IRC-Galleria

AAAAAHMaanantai 28.12.2009 16:14

MUSTA TULI EILE ENO!!!!!

italia hates blackpeopleLauantai 19.12.2009 19:50

Italian siirtolaisvastainen Pohjoinen liitto -puolue ei hyväksy seimiasetelmaa, jossa Jeesus, Maria ja Joosef ovat tummaihoisia. Tällainen seimiasetelma on näytillä Veronan oikeustalon ulkopuolella.

hullu rakkaus HAAHAHHAHAHAH :DLauantai 19.12.2009 19:44

Japanin poliisi pidätti lemmenkipeän rekkakuskin, joka lähestyi kadulla näkemäänsä kaunotarta varsin erikoisella tavalla. Nuorukainen otti selville, missä nainen asuu, ja osoitti rakkaudentunteensa lorottelemalla kollikissojen tapaan omat tuoksunsa suoraan hänen postiluukusta sisään. Nainen kertoi heränneensä useana yönä ovikellon soittoon. Oven takana ei kuitenkaan ollut ketään, ainoastaan eteisessä lemahti pissalta. Kitkerä tuoksu ei sytyttänyt vastalempeä, vaan nainen soitti lopulta poliisille, jolle miekkonen puolusteli outoa käyttäytymistään sillä, että hän oli muuttunut sekopäiseksi nähtyään vilauksen elämänsä naisesta.


Amerikkalainen Jason Barker luuli taas tavanneensa elämänsä rakkauden netin MySapce-sivustolla. Kokematon poikamies sopi ensitreffit April-nimisen neitokaisen kanssa, eikä ihmetellyt miksi nainen halusi välttämättä hakea hänet kotoaan ja käydä samalla pikaisesti vessassa. Baker ei myöskään oudoksunut sitä, että netti-ihastus tekstaili ja lörpötteli kännykällään koko ravintolaillallisen ajan. Aterian päätteeksi Baker maksoi kohteliaasti laskun ja antoi vielä seuralaiselleen 10 dollaria bensakuluihin. Kotiin päästyään mies huomasi, että hänen kämppänsä oli putsattu arvotavaroista. Poliisi sai kiinni syylliset, luihu-Aprilin ja tämän rikostoverin, joka oli päässyt avoimesta WC:n ikkunasta sisälle ja saanut samalla puhelimitse tietoa siitä missä vaiheessa "romanttinen" illallinen oli meneillään.

venäjä saatana!Lauantai 19.12.2009 19:38

Joukko venäläisiä kansanedustajia haluaa kieltää kiroilun julkisilla paikoilla ja lasten kuullen sakon uhalla. Belgogradissa kiroilukielto on ollut voimassa jo vuodesta 2005 lähtien ja tulokset ovat olleet niin mainioita, että kielto halutaan laajentaa koko maahan. "Kiroilu ei saa enää olla osa elämäämme", liittoneuvoston eli duuman ylähuoneen Mihail Nikolajev sanoi. Kiroilun lisäksi Venäjällä yritetään kitkeä alkoholismia, tupakointia, kovaa pornoa ja eroottisia tv-mainoksia.