sun koskiesi kuohuja,
honkiesi huminaa suo mun kunnella,
kunnes hetki lähdön lyö!
Ei toista armaampaa voi maailamsta löytää
kuin tämä köyhä kotimaa,
jonka kauniiks on kasvatellut
taattojemme työ.
Korpees raivio, kultavainio,
raatain luoda nyt meidän vuoro on.
Sulle me tahdomme, suoda kaikkemme,
puolestas seistä saakka kuolohon.
Oi, Suomi synnyinmaa,
suo helmallas sun poikasi
onnellisena nukahtaa,
kun hän henkensä halvan
sulle antanut on!
Ei muuta kunniaa kuin
kuulla kummultansa
sun kuusiesi kuiskinaa,
kun sä kätkenyt olet hänet viime lepohon.