IRC-Galleria

Vain puolikas ilman sinuaTorstai 18.06.2009 21:22

"Aikojen alussa hänellä oli kaksi päätä ja neljä jalkaa, kunnes se halkaistiin keskeltä kahtia. siitä syntyi ihminen jolla on yksi pää ja kaksi jalkaa.. kuitenkin tämä jäi aina kaipaamaan toista puoliskoaan, sillä heillä on sama sielu. hän etsii elämänsä loppuun saakka omaa sielupariaan<3"

[Ei aihetta]Perjantai 12.06.2009 01:04

Jos rakkaus on kuin laulu, miltä se kuulostaa ja mitä se haluaa kertoa ?

entä jos jotakin niin suurta ei vain voi kuvailla; kun sanat ei riitä todistamaan ja melodia soi kuuroille korville?


Voiko kukaan vähätellä rakastuneen ihmisen tunteita toista kohtaan tämän mennessä siitä mistä aita on matalin, jotta saisi lievitettyä omaa tuskaansa?


kuinka muka saisit rakastettusi vakuuttumaan tunteidesi aitoudesta jos silmäsi ovat tyhjät ja lasittuneet, etkä kykene kuin ainoastaan sydämessäsi nauttimaan yhteisestä ajastanne?


miten näyttäisit toiselle huomanneesi samankaltaisuutenne, kun suustasi pulpahtaa tasaisin väliajoin vain sanat "nii mieki" ja "samoin"? kuinka hän voi tietää oletko tosissasi samaa mieltä hänen kanssaan vai sanotko niin vain muodon vuoksi? Kohdatessaan jätkän/muijan joka ajattelee niin samalla tavoin kuin sinä itse, se jähmettää. on todella vaikea näyttää toiselle kokeneensa ja tuntevansa samoin , kun lumoutuneena jää vain odottamaan, mitä tämä seuraavaksi sanoo. ja samalla pelkää sen hetken loppuvan liian aikaisin.
sitä vaa tuntuu et hän käsittäisi sinut väärin. on vaan niin paljon helpompi kuunnella toisen kertomuksia ja rakastua tähän yhä enemmän kuin yrittää itse osoittaa olevansa oikeasti samalla aaltopituudella..

Tästä juuri kai on kyse kun puhutaan vaistosta ja siitä vahvasta tunteesta. sitä ei vain voi selittää, mutta sydämessä se puhuu ja ohjaa kaiken aikaa.
Vaikka sanat ei riitä ja teot kaikkine eleineen kuihtuu kekoon juuri sillä hetkellä kun Hän kohdistaa katseensa sinuun , ei se todellisuudessa merkitse mitään. sillä jos se on aitoa, näkee myös hän suoraan sinun sisimpääsi.. Kuten sinäkin. Ei ole olemassa yksipuolista sidettä; yhdistävä side on aina molemmista päistä kiinni <3

[Ei aihetta]Maanantai 08.06.2009 17:27

"Omana itsenään oleminen maailmassa,
joka tekee parhaansa, öin ja päivin,
tehdäkseen ihmisestä kaikkien muiden kaltaisen
on vaikein taistelu, mikä ihmisellä on;
eikä koskaan pidä lakata taistelemasta." - e.e.cummings.

"Pidä musta kii"Tiistai 17.03.2009 16:01

Tällainen pieni tyttö
Helposti häviää.
Jos tuuli tarttuu hiuksiin,
Voi kauas lennähtää.


Pidä musta kii,
Älä päästä koskaan.

Tällainen pieni tyttö
Helposti unohtuu.
Kun ei sanottua saakaan
"Älä mee."
Ovi sulkeutuu.



Vihdoin suhun törmäsin.
(Mä löysin sut, mä löysin sut)
Kauan sua odotin.
(Sä löysit mut, sä löysit mut)
Olet totta vihdoinkin.
(mmmmm)
Nyt kun olet siinä,
Jääthän vielä vähän.
--

