IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Purnaustel ihmettelKeskiviikko 08.07.2009 12:30

Törmäsinpä kolmeen juttuun työmatkalla.

Ensin lähdin ihan töihin ja kummastelin kun rapun lasioveen oli laitettu lappu "HUOM! Pihan maarakennustöistä johtuen käyttäkää toista ovea, kiitos."
Meillä on rapussa vain yksi ovi. Toivottavasti nuo maarakentajat ymmärtävät sen ennenkuin kaikki asukkaat jää mottiin. Jos siis soitan yhtäkkiä että haluan pitää etäpäivän, syy on tämä.

Toiseksi, luin junassa Metroa ja huomasin että sinne oli siteerattu Ircquotesia.
"Eihän kananmunia tartte keittää ennen paistamista"
LOL Näin sitten tämänkin elämäni aikana.

Ja kolmanneksi annan Totaalisesti Kujalla -palkinnon sille suomalaiselle tytölle joka voitti ne liput siihen Michael Jacksonin konserttiin. Tyttö sai liput noin miljoonan hakijan joukosta, riemuitsi kuten asiaan kuuluu ja koska ei pääse paikalle, eikä halua myydä lippuja kunnioittaakseen Jackon perheen toivetta.

OIKEESTI. Lippuja oli jtn alle 18k. Miljoonat ihmiset halusivat kuollakseen paikalle. Sitten tää yks saa kaksi lippua sinne, eikä pääse paikalle eikä anna niitä kenellekään muulle jotta joku muu pääsis paikalle. Jos et pääse paikalle, et hae niitä lippuja. Jos haluat kunnioittaa Jackon perheen toivetta ettei lippuja myytäisi, anna ne jollekin.

Tuo on mielestäni niin väärin etten meinaa saada henkeä. Suututtaa kun ihmiset eivät ajattele.
Sitten vielä pääsee lehteen että jopas on hienoa kun suomalainen sai liput, ollaan me nyt onnekas kansa. Eipä kuitenkaan osattu muuta kuin heittää nekin hukkaan ja kaikki miljoonat joiden sydän särkyi kun eivät saaneet lippuja, kiittävät.

KisseMaanantai 06.07.2009 12:35

Taisi saada kissanpoika kodin kun ei ole tyypistä kuulunut mitään. Hyvä näin, kiva että sillä oli paljon ottajia.

Mutta parista asiasta pitää purnata.
Luulis että ihminen antais jotain tietoja ihan vapaaehtoisesti jos yrittää saattaa kissanpoikaa johonkin kotiin. Ikä ja sukupuoli olisi ihan obvious tietoja liittää ehdotukseen, vaikka no, olihan se ihan kiva että kerrottiin mistä eläimestä on kyse.
Lisäksi jos ollaan keskusteltu jonkun kanssa että joo jos ne jotkut ei ota sitä kissaa niin tuodaan teille niin olisi mielestäni reilua ilmoittaa että kissa on saanut kodin ettei sitten mene koko viikonloppu sellaiseen odotteluun. Pikkukissan tuloon kun tarvitsee valmistautua, oli mikä tilanne tahansa.

Veikkaan että kyseessä oli joku kouluikäinen jolla ei ole vielä kamalasti semmoista yhteiskunnallista syy ja seuraus -tajua, eikä näin ollen ole tullut ajatelleeksi asioita. Tai sitten minä vaan olen semmoinen joka vaatii erityishuomiota. :)

Miehen mielestä kolmas kissa olisi aloittanut "hullu kissanainen"-syndrooman. Pah!

Kyllä me joskus otetaan kolmas katti. Vaikka se oliskin sitten vasta kun nuo meidän nyssykät ovat kuolleet jo pois. Sitten on kyllä mietittävä uutta kattia kun toinen kuolee, kun uskoisin että yksin jäänyt kokee elämän varsin lohduttomana ilman uutta seuraa.

AwwLauantai 04.07.2009 18:25

"Sun hikesi haisee kukkaiselle".
Kyllä mulla vaan on kiva mies. <3

Kaipaako kukaanPerjantai 03.07.2009 13:49

pientä kissanpoikaa sydänalaa lämmittämään?

Olisi pelastusreissu tiedossa, pienen pieni kissanpoika on murhatapposurmauhan alla ja vaikka sen haluaisin kovasti itselleni, en välttämättä selviä kolmesta kissanrotjakkeesta. Saa nähdä.

Mutta aww pieni, suloinen, pörröinen ja viaton aww. Mietittiin että sen nimi vois olla Urho.

AaarghPerjantai 03.07.2009 02:35

"an indian with bandaged thigh"
"silmäpuoli intiaani"

Hyvä suomennos. Tässä mobi-irkissä on superpieni blogausikkuna.

