IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Hän vilkuilee välke silmäkulmassaan,
pahansuopa katse kasvoillaan.
Keho täynnä vain raivoa ja tuskaa,
hän unelmani ennalta murskaa.

Hän on itse kateus kuolematon,
myrkyistä ja myrskyistä suurin.
Surmaten käy aina eteenpäin,
Kooten tunteiden suuren muurin.

Viiltäen ja pettäen eteen käy tie,
kohti sydämmen alkua ja juurta.
Ystäviltä ja rakkailta hengen vie,
väsymättä kun jaksaa puurtaa.

Uhrinsa valiten mielensä mukaan,
myrkkyjä kehoon se syöttää.
Ruumiista tehden turran kuin puu,
tuskamme yhteen köyttää.

Aikaa kuluu, pääsemme siitä eroon,
mutta se tulee aina takaisin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.