IRC-Galleria

Minet^^

Minet^^

Vittuile vasta kun osaat vittuilla. ★★★★★

Uusimmat blogimerkinnät

varastin sannalta...Torstai 26.04.2007 14:08

kännihoroskooppi


Oinas
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta. Päällepäin ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas vetää tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa kännykkänsä.

Härkä
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja härkä saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana. Yleensä löytää kotiin, mutta saattaa toisinaan herätä mukavan lämpöiseltä vessan lattialta.

Kaksonen
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja rasittavasti kuin selvänä.Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No, kädet käy sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä.

Rapu
Rapu ryyppää kalsarikännit kotona, toisinaan lähtee baariin, mutta siellä yleensä muistaa olla siivosti. Joskus menee vähän yli, mutta tiettävästi siitä ei riitä puhuttavaa viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia tissutteluun.

Leijona
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos leijonalle on normaalia hyppiä pöydillä ja pussata baarimikkoja, tuskin kattorakenteetkaan jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat!

Neitsyt
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen paukkuun asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään naisten/miesten naurattaja.

Vaaka
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa alushousuja etsien.

Skorpioni
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin saapunut iskemään kilpailija.

Jousimies
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon,alkaa meno mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein myös tavaroita tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, Jos on huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe. Vasta sitten Hän havahtuu, että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira kainalossa.

Kauris
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä itselleen seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun valjetessa jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Vesimies
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja jopa useita päiviä putkeen, kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös veskarin lempipuuhaa ja saattaapa vesimies eksyä baaritiskille tilailemaan sitä vettäkin illan viimeisten hitaiden aikaan.

Kalat
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden. Ilo on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin varattu tyyppi.

[Ei aihetta]Sunnuntai 22.04.2007 01:42

Heh Heh...


A : You like to drink.
B : Everyone wants you.
C : You are really silly.
D : You like to drink.
E : Damn good kisser.
F : You are dead sexy.
G : You never let people tell you what to do.
H : You have a very good personality and looks.
I : You Are Great in bed.
J : People Adore YOU!
K : You're wild and crazy.
L : Everyone loves you.
M : best kisser ever.
N : You like to drink.
O : Awesome kisser.
P : You are popular with all types of people.
Q : You are a hypocrite.
R : Fuckin crazy.
S : Easy to fall in love with.
T : You're loyal to those you love.
U : You really like to chill.
V : You are not judgmental.
W : You are very broad minded.
X : You never let people tell you what to do.
Y : Best g/f b/f anyone could ever ask for.
Z : Always ready.

~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~ ~

S: Easy to fall in love with.
U: You really like to chill.
S: Easy to fall in love with.
A: You like to drink
N: You like to drink
N: You like to drink
A: You like to drink

[Ei aihetta]Sunnuntai 22.04.2007 01:37

Googleta hakusanoilla: "(nimesi) on" (esim. "matti on") ja kopioi viestiin 5 ensimmäistä tulosta.
näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
muistakaa laittaa hakusanaan lainausmerkit mukaan tai muuten ei tule mitään.
Haasta tämän jälkeen 4 ystävääsi tekemään tämä.



1. Sen jälkeen Susanna on saanut kovia haasteita selvitettäväkseen toinen toisensa ...
2. Susanna on syntynyt Oulussa ja sieltä hän päätyi musiikkiluokkien ja musiikkilukion kautta keikoille.
3. Susanna on ollut suosittu esiintyjä myös ulkomailla. ...
4. Susanna on myös hoitoisuusluokituksen lastenyksikön koordinaattori.
5. Kilpailut jatkuvat tänään 500 ja 1000 metrin luisteluilla ja niille tavoitteeksi Susanna on asettanut vielä eilistäkin paremmat luistelut perjantain ...

Hennan ryöstin.. :)Perjantai 30.03.2007 13:26

Mene Wikipedian nettisivuille ja etsi syntymäpäiväsi (esim. 9. tammikuuta). Etsi kolme tapahtumaa, jotka tapahtuivat kyseisenä päivänä sekä kolme syntymää ja kolme kuolemaa.