Aave kaipaa, aave uskoo. Aavetyttö toivoo ja odottaa jonkun pelastamaan, vetämään syliin, unohduksen tuulen ulottumattomiin. Itkee hiljaisen rukouksen tähdilleen: "Jos kuulette minut, antakaa sellainen pieni toivonkipinä. Se yksi vain voi minut tavoittaa, tehdä taas näkyväksi." Aavetyttö tunnistaa kyllä omansa; poika katsoo suoraan silmii ja kuiskaa näkevänsä hänet yhtenä muiden joukosta. Vain toinen aavepoika voi johdattaa aavetytön takaisin maailmaan.
Tuorein ja samalla ainoa muistikuvani sinusta oli ne hymyn värittämät, täyttä elämäniloa huokuvat kasvot. Enpä olisi viisivuotiaan mielelläni kyennyt näkemään sitä auringon piirtämää varjoa, mikä tuon kirkkauden takana niin salakavalasti häälyi. Odotti vaa tilaisuuttaan pimentää kaiken tieltään, tappaa ne valon voimalla itävät elämän edellytyksen siemenet.
Joka vuosi, aina sinä sanoit tulevasi; puhuit paljon siitä, kuinka kesällä olisi viikko tai kaksi pyhitetty yhteiselle ajallemme. Et kuitenkaan koskaan tullut, et edes vaivautunut kertomaan syytä tyhjille lupauksillesi. Kunpa vain olisin sen kaiken keskellä tajunnut, ettei laiminlyöntisi suinkaan johtunut välinpitämättömyydestä. Ymmärrän syyn nyt, mutta aivan liian myöhään. Saisinpa vielä yhden pienen hetken, tilaisuuden osoittaa sinulle ymmärtäväni. Toivon sinun löytäneen rauhan sydämessäsi rakas eno <3
On se vaa nii mahtavaa elää koko pienen ikänsä jossakin ihan vaan tajutaksee miten kodikas onkin täysin väärä kuvaus tuolle kodille: Sitä vaa heräs keskellä henkistä tyhjiötä etsimään jotakin niinki itsestääselvyyttä ku omaa paikkaa maailmassa. Ei niitä juuria tarvinnukkaa kauaksi lähtee etsimään; se oli vaa se yks ainutlaatune hetki ku Savonlinna vastas miu äänettömää kaipuusee. Nyt sitä uskaltaa itsekin päästää valehtelematta suustaan kuuluisan:"Täällä olen ja tänne minä kuulun" :)
I wanna go home <3

"Pitkien pilvien maa"Tiistai 03.03.2009 19:39

Jos saisin siivet selkääni,
en tuntisi jalkojeni pettävän alta.
Jos saisin siivet selkääni,
puhaltaisi tuuli minut yli sinisten esteiden.

Lintuna aistisin vapauden,
enkelinä yhtyisin rakkauteen.

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.01.2009 15:45

"Toinen toistaan huonompi ihminen
kaipaa rakkautta kuitenkin
silloin särkynyt sielumme syntinen
löytää toisestansa enkelin"

UmpikujaTorstai 18.12.2008 01:22

Kuinka voi turvautua sylin suojaan,
kun etsii yksinäisyyden tuomaa vapautta?

Miten nauttia kodin lämmöstä,
kun on juostava pakoon kohti vaaroja?

Kuinka voisit taistella itseäsi vastaan voittajana,
kun et tiedä kuka olet?

Entä miten löytäisit rakkautta,
kun kukaan ei näe tietä sisimpääsi?


[Ei aihetta]Sunnuntai 23.11.2008 23:12

Mc Mane: Maija

Maija oli yksinäinen tyttö kävi yläasteen kasia/
Koulu sekä perhe oli hälle tärkeimmät asiat/
Kunnes yks kaks tost vaa jotain mukavaa kävikin/
Kun nuoli amorin tytön sydämen lävisti/
Rautatieasemalla kävi kahvilla/
Ja näki sielä komeen pojan joka yksin chillas/
Se oli rakkaut ensisilmäyksel näin tyttö tuumas/
Kun pojan pelkkä olemus jo tuon tytön huumas/
Sit tyttö uskalsi pojalle avata suunsa/
Mut saikin tietää jotain mit' ei ois halunnu kuulla/
Et pojalla on nainen mut se poikaa aina pettää/
Se sattuu poikaa syvälle siks silmist valuu vettä/
Tyttö sano pojalle ettei sun tollast tarvi kestää/
Avaa silmäs aika pois sun kyynelees on pestä/
Tyttö tarttui poikaa kädestä poika hymyili pitkäst aikaa/
Tyttö tunsi jotain mit' ei tuntenu oo ennen lainkaan/

Poika oli onnellinen kerrankin joku ymmärtää/
Ei tällä kertaa aio vaan hyväks käyttää/
Se on vaan niin hieno tunne kun joku välittää/
Mutta se on pojalle uutta ei hän sitä voi käsittää/
Ja poika tiesi että tästä tulee jotain suurta/
Jotain uutta joka tulee hänen elämäänsä muuttaan/
Aika on vaihtaa nyt elämän suuntaa/
Nyt on ystävä joka kuuntelee ei tarvi enää surra/