Obama on niin superTiistai 30.06.2009 18:27

Tykkään Obamasta. <3

"Tällä kertaa hänen puheensa homoseksuaalisuudesta ja kansalaisoikeuksista keskeytyi ankan ääneen.
- Kenen ankka? presidentti tivasi heti.
- Se on ankka, Michelle Obama hihitti vieressä.
Todellisuudessa "ankka" oli erään toimittaja puhelimen soittoääni, joka päästeli kvaakatukset kesken presidentin puheen.
Presidentti ei säästänyt toimittajaa nolostumiselta, vaan käänsi huomioin naiseen, jonka puhelin soi kesken tilaisuuden.
- Mistä ihmeestä te nykyään saatte soittoäänenne? Obama kysyi."
:: Ilta-Sanomat

http://www.youtube.com/watch?v=ypHIMqV5jhY

Koen pientä kutinaa...Tiistai 30.06.2009 17:18

..jännitystä... ..kauhua... ..hermostusta...
Olen tässä tuuminut jonkin aikaa että voisin ajaa taas sen B-kortin voimaan. Mutta HELSINGISSÄ. Abua.
Riihimäellä se on niin helppo kun tuntee kaikki kadut ja siellä on vähän liikennettä ja vaan muutamat valot (vitsi se onkin käpykylä, huomaan sen vasta nyt kun oon helsinkiläistynyt enemmän). Kauhistuttaa lähteä opiskelemaan autoilua kun on sekopääbusseja ja sekopääpyöräilijöitä ja sekopääkävelijöitä.

"Yleensä tällaisessa tapauksessa joutuu laittamaan poliisille ajokorttilupahakemuksen ( 2xvalokuva, lääkärintodistus, 60 eur) vetämään, ja sen jälkeen teoria-, ja ajokoe. Ajotuntien määrään voit itse vaikuttaa. Eli jos olet joskus ajanut, ja sinä olet saavuttanut rutiinin ajamiseen niin ajotunteja tarvitaan yleensä 3-10 tuntia."

Voisin ehkä palauttaa mieleeni liikennemerkkejäkin. Sitä kummasti unohtaa kun ei ole 10 vuoteen tarvinnut yhtäkään katsoa.

Helppo nakkihan tuo on kun järjellä ajattelee, mutta sitten kun se pitäisi itse kokea. Hui.
En ole koskaan hyvä tilanteissa joissa joku istuu vieressä arvostelemassa. Minä hermostun jo kehityskeskusteluissakin ihan heikkopäiseksi asti.

En tiedä mitä sillä kortilla tekee mutta kyllä siitä loppujen lopuksi on aina sekä haittaa että hyötyä. Olenpahan tähän asti säästynyt kännikuskailulta (arvakkaa tarttisko ukko mut kännikuskiksi esimerkiksi kun raahaan sen sukulaisjuhliin jonne mennään autolla, eihän niistä selviä ilman hermo-olutta tai kahta).

LOLMaanantai 29.06.2009 20:16

Vatsa pipiMaanantai 29.06.2009 03:50

tuskailuttaa.

Ja ei, "phenom" ei lausuta fiinöm, "pirates of the caribbean" ei ole pairats of tö kariibian vaan kharibbian ja kyllä, "Changeling" lausutaan karkeasti sanottuna tseintsling eikä tsangeling.

Meinannu ees tunnistaa leffan nimeä kun törmäsin siihen ärrämainokseen.

Hankkikaa ihmiset nouhauta miten ne asiat kuuluu oikeasti lausua.

Imuroinnin välttelyäSunnuntai 28.06.2009 17:09

10 totuutta nykyhetkestä
► Minkä värinen on hammasharjasi? - valkopinkki
► Seurusteletko? - no vaikka joo.
► Kauan olet seurustellut? - Aika tasan 4 vuotta, joista 1 naimisissa.
► Oletko lävistetty? - Korvakorut joita en käytä ja huulikoru jota käytän.
► Mitä sinulla on päälläsi? - T-paita ja alkkarit (IIK).
► Oletko tyytyväinen elämääsi? - Kylse, vaikka tahtosin paljon enemmän mut pelottavaa hui.
► Minkälainen olo sinulla on nyt? - Rasvainen naama ja pitäis alkaa siivoamaan. Kurkkuun sattuu.
► Onko koruja päällä nyt? - Kaulakoru ja huulikoru. Sormukset otin pois koska kortisoni kerää vettä ja turvottaa perskeles niin turvallisempaa näin.
► Onko sänkysi pedattu? - Pikemminkin onko se koskaan pedattu.

