IRC-Galleria

Liiiina

Liiiina

Puu koskettaa kättä tukee minua kun annan kaiken minkä pystyn.

[ ] Olen kävellyt lasiovea päin.
[1] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[2] Olen meinannut tukehtua omaan sylkeeni.
[ ] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä.
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[3] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[ ] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[4] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[5] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[ ] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta
[6] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[7] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[ ] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[ ] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[ ] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[8] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[9] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[10] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[ ] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[ ] Olen syönyt ötökän 5e tai vähemmästä.
[11] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[12] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen
[13] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita kännissä.
[ ] Olen juossut ympäri alasti kännissä.
[ ] Olen juossut golfkärryn rengastä päin kännissä.
[14] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[15] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[ehkä] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[16] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[17] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[18] Olen tippunut tuoliltani.
[19 ] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä HHHAHHAA JAG INTE ÄR JÄLKEENJÄÄNYT

W@PPuKeskiviikko 02.05.2007 11:12

MAAILMAN PARAS VAPPU IKINÄ!!!!!!!! ;))

fruit cake!Sunnuntai 29.04.2007 01:17

he tsiigaa kakkui tulee vastaa :,)) ja vappuna takasiiiiiin :) ""FRUIDI"""

PORIIIINLauantai 28.04.2007 15:41

pitää men ettiin porist bikini kangast ;) ja kurttulin pitää päästä sen fruittars työ ;)ja sanna ja vilja ja veera haluuu HOOO ET ÄMMÄÄN!!!!hahh.. pääsee ainakin raxii syömään :>>

<><><><><><><><><><><><><><><>Torstai 26.04.2007 11:11

Perhe:
1. Onko sulla pikkusiskoa? - oon.
2. Mikä on veljesi nimi (siis jos on)? - tommi
3. Mikä on isäsi toinen nimi? - pekka
4. koska riitelit viimeksi äitisi kanssa? - een muista. :o
5. kenelle perheen jäsenelle puhuit viimeksi? - öö.. äitille...

Koti:
1. Minkä väriset ovat huoneesi verhot? -valkoset :(
2. Kuinka monta taulua seinälläsi on? - kuuuus
3. Onko teillä parveke? - jepp
4. Minkä väriset tapetit ovat siskollasi/veljelläsi? - valknen maali

Ystävät:
1. Onko sinulla parasta kaveria? - ghyll maar
2. Onko sinulla paljon ystäviä muualla päin Suomea kuin kotipaikkakunnallasi? -no joo
3. Onko sinulla ketään ulkomaalaista kaveria? - eei
4. Käytkö kirjeenvaihtoa? - noupp!
5. Oletko koskaan lyönyt ystävääsi? - oon

Koulu:
1. Oletko tehnyt jo kaikki läksysi? - en
2. Myös kaikki lukuläksyt? - ennn!
3. Minkä numeron sait viime kokeesta? hmh .. 7
4. Mikä on lempiaineesi? - musiikki kässä
5. Minkä aineen opettaja on lempiopettajasi? - en tiijä :S

Ulkonäkö:
1. Minkä väriset silmät haluisit että sinulla olisi? just tälläset :)
2. Haluaisitko olla mielummin 165 cm vai 175 cm pitkä? - 165
3. Oletko brunette vai blondi? - brune mu en nykyään
4. Tykkäätkö enemmän soikeasta vai pyöreästä pään muodosta? - soikee.(mikä kysymys)??
5. Käytätkö nahkavöitä? njoo

Vaatteet:
1. Omistatko henkselit? - jepp
2. Entä poolopaidan? - e
3. Onko vaatekaappisi sekaisin? -oooonnn
4. Pidätkö varvassukista? -nejj
5. Löytyykö sinulta pinkkejä vaatteita? - kaks paitaa :P

Kengät:
1. Omistatko AllStarsin kengät? - e :(
2. Entä Lacosten? - en
3. Omistatko saappaat? - en
4. Millaiset talvikengät sinulla oli viime talvena? - tennarit
5. Kuinka monet kengät omistat(noin)? - liian monet

Nyt:
1. Onko isäsi nyt kotona? - ei
2. Onko sinulla panta nyt päässäsi? - ei
3. Kuunteletko nyt musiikkia? - joo
4. Paistaako ulkona nyt aurinko? - juup
5. Onko sinulla hiukset auki nyt? - on

Sitä ja tätä...
1. Oletko väsynyt? - olen
2. Mitä luulet että tarkoittaa sana 'mañana'? - huomenna
3. Koska leikkasit viimeksi kyntesi?- viime viikolla
4. Saatko jalan niskan taakse? - e enää
5. Pureskeletko kynsiäsi? - en!!

Tulevaisuus:
1. Mitä teet huomenna koulun jälkeen? - ei hajuu?
2. Tuleeko sinusta lattiamuurari? - just se
3. Vaiko leipuri? - sekin
4. Oletko ikinä haaveillut lentäjän urasta? - no jaa

tOOdayKeskiviikko 25.04.2007 20:47

käytiin kattomas yht taloo ja saatin sinne avamet eli muutamass ollaan :)) ja nyt pitäs lähtee suorittaan teoria koet mut ei millää jaksaisss :((

[Ei aihetta]Tiistai 24.04.2007 23:58

hähäää muutetaan ehkä taas :))

********Lauantai 17.03.2007 14:32

NÄÄTTE MUT SEURAAVAKS LALLIKSELLA. TOISSET MENEE PORIIIIN VIIKOKS LÄLLISLÄÄÄÄÄÄÄ

ozzkuTorstai 11.01.2007 21:49

ilman tappia ei voi tehdä mitää!!


[x] Anna
[x] Anni
[x] Antti
[ ] Annu
[X] Arttu
[ ] Atte
[ ] Birgi
[X] Eila
[ ] Enya
[x] Erkki
[X] Essi
[x] Eveliina
[ ] Evita
[x] Hanna
[x] Henna
[x] Heidi
[X] Heikki
[x] Helena
[ ] Heli
[ ] Ida
[x] Jaakko
[x] Jaana
[x] Janne
[ ] Jani
[x] Janika
[x] Jenna
[x] Jenni
[ ] Janette
[x] Janita
[ ] Janna
[x] Jere
[x] Jesse
[x] Johanna
[ ] Joni
[x] Joonas
[x] Juuso
[x] Juho
[ ] Kaisla
[X] Kaisa
[x] Kari
[x] Kati
[x] Laura
[x] Leila
[ ] Linnea
[ ] Lotta
[x] Markku
[x] Marko
[x] Maria
[ ] Meri
[ ] Mia
[x] Miia
[x] Mika
[x] Mira
[ ] Niki
[ ] Ninni
[x] Niina
[x] Nina
[x] Noora
[ ] Nita
[ ] Nuutti
[x] Petri
[ ] Pete
[ ] Pira
[ ] Piia
[x] Riikka
[x] Riina
[x] Riku
[ ] Saara
[x] Sofia
[ ] Sara
[x] Sanna
[x] Sari
[x] Sini
[ ] Taina
[x] Taru
[x] Terhi
[x] Tiina
[x] Timo
[ ] Timppa
[ ] Tomi
[ ] Toni
[ ] Tuomo
[ ] Tuukka
[ ] Uki
[x] Vesa
[ ] Viivi
[x] Ville