IRC-Galleria

Fable: The Lost ChaptersTorstai 31.05.2007 18:32

Nonniin Fable: Lost Chapters (Xbox) on nyt sitten läpi. Peli jatkuu alkuperäisen lopun jälkeen uudelle saarelle, jossa juonta jatketaan. Ilahduttavana hommana pari killan sankareista selvittelee päätyypin kanssa samaa juttua, vaikka yhteistaisteluita ei tullutkaan kuin yksi.
Saarelta löytyy uusia vihollisia, joista suurin osa on kovempia versioita vanhemmista vihulaisista. Hopeisia avaimia onkin pelissä nyt ilmeisesti 30, ennen oli vain 20, sillä löysin saarelta arkun johon tarvittiin 30 avainta. Jonkinverran uusia vaatteita löytyy saarelta myös.
Saari itsessään ei ole mitenkään hirveän iso, mutta käsittää kuitenkin yhden kaupungin ja muutaman muun alueen.

Tärkeimpänä huomiona mainittakoon, että ainakin pahan loppuratkaisun valinneen, ei ole enään mahdollista jatkaa pelin lopun jälkeen peliä.

Saaren vihollisissa ja loppupomossa oli oikeen kunnolla tekemistä, mutta olinkin rajoittanut tarkoituksella pelihahmoni energiat alas ja jättänyt parhaat taijat kokonaan oppimatta. Joten jos vaikka slow-time olisi ollut taikavalikossa, ongelmia tuskin olisi missän vaiheessa tullut.
Fablehan on niin vaikea/helppo kuin sen itse haluaa.
Yhteenvetona voi sanoa että hyvä peli ja poistaa alkuperäistä Fablea vaivanneen lyhyyden.

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.05.2007 20:30

Nyt on sit -roimasti kuvatilaa- hommattu galtsuun. Jos saisin niitä Irlanti kuvia sit ensviikolla tännekkin tungettua.
Eli joo, nyt toka päivä pelattu täysiä :P

Nähtävästi niitä bandiittaja tappamalla saa sittenkin hyvyys pisteitä, en tiedä miks en eilen niitä vaan saanu, tai sit en huomannu. Voi tietysti olla että kohtasin eilen vaan jonkun bugin, kun niitä ei tullu.

Noh, tänään ei sitten enään niin paljon uusia juttuja tullutkaan, melkeen kaikki tehtävät olivat niitä alkuperäisiä ja ainoastaan muutama uusi itemi löytyi. Niin ja se miekka josta eien mainitsin, tais se olla alkuperäisessä sittenkin.

Hauskana sivu tehtävänä on tullut kirjojen kerääminen koululle, jossa kolun opettaja opettaa niistä sitten lapsille. Mukavampi tapa saada kirjojen sisältö selville kun ei tartte itse niitä koluta läpi. Plut että joistakin tunneista tuli aika mielenkiintoisia, kun vein sinne kirjoja, missä kerrottiin miten tulla pahaksi (tappamalla viattomia ja sen sellasta) lol

Onnistuin sitten lopulta pääsemaan ultra pahaksi ja sain sarvet päähän ja oudon punaisen lemupilven ympärille ja vielä kärpäsetkin roikkuu mun mukana :P
Ilmeisesti pahat tyypit haisee, hehe.


Alkuperäisen Fablen loppu tuli nyt vastaan ja onnistuin viimeinkin saamaan itseni tekemään PAHAN loppuratkaisun, eli tappamaan siskoni ja saamaan ultimate maailman-tuhoomis-miekan.

Mutta ilahduttavasti lost chapters ei päätykkään tähän, uusia sivutehtäviä näyttäis olevan ja pääjuontakin jatketaan ihan uudelle alueelle, mutta nyt pitää välillä nukkuakkin joten siitä taas huomenna.
Vähän kuitenkin tuli samanlainen fiilis kun Diablo kakkosen lisäriä pelatessa, kun pelin lopun jälkeen ei lopukkaan peli, vaan stoori vaan jatkuu :P
JA nyt ainakin varmistu että tää lost chapters OLIS kuulunu olla se alkuperäinen Fable, kun siinä sankareiden kiillan ulkopuolella oli jo alkuperäisessä in-aktiivinen demoni ovi, joka nyt vasta aktivoitui, sieltä kun saa jotain jolla pääsee uudelle alueelle ilmeisesti.... Tai sit Lionhead ja Mikkisofta päättikin rahastaa vaan porukkaa tekemällä kaksi eri versiota samasta pelistä....

Toivon että uudessa mestassa kauppiaatkin myis jotain uusia kuteita.


