IRC-Galleria

Blogimerkintä

« Uudempi -

OsakesalkkuKeskiviikko 25.03.2015 15:27

Firmat ne vaan tahkoo rahaa. Sitten kun päätetään että mihin rahat laitetaan päättää omistajat että otetaan me ne rahat. Sitten ku pitäisi työntekiöille maksaa todetaan että rahat on loppu ja joudutaan irtisanomisiin. Näin saadaan lisää työttömyyttä jolloin ostovoima heikkenee jolloin kulutus laskee jolloin firman tulos heikkenee. Tällöin myös firman tulot laskevat. Tähän kapitalisti miettii et jos myynti jää vähäiseksi on rahat hankittava jostain muilla keinoilla ja antaa potkut taas seuraavalle parille sadalle ja ottaa näiden palkat itselleen. Kapitalistin tili pelastettu ja kahdensadan duunarin jonka harteilla firma on, on tyhjennetty. Kämppä lähtee alta, vaimo jättää ja ottaa lapset mukaansa. Ne työntekiät jotka jäävät firmaan joutuvat tekemään myös potkittujen työt. 20% on radion mukaan noussut ylitöiden määrä vuodentakasesta. Eli töitä olikin kaikille mutta poispotkimalla työntekiät saadaan pomolle taas entistä enemmän rahaa. Sitten älähtää valtio ja kannustaa palkkaamaan porukkaa töihin jotta saataisiin työtä -> ostovoimaa -> kulutusta -> lisää työtä. Kapitalisti sanoo että ei ole varaa palkata joten valtio antaa 2mrd firmoille verohelpotusta. Firmat tosin ei palkkaa ketään vaan jakaa rahat omistajien kesken. Radio haastattelussa kapitalisti sanoo että valtio ei voi puuttua yksityis omistukseen. Minä päätän ite mitä rahoillani teen. Tosin nämä rahat ei ollu kapitalistin vaan valtion jotka firma sai sillä ehdolla että palkkaa työntekiöitä.

Mutta mikäs heitä estää. Pitäähän sioitukselleen saada vastinetta. Tarkastellaanpa siis osakkeen omistajia. Firma perustetaan joskus 1800-1900 luvulla. 10 kaverusta perustaa firman. Tällöin rahan arvo oli erillainen joten firman perustamiseen riitti 1000mk (170e) jokainen on siis sijoittanut firmaan 100mk ja saa 100 osaketta. Yhden osakkeen arvo on siis 1mk (0.17e) jossain vaiheessa firma alkaa tuottaa ja osakkeen omistaja myy osakkeensa 200mk ja saa 100mk voittoa. uusi omistaja myy edelleen ja edelleen ja taas edelleen. Kunnes osakketta myydään niin kalliilla ettei se mene enää kaupaksi jolloin osake pilkotaan esim kymmeneen osaan. Nyt osakkeen alkupeäinen hinta on siis 10p (1.7c) mutta tätä myydään 10e hintaan. Edelleen hintojen noustessa päästään nykyiseen tilanteeseen että joku heppu ostaa 500000e firman osakkeita. Sitten hän vaatii työntekiältä osinkoja itselleen firman rahoista. Perusteluna sanotaan että olen sijoittanut tähän firmaan. Työntekiä ei tosin ole eläessään näitä rahoja nähnyt koska todellisuudessa omistaja ei ole laittanut 500000e firman tilille vaan edellisen osakkeen omistajan. firma ei myöskään ole saanut rahaa alkuperäiseltä osakkeen omistajalta joka oli siis ainut joka firmaan on sijoittanut joskus 200 vuotta sitten. Tosin osakkeita on pilkottu senjälkeen jo niin monta kertaa että uusi omistaja on ostanut puolella miljoonalla osuuden jonka alkuperäinen arvo on 1e. tämä euro on siis sijoitettu joskus 200v sitten jolloin sillä ostettiin työpaita työntekiälle joka sittemmin on hajonnut ja duunarit joutuvat tänä päivänä tekemään omalla vastuullaan omissa vaatteissaan työnsä. Mutta ei firmalla ole varaa koska kaikki tulot on annettu nykyisille omistajille josta ei ole ollut hyötyä työntekiöille pätkääkään ainoastaan edelliselle osakkeen omistajalle.

Joten jos osakkeen omistajat laitetaan suihkuun ja sosialisoidaan kapitalistin rahat työntekiöiden kesken saadaan ostovoima nousuun kulutus nousuun työpaikat nousuun. eikä kukaan jää loista kaipaamaankaan. Nykyään tosin perustetaan firmoja jotka työllistävät lähinnä vietnamilaisia 4v lapsia ja taas kapitalisti porskuttaa. Tuntuu vaan aika tekopyhältä ku joku kokoomuslainen valittelee et onpa lama ku ite on sen aiheuttanu. Tosin eipä niitten taloutta paina. Tutkimuksen mukaan pomojen palkat nousee noin 10% vuosivauhdilla. Laman kestettyä jo useita vuosia samassa tahdissa työttömien kanssa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.