IRC-Galleria

MinDe84

MinDe84

odottaa niin, että pikkuneiti saisi terveen paperit ja pääsisi kotiin sairaalasta!!

Kotona kylässä (pikaisesti)Keskiviikko 19.07.2006 18:30

Ajelin just töistä pikaisesti poikkeamaan kotona Vammalassa. Olen edelleen "lomalla" Kokemäellä, mutta täytyi välillä tulla hakemaan puhdasta pyykkiä ja syömään kunnon ruokaa. =)

Maanataina mentiin -Mary-:n kanssa käymään jazzeilla. Tosin tyydyimme istumaan pari tuntia Kirjurissa ja juomaan pussikaljaa, kunnes alkoi tulla viileä ja juomat loppua ja suuntasimme jatkamaan Harjavaltaan. Ihan hyvin tuntuikin sitten maistuvan! =) Kauemmankin olisi maistunut, mutta kun mokomat sulkivat Holvin!

Eilen kävin kattomassa Pirates of the Caribbean. Tulipas sekin nähtyä. Enpä osaa sanoa juuta enkä jaata, paitsi että oli ihan erilainen kun olin kuvitellut ja ehkä vähän turhan pitkä.

No, tänään maistuisi taas muutama (tai muutama enemmän), mutta täytyy nyt kattoo innostuuko sitä. Eipä taida oikein olla ottokaveria.. =( Siinä tapauksessa täytyy lähteä autolla poikkeamaan jazzeilla. Tai jotain!

Anyway, back to the Kokemäki!

Viikon turhin päiväMaanantai 17.07.2006 01:10

Ei mitään järkevää tai edes mukavaa tekemistä koko päivänä!
Tai no kävin mä Marjan kans yksillä ja sillä kahvilla, mutta muuten ei sitten mitään! Ajelin kuitenkin Vammalasta Harjavallan kautta K-mäelle, kun ihana Ansku lainas kämppäänsä.

Ajattelin nyt sitten majoittua täällä muutaman yön. Vähän kun lomalla olis! Heh, lomalla Kokemäellä, jossa on tullut sentään liikuttua jo reilut 3 vuotta ja asuttuakin puoli vuotta! =)

Pikkuisen tekemisenpuute (kaikenlaisen ;o) ) vaivaa... tylsää, mutta eipä auta mikään. Jos sitä roikkuis netissä puoleen yöhön ja kirois tylsää elämäänsä. Ei taida muukaan auttaa.

ViikonloppuaSunnuntai 16.07.2006 15:47

Eilen olin syömässä sukulaisten kanssa Nokian Pub Stopissa. Juhlittiin isän synttäreitä ja muut lähtikin siitä mökille jatkoille. Ite jäin sinne Tapsan Tahtien Iskelmäkaraoken semifinaaliin, eikä huono juttu ollenkaan ollutkaan. Pääsin finaaliin!!

Finaali on nyt sitten 29.7., joten jää Karmarock väliin. =( No, tuskinpa olisin ketään saanut seurakseni lähtemään.

Ajoin sitten vielä yhdeltä yöllä Harjavaltaan kattoon Anna Erikssonia ja muuta porukkaa tietenkin, mutta oli kohtuullisen tylsää. Juoma olis maistunut, muttei voinu juoda, ku piti tietenkin tulla autolla kotiin. =(

Nyt täytys lähteä käymään mökillä syömässä, kun sukulaisetkin on siellä vielä. Ja tekis kyllä kamalasti mieli illalla leffaan, mutta enpäs tiedä jaksaako yksin mennä. Kattoo nyt!

Nothing to doMaanantai 10.07.2006 15:49

Kyllä voi olla tylsääkin tylsempi vapaapäivä.... Tosin yritin lyhentää sitä nukkumalla melkein 12:ta asti.

Näin yöllä kaameeta unta! Kunpa ei sellaista tilannetta koskaan tulisi oikeassa elämässä vastaan! Koskaan en edes unissani ole vihannut/halveksinut tavallaan syytöntä ihmistä niin paljon! Se siitä! Turha lörpötellä näinkään paljoa, kun en kuitenkaan aio kertoa unen juonta. =)

Taidan lähteä K-mäellä Pitkäjärvelle. Aurinkokaan ei kyllä kovin hyvin paista, mutta onpa ainakin lämmin ilma.

Pitkä kuuma perjantaiLauantai 08.07.2006 00:55

Tänään olen saanut uskomattomasti aikaan!!

