IRC-Galleria

juurikin näin=DKeskiviikko 25.03.2009 20:21



Poika kysyi isältä: "Isä, mitenkäs tämä yhteiskuntajuttu niiku toimii ja mitä siihen kuuluu?"
Isä istahti pojan viereen ja vastasi: "No, otetaampa esimerkiksi tämä meidän perhe:
Isä tuo rahan tähän yhteiskuntaan, joten olen markkinatalous.
Äiti kuluttaa rahat ja päättää asioista täällä, nin hän on hallitus.
Lastenhoitajamme on kodin ylläpitäjä, joten hän on yritykset.
Ajamme sinun etuja, niin sinä olet kansalainen.
Pikkuveljesi on maamme tulevaisuus."

Hetken vielä rupateltuaan päättivät isä ja poika mennä nukkumaan. Yöllä poika heräsi pikkuveljensä itkuun, sillä tälle oli tullut kakat vaippaan. Poika lähti vanhempiensa huoneeseen ja näki äidin nukkuvan sikeästi, mutta isä oli poissa.
Poika meni lastenhoitajan oven taakse ja katsoi ovenreiästä. Hän näki isän siellä voimistelevan lastenhoitajan päällä. Poika sitten koputti ovea, ei vastausta. Koputti uudelleen, ei vastausta. Poika päätti mennä takaisin nukkumaan.
Seuraavana aamuna poika meni sanomaan isälleen: "Isä, luulen, että olen ymmärtänyt tämän yhteiskunta jutun."
Sitten isä jälleen istahti pojan viereen ja sanoi: "Hyvä! kerroppas nyt ihan omin sanoin sitten."
Ja poika vastasi: "Hallitus nukkuu sikeästi, niin markkinatalous panee yrityksiä, eikä kansalaisia huomioida ollenkaan kun maamme tulevaisuus on kaulaansa myöten paskassa

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.03.2009 15:04



Rehellisesti, kuinka montaa miestä olet suudellut?
- vain yhtä miestä;p

Rehellisesti, minkä väriset alusvaatteet sinulla on ylläsi?
-mustat

Rehellisesti, mikä on mielessäsi?
- tää outo oksennustauti

Rehellisesti, mitä teet juuri nyt?
- makaan sängyl ja dataan

Rehellisesti, oletko omasta mielestäsi viehättävä?
-enpä juuri

Rehellisesti, oletko tehnyt jotain pahaa tänään?
- en kai

Rehellisesti, katsotko joskus Disney channellia?
- en ko ei pysty

Rehellisesti, oletko kateellinen jollekin?
- kyl mä juu

Rehellisesti, mikä tekee sinut onnelliseksi?
- Joni ja kaik ihanat frendit =)

Rehellisesti, puretko kynsiäsi?
- juuh(paha tapa yritän lopettaa khyl)

Rehellisesti, haluatko nähdä jonkun juuri nyt?
- todellakin=)

Rehellisesti, onko sinulla salaisuutta mitä kukaan muu ei tiedä?
- ei

Rehellisesti, milloin viimeksi olet käynyt pikaruoka-ravintolassa?
- no edellispäivä mut en kyl ite syöny koolin lapse vaahtina:D

Rehellisesti, oletko lojaali?
-olen

Rehellisesti, missä sinun pitäisi olla juuri nyt?
- ei misää erityises paikas

Rehellisesti, oletko ihastunut?
- en, vaan rakastunut

Rehellisesti, miten teillä menee jos olet ihastunut?
- kihloissa ja iha hyvi menee=)

Rehellisesti, mitä sanoit viimeksi ja kenelle?
- sinille et nyt se o menoo taas..

