IRC-Galleria

Title : Satakielen laulu, karhun karjahdus.
Author : Lakunen
Genre: Romance
Fandom: Twilight
Pairing : Em/Ro
Rating : Lievä R (jatkuessa)
Summary : Kaksi kaunista eläintä, kaunis satakieli ja uljas karhu.
Beta: vapaaehtoisia onko ?
Disclaimer : Hahmot ovat Stephenie Meyerin omia, en omista hahmoja enkä tapahtumapaikkojen tekijänoikeuksia, en hyödy rahallisesti ficistä mitenkää.
A/N : Ei spoilaa Uuttakuuta tai Epäilystä. Tapahtuu Houkutuksen jälkeisenä aikana.
Ensimmäinen ficcini :)

Lumi leijaili hiljaa taivaalta Forksin hiljaisessa yössä. Kuu paistoi kirkkaasti sinä yönä, tähdet tuikkivat kuin kaksi kultaista palloa ja eläimet uinuivat hiljaisessa metsässä. Karhut olivat jo kömpineet talviunilleen ja linnut lähteneet etelään, mutta nämä kaksi olentoa olivat vielä valveilla. Nämä kaksi kaunista olentoa, jotka eivät koskaan nukkuneet.

”Tulisit jo!” huusin Emmettille kärsimättömänä. Seisoin yksin eteisessä odottaen, että herra iso herra saapuisi alakertaan. Mutta tietenkin hänen piti tehdä jotain valmisteluja ennen kuin lähtisimme kahdestaan metsälle. Itse olin jo lähtövalmiina, olisin mennyt auttamaan Emmettiä, mutta hän nimenomaan kielsi minua tulemasta katsomaan hänen puuhiaan. Se oli turhauttavaa, jopa vampyyrille.

Istuimme autossa kahdestaan. Annoin tällä kertaa Emmettin ajaa, koska olimme hänen maasturillaan liikkeellä. Olimme menossa Kanadaan metsästämään Emmettin toiveen mukaisesti, vaikka minulle se oli yksi ja sama minne olisimme menneet kunhan saisin olla hänen kanssaan.
”Haluaakos kultakutri kuunnella jotain musiikkia?” Emmett kysyi tuo suloinen virne huulillaan.
”Sama se minulle on, kunhan ei mitään lastenlauluja.” sähähdin. Olin hieman vihainen Emmettille, sillä hän jaksoi koko ajan jauhaa minulle Edwardista ja Bellasta. En voinut sietää sitä tyttöä, joka tuli vaarantamaan perheemme tulevaisuuden. Enkä todellakaan halunnut että hänestä tulisi vampyyri, koska joutuisin silloin sietämään häntä ikuisuuden. Emmett piti Bellasta paljon, vaikka Edward tietysti piti hänestä enemmän, mutta joskus tuntui, että Emmett olisi välittänyt Bellasta enemmän kuin minusta. Yhtäkkiä säpsähdin kun kuulin tuon sävelmän. Tuo laulu. Se toi muistoja mieleen. Se samainen laulu oli soinut kun minä ja Emmett olimme ensikerran olleet koulun tanssiaissa ja olimme tanssineet sen samaisen laulun tahtiin ensimmäisen tanssimme. Katsahdin Emmettiin, joka katsoi tyytyväisenä minua. Jos vampyyri voisi punastua olisin ollut tulipunainen ja Emmett tiesi sen. Hän ojensi kätensä, jotta voisin tarttua siihen.
”Älä viitsi olla vihainen, Rose.” hän sanoi lempeä hymy kasvoillaan. ”Sinä jos kuka tiedät, että en rakasta ketään muuta kuin sinua.” Emmett jatkoi ja suuteli hellästi kättäni jonka hän oli napannut omaansa. Pieni hymy levisi kasvoilleni ja ajoimme käsi kädessä koko loppumatkan.

