IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Tätä fanit ovat odottaneet sekä innolla että kauhulla - The Rasmus julkaisee tänä vuonna joululevyn!
"Tätä on ajateltu jo jonkin aikaa, kuuntelemme fanien oudoimpiakin ehdotuksia ja tämä nousi pintaan viime jouluna", kertoo yhtyeen keulahahmo Lauri Ylönen.
Levylle on luvassa myös naisellisempaa otetta joulusta - levy tehdään yhteistyössä Maria Lundin kanssa.
"Tykästyimme koko porukalla Marian uuteen levyyn, ja ajattelimme ehdottaa yhteistä joululevyä. Maria innostui heti, ja biisejä on jo valittu. Nauhoitukset olisi tarkoitus käynnistää kesällä", intoilee Lauri.
Lauri paljastaa, että levylle on tulossa ainakin "Petteri Punakuono" ja "Joulupukki suukon sai". Hän ei vielä paljasta, onko joululauluja luvassa kesän ja syksyn keikoilla.

Kevään kiireisen aikataulun takia The Rasmus on antanut Maria Lundille luvan suunnitella levylle kantta omatoimisesti.
"Marialla on taiteellista silmää, ja hän on myös ehdottanut, että yhteisillä keikoilla voisimme myös tanssia! Mariahan oli Tanssii tähtien kanssa -kisassa, ja tahtoisi opettaa tanssia meillekin. Kyllä meissä vanhuksissakin vielä vetreyttä löytyy", vitsailee tässä kuussa 30 vuotta täyttävä Ylönen.

Joululevyn on suunniteltu ilmestyvän näillä näkymin 31.11.2009. Näin levy ehtii vielä joulumarkkinoille, ja levystä on aikaa nauttia ennen jouluakin.

- Michael Jones, Liparil 1.4.2009

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.