IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Blogauksia ei tule +1 per päivä ja satunnaiset välit on pidempiä kuin yhden hulluttelupäivän verran.

Täytyy sanoaPerjantai 26.06.2009 17:52

Tenacious D and the pick of destiny oli peruskomedia, sellainen mitä esitetään lauantaina maikkarilla vaikkakin siinä sanottiin "fucking" jokaisen adjektiivin edessä.

Mutta voi että tykkäsin siitä alusta, se pieni Jack Black oli ihan loistava sen ensimmäisen kappaleen aikana. Myöhemmin huoneessa lauleskellessaan se lipsynkka sun muu oli vähintäänkin laihaa. Mut se oli ihan pieni ja ihan Jack Black ja sit nauratti.

Olihan tuo sen verran viihdyttävä että sen jaksoin katsoa vaikka kortisoni heittikin verenpaineet kattoon. Oli hieman levoton fiilis mutta onnistuin zone outtaamaan JB:n yltiöpäisen ärsyttävyyden. Ajattelin jo että luoja tuo mies on ärsyttävä, kunnes illalla katsoin Liar Liarin ja se Ventura Carrey vasta ärsyttävä onkin.

Onneksi Jim on ottanut opikseen ja rauhoittunut vuosien mittaan, elokuvat kuten Man on the Moon, How the Grinch Stole Christmas, Bruce Almighty, Eternal Sunshine of the Spotless Mind ja Lemony Snicket's A Series of Unfortunate Events olisi voinut jäädä kokonaan kokematta. Onhan sitten tämä perinteinenkin genre ollut paljon parempaa, tarkoitan siis Yes Mania ja Fun With Dick And Janea, ehkä jopa Me, Myself & Ireneäkin mutta Venturoita ja muita naamanvääntelyelokuvia ei jaksa katsoa. Tai no poikkeuksena ehkä Mask jossa juttu kuuluu kuvioon. Odotan innolla Carreyn elokuvaa A Christmas Carol.

Niin ja eilen keskiyön jälkeen Puksussa soi ainakin vartin jokin hälytysääni, sekä auton torvet tööttäilivät. Samoihin aikoihin kuoli Michael Jackson. Aika hassua. En ole koskaan kuullut sellaista hälytysääntä, ihan kuin sellainen telkkaripiiiiiiii-vinkuna mutta ulkona ja tosi lujaa. Ja ne tööttäilyt oli epätasaisin välein, ehkä joku istui parkissa, kuunteli Jackoa ja tööttäs aina strategisissa kohdissa kunnioittaakseen edesmennyttä.

Nyt vaan jää nähtäväksi kuinka moni fani musertuu itsemurhaan asti. Olen pahoillani siitä että Jacko kuoli, mutta vielä enemmän olen pahoillani niille, joiden unelma musertui.

FuckarooPerjantai 26.06.2009 00:09

Tenacious D and the pick of destiny. Kokonainen elokuva Jack Blackin rock-henkeä. Hassua et kappaleet osaa ulkoa mut leffaa ei ole vielä tullut katsottua.

Saikkua kaikkuaTorstai 25.06.2009 19:17

Sairaslomaa yhyy uliuli.

Kurkku on edelleen kipeä ja ääni alkaa taas kadota. Joudun seuraavan viikon aikana syömään yhteensä 30 kortisonitablettia ja jos se ei sillä taltu, joudun spesialistille.
Äänenlähtö vois johtua esimerkiksi kyhmystä äänihuulissa.

Hupaisaa sikäli kun äiti meni lääkärille tämmöisen kanssa.
Lääkäri oli tosin paska ja antoi ensin antibioottia ja kun äiti palasi ääni kadonneena, sanoi että juo enemmän niin ääni lähtee varmasti. Kun äiti meni pakosta vielä uudestaan, olikin vuorossa tuuraava lääkäri joka lähetti naisen suoraan Oulun keskussairaalaan ja kouraan rapsahti tuomio kilpirauhassyövästä abuut terminaalivaiheessa.

Lääkärit on ystäviä, mutta nekin on ihmisiä. Onneksi mulla on käytössäni hyvät lääkärit sekä hyvä kokemus erilaisista lääkäreistä jotta osaan olla vähän kriittisempi ja uskoa ensisijaisesti omaa kehoani ja vasta sitten lääkärin sanaa.

Mutta onneksi en ite ole kuitenkaan tuolla tiellä, vaikka eihän sitä tiedä tulevaisuudesta. Joku syöpä minullekin puhkeaa, mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Meillä on sukurasitteena syöpä, varmaan kolmella viidestä on joku pirulainen ollut jossakin kasvamassa. Sitten jos sellainen tulee, se pitää vaan ottaa vastaan ja alkaa tekemään yhteistyötä sen poistamiseksi, ei se äitikään suostunut uskomaan että tämä oli tässä ennenkuin keho antoi periksi ja siihen on vielä pitkä matka kun sota on vasta syttynyt.

