä osaa sanoo kai sellanen mikä miellyttää omaa silmää ja sillein....
Tulevaisuuden unelma-ammattisi? -Jaa-a

MISSÄ VIIMEKSI..?
Missä viimeksi itkit? -Ööh...tais olla autossa jos en väärin muista
Missä viimeksi purit vihaasi? -Ööh..ei voi muistaa
Missä viimeksi uit? -Joo en todellakaan muista
Missä viimeksi lauloit yleisön edessä? -Tais olla Turengissa meskussa karajoiku illassa kimppalaulantaa.... =D

Ketä Disney-prinsessaa muistutat?Keskiviikko 22.08.2007 17:38

ARIEL
[ ] Olen merenneito
[½] Hiukseni ovat punaiset (näissä on kyllä vähän punasta väriä mut ei kauheesti)
[x] Silmäni ovat sinivihreät
[x] Ystäviini kuuluvat mm. rapu ja kala [horoskooppeja nääs]
[ ] Pelkään erästä ilkeää naista
[½] Olen luottavainen ja rohkea (en mä ny nii kauhee rohkee oo)
[ ] Lempilauseeni on: "Maan päällä on paljon mukavampaa!"
TOTAL: 3

AURORA (Prinsessa Ruusunen)
[ ] Olen kuninkaallista syntyperää
[ ] Hiukseni ovat vaaleat
[ ] Silmäni ovat siniset
[x] Minulla on 3 hyvää ystävätärtä
[ ] Olen romanttinen ja hienostunut
[ ] Laulan mielelläni
[ ] Lempilauseeni on: "Ja he elivät onnellisina elämänsä loppuun."
TOTAL: 1

BELLE
[x] Olen köyhästä perheestä
[x] Hiukseni ovat ruskeat
[ ] Silmäni ovat ruskeat
[½] Luen paljon
[½] Pelkäsin aluksi jotakin henkilöä, kunnes opin tuntemaan hänen todellisen luonteensa
[x] Olen seikkailunhaluinen uneksija
[ ] Lempilauseeni on: "Näkyvätkö tähdet silmissäni?"
TOTAL: 4

TUHKIMO
[ ] Olen kaikkien komenneltavissa
[ ] Hiukseni ovat vaaleat
[ ] Silmäni ovat kirkkaansiniset
[ ] Ystäviini kuuluvat mm. kaksi hiirtä
[x] Olen iloinen ja ahkera
[ ] Inhoan äitipuoltani (ja/tai sisarpuoliani)
[ ] Lempilauseeni on: "Vaikka sydän itkisi, ole luottavainen, niin kaikki toiveesi toteutuvat."
TOTAL: 1

JASMINE
[ ] Olen sulttaanin tytär
[ ] Hiukseni ovat mustat
[ ] Silmäni ovat ruskeat
[½] Parhaita ystäviäni ovat lemmikkini sekä/tai poikaystäväni
[½] Olen rohkea ja tulinen (ehkä joskus ja tietyissä tilanteissa tulinen) =)
[ ] Olen tottunut ottamaan ohjat käsiini
[ ] Lempilauseeni on: "Ruusut tuoksuvat, uneksin lentämisestä - ilmassa on rakkautta."
TOTAL: 1

MULAN
[½] Olen rohkea ja kiivas poikatyttö
[ ] Hiukseni ovat mustat ja ne on kierretty sykerölle ja sidottu puikoilla
[ ] Silmäni ovat tummat ja mystiset
[½] Lemmikkieläimeni ovat parhaita ystäviäni
[½] Pelkään tuottavani häpeää perheelleni
[½] Olen peloton seikkailija
[ ] Lempilauseeni on: "Ne jotka kuuntelevat sydäntään, nousevat kunniaan."
TOTAL: 2

POCAHONTAS
[ ] Olen intiaanipäällikön tytär
[ ] Hiukseni ovat mustat, pitkät ja kiiltävät
[ ] Silmäni ovat suuret ja ruskeat
[ ] Ystäviäni ovat mm. kolibri ja pesukarhu
[ ] Pelkään, ettei kansani tapoja ymmäretä ja kunnoiteta
[ ] Olen luonnonlapsi
[ ] Lempilauseeni on: "Kotka, siivitä jalkani, ja vuori, kasvata sydämeni suureksi"
TOTAL: 0

LUMIKKI
[ ] Olen prinsessa
[x] Hiukseni ovat lyhyet ja mustat (no nää mun hiukset on kyllä lyhyet mut ei mustat)
[ ] Silmäni ovat ruskeat
[ ] Ystäviini kuuluvat 7 hyvin erilaista persoonaa
[½] Olen suloinen, hienostunut ja hyväuskoinen (ehkä oon liian hyväuskonen tapaus)
[ ] Pelkään pahaa äitipuoltani
[ ] Lempilauseeni on: "Kerran saapuu oma prinssini!"
TOTAL: 1½

Jaahas sitä ollaan sit näköjään jotain BELLE tyyppejä....

[Ei aihetta]Keskiviikko 22.08.2007 17:15

Löydätkö C -kirjaimen ?

OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOCOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO
OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO

Kun löysit C:n...

Etsi 6:nen!

9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999699999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999
9999999999999999999999999999999999

Kun löysit 6:sen...

Etsi N -kirjain! [Jo vähän vaikeampaa!]

MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMNMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM
MMMMMMMMMMMMM

Kun löysit N -kirjaimen...

Etsi Y -kirjain!

TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTYTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT
TTTTTTTTTTTTTTTTT

Kun löysit Y- kirjaimen...

Etsi W- kirjain!

VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVWVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV
VVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVVV

Kun löydät W- kirjaimen niin toivo jotain.
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...
...


Nyt kun olet toivonut jotain, toive toteutuu kunhan kopioit tämän omaasi päiväkirjaasi