IRC-Galleria

---Keskiviikko 08.09.2010 20:47

[ ] karannut ikkunasta
[ ] esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[1] syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[2] rikkonut tahallaan jotakin
[3] heitellyt esineitä
[4] ollut ambulanssin kyydissä
[ ] vaihtanut nimeä koska kyllästyin vanhaan
[ ] rikkonut lasin baarissa
[ ] suudellut ihmistä jonka nimeä en muista
[ ] häiriköinyt suurta tapahtumaa
[5] kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[6] matkustanut pummilla
[ ] ollut velkaa jollekin yli kaksisataa euroa
[ ] kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[7] shoppaillut tilini tyhjäksi
[8] juonut raakaa vodkaa
[ ] lihonut yli 20kg ja olen silti normaalipainoinen
[9] värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[ ] tiedän mikä on mepore
[ ] lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[10] ollut päivystyksessä
[ ] soittanut taksin paikkaan josta en tiedä missä se on
[ ] tanssinut pöydillä
[11] valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[ ] kiivennyt aikuisena puuhun
[ ] jumittunut baarin vessaan
[12] nukkunut väärinpäin sängyssä
[ ] kuvitellut olevani satuhahmo
[13] leikkinyt ruoalla
[ ] heittänyt jonkun ulos asunnostani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[14] elänyt päivän/päiviä pelkällä karkilla
[15] saanut diagnoosin/ diagnooseja
[16] valehdellut ikäni
[vähällä oli etten] saanut sakot
[ ] syönyt kolmiolääkkeitä
[17] kuullut tai nähnyt harhoja
[ ] pohtinut olenko oikeasti olemassa
[18] suunnitellut hautajaiseni
[19 almost all the time :D] käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[20] pukeutunut täysmustaan
[21] keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[22] koukussa kofeiiniin
[ ] soittanut terveysneuvontaan
[ ] lähtenyt tuntemattoman mukaan
[ ] tiedän mitä on semper
[23] lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[24] käytän teinisanontoja kuten ihqu tai omg
[25] värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi
[ ] kärsinyt oudoista fobioista
[ ] kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[26] kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[ ] nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[ ] pitänyt bileet ilman syytä
[27] hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[28] käynyt useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa
[29] fantasioinut vampyyreista
[ ] tanssinut napatanssia
[ ] iskenyt jonkun ruokakaupassa
[30] uinut vaatteet päällä
[ ] ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[31] laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[32] laulanut singstaria
[ ] käynyt sing-a-long elokuvissa
[ ] salakuljettanut jotain tullissa
[ ] sammunut ennen jatkoille lähtöä
[33] suunnitellut karkaamista ulkomailla
[ ] käynyt ennustajalla
[ ] kokeillut spiritismiä
[34] kirjoitellut vessan seiniin
[ ] korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[35] heittänyt avaimet jollekulle ikkunasta
[ ] kirjoittanut itselleni kirjeitä kymmenen vuoden päähän
[ ] nähnyt enneunia
[ ] saanut paniikkikohtauksen
[36] joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[ ] eksynyt kotiin mennessäni
[ ] avannut ovet ja löytänyt sen takaa poliisit
[ ] asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[ ] tapellut kalan kanssa
[37] maannut koko päivän peiton alla
[38] ollut nukutuksessa
[39] lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[40] leikannut omia hiuksiani
[ ] ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[41] ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[42] sekoittanut todellisuuden ja unen
[43] heittänyt kännykän seinään
[44] paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[45] riidellyt itseni kanssa
[46] nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[ ] suudellut varattua henkilöä
[ ] mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[47] tunnistin tästä testistä itseni
[ ] aiheuttanut palohälytyksen
[48] kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
total: 60
Arvosteluasteikko:
[ ] Alle 20: Olet tylsä tavis. Voiko joku todella olla näin järkevä
[x] yli 21: Sinulla on elämä hallussa, pidä siitä kiinni.
[ ] yli 50: Riskirajoilla ollaan. Olithan rehellinen?
[ ] yli 60: No, hulluillahan on aina hauskempaa
[ ] yli 70: Suosittelemme ottamaan yhteyttä psykiatriin.
[ ] yli 85 Onnittelut, olet täysi sekopää

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.