Aurinkoisissa merkeissä näin sanon minä, nam.

Flash MobTorstai 18.06.2009 04:36

Yksi aivan loistava esimerkki Internetin hyvistä puolista on huumorintajuisten ihmisten yhteenkokoontuminen.

Ja varsinkin flash mobit kuten:
Hammertime - http://www.youtube.com/watch?v=vfxCnZ4Dp3c&feature=fvst
Food Court Musical - http://www.youtube.com/watch?v=dkYZ6rbPU2M

Tosin nuo kaksi ovat improvisaatioporukan tekemiä mutta toimivat hyvin vahvasti flash mobin toimintaperiaatteella.

Täytyy vielä alaviitteenä mainita ryhmä Anonymous joka protestoi skientologiaa vastaan Guy Fawkes -naamioissa.
http://www.youtube.com/watch?v=2SraUpcJfqw

Skientologithan ovat Suomessakin nykyään. Lahdessa järjestettiin Anonymous-protesti ja kuten kuvassa http://www.pixbox.fi/pic_show_id19103274.html kerrotaan, Tom Cruise ei osaa lentää.

AhdistaaKeskiviikko 17.06.2009 01:07

Tuntuu kuin rinnan päällä istuis joku. Ahdistaa ihan sikana hengittää ja olla.
Miten tän olon sais paremmaksi?

MiumauTiistai 16.06.2009 05:34

Tämä kysely on tarkoitettu tytöille. Nyt saamme hyvällä omallatunnolla tuoda esille kaikki turhamaisimmat piirteemme ja jakaa vielä ne keskenämme.

1. Kuinka kauan tarvitset aamulla aikaa laittautumiseen?
- Heräämisestä olen ulkona suunnilleen vartissa, jos on tarvetta hiusten pesulle jne niin siinä menee puoli tuntia, ehkä kolme varttia.

2. Tyttömäisin tapasi?
- En tie, kiukuttelu ja oikuttelu.

3. Lempihajuvesi?
- Suihkunraikkaus. Kaikki hajuvedet saavat hengen salpautumaan ja pään kipeäksi ja oksetusolon niin en voi käyttää. :(

4. Monetko kengät omistat?
- No yhdet talvisaappaat joita en voi koskaan käyttää kun ei ole tarpeeksi kylmä, risaiset talvikengät, sitten tennarit, skeittitennarit tms, nahkaiset kattikengät joita en enää käytä mutta en kehtaa heittää pois, hääkengät joita en ole myynyt pois.. Käytännössä mulla on yhdet kengät ja sit varalle yhdet kesälle ja talvelle erikseen.

5. Käytkö kirpputoreilla?
- Silloin tällöin, harvemmin.

6. Ajatko isin ostamalla autolla?
- Ei ole ajokorttia mut olen ajellut kyllä.

7. Nauhoitatko Salatut Elämät?
- En.

8. Päivittäiset kauneus -rutiinisi?
- No, hiukset harjaan ja ehkä laitan letit ja huivin, jos meikeistä puhutaan niin ripsari ja kulmakynä on pop. Naamapesu lienee suurin operaatio.

9. Kuinka usein ostat uusia vaatteita?
- En ees osta. Jos olisin neljä kokoa pienempi, ostaisin useammin.

10. Hesari, Seiska vai Cosmopolitan?
- Pitäskö mun lukea jotain lehtiäkin? Ehkä Hesari sitten.

11. Onko seinälläsi yhtään miespuolisen henkilön kuvaa?
- Ei ole.

12. Millainen on vaatekaappisi?
- Kakka kaappi jossa on liian vähän tilaa kahden ihmisen vaatteille.

13. Entä karkkihyllysi?
- Tyhjä?

14. Panostatko sisustukseen?
- Nykyään ainoa sisustukseen panostava teko on siivoaminen.

15. Oletko porukassa yksi pojista vai kikattava huomionhakuinen tyttö?
- Öö, yksi pojista kun on roisit jututkin.

16. Alusvaatemakusi?
- Mummokalsarit ja mukavuus.

17. Onko mätsäys tärkeää?
- Tarkoittaako tää tappelua vai mitä hittoo on mätsäys. Yhteensopivuus? Hittoakos semmosista nyt stressata kun stressaan niin monesta muustakin jutusta.

18. Lukeeko Facebook -tiedoissasi harrastuksena shoppailu?
- Ei taida lukea mitään, mut en kyl shoppaile ees

19. Entä lempiohjelmana Sinkkuelämää?
- Ei lue ohjelmiakaan I think

20. Millainen on ystäväpiirisi?
- Työkavereita ja kaksi kissaa. Wuhuu.

21. Vietättekö tyttöjeniltoja?
- En vietä, vähän vierastan tollasia sukupuoliasetettuja juhlia missä pitää olla tietynlainen, varsinkin kun en koe itseäni mitenkään tyttömäiseksi tai en harrasta tyttöjuttuja.