Mitä on rakkaus onko se turhaa/
Onko se vain henkistä itsemurhaa/
Kannattaako rakastua jos se aina satuttaa/
Itseänsä kiduttaa lopulta sydämensä murtaa/

Mitä on rakkaus onko se turhaa/
Kannattaako aikaa tuhlaa yhteen hetken huumaan/
Jos rakkaus on aitoa sen tuntee sydämessä/
Pidä se mieles ettei rakkaus katoo hetkessä/


Numeroita vaihdettiin näin tehtiin/
Ja pari viikkoo eteenpäin jo suudeltiin/
Oltiin yhes kolme vuotta pitkää/
Ei niitä muistoja voi hävittää mikään/
Yhtenä päivänä tyttö kaatui portaille/
Kun kuuli että heidän perhe muuttaa ulkomaille/
Ja niin tapahtuikin tyttö oli murheen murtama/
Enää syitä elää muutama nyt ei voi kun surra ja/
Toivoo että pojan vielä joskus näkisi/
Mut ei uskonut että enää koskaan niin kävisi/
Lopulta meni naimisiin yhden toisen miehen kanssa/
Mutta kertoi hälle toista poikaa rakastavansa/
Poikaa jonka joutui joskus tahtomattaan jättään/
Ei jäänyt vaihtoehtoja ei saanut tyttö päättää/
Nyt on ikää kaksviis ja kolme lasta takana/
Mut silti vielki tyttö haaveilee menneestä ajasta/



Yhtenä päivänä tyttö otti jalat alle/
Lähti pakosalle vanhalle paikkakunnalle/
Junalla matkusti assalle takasin/
Toivoen löytävänsä vielä pojan jota joskus rakasti/
Ja sielähän se seisoi poika ypöyksin/
Joka monta vuotta sitten tuli hylätyksi/
Tyttö meni pojan luokse ja Tervehti/
Eikä aikaakaan kun molemmat kyynelehti/
Poika kertoi etsineensä tyttöä joka paikasta/
Kunnes kuuli että tällä on jo mies ja pari lasta/
Tyttö vain itki ja lujaa poikaa halasi/
Samalla kaikki vanhat muistot takas mieleen palasi/
Hän ajatteli jättävänsä nykyisen miehen/
Palais takas pojan viereen mutta sitten tuli mieleen/
Pakko lähtee takasin eihän tässä oo järkee/
Nyt alkaa tajuun vasta kuinka perhe on tärkee/
Tyttö kertoi pojalle tunteistansa/
Ja tunnusti tätä vielä rakastavansa/
Eikä aika mitään muuta vaikka menneisyys on mennyt/
Silti tyttö oli päätänsä selvitellyt/
Hän hyvästeli pojan oman perheensä vuoksi/
Ja matkusti takas kotiovellensa juoksi/
Jossa hänen oma mies ja lapset ottivat syliin/
Tyttö itki ja virkkoi että nyt on kaikki hyvin/
(Itki ja virkkoi että nyt on kaikki hyvin)


Mitä on rakkaus no se on kultaa/
Älä siis rakkauden tunnetta tuhlaa/
Mieti mikä elämässäsi on sulle tärkein/
Ei oo mitään järkee suotta kenenkään sydäntä särkee/


Mitä on rakkaus no se on kultaa/
Älä haaveile tää on elämää eikä unta/
Tee niinkuin teet kunhan sydäntäsi kuulet/
Elämääsi kääntää nää muutoksen tuulet/

Mitä on rakkaus no se on kultaa/
Älä siis rakkauden tunnetta tuhlaa/
Mieti mikä elämässäsi on sulle tärkein/
Ei oo mitään järkee suotta kenenkään sydäntä särkee/


Mitä on rakkaus no se on kultaa/
Älä haaveile tää on elämää eikä unta/
Tee niinkuin teet kunhan sydäntäsi kuulet/
Elämääsi kääntää nää muutoksen tuulet/

Perhe on ykkönen ja kaikki kaikessa/
Nyt voimme elää täydessä rakkaudessa/
Ensirakkauden nyt tyttö jätti taakseen/
Teki kaiken perheensä ja omaksi parhaakseen/
Niin rakkaus tekee se välillä voi satuttaa/
Välillä tuntuu hyvältä ja toisaalta taas kaduttaa/
Mutta tyttö on nyt varma että rakkaus tulee kestään/
Koska se tulee puhtaasti ja koko sydämestä/