IRC-Galleria

Milg

Milg

matkasportti käy töissä ja tanssii

Rangaistus?Tiistai 06.06.2006 11:38

Kiletämättä käy mielessä, että mistäs mua nyt rangaistaan, kun molemmat nielurisat on turvonneet pari kolme kertaa omaan kokoonsa ja näyttävät karmeilta. Kunnon tonsilliitti siis, ja mikä parasta, kurkkupaise uhkaa! se ei enää olekaan niin kiva juttu... Sattuu!
Tosiaan vaihdoin sitä EBM-työn aihetta toukokuussa, eli aluksi piti tutkia haimasyövän radiologista diagnostiikkaa, mutta siirryinkin tutkimaan kurkkupaiseen hoitoa. On siis tuttu sairaus. Ja nyt se sitten on minulla. Just viime viikolla hoidin yhtä tyttöä, jolla oli koko nielu melkein turvonnut umpeen. Enpä olisi arvannut, että muutaman päivän päästä olen samassa jamassa.
Sitä jotenkin kuvittelee, että kun pitää huolta itsestään ja hygieniastaan, olisi jotenkin turvassa. Hoidan muita, ja välillä sitä vahingossa ajattelee olevansa "yläpuolella", luulee, ettei taudit tartu. Mutta yhtä yllättäen voi tulla tulehdukset, syövät, sydänkohtaukset ja traumat hoitohenkilökunnalle kuin muillekin ihmisille...
Eli eipä tässä nyt muuta kuin labraan verikokeisiin ja apteekkiin hakemaan V-peniä ja panacodia, että pärjäisi kipujen kanssa =)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.