10 totuutta eilisestä
► Suutelitko ihastustasi? - En ku en halua tartuttaa kakkakurkkua.
► Oliko kiva päivä? - Vähän äh ja voi.
► Olitko tietokoneella? - En. Jumitin leffojen parissa ja tein Amigurumeita.
► Tajusitko jotain uutta? - En tajunnu oikeen mitään.
► Teitkö jotain mitä et tee yleensä? - Olin ehkä vielä vähän epäaktiivisempi kuin yleensä.
► Käytitko jotain päihdettä? - En, lonkero maistuisi muttakun ei saa sitäkään koska: lääke.
► Teitkö yhtään urheilusuoritusta? - Kävin vessassa.
► Monelta aloit nukkumaan? - Kello 3

10 totuutta menneisyydestä:
► Missä synnyit? - Kemissä.
► Kaipaatko menneisyyttäsi? - Kyllähän sitä aina, vaikka no en kaikkea tietenkään.
► Entiset koulusi? - Marttalan ala-aste, Peltosaaren ala-aste, Haapahuhdan ala-aste, Pohjolanrinteen yläaste, Riihimäen lukio, Helsingin Evankelinen Opisto.
► Entiset opettajasi? - Hah. Ikäänkuin kaikki muistaisin. Lukiosta ja yläasteelta jäi pari kivaa hahmoa mielenperukoille.
► Oletko vaihtanut koulua? - Olen kaikki noi ala-asteet kun muuteltiin parin vuoden välein.
► Haluaisitko elää päivän samana, kun olit kuusi vuotias? - Siis kuusivuotiaana? Haluaisin ehdottomasti ja viettäisin koko päivän äidin kanssa.
► Jouduitko pettymään usein? - Olen pettynyt pahasti montakin kertaa, tuskin kuitenkaan ihan lapsena. Silloin vielä olin aika naiivi ja uskoin erilaiseen maailmaan kuin nykyään.
► Teitkö jotain, jota kadut yhä? - En ole pyrkinyt katumaan mitään enkä kai vieläkään ole tehnyt mitään suurta mitä katuisin mutta aina välillä kaduttaa joku typeryys. Tupakanpoltto on yksi jota kadun vaikka ymmärrän hyvin miksi aloin polttamaan.
► Kuinka monesti olet muuttanut? - Monta. 13 tjsp.
► Muistatko ensimmäisen koulupäiväsi? - Sain kynän, kumin, läpinäkyvän värittömän viivottimen, vihon, kirjan ja oman paikan luokassa ja aapisen. Olin niin onnellinen.

10 Satunnaista:
► Nimesi? - Saga
► Lempinumero? - 2 tai 5
► Lempikouluaine? - Aika monikin. Psykologia ja filosofia oli kiinnostavia. Biologia, kemiasta tykkäsin. Luulisi että sanoisin kuvaamataide tai musiikki mutta ne oli vaan turhauttavia. Englantia osasin liian hyvin viihtyäkseni.
► Kännykän merkki? - iPhone, olen iHomo.
► Oletko ihastunut/rakastunut? - Jep! Kuuluu asiaan.
► Monta kirjainta on ihastuksesi/rakkaasi etunimessä? - Kummassa? Ekassa mitä ei käytä 5 ja tokassa 7. Sitä se käyttää.
► Lempinimesi? - Yläasteaikoina mua kutsuttiin Segaksi.
► Lempibändi? - Faith No More on hyvä, ja Bowie näin aluksi.
► Juotko alkoholia? - Toisinaan. Mutta sillee ettei tule humalaan. Nautiskellen mutta ei kieriskellen.

Haluaisitko:
► Haluaisitko olla jossain muualla kun nyt olet? - Haluaisin olla laittamassa imuria pois koska olin jo imuroinut. D'oh!
► Haluaisitko olla päivän julkkis? - En todellakaan.
► Haluaisitko elää jonkun päivän uudestaan? - Ehkä. Tosin en keksi minkä.
► Haluaisitko nähdä jonkun tietyn? - En oikeastaan. Ben & Jerry vois tulla käymään.
► Haluaisitko kertoa jotain jollekin tietylle? - Voisin kertoa että yhyy laiskottaa imuroi sinä en jaksa.
► Haluaisitko halata jotain tiettyä? - En koska haisen kesähielle.
► Haluaisitko viettää aikaa jonkun tietyn kanssa? - Ukon kanssa viihtyy aina.
► Haluaisitko että olisi kesä? - No kesä on ihan kiva mut niin on muutkin vuodenajat.
► Haluaisitko nukkua ikuista unta? - Usein. Tosin tuo ajatus on text book oire tästä kaksisuuntaisuudesta, joten en voi sanoa että se olisi mun oma ajatukseni välttämättä. Se on niinkuin sellainen aivoaivastus joka tulee kastikkeena masennuksen mukana.
► Haluaisitko muuttaa maahan jossa kävit viimeksi? - Missä mää ees oon käyny viimeksi. Mut en Suomesta muuttais pois en.
► Haluaisitko olla erinäköinen? - Olishan se ihan kiva mutta olisko se silloin minä?
► Haluaisitko uuden ystävän? - Eh, parempi ensin opetella näiden entisten käyttöohjeet.