Aijjoo ja se ultimate miekka jonka saa kun ottaa pahan loppuratkaisun, niin ei todellakaan ole mikään ultimate miekka. Se ei ole ollenkaan tehokkain mitä pelistä löytyy, monet piillotetuista aseista on paljon tehokkaampia. Velholle se kuitenkin on paras mahdollinen, kun siitä saa nopeemman manan uusiutumisen, terveyden uusiutumisen ja isommat kokemus pisteet, kun sitä vaan pitää equipattuna. Velholle kun ei löyntivoima merkkaa mitään.

Fable: The Lost ChaptersLauantai 26.05.2007 03:22

Fable sentään tuli viimeinkin postista, Lost Planetia ei :(

Nyt olen sitten kuluttanu koko päivän pelaten Fable: The Lost Chapterssia (Xbox), joka siis on pidennetty versio alkuperäisestä Fablesta.
Uudistuksia selkeästi on, ja ne tekevät pelistä mielenkkintoisemman kuin ennen. Dialogi pätkiä on lisäilty tarinaan enemmän, mikä on todella hyvä ratkaisu. Hiukan harmillisesti taikoja on tullut vain kaksi lisää ja ne kaksi ilmeisesti ovat perjaatteessa sama taika. Kumpikin muistuttaa Enflame taikaa, jossa pelaaja iski maata jolloin pelaajan ympäriää räjähti. Enflame on kyllä mielestäni liian tehokas taika, koska se kaataa aina fiholliset ja sitä voi toistella nopeasti useita kertoja niin pitkään kun manaa riittää. Toinen uusista taijoista luo suuren, siis hyvin suuren (varmaan 15 mertiä halkasijaltaan ainakin) pentakrammin tai jonkun sellaisen maahan, pelaajan ympärille tätä jutuu pitämään hetken yllä (pitämällä taika näppäintä pohjassa), ennen kuin itse loitsu aktivoituu. Loutsu itsessään taas on varmasti tuhoisin loutsu koko pelissä, koska kaikki pentakrammissa olevat viholliset nostetaan metrin verran ilmaan jonka jälkeen alkaa oikeen kunnon damagen anataminen muutaman usean sekunnin ajan. Sitten loitsu päättyy ja pelaaja voi taas liikkua. Ainoa loitsun miinuspuoli on, että sitä täytyy ladata jolloin viholliset pääsevät usein hutkimaan pelaajaa. Ja tämän ansiosta loitsu on hieman tasapainoisempi kun Enflame.
Mainitsin että toinenkin loitsu on lisätty peliin, mutta kuvan perusteella se on sama, ainoastaan eri elementissä.
Mitään loitsuja ei ole poisteltu joten kaikki ylitehokkaat ovat edelleen saatavilla.


Kuten sanoin lisää sivutehtäviä on tullut ja niitä löytää ihan kaupungeistakin. Yhteen metsään on ilmaantunut joku iso lukittu portti, joten ainakin yksi uusi alue täytyy pelissä olla.
Hauskin juttu joka jäi mieleen yhdestä uudesta sivutehtävästä, oli kaksi huumesienissä olevaa tyyppiä. Niin joo huumessieniäkin on, tosin veikkaan ettei niitä löydy muuten kuin tossa sivutehtävässä, joten pelaaja tuskin voi päästä pilveen ;)
Mutta onhan kaljottelu ainakin tallella ja statistiikat pitävät kirjaa esim. montako kertaa pelaaja on oksentanut ;)

B-näppäimellä tehtävää un-blokablea iskua saa harvemmin ja miekan väri, iskua tehdessä on muutettu keltaisesta violettiin (joka näyttää kieltämättä hienommalta).

Uusia varusteita en ole vielä huomannut muita kun isomman yhdenkäden miekan, ennen oli muistaakseni vaan Long sword ja Katana, sekä kiillan harjoittelian asu on myös nyt saanut hupullisen paidan, kuten niillä kaikilla muilla harjoittelioilla on, joten pelajakin pystyy vihdoinkin pitämään huppua siinä paidassa :)

Uusia -eleitä- on tullut myös. Alussa on jo erittäin huvittavan näköinen ripaska tanssi, sitten tulee ilmakitaran soitto (jossa on sähkö-skitan ääni), mikä on aika kummallinen, kun sähköä ei oo tossa ajassa :P
Sit on ainakin steppaaminen ja kanan esittäminen.
lol
tiedä sitten mitä milläkin tekee. Tsoin ripaska ja kanan esittäminen toimi, kun piti saada yks nainen nauramaan yhdessä tehtävässä. Itsäkin alko jo naurattaan kun niitä toisteli pariin kertaan :)


Yksi merkittävimmistä muutoksista on tullut -pahana- olemiseen. Nimittäin enään bandiittien tappamisesta ei saa hyvyys pisteitä, mikä olikin ihan naurettavaa kun niitä vastaan saa jatkuvasti taistella itsepuolustukseksi. Myöskin talojen kirjahyllyistä pölliessä saa jopa viisi pahuus pistettä, ennen oli muistaakseni vain kaksi. Joten pahikseski ilmeisesti on mahdollista tulla tappamatta hirveästi vartijoita sun muita -viattomia-.

