IRC-Galleria

MasterTool

MasterTool

Pierdolenie o Szopenie

Selaa blogimerkintöjä

Nuoret, tulevaisuutemmeTorstai 24.11.2005 19:36

Toisinaan hieman askarruttaa mihin tämä maa oikein menee siinä vaiheessa kun minun ikäpolveni ja nuoremmat saavat sen hoitamisesta vastuun...
Tämä sukupolvi on saanut kaiken helposti, syntynyt koteihin ilman nälkää. Se on hieno asia.
Toisaalta tuntuu kun ihmiset eivät enää osaisi iloita arjesta, kuin ilo olisi ohentunut. Vanhan kansan työnteosta nauttimista enää harvoin näkee nuorissa, huomaan sen itsessänikin. Nuoret osaavat vaatia tekemättä asian hyväksi mitään, ei ole epätavallista että rippilahjaksi saadaan upouusi skootteripyörä.
Meillä Suomessa on myös maailman koulutetuimmat ihmiset, sekin on hienoa, että on mahdollisuuksia.
Mutta niin paljon on myös pyrkyryyttä ja empatian puutetta. Suomessa on huippukorkeat koulukiusaamisluvut. Mistä tämä paha olo on peräisin? Ei ainakaan elintason alhaisuudesta. Hemmotellut pikku-ihmiset osaavat olla ilkeitä.
Nuoret pojat pelaavat joukkueissa miesten lajeja, ja heille kerrotaan siellä että ovat MIEHIÄ. Tämän mukaan aletaan myös käyttäytyä, vaikka aikuisuudesta ei ole tietoakaan.
Armeijassa tehdään miehiä! Niin... 25-vuotiaat kadettikoulun käyneet suoraselkäiset maamme puolustajat käyttäytyvät kuin kitisevät kakarat, ylpeyttä on kuin sodan sankarilla konsanaan ja vaativat samanlaista kunnioitusta.
Oma kunniakäsitys kääntyy ylpeydeksi, sitähän meillä nykyään riittää, nuoria ihmisiä joiden käsitys itsestä on hieman... epärealistinen.
Toivon tulevaisuuden Suomelle paljon onnea ja kaikkea parasta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.