IRC-Galleria

MasterTool

MasterTool

Pierdolenie o Szopenie

Selaa blogimerkintöjä

2/2

Tämä ei ole heille varmastikaan historian loppu, sillä kutistuva, globalisoitunut maailma on kuitenkin tarpeeksi suuri tarjotakseen lukemattoman määrän ongelmien yhdistelmiä, joilla syrjäytyneen ex-supervallan johtajat voivat pitää itsensä kiireisenä.

Ideologian lopuksi sitä voi kutsua. Tai totaalisen kyynisyyden ajan aluksi, jota ei voi rajata yhteen maahan. Venäjän kommunisminjälkeisellä kyynisyydellä on vastineensa, peilikuvansa lännessä.

Venäläiset kyynikot ovat parempia kuin islamilaiset uskovaiset, eikä meillä ole varaa joutua kiistoihin niiden kanssa, jotka ovat liikaa kaltaisiamme, koska olemme sodassa niiden kanssa, jotka ovat niin erilaisia kuin me.

Historialla, joka ei pääty ennen kuin kuolemme ilmastonmuutokseen (joka ei venäläistä yhteiskuntaa kiinnosta), on varastossaan vielä yllättäviä käänteitä.

Ideologia voi olla vähemmän kuollut kuin näyttää, jopa Euroopassa. Se voi olla unitilassa ja herätä muistamatta kauheuksia, joihin se innoitti viime vuosisadalla.

Venäjän äärioikeistolle ja nousussa olevalle Venäjän äärikonservatiivisille kristityille, ideologia on kaukana kuolleesta. He eivät määrää Venäjän politiikasta ainakaan vielä, vaikka Moskovassa taidenäyttelyn järjestäjät saivat skandaalimaisen tuomion "uskonnollisen vihan levittämisestä" ja Saratovissa oikeus päätti, ettei juutalaisvastaisuus ole vaara Venäjän valtiolle.

Venäjän epädemokraattinen hallitsija on nyt periaatteeton kyynisyys - sellainen, joka sallii sanoa lähes kaiken mitä yleisö tai "läntiset kumppanimme" haluavat kuulla, joka imitoi hyväntahtoista välinpitämättömyyttä jos ei täydellistä vapautta, joka samaan aikaan tekee kylmäsydämisesti kaikkensa vallan ja materian haalimiseksi.

Mutta se voi, dialektisesti, pohjustaa tietä jollekin vielä pahemmalle.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.