Saavuimme pienen metsikön reunalle. Astuin ulos autosta ja pitelin Emmettiä vieläkin kädestä kiinni. ”Minne haluat mennä?” kysyin häneltä. ”Ihan sama se minulle on kunhan tulet mukaan.” Emmett virkkoi heti perääni ja väläytti hymyään. ”Mennäänkö sitten ensin pienelle kävelylle?” kysyin ja hän nyökkäsi vastaukseksi. Kävelimme hitaasti tai oikeastaan ihmisten vauhtia pitkin lumista metsää ja pitelimme toisiamme käsistä kiinni. Hiljalleen alkoi sataa taivaalta isoja lumihiutaleita, jotka tekivät tunnelman hieman romanttisemmaksi. Oli ilta ja kuu oli jo noussut taivaalle ja tähdet tuikkivat jo kaikki omilla paikoillaan. Äkkiä Emmett irrotti kätensä kädestäni, jatkoimme silti kävelemistä eteenpäin. Käänsin katseeni sivummalle kuin hieman suuttuneena. Nopeasti kuitenkin huomasin että Emmett oli ottanut takkinsa pois ja asetti sen päälleni.
”Ajattelin, että jos olisit ihminen niin sulla olisi nyt kylmä.” hän kuiskasi korvaani ja tarttui kädestäni. Pysähdyimme siihen ja katselimme toisiamme silmiin. ”Miten osaatkaan olla noin herttainen.” kuiskasin hänen korvaansa ja suutelin hennosti hänen poskeaan. Tunsin kuinka Emmettin suupielet nousivat ja hän sulki minut syleilyynsä.

Olimme molemmat saaneet syödäksemme itsemme kylläisiksi ja kotimatka oli edessä. En olisi halunnut vielä lähteä, mutta Carlisle kaipasi meitä kahta jo kotiin. ”Voisimmeko vielä jäädä vähäksi aikaa?” kysyin Emmettiltä kädet ristittynä rintakehälläni. ”Totta kai!” hän melkein kuin huusi ja leveä hymy levisi hänen suloisille kasvoilleen. Hänen kullanruskeat silmät tuikkivat auringon noustessa taivaalle. Onneksi kukaan ei nähnyt meitä silloin, sillä ihomme kimmelsi auringonvalossa. ”Mentäisiinkö taas kävelylle?” hän kysyi ja lähdin kävelemään heti pitkin pientä polkua. Hän tuli nopeasti vierelleni ja kietoi minut kainaloonsa. Kävelimme pitkin vuoren rinteitä ja jäimme istumaan pienen mättään päälle. Emmett laittoi pienen viltin mättään päälle ettei vaatteemme likaantuisi. Hän istui ensin ja nappasi minut sitten syliinsä istumaan. Hän painoi päänsä olkapäälleni ja kietoi kätensä ympärilleni minun nojatessa hänen lihaksikkaaseen rintakehäänsä selkä häneen päin. ” Rakastan sinua pieni satakieleni.” Emmett kuiskasi hennosti korvaani ja suukotti kaulaani. ”Niin minäkin sinua iso nallekarhuni.” sanoin ja käänsin itseni Emmettiä päin ja suutelin hänen huuliaan hieman näykkäisten hänen alahuulestaan. Hänen kasvoilleen levisi suloinen hymy, joka tarttui minuunkin.

Hänen kätensä hyväilivät poskipäitäni. Emmettin kosketus tuntui ihanalta kehossani. ”Haluatko jotain kun olet noin huomaavainen?” kysyi mietteliäs ilme kasvoillani. ”En, miten niin?” Emmett kysyi nostaen hieman toista kulmakarvaansa. ”Ajattelin vain kun yleensä vain pölpötät Bellasta ja…” sain sanotuksi kun hän keskeytti: ”Rosalie kulta, usko jo! Sinä olet ainoa josta välitän. Bella on minulle vain hyvä ystävä ja toivoisin että sinäkin joskus hyväksyisit hänet.” Emmettin ilme oli muuttunut totisemmaksi. Katselin alaspäin hieman häpeissani, mutta Emmett nosti pääni ja suuteli minua kiihkeämmin. Yhdyin leikkiin mukaan ja aloin availla hänen paidan nappejaan. Emme kuitenkaan vieneet leikkiä loppuun asti vaan lopetimme siihen, että molemmat olivat ilman paitaa. Nojasin Emmettin lihaksikkaaseen rintaan joka oli paljas. ”Olethan aina minun?” kysyin kuin varmistaen. ”Tietysti! Olethan sinä minun?” hän vastasi hieman naurahtaen. En vastannut sanoilla vaan nostin pääni ja suutelin pitkään Emmettin kauniita huulia. ”Asia selvä madam.” hän sanoi ja sulki minut taas syleilyynsä. Mikään ei pilaisi meidän välistä sidettämme. Hän oli minun ja minä hänen.

Kotimatka sujui odotettua nopeammin. Molemmat astuimme sisään leveä virne kasvoillamme. Alice tuli tervehtimään meitä yläkerrassa. ”Teillä oli hauskaa.” hän sanoi ja hymyili pirteästi käännähtäen rappusia päin ja jatkoi matkaansa kohti alakertaa. Edward oli Bellan luona, Alice oli menossa ostoksille Jasperin kanssa ja Carlisle ja Esme olivat sairaalalla. Joten olimme kahden Emmettin kanssa.

JatkuuÂ…