Rehellisesti, jos suutelet jotakuta miestä, kerrotko siitä heti parhaille ystävillesi?
- en oo enää tapana raportoida ko koht kolmevuot seurustellu:P

Rehellisesti, mitä teet kun olet todella vihanen?
- huudan :/

Rehellisesti, mikä on pahinta mitä olet tehnyt kun olet ollut todella vihainen?
- rikkonu mu puhelimen..(puolvahinko)

Rehellisesti, oletko saanut jonkun itkemään koska olet ollut vihainen?
- olen =(

Rehellisesti, oletko onnellinen tällä hetkellä?
- olen

Rehellisesti, ihastutko helposti?
- en

Rehellisesti, onko sydämesi joskus särkynyt?
- on

Rehellisesti, voisitko antaa pettämisen anteeksi?
- vaikee sanoo

Rehellisesti, oletko säätänyt ystäväsi kundin kanssa?
- en

Rehellisesti, haluatko lapsia ja olisitko valmis äidiksi?
- haluan, mut en iha vielä : )

Rehellisesti, kuinka monta?
- yks tai kaks

Rehellisesti, voisitko edes harkita adoptiota?
- en mä tie

Rehellisesti, jos joku olisi ihastunut sinuun, haluaisitko tietää?
- jep

Rehellisesti, tykkäätkö leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa?
- en

Rehellisesti, oletko deittailut yli kolmee miestä yhtä aikaa?
- en

Rehellisesti, uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?
- kyl juu;p

Rehellisesti, oletko romanttinen?
-kai mä oon:p

Rehellisesti, luuletko voivasi muuttaa ihmistä?
- en mä tie mut jos se henkilö ite ei haluis muuttuu nji minkä sille sitte vois:D

Rehellisesti, voisitko mennä naimisiin rahan takia?
- en

Rehellisesti, onko seksisuhde hyvä vai huono asia?
- en osaa sanoo..:D

Rehellisesti, oletko koskaan toivonut saavasi jonkun miehen itsellesi mutta pilasit itse kaiken?
- en mä kai:D

Rehellisesti, oletko koskaan särkenyt jonkun sydämen?
- en ?:D

Rehellisesti, mitä tekisit jos näkisit ihmisen jota rakastat sängyssä toisen naisen kanssa?
- en tie en oo ajatellu toivon mukaa ei koskaa tarvikkaa:D

Rehellisesti, oletko koskaan kilpaillut jostakin miehestä jonkun kanssa?
- en

Rehellisesti, miten kuvailisit exääsi?
- ...

Rehellisesti, millainen oli viimeisin suudelmasi, kenen kanssa ja milloin?
- Jonin kans ko se lähti lomilt takas armeijaa melkee kaks viikoo sitte..

Rehellisesti, onko sinulla ollut seksisuhde jonkun kanssa?
- ei

Rehellisesti, voisitko lyödä jotakuta ihmistä juuri nyt?
-kyllä vaa yht kemiöläist kusipäätä!

Rehellisesti, oletko koskaan varastanut?
- en oo

[Ei aihetta]Maanantai 23.03.2009 22:00

masentavaa tuol ulkoo on jo koht polvii asti lunta! edellispäivä tiet oli iha sulat ja aurinko paisto..

elämä on..Sunnuntai 22.03.2009 14:20

ääni jäi johonki vkolopun aikana ja flunssa iski ja ehkäpä vielä korvatulehduskin ja jalapöytä tas vaihteeks tohjona:s :DD

kyl se aika nopeesti meniki ;pPerjantai 20.03.2009 01:06

JEE kulta kotiutuu pian (TJ14)!<3 äkkiä se aika sit meni loppujen lopuks ko 9kk se kaike kaikkiaa siel sit viihtys :p mut pian se o tääl kotoo jo jeeeeiii<3

Kiitos!<3Torstai 19.03.2009 15:39

Eräälle tärkeälle ihmisele:


ilman sua en ois pärjänny näit 9kk,
ilman sua oisin ollu yksinäinen,
ilman sua muistelisin toodella tylsiä päiviä

kiitos siitä että jaksoit kuunnella mua;p

nyt sun ei tavii enää kestää mua iha jokapäivä mut en silti jätä sua ikinä;p

oot korvaamaton ystävä !<3


KYÖSTI PÖYSTI
[ ] Olen erittäin sitoutumiskammoinen
[x] Sodassa, rakkaudessa ja yleisessä vitutuksessa kaikki on sallittua
[ ] Sorrun joskus rajuihinkin ylilyönteihin
[x] Elämä ON hirveää, kun sen oikein oivaltaa
[x] En kestä maailmanparantajia enkä natseja
[ ] Olen neuroottinen ADHD-tapaus ja henkisesti 5-vuotias
[ x] Välillä minulla on Phil Collins -darra
[x] En yleensä ajattele ennen kuin avaan suuni
[ ] Tykkään räiskintäpeleistä ja ammun myös hyvikset
[x] Jos menet, syön sun herkkukorin!
[x] Vaikka olen yksinäinen, en roiku esimieheni huoneessa
[ ] Teen "herkkiä" biisejä
7