Pelaaja myös vanhenee selkeästi hitaammin kuin ennen.


Ottaen huomioon kaiken lisäsälän jota jo ensimmäisen pelipäivän aikana tuli, niin sanoisin että Fablen pelanneidenkin kannattaa pelata Lost Chapters, siis siinätapauksessa että Fablesta tykkäsi ja tykkää kehitellä tietynlaista roolihahmoa.
Ja ainakin mikäli edellisessä epäonnistui pahiksen teossa, niin nyt voi uudestaan yrittää.

Itse koetan saada tehtyä pahaa velhoa, joka ei muuten opettele enflame tai ajan hidastus taikaa, jotka on ne epäreilluimmat. Sensijaan koetan kikkailla paljolti salamalla, joka on kyllä täysin ylihintainen kun ajattelee sen tehoa :P Hienon näkönen kyllä.

Hyvä fiilisPerjantai 25.05.2007 04:25

Ei tullu tänäänkään pelejä mulle :(
Vitutti alkuun kyllä.

Mutta sen seurauksena lähdin KVF:lle pelaamaan ja kävin ostaan Pringlessiä ja Colaa evääks (karkkilasta ei muuten saa tulista pringlessiä???? Outoa)

Noh, mulla olikin SSMB:ssä Marth aika liekeissä ja myös Doc Mario, vaikka on jo pitkä tauko kun sillä viimeks säätö mitään. Pitkästä aikaa tuntu siltä että sais ihan oikeesti pantuu kampoihin ja jotain koboakin Martilla alko lähteen jo ja cuonteritkin meni taas kohtalaisen suurilla prosenteilla sisään, heittoja sain tapsittua todella pieneistä ikkunoista vaikka en Martin heittopeliä kyllä oikeen osaakkaan. Short-hopit kanssa alko lähteen kohtalaisen suurella varmuudella jota vastoin wawe-dashit oli nyt aika vähissä ja varsinkin alkupuolella tuli tehtyä täysin tyhmiä itsareita.
Doc Mario pääs taas mulla yhdessä välissä kunnon pilleri-spämmi peliin ja martilla taisn päästä KVF:stä jopa jotoon yhdessä matsissa.
Loppujen lopuksi kovan taiston jälkeen yhtään matsivoittoa ei kuitenkaan herunut, mutta niin tasaista oli kuitenkin että ei ole pitkiin aikoihin ollut ja oman kehityksen taas huomasi.
Tiedä jos sitä vaikka innostuisi Smashia ihan oikeastikkin jossain vaiheessa treenaamaan kun nyt menee näin hyvin. Ja ennen kun Pleikka kolmosta saa hommattua, olen Virtua Fighter maailmasta ulkona. Ja nyt tarvitsee uuden ykköspelin siksi aikaa.

Anyway, kiitoksia KVF:lle hyvästä pelisessiosta, viimeistään ens viikolla uus roundi.


Hyvässä lykyssä huomenna tulis kuitenkin ne pelit, muuten alkaa oleen oikeesti vitutusta, kun en saa niitä sit ees viikonloppuna :P Tai jos ees toinen niistä tulis, ihan sama kumpi.. *Peukut pystyssä toiveikkaasti*

Murrr...Torstai 24.05.2007 04:53

Ei sitte tullutkaan vielä pelejä ... eilen, päivä onkin nähtävästi vaihtunut jo torstain puolelle :P
Noh toivottavasti tänään tulis ees toinen, muuten oikeesti alkaa tuleen vitutusta päälle. Ei Elder Scroll IV: Oblivionia jaksa nyt ikuisuuskia pelata. Vähän turhan tiheesti alkaa oleen se vedetty läpi. Tosin en oo kaikkea sivuhommaa läheskään saanu tehtyä siinä mitä vois.

