IRC-Galleria

Odotushuoneen kalpea valo saa hammashoitolan vihreiden tuolien erinäiset eritetahrat näkymään selvästi. Harkitsen istumista tarkkaan, mutta vetovoima haluaa minun välttämättä istahtavan saastaiselle penkille. Ei räkä ole minua ennenkään tappanut.

Mieleeni tulvii edellisen hammastarkastuksen ajan katinkultaamat muistot:

Odotan porkkanahiuksista tätiä sormenpäät kylminä. Odotan, odotan ja odotan. Minuutti, kolmas, kahdeskymmenesviides... Viimeinkin hoitamattoman kiharapehkon uumenista välähtävät ruskeahkot hampaat, joiden katsominenkin luultavasti tartuttaa karieksen. Täti tallustaa itsekseen myhäillen huoneeseensa ja kohta hän lausuu maireasti mutta selvästi artikuloiden nimeni.

Astun sisään. Täti komentaa minut tuoliin istumaan ja laskee pääni osoittamaan kohti maan ydintä samalla kun varpaani kohoavat kurottamaan loisteputkilampusta roikkuvia pikkuesineitä. Täti kyselee onko osoitteeni tai puhelinnumeroni mahtanut muuttua. Eipä ole, vastaan veren alkaessa paisuttaa päätäni. Tarraudun tuolin kahvoihin etten valuisi alas lattialle. Vihdoin täti huomaa tilanteen ja nostaa tuolin hiukan siedettävämpään asentoon. Tattista vaan.

Tunkiessaan poskeni täyteen vanutuppoja täti alkaa kysellä minulta kuulumisia. Koetan raivokkaasti saada sanottua edes jonkin suomen kielen sanan, mutta joudun alistumaan ja vain ynähtelemään jotakin sekavaa. Täti taitaa nauttia tilanteesta. Näen sen hänen ripsivärin ja epäonnistuneen turkoosin rajauksen ympäröimistä, autuaan onnellisista silmistään. Täti pahoittelee myöhästymistään, mutta hänen oli aivan pakko kuulla mehevimmät yksityiskohdat toisen, varmasti yhtä karmivan, tädin Lanzaroten reissulta.

Täti laittaa taustamusiikiksi mahtipontista klassista. Apua, kirkuu ääni pääni sisällä. Musiikki on Monttubileiden tunnusmusiikin kaltaista hautausmusiikkia. Näen kuinka huoneen valo muuttuu kelmeäksi ja tädin edelliset uhrit huutavat minulle varoituksia haudoistaan. Tuoreimmat uhrit kirkkaimmalla äänellä.

Musiikki voimistuu päässäni, kun täti alkaa raaputella hampaitani mielenkiintoisilla instrumenteilla. Pulssi kiihtyy, kylmät väreet juoksevat pitkin selkää ja jalkoja. Tekisi mieli purra nahkeaa, kumihanskan kuorruttamaa sormea, mutta se saattaisi olla kohtalokasta.

Kärsin tuomioni loppuun saakka. Lopulta liattuaan hampaani oranssilla, pahanmakuisella mössöllä niin, että purukalusto näyttää maatuvan suuhuni, täti toteaa vastentahtoisesti, että hampaani ovat oikein hyvässä kunnossa. Muista käyttää hammaslankaa, kuuluu viimeinen huudahdus perääni. Enpä taida muistaa.


Herään unelmoinnistani, kun samainen täti ystävällisesti ilmoittaa, että minun kuuluisi olla aivan toisessa rakennuksessa, kilometrin päässä, kahden minuutin kuluessa. Täysi-ikäisten hammashoito tapahtuu siellä.

Siispä starttaan uljaan Ferrarinpunaisen Peugeottini ja kiidän kohti terveyskeskusta. Matkalla ajaudun hurmostilaan ymmärtäessäni, että minun ei tarvitse enää mennä The Tädin kolkkoon luolaan.

Hieman myöhässä pääsen toisen huomattavasti inhimillisemmän tädin karskiin käsittelyyn. Taustalla soi Iskelmä-radio ja rempseän tädin räväkät otteet ovat paljon mukavammat kuin The Tädin. Ripsiväriäkään ei karise hampailleni.

Kannattaa olla 18,88 vuotias. Kärsikää Muuramen alaikäiset!