PEKKA ROUTALEMPI
[x] Nykyään melkein kaikki on jännää!
[ ] Ennen olin itse jännä ja maailma oli tylsä. Nykyään toisinpäin
[ ] Voin olla toisinaan hiukka naiivi
[x] Myönnettäköön: en ole aikaansaavaa tyyppiä
[ ] Haluan käydä Porvoossa sillä Porvoo on jännä
[ ] Olen yksinäinen joten hölisen paljon
[x] Juttujani ei kuitenkaan koskaan kuuntele kukaan
[ ] Juice oli syvällinen henkilö, elävässä elämässä kiinni!
[x] Jännä toi aggressio
[ ] Olen kokenut luomisen tuskaa
[ ] En juo, mikä myöskin on jännä
[ ] Anteeksi, eksyin taas jännän äärelle
4

RAUNO REPOMIES
[x] Jos lääkkeet söi kala, ratkaisu: syö kala!
[ ] Nykyään on huono maailma, terrorismi pauhaa... (nuoriso on pilalla, ja kaipaan haudan rauhaa...<3)
[x] Olen niin sekaisin että enempää ei voi olla sekaisin
[x] Pää on ihan dingdongviriviritööttööt.
[x] Kaikki lääkitys on ihan puhasta SCHEISSEA! JUMALAUTA!!
[x] Tykkään myös laulaa höpöjä
[x] Jos kaipaatte mielivaltaista johtajuutta, minä olen miehenne.
[ ] Olen myös helvetin yksinäinen!
[x] Mummo on lajitoveri
[x] Selitän usein maailman omituisimpia juttuja
[ ] Tantraseksi ja Martti Ahtisaaren Nobel-palkinto inspiroivat minua
[ x] Kiivastun helposti ja huudan myös!
9

TOMMI NEPONEN
[ ] Olen ainoa tolkun mies perheessäni/työpaikalla/missä sitten aikaani vietänkin
[x] Ihailen syvästi ihmistä, joka ei useimpien mielestä juuri ihailua ansaitse
[x] Kykenen elämään ja työskentelemään hullujen keskellä
[x] Osaan pitää järjen kädessä...
[ ] ...Eli tajuan mm. että itsemurhalla uhkailevia ihmisiä ei kannata provosoida
[x] Haluan ymmärtää. Välillä se on vaan hankalaa
[ ] Pelaan mielelläni hiipimis- ja väijymispelejä ilman, että ammun kaikki.
[x] Olen tavis, mutta ihan hyvällä tavalla.
[ ] Kestän kavereiltani aika paljon.
[ ] Etunimen saisivat sentään muistaa...
[ ] Olen perheellinen ja arvoni ovat sen mukaiset
[x] Huolehdin mielelläni muista ihmisistä
7

HELGA
[ ] Olen aggressiivinen ja pienestä provosoituva
[ ] Ja erittäin antifeministi! Nainen on heikko
[ ] Toivoisin olevani vastakkaista sukupuolta
[ ] ...Koska olin isälleni pettymys
[ ] On naisen oma syy, jos mies pettää.
[x ] Kestän tiukassakin paikassa
[x] Inhoan munattomia miehiä!
[ ] Mielipiteeni ovat aika jyrkkiä
[ ] Vastustan naispappeutta
[ ] Elämäni päätavoite on tehdä isä ylpeäksi
[ ] Jenkit on hienoja ihmisiä!
[ ] Kaverini pelkäävät minua välillä ja syytäkin löytyy
2