Ensin ostin aamulla uudet narubikinit!! Jippaa, heti huomenna biitsille!!

Studiolla Tampereella otokset meni loistavasti purkkiin, taisin olla tänään jotenkin eriskummallisessa vireessä (ihan hyvässä mielessä, uskokaa tai älkää)! =)

Soutureissu ei mennyt ihan nappiin, muttei huono kuitenkaan. Tarkoitus oli soutaa vene mökiltä Heinoonrantaan. Pääsin Ellivuoren ohitse "ulapalle", kun aallot ja tuuli alkoivat estää matkantekoani. Palasin takaisin Ellin rantaan ja isä haki sitten minut ja veneen peräkärryllä kotiin. Heh! No, hyvä yritys kuitenkin!

Ja pakko on vielä kehuskella, että olen kolmena edellisenä päivänä kunnostautunut taas lenkkeilyssä! Takana on huikeat 20 km ja pohkeet huutaa armoa! No, tänään tuli rasitettua enempi olemattomia käsilihaksia!!

Nyt ulkoilmaan kahvittelemaan ja sitten nukkumaan! Huomenna töihin..

Mikä kesä!Tiistai 04.07.2006 17:17

Tuli eilen veneiltyä Karkun vesillä ja kauhea moottorivenekuume iski päällensä! Pakko saada jostain vene! Missään ei rusketu niin hyvin kun aurinkoisella järvellä!

Teki tänäänkin kamalasti mieli, mutta ei oikein innosta lähteä tolla meidän soutuveneellä mihkään... Menee koko päivä, enkä silti etene minnekkään!

No tosiaan, aurinko kuitenkin taas tarttui entistä enemmän. Taidan tästä taas lähteä ulkoilemaan, täytyy hakea Karkusta kesäjuomaa (limsaa).

Vielä on lomapäiviä jäljellä, joten eikumenoks!!!
Taas näitä...

1. silmien väri? -sinivihree
2. maito vai olut? -maito
3. kramppaako jalkasi koskaan? -pohkeet silloin tällöin
4. horoskooppisi? -vesimies
5. omistatko nallepuh sukkia? -ainakin toisen parin
6. kenestä ihmisestä pidät eniten? - Peltzistä ja isistä =)
7. lempinimi? -MinDe
8. lempijuoma? -valkovenäläinen
9. missä asut? -aina en tiedä itsekään... vammalassa kirjoilla
10. rakastatko itseäsi? -vähemmän kuin pitäisi
11. harrastukset? -laulaminen, runojen kyhäily,lenkkeily,nukkuminen..
12. näetkö itsesi täydellisenä? -no juu en!
13. oletko vapaa/varattu? -varattu
14. kuinka pitkään olet pisimmilläsi elänyt parisuhteeessa? -3 ja 1/2 v. (jatkuu)
15. juotko? -mielelläni =)
16. poltatko? -valitettavasti
17. kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? -isi ja Peltzi
18. mistä tavarasta et voisi luopua? -kyllä elämä ilman kännykkää kuulostaa pahalta..
19. uskotko jumalaan? -enpä taida
20. mitä unia näet useimmin? -viimeaikoina surkeita...
21. millä autolla haluaisit ajaa? -jaa-a.. uudella, upealla, tehokkaalla
22. rahaa vai rakkautta? -rakkautta
23. vihaatko ketään? -en usko, en vaan pidä joistakin
24. uskotko kohtaloon? -en ole pohtinut...
25. uskotko että voisit joskus olla superjulkkis? -tuskin ainakaan super!
26. tunnetko olevasti ihailtavan loistava? -voi tottakai!!! =)
27. paras radiokanava? -se mikä milloinkin sattuu parhaiten kuulumaan
28. kenet haluaisit ottaa syliin? -tietenkin sen, jota rakastan
29. rakastatko oikeasti ketään koko sydämesi pohjasta? -kyllä
30. pidätkö itseäsi parhaana? -no just joo mitä kysymyksiä..
31. kenen kanssa viimeksi puhuit puhelimessa? -iskän
32. kenen kanssa juttelit viimeksi messengerissä? -en edes muista...
33. kuka viimeksi katsoi sinua pitkään? -joku äijä tänään biitsillä (yöks!)
34. onko muita samassa huoneessa tällä hetkellä kuin sinä? -eip' näytä olevan koko talossa
35. hyväksytkö homot/lesbot? -tietenkin
36. onko sinulla sisaruksia? -3 ja puoli
37. onko sinulla iso haba? -lähes olematon
38. oletko tyytyväinen omaan kroppaasi? -juurikaan en!
39. väsyttääkö? -ei, heräsin 14:30...
40. oletko koskaan rukoillut? -juu
41. minkä merkkinen tietokone sinulla on? -itseasiassa "minulla" ei ole
42. paras elokuva minkä olet katsonut? -enpä osaa vastata
43. merkitseekö raha sinulle paljon? -ilman on vaikea olla
44. kuka teillä kävi viimeksi kylässä? -teillä? jaa täällä porukoilla?
45 .oletko koskaan pyörtynyt? -muutamia kertoja
46. oletko koskaan laittanut lantin lanttia hyväntekeväisyyteen? -joskus juu
47. itketkö usein? -miten sen nyt ottaa, en muiden nähden
48. oletko koskaan yrittänyt itsaria? -en
49. oletko huutanut kenellekkään päin naamaa viimeisen kuukauden
aikana? -kyllä.

