IRC-Galleria

Hovioikeus vahvisti Seppo Lehdon tuomion, yli kaksi vuotta ehdotonta vankeutta.

Aamulehdestä:
"Oikeustieteen tohtori Päivi Tiilikan mukaan langetettu yli parin vuoden tuomio on poikkeuksellisen ankara
-Euroopassa tämä on ihan poikkeuksellinen tuomio. Venäjällä ja Turkissa kunnianloukkauksista on langetettu ehdottomia tuomioita viime vuosina, sanoo tiilikka.
Tiilikan mukaan kansainvälisesti saatetaankin ihmetellä,miten sananvapaudesta tunnetussa Suomessa langetetaan kunnianloukkauksesta näin kova tuomio.
-Jos vertaa tuomiota törkeistä pahoinpitelyistä ja raiskauksista määrättyihin rangaistuksiin,tuomio on suhteettoman ankara."

Niinpä, Tarja Halosen ja Muhammadin kunnian koskemattomuus on tässä maassa tärkeämpi kuin ihmisten fyysinen ja seksuaalinen koskemattomuus.

Kaikkihan on varmaankin kuulleet Jakomäen uimahallin musliminaisten vuoroista? Uusin uutinen aiheesta kertoo, että näiden vuorojen aikana on suihkutiloissa ollut tappeluita, ilmeisesti lukuisia ja joukko-sellaisia eri kansallisuuksien välillä.

Jotenkin tulee mieleen, että miten ihmeessä suvaitsevaisen monikulttuurin on ajateltu toimivan täällä takapajuisessa metsäläisten maassa, jos edes monikulttuurisuutta ja parempaa ja rauhantahtoista toiseutta edustavat naiset eivät voi käydä keskenään uimassa ilman yhteenottoja? Vai olisiko sittenkin niin, että jatkuvat konfliktit ovat kiinteä ja erottamaton osa monikulttuurisuutta? Ja olisiko peräti niin, että toimivin yhteiskuntamalli on monokulttuuri, jossa ihmisillä ei ole sisäänrakennettua ja henkilöstä riippumatonta syytä nahistella keskenään etnisen taustan vuoksi?

"Työmiehet, kyntäjät ja kaikki
työkansa joukko nälkäinen!
Maa meidän on ja olla täytyy,
vaan ei laiskain lurjusten.

Nälkä meill’ on aina vieraanamme,
vaan kun korpit haaskoiltaan
me kerran kaikki karkoitamme,
niin päivä pääsee paistamaan."

Mistä lainattu? Ensimmäisenä oikein ilman kuukkelin tai Homma-forumin apua vastanneelle tarjoan kaffet.

Tänään on europarlamenttipäivä, kuten kaikki varmasti tietävätkin. Omalla kohdallani äänestyspäätöksen tekeminen on ollut harvinaisen vaikeaa ykkösehdokkaani jäädessä pois vaaleista mainittavan suosion saaneesta kannatusyhdistyksestä huolimatta. Vaaleissa on nyt ehdolla ollut kaksi vaihtoehtoa eri puolueista ja olen näiden kahden välillä aprikoinut ja muuttanut mieltäni ainakin viimeiset pari viikkoa lähes päivittäin. Ongelmana valinnassa eivät ole olleet itse ehdokkaat, vaan näiden puolueet ja niistäkin lähinnä puoluejohdon julkisuuteen saattamat aivopierut. Toivon molemmille ehdokkaille menestystä politiikassa, mutta en haluaisi ilmaista tukea kummankaan puolueen teoille ja lausunnoille. Jompaa kumpaa kumminkin on äänestettävä, sillä äänestämättä jättäminen on valinnoista huonoin: se on yksi ääni pois ajamiltani asioilta tai pikemminkin yhden äänen etumatka niille, joiden toimintaa haluan vastustaa. Äänelläni voin myös omalta osaltani olla ohjaamassa ääneni saavaa puoluetta antamalla signaalin siitä, että äänen saavan ehdokkaan politiikalla on kannatusta.