JUHANI KONTIOVAARA
[ ] Olen maailman epäilemättä ärsyttävin tyyppi
[ ] Ai jumankekka!
[ ] Mr Media, that's me.
[x] Keksin omasta mielestäni nasevia juttuja, jotka ovat oikeasti ihan hirveitä
[ ] Yövuorolaiset, hankkikaa parempi duuni. Oikeesti
[ ] Dallaspullan tuoksuinen ja -makuinen huomen on hyvä asia
[ ] Olen objektiivinen rasittavuuteen asti
[ ] Minulla ei ole kavereita, mutta väitän tiettyjä ihmisiä frendeikseni
[x] Jos käytätte sosiaalietuuksia väärin, paskaa huomenta!
[x] Puhun hyvin harvoin järkeä
[ ] Tittelini vaihtelevat, olen tilanteesta riippuen mm. toimittaja, ihminen, tv-persoona...
[x] Oikeasti olen idiootti
4

[Ei aihetta]Perjantai 06.03.2009 00:06

LOVE:
- Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - ainahan mä ;p
- Milloin itkit viimeksi? - sunnuntai vissii
- Mikä sinut saa yleensä itkemään? - ahdistus..
- Kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan? -;)
- Mikä on ihaninta, mitä sinulle on sanottu? -Niitähän on muutamia :p
- Rakastaako sinua kukaan? - joo kyllä:D
- Ikävöitkö ketään juuri nyt? - pikkasen joo ;)

KENEN:
- Kenen vieressä viimeksi nukuit? - Jonin<3
- Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - äitin
- Kenen kanssa viimeksi nauroit? - Sinin ainaha me nauretaa;D
- Ketä halasit viimeksi? -Jonii vissii :)

OLETKO:
- Kaivannut jotakuta niin paljon, että sattuu? - no olen joo=/
- Laulanut suihkussa? - aina;p
- Katunut sitä että olet rakastanut jotakuta? - en todellakaan :)
- Ollut todella iloinen? - olen kyllä:)

VIIME KUUN AIKANA OLETKO:
Ostanut jotakin? - ruokaa ja wc paperii enimmäkseexD
Ollut halattavana? - olenhan minä :)
Tuntenut itsesi tyhmäksi? - no mähän olen ;p
Ikävöinyt jotakuta? - jep =/
Saanut kokeesta nelosen? - en sentää
Tanssinut? - juuuh<3
Leikkauttanut hiuksesi? - en viel tän kuun aikana oo kerinny tekee mittää hiuksilleni :P

TAVAT/RANDOM:
Kiroiletko? - nykyää jooh jonku verra:s pasilast saa vaikutteit :p
Käytätkö rahasi viisaasti? - joskus :D
Pidätkö uimisesta? - jep :)
Kun sinulla on tylsää, soitatko ystäville? - ei mun tarvii ko paras kaveri o ain tääl :DD

NYKYHETKI
päällysvaatteesi? - lökärit toppi ja huppari perus koti asu:P
avonaiset msn keskustelusi? - ei ole:d
millalailla hiuksesi on? - kiinne
kuka ihminen on sinua lähimpänä tällä hetkellä? - sinihä se tos vieres urkkii :p
oletko onnellinen? - olen:)
surullinen? - en
masentunut? - en
tylsistynyt? - joo vähän:D
missä kännykkäsi on? - mun huppari taskus::D
Katso taaksesi, mitä näet? - seinäää :p

[Ei aihetta]Maanantai 23.02.2009 19:50

Haluaisin monen asian olevan ennallaan,
eihän meillä enää ole edes puhuttavaa,
jäljellä kauniita muistoja vaan...

vaikka satutettiin,
toivoisin että joskus vielä
niitä yhdessä nauraen muisteltaisiin.

kukaan ei ole täydellinen,
on aina kaksi puolta,
lopuksi näin vain toisen..

<3Keskiviikko 18.02.2009 22:07



_♥_♥___♥_♥_ Laita tämä
♥___♥_♥___♥ sydän sivullesi
_♥___♥___♥_ jos rakastat
__♥_____♥__ jotakuta tai
___♥___♥___ joitain
____♥_♥____ erittäin
_____♥_____ paljon!