HEI!!! Missä yks kysymys on??!! Luulis nyt et olis tasan 50!!

Kesä! Aurinko! Biitsi!Maanantai 03.07.2006 00:02

Tänään tuli taas maattua koko päivä rantsussa! Tai ei koko päivä, siitä asti kun heräsin, mikä valitettavasti tapahtui vasta 14:30! No, täytyy sitä lomalla nukkuakin!!

Toivottavasti on huomenna yhtä ihana ilma tiedossa, muuten ei oo mitään tekemistä. Kaikki muut kun tuntuu olevan töissä tai jossain häviksessä. =(

Laivalle täytys tästä joku päivä suunnistaa... jos viettäs semmosen itsensä hemmotteluristeilyn (karaokea, muutama drinksu, ruokaa ja joutenoloa), kun ei tietenkään kukaan ehdi mukaankaan lähteä. Blääh!!

Mutta ei, nyt täytyy mennä kasteleen porukoiden kukat, ettei ne olis ihan kuolleet, kun "vanhukset" palaa lomalta! Ja ehkä sitten taas Pororantaan istuskeleen ja tuumaileen!!

Oletko ikinä-GallupTorstai 29.06.2006 18:28

1.Oletko ikinä ollut jälki-istunnossa?
Kerran ala-asteella läimäytettyäni yhtä poikaa ja yläasteella vietettyäni ulkovälkkää luvatta sisällä =)

2.Oletko ikinä luntannut?
Joskus harvoin..

3.Oletko ikinä suuttunut tai huutanut opettajalle?
Suuttunut, mut en huutanut

4....pussannut suulle tyttöä?
Kyllä

5....ostanut kortsuja?
Tottakai

6....ollut kännissä?
Kyllä (minkähän ikäisille tää galluppi on tehty?..)

7....polttanut tupakkaa?
Kyllä, vähenemään päin.

8....lintsannut?
Lukion matikantunnit? Vieras käsite.

9....valehdellut pahasti?
Riippuu siitä miten pahasti määrritellään.

10...karannut kotoa?
En, luvan kanssa olen lähtenyt.

11...ollut nälkälakossa?
Päivän, kaksi.

12...ostanut kaupasta viinaa tai tupakkaa ala-ikäisenä?
Tunnustan!

13...mennyt ala-ikäisenä baariin?
Lukuisasti... lämmöllä muistelen Ellinboxin portsaria. =)

14...syönyt lääkkeitä yli suosituksen?
jaa-a...

15...lyönyt ketään turpiin?
Kerran teininä Lalliksella. Mutta vasta saatuani itse ensin!

16...varastanut?
Ihan kakarana yhden puhaltamattoman ilmapallon ja teininä eyelinerin.

17...tehnyt ilkivaltaa?
Muistaakseni en.

18...oksentanut tahallisesti?
En, ei pysty!

19...ollut masentunut?
Silloin tällöin...

20...vihannut ketään?
Oikeastaan en. Hetkellisesti inhonnut ja paljon, mutten vihannut koskaan.

Juhannuksesta selvitty!Sunnuntai 25.06.2006 22:35

RMJ takana! Iltapäivällä saavuin kotiin ja menin suoraan suihkuun! Ihanaa!!

Olipas taas tänä vuonna hieno juhannus!! Aurinko paistoi upeasti ja mä poltin nenäni. Zen Cafén ja Yön keikat oli mahtavat ja lauloin mukana niin kovin, että menetin ääneni. =)

Taas jäi paljon hyviä muistoja! Nyt nukkumaan....