Valinnan näiden kahden ehdokkaan tai puolueen välillä tein eilen kun illalla kauppareissun yhteydessä suuntasin hakemaan marsuille heinää joutomailta. Piiskurin kaupunginosan kunnallisista vaalimainostelineistä joku vihervasemmistolainen vandaali oli käynyt repimässä pois kahden puolueen vaalijulisteet. Nämä mainokset ovat lain suojaamia, eikä niihin saa kajota. Niiden sabotoiminen on suora hyökkäys demokratiaa ja kansanvaltaisuutta - tai niiden suomalaista näkemystä - vastaan. Telineessä on myös sellaisten puolueiden mainoksia, joita vastustan kiivaasti, mutta joiden minusta tulee saada esittää oma asiansa ja näkemyksensä vapaasti ja häiriöttä ja mittauttaa kannatuksensa suorilla vaaleilla. Toivon, että myös "vastapuoli" ajattelisi näin, mutta turhaan. Kaikkea hyvää kannattavat vihervasemmistolaiset eivät luota vaalimenestykseensä ilman vilpin harjoittamista, sillä tietävät, ettei kannatusta tule.

Päätin äänestää demokratian ja kansanvaltaisuuden puolesta sitä puoluetta, jonka julisteen diktatuuria ajavat vihervasemmistolaiset vandaalit poistivat.

Virheiden puoluelehti Vihreä Lanka kirjoittaa seuraavaa:

"Joka tapauksessa on selvää, että 2000-luvun alun
maahanmuuttoaalto on ohi ainakin toistaiseksi. "

Turun Sanomat sen sijaan:

"Suomeen täytyy vuoden sisällä perustaa 40-50 uutta
vastaanottokeskusta, joihin kuhunkin sijoitetaan noin 150
turvapaikanhakijaa. Nykyiset 15 vastaanottokeskusta
ovat täynnä, ja turvapaikanhakijoita on alkuvuonna ollut
noin 500 kuukaudessa."

Virheet de röda ei selvästikään elä samassa todellisuudessa meidän muiden kanssa.

Olipas nuivisteisviritteissävytteinen otsikko.

Olen aiemmin kirjoittanut nykyisessä asuintalossani sattuneesta tapauksesta, jossa silloinen seinänaapuri löytyi rapusta makaamassa tiedottomassa tilassa päänsä seinään lyöneenä. Jokainen tapahtunut asia on omalla tavallaan yksittäistapaus, mutta tämä eräänä lauantai-iltapäivänä eteen tullut tilanne kertoo oman osansa vuokrakasarmin yleisestä tasosta. Tosiasia on se, että tämä talo on tarkoitettu lähinnä sosiaalista asumista varten. Asukkaista suurin osa on opiskelijoiden lisäksi alkoholisteja, narkomaaneja ja muita sellaisia sosiaalitapauksia, joiden on vaikeaa saada asuntoa vapailta markkinoilta. Tämä tulee esille kiinteistön yleisestä nuhjuisuudesta ja rappukäytävässä jatkuvasti seisovasta hajusta, joka koostuu tupakan sekä uuden ja vanhan viinan lisäksi ulosteen, virtsan, oksennuksen, hien, sekä kaikkien muiden eritteiden veitsellä leikattavissa olevan paksuisesta lemusta. Tuulikaapissa päivittäin tunteja istuva vanha nainen murisee ja kähisee epämääräisesti ohikulkeville asukkaille.

Eiköhän tämä asuminen tässä vuokrakasarmissa ala riittää. Kävin Aidan kanssa katsomassa mukavanoloista kolmiota Vanhassa Kauppalassa, vanhassa kivitalossa Itsenäisyydenkadulla. Näyttäisi kovasti siltä, että kesäkuun ohjelmaan tulee töiden ja muiden sellaisten ohelle muutto.

Tuoreen uutisen mukaan Vaasan hovioikeus korotti Porin ravintolasyrjintäjutun korvauksia. Syrjintään syyllistyneet joutuvat maksamaan jokaiselle syrjimälleen asiakkaalle kärsimyskorvauksia neljäsataa euroa. Neljän jo käräjäoikeudessa sakkotuomion saaneen ravintolatyöntekijän lisäksi 30 päiväsakon rangaistuksen sai myös viides romanien ravintolaan pääsyn evännyt.

Syrjintäjuttu sai alkunsa kesällä 2006 toteutetussa testauksessa, jossa romaniseurue pyrki porilaisiin ravintoloihin. Iso osa ravintoloista ei ottanut romaneja asiakkaikseen. Testiä seurasi Satakunnan Kansan toimittaja, joka kuvasi tilanteet lehtijuttuunsa.

