IRC-Galleria

Nostalgia

Nostalgia

» Jos elokuva tulee saunavuoron aikaan, sauna voittaa. Elokuva katsotaan myöhemmin rauhassa ~

;sSunnuntai 09.05.2010 21:06

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.
Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!
Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.
Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.
Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.
Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.
Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.
Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan :
n0nn4, ssaimi, [Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, äliis, ^Isshi^, Chakra^^, jässuu , MMILLAMILLA, SSSESSI, try, idz, Eltsy, RRONJAU, we-, ronjAu`, muiqq-, nikkeW, LINNEÅ,roosam`,nori-, ma-rie,hhli_, Sissipi, erikää`, viiviviv , HANTTAx, nniinajAu`
, Anni^Tatti , jonnahh , REMPPAREISKA , JoNNaHoMo``,-juhh, Putte`` , Maiken``,JormaProo, tuupatorvi, marao, miia-a,viivinam,caroGrauhh`, CharTT, Nostalgia

Perjantai 13.Perjantai 13.11.2009 12:06

Mulla on sellanen tunne että....




....tänään voi sattua jotain ikävää.....








mutta....!


HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ NOOOOORAAAAA! <3333

Uus nick...?Sunnuntai 01.11.2009 18:08

Ehdotuksia.....?

Kyllä!Perjantai 09.10.2009 15:59

Mikäli olet uutta IRC-Galleria vastaan, pistä tämä päiväkirjaasi mahdollisimman NOPEASTI!

Ei todellakaan näin!Tiistai 06.10.2009 23:50

Ei kukkakeppi tän gallerian kaa >:O Ei voi olla näin huono ollenkaa!
Vanha galleria takas ja sassii!! Ei tämmösessä kukaa käy, enkä osaa edes käyttää tätä :'<

VenkultaTiistai 06.10.2009 01:41

KOPIOI TÄMÄ PÄIVÄKIRJAASI TAI ÄITISI KUOLEE JA IHASTUKSESI ALKAA INHOAMAAN SINUA JA KAVERISI JÄTTÄVÄT SINUT RYHMÄN ULKOPUOLELLE JA SAAT POTKUT KOULUSTA JA LEMMIKKISIKIN ALKAA INHOTA SINUA JA ET IKINÄ TULE LÖYTÄMÄÄN SEURUSTELUKUMPPANIA JA ET SAA JATKO-OPISKELUPAIKKAA JA SINUSTA TULEE KOULUKIUSATTU JA SITTEN MYÖHEMMIN TYÖPAIKKAKIUSATTU PAITSI ETTÄ ET IKINÄ SAA TÖITÄ ELLET NYT HEMMETIN NOPEESTI KOPIOI TÄTÄ

O__oSunnuntai 04.10.2009 00:28

Noralta







JOS ET TEE TÄTÄ KUOLET HUOMENNA

ITSESTÄSI :

Kuinka pitkä olet? - n. 160
Minkälaiset hiukset sinulla on ? - punaset, suhkot pitkät
Minkä väriset silmät? - siniset
Pesetkö suihkussa ensiksi hiukset vai vartalon? - hiukset
Käytätkö hiuksiin hoitoainetta tai hiusnaamiota? - hoitoainetta
Käytätkö talvisin pipoa? - totta kai, ettei tuu flunssa : D
Onko ulkonäköäsi kehuttu? - njoo
Onko sinulla tatuointeja/lävistyksiä? missä? - korvikset
Mitä hajuvesiä käytät? - en käytä : P
Mikä on tärkeintä vastakkaisen sukupuolen ulkonäössä? - emt

SUHTEISTA :

Seurusteletko, oletko sinkku vai jotain siltä väliltä? - sinkku olen
Monenko kanssa olet seurustellut? - ......
Mikä on tärkeintä seurustelusuhteessa? - rehellisyys : )
Onko ikä vaan numeroita, vai vaikuttaako se suhteeseen? - kyll se ikä jotenki vaikuttaa
Oletko ihastunut tai rakastunut tällä hetkellä? - ihastunu :3
Haluaistko joskus naimisiin, tai oletko naimisissa? - kyllä kait ^^
Oletko hetero, bi, homo vai lesbo? - täysin hetero
Oletko pettänyt parisuhteessa? - en O_o
Onko sinua petetty parisuhteessa? - ei
Ovatko vanhempasi vielä yhdessä? - ei oo..
Onko sinulla sisaruksia? - on, isoveli : )




copy + paste please!