TAPAHTUMIA:
306– Maxentius julistettiin Rooman keisariksi
1886 – Yhdysvaltain presidentti Grover Cleveland vihki New Yorkin satamassa Vapaudenpatsaan käyttöön.
1940 – Toinen maailmansota: Italia hyökkäsi Kreikkaan.


SYNTYNEITÄ:
1793 – Eliphalet Remington, asetehtailija (käsiaseita) (k. 1861)
1967 – Julia Roberts, Oscar-palkittu yhdysvaltalainen näyttelijä (Erin Brockovich, Pretty Woman)
1979 – Aki Hakala, rumpali ("The Rasmus")

KUOLLEITA:
312 – Maxentius, Rooman keisari
1740 – Venäjän keisarinna Anna Ivanovna
2002 – Erling Persson, yrittäjä (Hennes & Mauritzin perustaja)


Musta tulee Rooman keisari ihan selkeesti ku se liittyy samaan päivään noin paljon... Kaverista on tullu Rooman keisari samana päivänä kun se sitten kuoli 6 vuotta myöhemmin....

VARASTIN LISSALTATorstai 01.03.2007 13:38

valitse kuukausi jolloin synnyit:

Tammikuu- Söin
Helmikuu- Löin
Maaliskuu- Nussin
Huhtikuu- Katsoin
Toukokuu- Runkkasin
Kesäkuu- Vedin turpaan
Heinäkuu- Nauratin
Elokuu- Puukotin
Syyskuu- Ampuin
Lokakuu- Rakastelin
Marraskuu- Haukuin
Joulukuu- Pidin kädessäni

Valitse päivä jolloin synnyit:

1. Huoraa
2. Poika/tyttöystävääsi
3. Naista jolla on HIV
4. Seksikästä tyttöä
5. Joulupukkia
6. Playboy-pupua
7. Naimisissa olevaa äitiä
8. Koppakuoriaista
9. Äitiäsi
10. Pääsiäispupua
11. Jalkapallo pelaajaa
12. Pirua
13. Aasialaista
14. Opettajaani
15. Kiveä
16. Elvistä
17. Pornotähteä
18. Puhelinta
19. Tietokonettani
20. Sinun taloa
21. Äitiä
22. Lammasta
23. Pappia
24. Siihteeriä
25. Mr.Oikeaa
26. Transua
27. Terotinta
28. Sinun kuumaa siskoa
29. George Bush:ia
30. CD-levyä
31. Tulostinta

Nimesi kolmas kirjain:

A- koska tykkään suklaasta
B- koska minulla oli tylsää
C- koska housuni olivat liian tiukat
D- koska hedelmä tykkää kärpäsestä
E- koska sydämeni on liian pieni
F- koska en saanut yhtään lahjaa jouluna
G- koska tykkään kananmunista
H- koska huomenna on maailmanloppu
I- koska viilsin ranteeni auki
J- koska minulla ei ole tyttö/poikaystävää
K- koska pidän jalkapallosta
L- koska olin pilvessa
M- koska olin sekaisin
N- koska äitini käski
O- koska olen homoseksuaali
P- koskan olen yksinäinen
Q- koska vanhempani riitelevät paljon
R- koska minua panettaa
S- koska haluan tehdä itsemurhan
T- koska inhoan koulua
U- koska minulla on tarve masturboida
V- koska tykkään juhlia
W- koska se kutsuu minua
X- koska tykkään tummista
Y- koska tykkään uida
Z- koska olin humalassa
Ã…- koska minun vasen kives on suurempi kuin toinen
Ä- koska vasen rintani on suurempi kuin toinen
Ö- koska minulla oli sormi anuksessa

Rakastelin sinun kuumaa siskoa- koska haluan tehdä itsemurhan.

