oon törmänny useisiinkin hyviin katusoittajiin, mutta tää oli jotain aivan tajuttoman mahtavaa. en tiiä millon pelkästä musiikin kuuntelemisesta on tullu näin onnellinen, rauhallinen, mahtava, fiilistelevä, täys, ja vaan ihan hullun hyvä olo.
kompassin siinä ylätasanteella soitteli sellanen, no paha sanoo, mut aineski joku +25 jäbä akustista kitaraa ja laulo. laulu ja soitto, oli hyviä, varmasti parempiakin suomesta löytyy, mutta se tässä nyt ei ollukkaan pointtina, vaan se kuinka onnellinen fiilis sen kuuntelusta tuli. musiikkityyliä on vaikee mennä määrittelemään, koska valitettavasti kuulin ehkä jonkun yhen biisin, kun se sit jo lopettin, mut sanoisin et varmaan aika lähellä reggaeta tai jotain.
mut siis se oli niin aitoa ja rehellistä ja kaunista ja sillä jätkällä oli oikeesti sanottavaa ja huomas et kaikki tuli suoraan sydämmestä, se oli ihan hullua. koko hommassa ei ollu kaupallisuuden rippeitäkään, kukaan ei ollu kertomassa miten kansanjoukot saa puolelleen tai miten tulis pukeutua. se tyyppi vaan oli ja soitti ja laulo ja muuten oli hyvä. olin ihan myyty ja niin oli monet muutkin. mulle tuli kylmät väreet kun kuuntelin sitä, mut hyvät kylmät väreet ja oli oikeesti pakko vaan fiilistellä ja apua, se pisti ihan sanattomaks. käsittämätöntä.
sitten kotimatkalla, kuten nyt yleensä, avasin mun podin ja aloin kuuntelemaan musiikkia, mut kaikki tuntu jotenkin ihan huonolta, mikään ei napannu. en yksinkertasesti pystyny kuuntelemaan mitään sen esityksen jälkeen ihan sairaan outoa. mut oikeesti ei oo ollu pitkään aikaan tällasta jännää onnellista hyvää ja outoo fiilistä. jännää. se tyyppi teki kyl lähtemättömän vaikutuksen. mietin myös et jos mulla ois ollu sen jotain musiikkia soittimella ni olisinko kuunnellu sitä siinä bussissa istuessani, varmaan olisin kyllä, mut puolet siitä aitoudesta ja mahtavuudesta ois varmaan kadonnu sen myötä.
silti kiitos, en pysty kuvailla tätä kaikkee
hui