IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Mika AutioLauantai 12.04.2008 18:59

So,kaikilta osa-alueiltaan suht normaali keski-tien kulkija. Sosiaalisesti rajoittunut henk kohtaisista syistä. en kuitenkaan vetätyvyyteen tai katatoniseen hiljaisuuten asti. Kontaktit rajoittuneet lähimpiin ystäviin,jotka minut parhaiten tuntevat ja näin ollen saavat eniten minusta irti. Uusienkin tuttavuuksien solmiminen onnistuu,joskin vaikeampaa ja varuksellisesti suhtautunutta. Oma identiteetti hakusellaan ja vuosikausien terapiahoidot takana. Asenne on,eteenpäin mennään, paskan ei saa antaa lannistaa! Olem avoin ja toivon myös,että ihmiset eivät kokisi sitä kiusallisena. Elääkseemme kehittyneessä yhteiskunnassa on edelleen paljon tabuja ja syrjintää tietynlaisia ihmisryhmiä kohtaa. Yksi selitys moiseen voisikin olla niin yksinkertainen,että muita joka suhteessa paremmin tulevat ihmiset katsovat nenänvarttaan pitkin ihmisiä,jotka ievät ole saavuttaneet samanlaista asemaa ja statusta elämässään kuin he. Ahdasmielistä,syrjivää ja typerääa Kivikausi on ohitettu. Harva saavuttaa onnen materialla,rahalla,osakkeilla yms. se ei ole aitoa. päinvastoin kaiken luksuksen keskellä he saattavat ölla vähäosaisempia huonommasa asemassa. Riekutaan yhdentekevissä gaaloissa yms. Teeskennellään muille silmäätekeville ja puhutaan paskaa selän takana. Mitätöntä,elämä on niin naurettavaa,että tekodramaattiset ihmiset varmaankin itkevät itsensä uneen. Elämä jonka eteen joutuu todella näkemään vaivaa ja laittaa itsensä täysillä likoon kuunnellakseen pomon vittuilua,on paljon haastellisempaa. Kaikki ei ole itsestään selvää,jolloin oppii arvostamaan elämän pieniä asioita enemmän. Puhumattakaan,ette näkee ympärillään aidon kauneuden. Meitä on ollut ja tulee aina olemaan eri junissa,mutta minun elämänkatsomuseni ei ulotu mrkityksettömään koreuteen. Aidot,sydäntä lämmittävät asiat tekevät siitä sen arvoista. Pärjätäkseen ihminen ei tarvitse materiaa,suihkuseurapiirejä yms teeskentelyä,joille skandaalilehdet ja tlk show isännät nauravat. Leikin varjolla,mutta tarkoittavat,mitä sanovat. Todellinen onni ei ole sidoksissa aikaan tai paikkaan, se löytyy jokaisesta sisältä. Älä jumita tyhjänpäiväisissä asioissa ja stressissä. Löysää henkisyytesi naruja ja etsi tiesi papemmille raiteille. Laajenna katsanoasi. Vika ei ole ulkopuolella,vaan löydät sen sisältäsi. Jalosta käyttämättömiä varojasi käyttäen tervettä järkeä ja toivon mukaan löydät itsesi kaikessa kauneudessaa. Levitä iloa myös kanssaihmisille. Paha sanoa,mutta on myös olemassa ihmisiä,jotka piintyneen asenteensa takia eivät suostu ottamaan hyviä neuvoja kuuleviin korviinsa. Kaikki elämässä ja ajatusmaailmassa ei saa olla musta vlkoista. Löysää siis henkisen valaistumisesi nyöriä ja ala elää!! Minun mielipiteeni,mutta näillä metodeilla pääsen,ellel täydellisyyteen,niin ainakin lämpimään harmoniaan,joka auttaa minua selviytymään tämän kaiken läpi. Tiedän,ette on ihmisiä,jotka suoralta kädelt tyrmäävät kaikkiajatukseni olematta edes valmiina yrittämään mitään. Älä polje paikoillasi. Askel muutoksen lähtee itsestäsi. Toivon,ette sain jonkun ajattelemaan näitä asioita! Yrittämättä ei pääse tavoitteisiin!

Mika AutioLauantai 12.04.2008 08:54