Mielenkiintoisen tapauksesta tekee se, että osa seurueen jäsenistä oli aiheuttanut ravintoloissa järjestyshäiriöitä. Itse jos olisin ravintolan ovimies, estäisin tällaisen seurueen pääsyn ravitsemusliikkeeseen, kuuluivat he mihin tahansa väestöryhmään. Vastaavasti asiakkaana odottaisin ravintolatyöntekijän tekevän näin.

Ettei vain nyt käynyt niin, ettei seuruetta käännytetty vähemmistöön kuulumisen johdosta, vaan se oli peruste vain korvausten ja sakkojen määräämiseen?

Osa teistä lukijoistani on varmaankin kuullut, ettei PS valinnut Jussi Halla-ahoa tulevan kesän vaaleihin. Tamperelainen Juha Mäki-Ketelä on organisoinut yhdistyksen keräämään kannattajalistaa ehdokkuuden mahdollistamiseksi.

http://www.juhamakiketela.info/index.php?sivu=halla-aho

Huom ikaalilaiset yms. joita nyt päivittäin tapaankin! Pidän tämän viikon mukanani muutamaa tyhjää kannattajakorttia. Jos haluat olla mukana mahdollistamassa ehdokkuutta, nykäise hihasta ja pyydä lappusta allekirjoitettavaksesi. Postitan sen sitten eteenpäin Mäki-Ketelälle.

Allekirjoittaminen ei velvoita äänestämään tai olemaan äänestämättä näissä vaaleissa yhtään ketään. Se tarkoittaa vain sitä, että haluaa Jussi Halla-ahon olevan ehdolla. Edellytyksenä kannattajakortin allekirjoittamiselle on kuitenkin äänioikeus Europarlamenttivaaleissa, eli viimeistään vaalipäivänä tulee täyttää 18 vuotta.

"Seksuaalisen häirinnän kohteeksi joutunut iranilaissyntyinen, Rovaniemelle kuusi ja puoli vuotta asunut 22-vuotias nainen ei halua paljastaa henkilöllisyyttään. Hän kertoo miesten jahtaavan häntä julkeilla katseilla, seuraavan häntä paikasta toiseen ja pyrkivän hänen lähelleen ahdistavasti aina, kun se on mahdollista. Viime lauantaina hän kertoi joutuneensa sylkemisen kohteeksi, kun ravintolassa omassa seurueessaan pakeni koko ajan lähelleen pyrkiviä miehiä.

Nainen epäilee, että miehet kokevat muslimeina hänen olevan ikään heidän omaisuuttaan. Koska hän on eurooppalaisesti pukeutunut, miehet pitävät häntä niin sanotusti huorana.

Uskonnon ja patriarkaalisen kulttuurin vuoksi harjoitettua naisen alistamista kotimaastaan paennut nainen on neuvoton, kun joutuu Rovaniemellä kohtaamaan ihonvärinsä vuoksi pelottavaa kohtelua."


Näin kirjoitti Kaleva tässä hiljattain. Mitä tähän pitäisi sanoa? Kaikki kulttuurit ovat ihan yhtä hyviä? Islamilainen tapakulttuuri on naista kunnioittava ja arvostava? Suomalaisten pitäisi petrata suvaitsevaisuuden suhteen, niin ongelma ratkeaa? Vai pitäisikö naisen olla suvaitsevaisempi ja hyväksyä monikulttuurisuus pukeutumalla burkhaan? Rakenteellinen piilorasismi pakottaa miehet toimimaan näin? Suomalaiset ovat opettaneet miehiä kohtelemaan naisia näin, niin kuin Astrid Thors on meille kertonut?

Kyllä tämä jotenkin johtuu suomalaisten suvaitsemattomuudesta ja tilanne korjaantuu kunhan suvaitaan enemmän ja otetaan näitä herrasmiehiä lisää harrastamaan tapakulttuuriaan.

