IRC-Galleria

[Ei aihetta]Torstai 14.05.2009 19:13

Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerran kun hän menetti malttinsa, hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.
Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä yhä pieneni. Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan. Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta pois yhden naulanjokaisena sellaisen päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.

Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa isälleen, että hän oli poistanut kaikki naulat. Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo. Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa työtä poikani, mutta katsopas aidassa olevia reikiä. Aitaa ei koskaan enää saada entiselleen. Vihapäissäsi sanotut sanasi jättävät juuri tämänlaisia arpia. Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan samantekevää, kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi - haava on yhä olemassa. Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin ruumiillinenkin.
Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut hymyilemään ja rohkaisevat sinua onnistumaan. He kuuntelevat meitä, he lausuvat meille kiitoksen sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.

Osoita ystävillesi, kuinka paljon heistä välität ja lisää tämä päiväkirjaasi.
Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän.

tylsääTorstai 07.05.2009 09:43

Mene kännykkäsi nimilistalle!

Nimi 1:
Onko hän hauska?: joo
Oletko halannut häntä?: en
Onko hän tyttö vai poika?: tyttö


Nimi 5:

Missä tapasitte ensimmäisen kerran?: tarhassa.(:
Onko hän sinulle tärkeä? : juu
Hänen nimensä viimeinen kirjain?:a


Nimi 8:

Tyttö vai poika?: poika
Rakastatko häntä?: en?
Oletko puhunut hänen kanssaan puhelimessa?: en


Nimi 10:

Kuinka kauan olette tunteneet?: koko elämän
Oletko ikinä suudellut häntä?: en. :D
Oletko kertonut hänelle salaisuuksiasi?: kai


Nimi 16:

Oletko lähettänyt hänelle tekstiviestejä?: joo
Tunnetko hänet hyvin?: en hyvin.
Onko hän varattu?: juu

Nimi 18:

Onko hän sukua sinulle?: ei oo.
Millainen hän on luonteeltaan: hauska.
Tunnetko hänet hyvin?: tunnen


Nimi 20:

Onko hän kaunis/komee?: kaunis.
Onko hän tyttö?: tyttö
Onko hän samassa koulussa kuin sinä?: on


Nimi 26:

Oletko käynyt hänen luonaan?: oon
Onko hän hauska?: joo
Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa?: s


Nimi 27:

Oletko halannut häntä?: joo?
Oletko nähnyt hänet humalassa?: joo
Onko hän sinua vanhempi?: juu.

Nimi 29:

Onko hän kaunis?: emt
Joku muisto hänestä?ei tuu mieleen
Onko sinulla hänen mese?: ei.(:

Nimi 32:

Onko hän läheinen sinulle?: EI!
Oletko koskaan halannut häntä?: en
Oletko ollut ihastunut häneen?: en.

Nimi 36:

Yksi sana, joka kuvaa hänen luonnettaan?: kiva.
Asuuko hän pääkaupunkiseudulla?: ei.
Oletko nähnyt hänestä unta?: een.


Nimi 40:

Kuinka vanha hän on?: 25
Vihaatko häntä?: en.
Pidätkö hänestä?: joo<3.

Sitten mene saapuneisiin viesteihin.

EKA VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.

Minä vuonna tämä henkilö on syntynyt?: -90
Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna?: ei
Onko kyseinen henkilö enemmän komea vai kaunis?: kaunis.

NELJÄNNEN VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.

Ovatko hänen vanhempansa eronneet?: entiä.
Entä mitä he tekevät työkseen?: emmää tiiä
Tunnistavatko hänen vanhempansa sinut kun tulet heitä vastaan?: ei.

VIIDENNEN VIESTIN LÄHETTÄJÄSTÄ.

Voiko hän luottaa sinuun?: joo.
Oletko seurustellut kyseisen henkilön kanssa?: en :D
Tiedätkö hänen viimeisen seurustelukumppanin (jos sellaista on)?: tiiän


maaliskuuTiistai 05.05.2009 09:56

JOS OLET SYNTYNYT...

TAMMIKUUSSA, sinua käytetään seksuaalisesti hyväksi koko loppuelämäsi.
HELMIKUUSSA, näet kuinka joku tekee itsemurhan.
MAALISKUUSSA, jäät auton alle.
HUHTIKUUSSA, loukkaannut vakavasti ja vammaudut.
TOUKOKUUSSA, psykopaatti ampuu sinut.
KESÄKUUSSA, pedofiili raiskaa sinut.
HEINÄKUUSSA, joku lähimmäisistäsi kuolee.
ELOKUUSSA, joudut vangiksi 23 vuodeksi ja kahdeksi päiväksi.
SYYSKUUSSA, sekoat ja tapat parhaan ystäväsi.
LOKAKUUSSA, joudut orjaksi.
MARRASKUUSSA, hukut heikkoihin jäihin.
JOULUKUUSSA, sinulta joudutaan leikkaamaan sormesi pois ilman puudutusta.

