Pahat enteet hiljaisuuden kaiken täyttää
Niin tuskaisen läsnä joka hetki vaikka pään pois kääntää
Vaikka sulkisi silmät
Kuva säilyy eikä mee minnekään
Muttei silti tule luo vaan tuijottaa tuijottamistaan
Tyhjyydestä raukeuden peittämään pelkoon,
Jonka toivoi haipuneen jo pois.
Turhautuneet sanat, joiden piti lohduttaa,
Tuhannen kerran jälkeen hohkaa kylmyyttään.
Kaikesta kauneudesta on puolet itsetuhoa,
Vielä enemmän, kun meidät erehdytetään
Toinenkin poski kääntämään.
En luovu sydämenlyönneistä,
Jotka poltettiin
Arviksi jokaiseen aistiini.
Havahduttu monta kertaa kuilun partaalta,
Mut vieläkään ei suljettu korvia sen kutsulta.