22. Mikä biisi soi tällä hetkellä?
- Äsken soi Frank Sinatran I've got you under my skin, voisin laittaa sen kolmannen kerran soimaan.

23. Otatko aurinkoa, käytkö solariumissa, tyydytkö itseruskettaviin vai menetkö valkoisena kesät talvet?
- Olen valkoinen lakana, that's fine with me. Sen sijaan löysin kaksoismerkityksiä termille "tyydytkö itseruskettaviin".

24. Penkkiurheilu on asia mitä et yksinkertaisesti pysty käsittämään?
- No jaa, mitä käsittämistä siinä on, ei vaan oo mun juttu ja muut siitä tykkää joten ihassama.

25. Unelmasi olisi työskennellä vaate- tai kenkäkaupassa, sisustussuunnittelijana, muotisuunnittelijana, lentoemäntänä tai pr-hommissa?
- No ei kyl todellakaan. :D Jo pelkästään se, että tommoset hommat lasketaan automaattisesti tyttöjen iloiksi, saa mut kääntymään päinvastaiseen suuntaan.

26. Hiustuote mitä ilman et pystyisi elämään?
- Shampoo ja hoitoaine erikseen.

27. Käytätkö samoja vaatteita arkena ja viihteelle lähtiessä?
- Ei oo mitään viihdevaatteita, mikä haittaa harvinaisia tilanteita joissa pitäis olla vähän siistimpi.

28. Tykkäätkö timanttikorvaisista näteistä pojista, epäsiisteistä rokkareista vai maailmaa mielenosoituksilla parantavista hipeistä?
- Epäsiistit rokkarit vaikka. Hipit on kivoja mut oon nähny genren kilipäitä eikä todellakaan sitä porukkaa joiden kanssa haluan hengaa. Myös noi bling uusrikkaat on vähän yhy.

29. Kuinka paljon omistat vaatteita?
- Paljon T-paitoja, huppareita, muutamat samanlaiset housut ja sillee. Kyllä mä jonni verran.

30. Käytkö manikyyrissä/pedikyyrissä?
- Ikinä en oo käyny.

31. Käytätkö koruja?
- Kihla- ja vihkisormukset, huulikoru sekä miehen antama sydänkaulaketju on päällä aina.

32. Onko suklaa apu ongelmaan kuin ongelmaan?
- Lihomiseen se ei auta.

33. Jutteletko parhaalle ystävällesi päivittäin?
- Ei mulla oo koskaan ollu sellaista parasta ystävää niinkuin yleensä sellaiset mielletään. Ja jos on paras ystävä mutta sen mielestä et ite oo sen paras ystävä niin siitä tulee vaan paha mieli.

34. Teetkö heräteostoksia?
- Onko muunlaisia ostoksia ollenkaan?

35. Oletko koskaan ollut seksikutsuilla?
- Yyy.. Ikäänkuin haluaisin dildojen tupperware-kutsuille. So not.

Olen erittäin ei-mielenkiintoinen tyttö.

AiniiMaanantai 15.06.2009 20:19

Unohdin kertoa että löysin tänään pihalta neliapilan.

Että näin.Maanantai 15.06.2009 18:43

Sain sairaslomaa ja käskyn olla hiljaa. Harmi ettei puhelimen mikrofoni anna oikeutta mun käheyteni multihuipentumalle.

Mutta perskeles. Pitää varmaan irkata jos haluaa jäkättää.

I got you under my skinMaanantai 15.06.2009 06:12

Jotkut biisit saavat ihmisen vaan rakastumaan pelkän olemassaolonsa perusteella.
Frank Sinatran I've got you under my skin on yksi. Frank rulettaa niin hitosti ei helkutti.

Piirtelin tuossa yksi päivä taas juttuja, paras tuotos oli kyllä Cat Sparrow -luonnos. Pitäis vaan sitten saada sille trace ja värit jne mut prioriteeteissä ensimmäisenä on kyllä Assemblyduuni.

Mun pohje on supermultihuipentumakiree.
Ja ääni on niin huono, lisäksi yskin jatkuvasti. Ei voi voittaa. Meen huomenna taas morjestaas lekuria, meistä on tullut jo ystävät näiden mun tauteilujen suhteen, se muistaa kysyä mun selästä vaikka minä jo oon unohtanu koko tapauksen. Kivaa kun ei oo vaan joku ihmeen tyyppi.

En kyl tiiä mitä se tälle vois tehdä, mut ääni olis hauska saada takasi. Pitäs laulaa perjantaina mummulle. :/

Oon nukkunu koko päivän.
Nyt pitäs valvoo ees vähän aikaa että meen sit taas nukkumaan, väsyttää eikä jaksais tehdä mitään, onneksi on Frank seurana. Kurjaa muuten et haukottelu sattuu sikana kurkunpäähän. Ouch.