JEP JEP, varokaa kuumat siskot... <hymy

VARASTIN LISSALTATorstai 01.03.2007 13:37

valitse kuukausi jolloin synnyit:

Tammikuu- Söin
Helmikuu- Löin
Maaliskuu- Nussin
Huhtikuu- Katsoin
Toukokuu- Runkkasin
Kesäkuu- Vedin turpaan
Heinäkuu- Nauratin
Elokuu- Puukotin
Syyskuu- Ampuin
Lokakuu- Rakastelin
Marraskuu- Haukuin
Joulukuu- Pidin kädessäni

Valitse päivä jolloin synnyit:

1. Huoraa
2. Poika/tyttöystävääsi
3. Naista jolla on HIV
4. Seksikästä tyttöä
5. Joulupukkia
6. Playboy-pupua
7. Naimisissa olevaa äitiä
8. Koppakuoriaista
9. Äitiäsi
10. Pääsiäispupua
11. Jalkapallo pelaajaa
12. Pirua
13. Aasialaista
14. Opettajaani
15. Kiveä
16. Elvistä
17. Pornotähteä
18. Puhelinta
19. Tietokonettani
20. Sinun taloa
21. Äitiä
22. Lammasta
23. Pappia
24. Siihteeriä
25. Mr.Oikeaa
26. Transua
27. Terotinta
28. Sinun kuumaa siskoa
29. George Bush:ia
30. CD-levyä
31. Tulostinta

Nimesi kolmas kirjain:

A- koska tykkään suklaasta
B- koska minulla oli tylsää
C- koska housuni olivat liian tiukat
D- koska hedelmä tykkää kärpäsestä
E- koska sydämeni on liian pieni
F- koska en saanut yhtään lahjaa jouluna
G- koska tykkään kananmunista
H- koska huomenna on maailmanloppu
I- koska viilsin ranteeni auki
J- koska minulla ei ole tyttö/poikaystävää
K- koska pidän jalkapallosta
L- koska olin pilvessa
M- koska olin sekaisin
N- koska äitini käski
O- koska olen homoseksuaali
P- koskan olen yksinäinen
Q- koska vanhempani riitelevät paljon
R- koska minua panettaa
S- koska haluan tehdä itsemurhan
T- koska inhoan koulua
U- koska minulla on tarve masturboida
V- koska tykkään juhlia
W- koska se kutsuu minua
X- koska tykkään tummista
Y- koska tykkään uida
Z- koska olin humalassa
Ã…- koska minun vasen kives on suurempi kuin toinen
Ä- koska vasen rintani on suurempi kuin toinen
Ö- koska minulla oli sormi anuksessa

Rakastelin sinun kuumaa siskoa- koska haluan tehdä itsemurhan.

JEP JEP, varokaa kuumat siskot... &lt;hymy&gt;

RYÖSTIN HENNAN..Torstai 01.03.2007 13:32

A = OLEN RAKASTUNUT
B = TYKKÄÄN JUODA
C = MULLA FLIPPAA
D = KAIKKI SÄÄLII MUA
E = EN AJATTELE MUITA
F = ONKO MULLA AIVOT
G= ISÄNMAALLINEN
H = RAKASTAN SUA
I = HYVÄ SÄNGYSSÄ
K = JUON VETTÄ, EN KALJAA
L = VEDÄN JÄTKII PUOLEENI
M = ÄMMÄ
N = BITCH
O = PÄIVÄ KERRALLAAN
P = ÄMMÄ
Q = AJATTELEN KAKSIMIELISESTI
R = MULLA ON ELÄMÄ
S = OON KUNNON FRUITTARI
T = KOITA PYSYY MUN MUKANA
U = MULLA MENEE LUJAA
V = NUKUN 24/7

S= Oon kunnon fruittari
U= Mulla menee lujaa
S= Oon kunnon fruittari
A= Olen rakastunut
N= Bitch
N= Bitch
A= Olen rakastunut

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.12.2006 14:58

1. Hymy; Lissa
2. Huumori; Minä itse... x)
3. Luotettavuus; Jenna
4. Hauska; Kaikki on hauskoja jos sille päälle sattuu... x)
5. Nauru; Janette.... x)
6. Tärkeä; Mari <3, Kimmo <3
7. Uskollinen; Mari <3
8. Ystävällinen; Veera :)
9. Kärsivällinen; Veera :)

[Ei aihetta]Lauantai 02.12.2006 01:55

hahahahahahahhahahahhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhaaaaaaaaaaaaaaahahhahahahahha




kello takaperin käy, maailma on vinossa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

[Ei aihetta]Lauantai 02.12.2006 01:55

keitit sen verran hyviä nuudeleita että halataanko???