IRC-Galleria

LadyDeath^^

LadyDeath^^

All this time I've dreaming of it...
Eli vihdoin se odotus loppui ja päästiin sinne tavastialle. Oltiin kaverin kanssa n. puoli kuuden aikaa jonottamassa Tavalle. Porukkaa ei ollut vielä kamalasti. Tutustuttiin uusiin ihmisiin ja kaikenmoista kivaa. Oven edessä oli rykelmä, ei jonoa. Jonkin moinen jono alkoi muodostumaan, mutta kun ovet aukes niin kaikki vaan alkoi rynnimään. Ärsyttävää, eikö ihmiset voi jonottaa sovussa. Yks muijakin yritti kokoajan änkeä mun eteen vaikka mä olin jonottanut paljon kauemmin sitä. Meni hermot. No sisälle päästiin ja alkoi jännittää vaan entistä enemmän. Sitten vielä tunnin venaus sisällä ovien edessä että päästiin lavan eteen. päästiin kuitenkin siihen 2-3 riviin. Olin jo ihan täpinöissäni enkä millään olis jaksanut kattoa sitä Katatoniaa vaikka se ihan kuunneltavaa olikin. Vihdoin kello alkoi olemaan niin paljon että Merimaa tuli pitämään puheen ja suihkuttamaan skumppaa, jonka jälkeen vihdoin saatiin HIMin pojat lavalle. Aivan mahtava tunne taas jälleen kerran. Onhan siitä Provinssista kuitenkin sen verran kauan. Parin biisin jälkeen pääsin sitten siihen toiseen riviin kun vaihdettiin yhden tytön kanssa paikkoja. ei nähtävästi pystynyt enää olla siinä, mutta mä pidin pintani ja olihan se sen arvosta! Kunnes joku äijä alkoi tunkemaan sivusta ihan suoraa mun eteen. Siis ihan pokkana. Kun englanniksi osasi sanoa eilen Don't push ja fuck you niin sillä pärjäsi hyvin. Siis ne ei tajunu mitään...argh! No mutta pääasia oli että kaikki huono kuitenkin unohtuin koska keikka oli niin paras. Ville ja muut pojat ihania. Kaikki hymyili ja näytti niilläkin olevan kivaa. Ville keskittyi suurimmalta osin siihen laulamiseen, eikä paljoa tullut spiikattua. Omisti se sacramentin vanhemmilleen. Joku heitti Dark Lightin kirja editionin lavalle ja Ville katteli sitä ja sanoi: ettekö te tiiä, että mulla on jo yksi kappale himassa, jonka jälkeen se kuitenkin sanoi jotain darrassa lukemisesta. Kamerakin lensi lavalle. Villellä oli kiva w.a.s.p.:in paita ja takana luki "I FUCK LIKE A BEAST"

Viimenen biisi oli It's All Tears, Ville toivotti hyvää uuttavuotta ja että toivottavasti meillä on paskempi uusivuosi kun sillä :) naurua perään :)

Paras uudenvuoden vaihde ikinä <sydän>

Hyvät kuvat tuli ja oli kaikin puolin kivaa!!



Buried Alive By Love
Rip Out The Wings Of The Butterfly
Right Here In My Arms
Under The Rose
Join Me
Soul On Fire
Razorblade Kiss
Killing Loneliness
Wicked Game
Vampire Heart
Your Sweet 666
The Sacrament
Behind The Crimson Door
The Funeral Of Hearts
It's All Tears

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.