IRC-Galleria

Kävelin aina nenä pystyssä ja tiesin olevani parempi kuin muut, parempi kuin kukaan.
Kaikki katsoivat minuun, jonka silmät ovat jäätävät.
He vain vilkaisivat etteivät jäätyisi kalmankatseeseeni.
En koskaan murehtinut mistään enkä pelännyt mitään.
Rakastin yksinäisyyttä, enkä ikinä hymyillyt vähääkään.
Asuin yksin yksiössä, siellä oli vain yksi taulu, jonka olin maalannut ala-asteella.
Taulun nimi oli "Kuolema!"
Näemmä tiesin jo silloin että tulisin rakastamaan muiden vihaa itseäni kohtaan.
Näin uniakin, joissa teurastin entiset ystäväni.
Kukaan ei ollut parempi kuin minä, ei kukaan.
En koskaan itkenyt enkä nauranut ja minut tunnettiin nimellä "Rautakasvo"
Varmaan siihen oli syy.
Muistan sen päivän kun sinä tulit, olit täysin minun peilikuvani.
Olit se peilikuva, joka repi rintani auki ja kaivoi hiljakselleen sykkivän, kylmän sydämeni ulos.
Sinä olit se peilikuva joka vaihtoi sen jäänpalan liekkiin. Elämänliekkiin.
Kun pääsin takaisin yksiööni tajusin kuinka synkkä, musta luola se on.
Riivin kuolemantaulun pois ja avasin tummanharmaat verhot ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen.
Aurinko paistoi silmiini ja minä hymyilin. Minä todella hymyilin.