Nimimerkki Rutja kirjoitti Homma-forumiin ansiokkaan pohdinnan yhteiskunnan henkisestä rappiosta. Suositeltavaa luettavaa:


"YHTEISKUNNAN HENKINEN RAPPIO


Terminä rappio merkitsee jonkin luodun ja ylläpidetyn asian huonontumista ja heikentymistä, kun se jää hoitamattomaan tilaan. Se merkitsee rakenteiden palautumista järjestyksestä kohti kaaosta ja sekasortoa. Kaikki, mikä maailmassamme on ihmisen luomaa, vaatii myös ylläpitoa. Tämä sääntö koskee niin konkreettisia, materiaalisia asioita, kuin kulttuurisia ja abstrakteja rakenteita, ja mikäli tämä unohdetaan, on seurauksena kehityksen kääntyminen kohti sitä alkutilaa, josta ihminen on asioita luonut. Mikäli yhteiskunnassa ei pidetä huolta kiinteistöistä, ne homehtuvat ja lahoavat, mikäli puistoja ei hoideta, ne rehevöityvät ja villiintyvät ja mikäli laillista yhteiskuntaa ei pidetä yllä asialle omistautunein viranomaisin, seuraa anarkia ja totalitarismi. Samoin on kyse myös kulttuurisissa asioissa, sillä jos hyvää makua ja asiantuntemusta ei arvosteta, tapahtuu kulttuurin rappeutuminen. Näistä yksinkertaistetuista määritelmistä pyrin tarkastelemaan sitä rappiokehitystä, joka yhteiskunnassamme nähdäkseni tänään vallitsee ja kuinka poliittinen eliittimme käyttää sitä sumeilematta hyödykseen.

Kulttuuri ihmisen elämänmuotona

Kulttuuri merkitsee ihmisten tapaa toteuttaa omia tarpeitaan ja halujaan suhteessa muihin ihmisiin ja ympäristöönsä. Se on tapa toimia yhteiskunnan osana ja se seuraa läpi koko ihmiselämän kirjon tieteestä, taiteesta, kirjallisuudesta ja pukeutumisesta kieleen, käytöstapoihin, elämänarvoihin ja maailmankuvaan. Inhimillisessä toiminnassa ei ole mitään sellaista, mihin kulttuuri ei olisi vastavuoroisessa vaikutussuhteessa. Kulttuuri on merkitysjärjestelmä, joka antaa mielen ymmärtää asioita ja ilmiöitä kulloisessakin kontekstissaan ja tämä merkitsee sitä, että osaamme tulkita muiden ihmisten käyttäytymistä, sekä ennustaa heidän reaktioitaan suhteessa omaan toimintaamme.

Länsimainen kulttuuri on kulkenut vuosituhansia pitkän tien ollakseen sitä, mitä kulttuuri on silloin, kun se on kehittynyt ja muokkautunut pitkään monien vaiheiden lävitse. Lääkinnässä luonnosta löytyneistä rohdoista alkanut hoito on kehittynyt moderniksi lääketieteeksi, musiikki on kehittynyt satunnaisten käteen sattuneiden esineiden tuottamasta äänestä sinfoniamusiikiksi ja käsitykset ympäröivästä maailmasta ovat muovautuneet taikauskosta tieteelliseen maailmanselitykseen. Ihminen sinänsä on tämän matkan aikana muuttunut kuitenkin hyvin vähän. Mikäli moderni ihminen syntyisi 10 000 vuotta sitten vallinneeseen kulttuurin, niin tuskin eroa muihin tämän kulttuurin yksilöihin huomaisi. Koko yhteiskunnan kehitys on siis pohjimmiltaan abstraktien käsitteiden, ajatusten, tiedon, teorioiden ja arvojen jalostumista. Toki tekniikka ja infrastruktuuri ovat materiaalisia, mutta näiden olemassaololle on ensisijaisen tärkeää, että on ensin olemassa ideat ja tietotaito näiden toteuttamiseksi – kerrostaloa ei voi rakentaa, ellei ymmärrä matematiikkaa ja rakennusoppia. Mikäli tämä sivistys katoaa, sitä ei kehitetä ja ylläpidetä, taantuu myös yhteiskunta takaisin kohti primitiivisiä kulttuureja. Toisaalta tekniikka ja infrastruktuuri saattavat säilyä korkeina rappeutuneessakin kulttuurissa, mutta tekniikan ja infrastruktuurin tarjoamia mahdollisuuksia käytetään yhä enemmän vain yksinkertaisimpien tarpeiden ja halujen toteuttamiseen.


Kuinka rappio ilmenee?

Kulttuurinen rappeutuminen koskee kaikkia elämän alueita. Se näkyy taiteessa, filosofiassa, politiikassa, viihteessä ja ennen kaikkea ihmisten arvoissa. Rappiokehitys on itseään ruokkivaa ja eksponentiaalista, sillä mitä vähemmän yhteiskunnan vanhoja, hidastavia arvoja asettautuu vasten tätä kehitystä rappion niitä syödessä, sitä nopeammaksi dekadenssi käy.