Mikäli joku ei ole vielä nähnyt Spider-Man kolmosta niin kannattaa kattoa, vaikkei ihan ykkösen ja kakkoisen veroinen olekkaan. Ykkönen ja kakkonen oli selkeästi tasapainossa paremmin, mutta kolmonen on siitähuolimatta loistava, ei vain aivan yhtä loistava.
Symbiootti tuo hyvin esiin Peter Parkerin (Tobey Maguire) paskamaisen puolen, jolloin kaverista tulee kyllä todellinen paskiainen.
Harry Osborne (James Franco) nousee roolisuorituksessaan myös hyvin esille uutena Goblinina. Goblin on muutenkin tehty hienosti, poissa on tyhmännäköinen naamari joka ensimmäisellä Goblinilla oli. Myös liituri on muuttunut reilusti siistimmäksi ja osaa monia uusia temppuja.

Spider-Man saa myös vaivoikseen Flint Markon/Sandmanin (Thomas Haden Church) joka onkin Ben sedän oikea tappaja. Flint Marko on siinämielessä ilahduttava pahis, että Markon valinnat ovat hänen omiaan, eivätkä jonkun tietokoneen ehdotuksia, kuten oli Spider-Man kakkosessa Tohtori Mustekalalla, jolle lonkerot ehdottelivat omia juttujaan.
Ensimmäinen Goblin taas oli jonkinlainen skitsofreenikko, johtuen kokeellisesta supersotilas aineesta.
Flint Marko kuitenkin tekee päätöksensä ihan itse, ilman ulkopuolista vaikutusta ja antaa näin kyllä vaikutelman hieman yksinkertaisesta kaverista, kun ei keksi sitten parempaa takaa hankkia rahaa, kuin tuhoamalla kaupunkia :P

Venom on simppeli roolihahmo, jonka ainoa tarkoitus on tuhota Spider-Man. Venomilta olisin muutenkin toivonut vähän enemmän, kun se oli mielestäni yksi parhaita hahmoja The Animated Spider-Man sarjassa (joka noin kymmenen vuotta sitten pyöri maikkarilla).


Elokuvassa on jokatapauksessa paljon toimintaa ja riittävästi huumoria tasapainottamaan ryminää. Kaiken kaikkiaan ohjaaja Sam Raimi on saanut kaiken onnistuneesti elokuvaan, eikä tarinaa oli kuitenkaan ollut järkeä pilkkoa kahteen osaan, kun kaikki roolihahmot liittyivät toisiinsa jotenkin. Joten sanoisin tätäkin viiden tähden elokuvaksi, vaikka ne ovatkin ehkä aavistuksen himmeämpiä kuin kahden edellisen osan tähdet.
Systeri on sitä mieltä että oon antanu tutuilleni siitä väärän kuvan, siis niille jotka systeriä ei ole ikinä tavanneet. Joten ehkä pitää korjata hiukan lausumiani joita minulla on taipumus liiotella (varmaan systeri valittaa tästäkin mulle vielä) ;)

Eli siis systeri ei ole urheiluhullu joka vaan paahtaa eteenpäin välittämättä maisemista. Se vaan tykkää kävellä, välillä aika pitkiä matkoja ;)
Mutta ei se kiirettä pidä, vaan kattelee nimen omaan maisemia, varmaan mua enemmän, kun en itse suomessa ainakaan oo ihaillu maisemia vuosiin, muutakun järven rannalla (järvessä on pelottavan paljon vettä ja se uimataidotonta tietysti kiehtoo)

Systeri ei ole myöskään opiskeluhullu, se vaan saa muuten vaan hyviä numeroita ja saanu jopa huonon numeron matikasta kerran.

Vaikka systeri ei tietokoneista olekkaan kiinnostunu, niin se on silti aika nörtti, kun asuu tietokoneen edessä pitkiäkin aikoja, vois sanoa että systeri on paljolti netti-nörtti.
Systerini ei ole myöskään täysin peleistä tietämätön, vaan on pelannut sentään Final Fantasyt seiskasta ysiin läpi, jotkut useampaan kertaan. Meal Gear Solid ja Worms Armageddon on myös sille tuttuja.
Mutta pelinörtti systeri ei sentään ole. (veikaan että se on siitä ihan ilonen)


Niin ja se vertaus että systeri ja mä oltas kun yö ja päivä on huono vertaus kun sekin on yö-ihmisiä niinkun mä. Mutta ei se silti muistuta paljoo mua, asia josta ollaan kumpikin ilosia :=) heh



..... Noh, jos haluun varman päälle sanoo, niin parempi ettette usko mitään mitä kerron mun kavereista ;) Niin ei tuu ainakaan väärinkäsityksiä. LOL


Koetan saada jossain vaiheessa sitä Irlannin matkakertomusta ulos ja jotain kuvia myös, niitä on vaan 471 joten pieni homma valkata joku kymmenen irc galleriaan näytettäväks...