1. Millä nimellä esiinnyn kännykässäsi?
2. Kuvaile minua yhdellä sanalla?
3. Kuinka tärkeä olen sinulle?
4. Mitä sanoisit jos kuolisin?
5. Rakastatko minua?
6. Jos saisit pyytää minulta mitä vain mitä se olisi?
7. Kerro yksi muistosi/haaveesi minun kanssani.
8. Voisitko halata minua?
9. Voisitko suudella minua?
10. Voisitko nukkua kanssani?
11. Voisitko olla ystäväni?
12.Voisitko varastaa minulta?
13. Voisitko itkeä takiani?
14. Voisitko tappaa minut?
15. Voisitko kopioida tämän, niin voisin vastata myös sinulle?

Noralta >DPerjantai 25.09.2009 23:44

Kirjoita luokkalaistesi nimet, ja kysy kysymys ORAAKKELILTA (http://lintukoto.net/viihde/oraakkeli/) kuka on ___ ? Lopuksi kysy oraakkelilta mitä mieltä on sinusta.

1. Santeri = Pahin painajaisesi
2. Ville = Ystäväsi serkku joka sulaa suussa
3. Tatu = Kaverisi nuorekas äitipuoli (reps)
4. Mikael = No minä tietenkin!!! (aijjaa)
5. Oskari = R-kioskin lehtikojun takana häärivä nuori kesäapulainen.
6. Tessa = Eräs joka pitää sinusta
7. Riku = Joku peelo vaan
8. Miro = Ihminen jonka olet tuntenut jonkun aikaa
9. Miika = Lähin ystäväsi (not : P)
10. Samu = Mies joka on aina väärässä paikassa
11. Sami = Tummatukkainen kaunotar (reps)
12. Orhan = Yks Lissu Tampereelta (reps reps)
13. Pia = Sun isäs (xD)
14. Siru = Prinssi rohkea
15. Jasmin = Se joka sinulta vonkaa
16. Emmi = Kokkolan kaupunginjohtajan vanhin tytär!
17. Venla = Sydämesi valittu
18. Senja H. = Se pyys etten sano mitään siitä kyselijöille. Siispä vaikenen kuin muuri
19. Senja L. = Asematunnelin Valintatalon söpö kassa
20. Kristiina = Kadunlakaisija ( :'<)
21. Emma= Hitler-viiksinen herra, vaikket sitä vielä ymmärräkään. (O.O)
22. Henrietta = Salainen ihailija


23. Heli = Hassu Keski-Maa -hörhö

Noralta >DPerjantai 25.09.2009 23:43

Kirjoita luokkalaistesi nimet, ja kysy kysymys ORAAKKELILTA (http://lintukoto.net/viihde/oraakkeli/) kuka on ___ ? Lopuksi kysy oraakkelilta mitä mieltä on sinusta.

1. Santeri = Pahin painajaisesi
2. Ville = Ystäväsi serkku joka sulaa suussa (omg O.O)
3. Tatu = Kaverisi nuorekas äitipuoli (reps)
4. Mikael = No minä tietenkin!!! (aijjaa)
5. Oskari = R-kioskin lehtikojun takana häärivä nuori kesäapulainen.
6. Tessa = Eräs joka pitää sinusta
7. Riku = Joku peelo vaan
8. Miro = Ihminen jonka olet tuntenut jonkun aikaa
9. Miika = Lähin ystäväsi (not : P)
10. Samu = Mies joka on aina väärässä paikassa
11. Sami = Tummatukkainen kaunotar (reps)
12. Orhan = Yks Lissu Tampereelta (reps reps)
13. Pia = Sun isäs (xD)
14. Siru = Prinssi rohkea
15. Jasmin = Se joka sinulta vonkaa
16. Emmi = Kokkolan kaupunginjohtajan vanhin tytär!
17. Venla = Sydämesi valittu
18. Senja H. = Se pyys etten sano mitään siitä kyselijöille. Siispä vaikenen kuin muuri
19. Senja L. = Asematunnelin Valintatalon söpö kassa
20. Kristiina = Kadunlakaisija ( :'<)
21. Emma= Hitler-viiksinen herra, vaikket sitä vielä ymmärräkään. (O.O)
22. Henrietta = Salainen ihailija


23. Heli = Hassu Keski-Maa -hörhö