Taiteessa rappio ilmenee kaiken ylevään, sopusuhtaisuuteen ja luonnolliseen estetiikkaan pyrkivien suuntauksien hylkäämisenä. Tämä kehitys on leimallista ennen kaikkea toisen maailmansodan jälkeiseen taidemaailmaan, jolloin taiteilijapiirit täyttyivät laajalti sosialisteista, joiden agendaan kuului kaiken sen romuttaminen ja mitätöiminen, mikä on perinteistä, ylevää, romanttista, kansallista ja klassisen estetiikan ihanteita noudattaa. Tilalle astuvat shokeeraavuus, groteskius, sekä muut rajojen ja hyvän maun rikkomukset. Luonnollisesti hyvä maku on sidonnainen kulttuuriin, mutta hyvän maun määritelmäksi sovittakoon tässä yhteydessä se, mikä ei vakavasti riko kansan perusarvoja. Sinänsä hyvän maun vastaisen taiteen tuottaminen ei ole tuomittavaa siinä mielessä, että sellainen tulisi suoranaisesti kieltää, mutta on kyseenalaista, että kansan tuottamia verorahoja käytetään tällaisen taiteen edistämiseen.

Filosofian rappio näkyy aatteellisena dekonstruktiivisuutena ja löysänä relativismina, joka mahdollistaa älyllisen perustelun moraaliselle selkärangattomuudelle. Tässä ajattelussa hylätään perusarvojen ja etiikan oikeutus vain keinotekoisina rakenteina, eikä niillä katsota olevan elämää määrittäviä arvoja. Pitkälti filosofisen rappeutumisen taustalla ovat samat poliittiset ja yhteiskunnalliset voimat, kuin jotka taiteenkin kehityksen taustalta ovat esiin nostettavissa. Olkoot arvot ja kulttuuri kuinka keinotekoisia tahansa, ovat ne perustana koko ihmisyhteisön toiminnalle. Sitoutuminen ihanteisiin merkitsee elämäntavoitteiden asettamista tiettyyn ideaaliin ja mikäli tämä ideaali hylätään turhana, ei ihmiselle jää enää tavoiteltavaa ja elämä menettää sisältönsä.

Poliittisessa rapautumisessa kyse on ennen kaikkea siitä, että poliitikon tehtävänä ei enää ole toteuttaa kansan tahtoa ja parasta vaan hankkia mahdollisimman paljon ääniä turvatakseen seuraavan valtakautensa. Tämä johtaa huonolla tavalla populistiseen politiikkaan, valehteluun, sananvapauden rajoituksiin ja korruptioon. Kaikki edellä mainitut ilmiöt ovat näkyvissä myös Suomen poliittisella kentällä, kun äänestäjiä pyritään kosiskelemaan pintapuolisella retoriikalla, ministerit valehtelevat aikomuksistaan ja sananvapautta pyritään rajoittamaan hiljentämällä toisinajattelijat sakoin ja leimakirvein. Vaikka Suomen peruslaki alkaakin toteamuksella, että maassamme valta kuuluu kansalle, ei tämä periaate nykyisessä poliittisessa ilmastossa toteudu. Poliittisen eliittimme yli puoluerajojen läpi kulkeva asenne on se, että yhteiskunnallista kansalaiskeskustelua ei arvosteta. Ovatpa eräät pitkän linjan poliitikkomme tuoneet esille kannanottojaan, että jotkin asiat eivät kuulu vaalikeskusteluihin, vaan niistä puhutaan ja päätetään vasta vaalien jälkeen. Tämä on totaalisen halveksuva asenne kansaan ja kansanvaltaan.