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.05.2007 00:11

Hohhoijja, oli sit tänään työkkärissä käynti taas. Onnistuin sit antamaan ammatinvalita neuvojalle itsestäni (vahigossa) turhan paskamaisen kuvan. Alko ärsyttään niin puhuin sivu suuni :P
Noh, who cares anyway.
Nyt on kyllä silleen ettei mikään pelaamista ja taekwondoa lukuunottamatta jaksa oikeen innostaa. Taas erakko vaihe houkuttelis. Ehkä Irlannin ylituttavalliset ihmiset ylikuormitti mun sosiaallisuuden tarpeeni ;)

Tajusin että nyt pitäis sit laskea että paljonko oikeen elämiseen oikeastaan menee rahaa, kun pitäis alkaa syksyllä ostaan omat ruokansa ja silleen. Tosin veikkaan että mulla menee kyllä sellaseks, "että söisinkö seuraavaan pariin päivään vai ostanko pelin", saattaa peli voittaa :)
Saahan sitä kuitenkin kansanopistolla sit syötyä, heh.

Nyt kyllä liian paljon menoja, täytyy ilmeisesti valita tärkeimmät, eli firewire kovalevy ens kuussa ja sit loppu säästöön pleikka kolmosta ja Halo kolmosta varten.
Muita menoja ois, taekwondo tossut, nyrkkeilysäkki, macci + näyttö ja kuulokkeet, näin aluks :P
Plus mahdolliset elokuvaan menvät kulut... Anakin matkat aivoriihi miitteihin.
Veikkaan että syksystä eteenpäin rahaa ei enää harrastuksiin ole, joten pakko kesällä tulevat rahat sijottaa järkevästi (pelaamiseen).



Fable kakkosta odottan innolla, melkeen yhtä innolla kun Halo kolmosta. Fable ykkönen oli pettymys, mutta kakkonen vaikuttaa todella lupaavalta, väittäisin että siinä suurin pelillinen innovaatio sitten Wii -konsolin. On se hyvä että vielä uusia ideoitakin kehitellään.
Sitä Fablea saakin sit odotella jonnekkin 2008 puolelle, eikä tietoa missävaiheessa vuotta se on tullakseen. Mutta hyvää kannattaa odottaa.

Huomenna pitäis tulla Lost Planet, hullua räiskintää Devil May Cry tyylisellä vaikeustasolla, old scool meininkiä siis. Tiedä sitten montako kertaa sitä on sit menettämäisillään hermonsa sen parissa :P

Huomenna pitäis myös tulla ykkös Fablen pidennetty versio Fable: The Lost Chapter, auttamaan Fable 2 kuumeeseen.

Ja kyllä tässä nyt paljon muitakin kiinnostavia pelejä on tullut tai on tulossa... Kun ois vaan rahaa saada kaikki :P
Vähän alkaa tuleen fiilis, että jos työkkäri haluu tunkee mut jonnekkin työ harjotteluun ens kuussa, niin vois olla melkeen järkevämpää vaan etsiä ite töitä, niin sais sit kunnon palkkaakin. Parikuukautta oikeella palkalla, niin saisin varmaan rahat melkeen kaikkeen mitä tässä on nyt listalla. Tosin kukaan ei tietenkään halua ketään vaan pariks kuukaudeks hommiin. Vituttaa vaan jos tässä joutuu viel työharjotteluun, kun en kuitenkaan saa enmpää rahaa, kun mitä sossulta saan nyt.. Varmaankin menetän rahaa, kun pitää vielä kulkeakkin sit jonnekkin ja takas :(

Noh, seuraava työkkärissä vieralu on vasta 30.5 siihen mennessä saan tappaa rauhassa alieneita ja tulla pahaksi velhoksi tai paladiiniksi ;)
... Ja perkele, TKD treenejä en ainakaan jätä jonkun työharjottelun takia välistä yhtään!
Onneks ne on kyllä aika myöhään, joten tuskin tulee konfliktia.


Jaa, taas tuli "vali vali vali vali" -tekstiä...

[Ei aihetta]Maanantai 21.05.2007 14:38

Ei meinaa saada aikaseks, matkakertomusta. Ei ehdi kirjotella, kun on kolme viikkoa ollu pelaamatta, niin nyt on olo, ettei haluu tehdä mitään muuta ;)

Kotona taas.Keskiviikko 16.05.2007 03:39

Huhhuh, kotona jälleen. Väsyttää nyt niin etten jaksa kirjotella enempää.