Vakavin rappiokehitys, jolle kaikki edellä mainittu on pohjana, on kuitenkin kansan arvojen murentuminen. Tämä merkitsee individualistista ja vaatimuslähtöistä elämänasennetta, jossa yksilöillä ja ryhmillä katsotaan olevan yhä enemmän toteutumattomia oikeuksia, mutta ei lainkaan velvollisuuksia. Tämä ilmenee muun muassa suhtautumisena vanhempaan väestöön, että tuleviin sukupolviin. Vanhuksien olot ovat monille hyvin toissijaisia ja merkityksettömiä – samoin on laita tulevien sukupolvien suhteen, joille ei ainakaan toteutetun toiminnan valossa haluta jättää oikeutta terveeseen elämään, puhtaaseen luontoon, kulttuuriin ja riittäviin luonnonvaroihin. Yleinen välinpitämättömyys ja lyhytkatseisuus yhteiskunnallista asioissa mahdollistaa puolueiden voitokkaan ratsastamisen julkkisehdokkailla, ympäripyöreällä poliittisella keskustelulla, populismilla ja kaunopuheisilla, kaikkia hiukan kosiskevilla maailmanparannusvisiolla - vailla selkeää, konkreettista ohjelmaa. Lyhyesti sanottuna, ottamalla kantaa kaiken kivan puolesta kaikesta ikävästä irtisanoutuen. Näin valtaan nousevat ne, jotka propagandistisesti puhuvat hyvinvointivaltiosta tai uusliberaalien tapauksessa mahdollisimman matalasta yhteiskunnallisesta, taloudellista ja sosiaalisesta vastuusta. Tämä ei kuitenkaan ole kestävää politiikkaa, vaan mitä enemmän poliitikkojen toiminta keskittyy ongelmien siirtämiseen vain oman vaalikauden yli, sitä nopeammin ja varmemmin järjestelmä kulkee kohti romahtamistaan.


Vapautuminen

Mikäli lukijana tunnistat edellä kuvattuja ilmiöitä yhteiskunnassamme, tullee seuraavaksi mieleesi, kuinka tässä itseään ruokkivassa kurimuksessa voisi toimia. Millä keinoin taistella tällaista surkuhupaisaa kehitystä vastaan?

Ensimmäiseksi on herättävä siihen, että kukaan ei ole tästä muutoksesta vapaa. Perinteisten ihanteiden mukaisia arvoja on yksiselitteisen raskasta noudattaa, mikäli ympäröivä yhteiskunta rohkaisee monilla tavoin päinvastaiseen toimintaan. Raastavinta on havaita yhteiskunnan ja kulttuurin rappio itsessään ja omassa toiminnassaan, mutta se on lähtökohtana mille tahansa positiiviselle kehitykselle. Itsensä kieltäminen ja valheellinen kohottaminen muiden yläpuolelle tukahduttavat toiminnan minkään paremman puolesta. Riittämättömyyden tunne itsessään on se armottomin piiskuri, joka saa ihmisen toimimaan paremmin. Kaikessa toiminnassa elämässä tulisi lähteä siitä, että itseään lähellä olevat asiat ovat kunnossa ennen, kuin pyrit vaikuttamaan oman elinpiirisi ulkopuolisiin asioihin. Silloin, kun omat elämäntavat, perhe ja työ ovat ihanteidesi mukaisia, on helpompaa ja rehellisempää pyrkiä vaikuttamaan muiden toimintaan.

Kun oma pesä on siivottu, on syytä pyrkiä vaikuttamaan omaan lähipiirinsä keskustelemalla ja kysyen millaisena he haluaisivat nähdä esimerkiksi Suomen 50 vuoden kuluttua. Useimmat ihmiset ovat siinä määrin takapihakonservatiiveja, etteivät he toivoisi mitään suuria ja mullistavia muutoksia tapahtuvan vaan, että tuolloin ihmisillä olisi samat mahdollisuudet, oikeudet ja velvollisuudet, kuin tänäänkin. Yleensä tämän mielipiteen tiedostaminen johtaa siihen, että alkaa vastustaa ja halveksua monia rappiokehitykseen liittyviä ilmiöitä.

Pidemmällä ajanjaksolla on toiminta kohdistettava siihen, että poliittinen ympäristö on kokonaan uudelleenmuodostettava, reformoitava. Tämä on välttämätöntä, sillä nykypoliittinen kansanvallan halveksunta on alku itseään ruokkivalle ja eksponentiaalisesti kiihtyvälle kehitykselle, jossa hallitsevan politiikan vastaisista kannanotoista ja toiminnasta tulee asia kerrallaan kriminalisoitua. Siksi nykyinen ilmapiiri kannustaa välinpitämättömyyteen ja keskinkertaisuuteen, sillä tällainen asenne ei ole koskaan uhkana vallassa oleville poliitikoille.


Rutja 2009"

Itse en tosin näe rappiossa mitään hupaisaa, ellei kyseessä ole uutisia Zimbabwesta.