MUTTA jos ehdit laittaa tämän omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä, olet turvassa. Jos epäröit hetkenkään ja aikaa kuluu 2 minuuttia, tämä tapahtuu ystävällesi. Eli, pidä kiirettä

Twilight - Houkutus faniko? :o Lauantai 25.04.2009 14:35


[x] Olet nähnyt Houkutus- elokuvan
[x] Olet nähny Houkutus- elokuvan yli kolme kertaa
[x] Olet nähnyt Houkutus- elokuvan yli viisi kertaa (En ehkä vielä...)
[x] Olet lukenut kirjan Houkutus
[x] Olet lukenut kirjan Houkutus kolme tai yli kolme kertaa
[x] Omistat Houkutus-kirjan
[x] Olet lukenut Houkutuksen lisäksi kirjat Uusikuu ja Epäilys
[x] Sekä Breaking Dawnin englanniksi
[x] Et fanita pelkästään leffaa vaan myös kirjoja
[x] Tiedät kuka on Stephenie Meyer
[x] Ja tiedät miten hän liittyy ko.kirjasarjaan
[x] Tiedät mikä on tekeillä olevan ko. kirjojen "jatko-osan" nimi
11/11

[x] Tiedät kuka on Kristen Stewart
[x] Tiedät kuka on Robert Pattinson
[x] Tiedät kuka on Taylor Lautner
[ ] Tiedät kuka näyttelee Carlisle Cullenia elokuvassa
[ ] Tiedät kuka näyttelee Esme Cullenia elokuvassa
[x] Tiedät kenen kanssa Rosalie Hale seurustelee elokuvassa
4/6

[x] Tiedät miksi Edward ei syö eikä juo koulussa koskaan
[x] Tiedät kolmen "vihollisvampyyrien" nimet jotka esiintyvät Houkutus- elokuvassa
[x] Tiedät kuka kuolee Houkutuksen lopussa
3/3

[x] Sinulla on Twilightiin liittyvä taustakuva tietokoneessa
[x] Sinulla on Twilightiin liittyvä taustakuva puhelimessa
[x] Sinulla on ainakin yksi Twilightiin liittyvä juliste seinällä (Tulevaisuudessa.)
[x] Sinulla on yli kolme Twilightiin liittyvää julistetta seinällä (Tulevaisuudessa.)
[x] Sinulla on huoneessasi tällä hetkellä joku Twilightiin liittyvä kuva (Tulevaisuudessa.)
5/5

Laske vastauksesi ja kerro tulos neljällä, niin saat tietää, kuinka monta prosenttinen Twilight- fani/tietäjä olet
= 96%

<3Lauantai 25.04.2009 14:24

Meille on annettu

• 2 kättä jolla pidämme kiinni
• 2 jalkaa joilla kävelemme
• 2 silmää joilla näemme
• 2 korvaa joilla kuulemme

mutta miksi vain 1 sydän?

♥ koska toinen annettiin ihmiselle joka meidän täytyy löytää


Kopioi tämä päiväkirjaasi, niin tämän kuun aikana löydät sen jolle toinen sydän kuuluu.

[Ei aihetta]Tiistai 21.04.2009 22:02

Millä sormella/sormilla naputtelet laskinta?
- Riippuu vähän

Kuinka monta lasia vettä juot päivässä?
- Riippuu päivästä.

Juotko kahvia?
- Kyllä.

Paras teemaku?
- Mustikka.

Pidätkö kahviloista?
- Kyllä.

Onko sinulla otsatukka?
- Pitkä kyllä.

Kumpi silmä on vaikeampi meikata, vasen vai oikea?
- Välillä vasen

Oletko usein myöhässä?
- Jos jossain pitää joskus olla, niin yleensä olen ajoissa.

Mitä katsot televisiosta?
- riippuen päivästä .

Onko pahempi asia syntyä sokeana vai sokeutua jossakin vaiheessa elämää?
- Sokeutua jossakin vaiheessa.

Olisitko mieluummin kuuro vai sokea?
- Sokee

Lentokone vai laiva?
- lentokona

Kuolisitko mieluummin lento-onnettomuudessa vai laivan upotessa?
- Laivan upotessa.

Oletko koskaan ollut leikkauksessa?
- Olen.

Puhutko murretta?
- en

Kumpi on pidempi: etusormesi vai nimettömäsi?
- nimetön

Mikä kyky sinulta puuttuu?
- Ohoi, vaikka mitä.

LUKEMISESTA:
Millainen lukija olet?
- mä rakastaa lukemista<33

Luetko paljonkin?
- joo,aina

Onko sinulla aina jokin kirja kesken?
- Useimmiten.

Valitsetko kirjaa koskaan kannen perusteella?
- En.

Paras kirjasarja?
- Hmm,kaikki ja erityisesti stephenie meyerin kirjat

VAATEKAAPISTASI:
Mitä vaatekaappisi sisältää?
- No vaatteita kai?

Onko se täynnä?
- ei.

Viikkaatko vaatteet ennen kuin laitat ne kaappiin?
- Jos jaksan.

Mikä on hallitsevin väri vaatteissasi?
- Musta,valkonen.

MUSIIKISTA:
Mitä musiikkia kuuntelet, kun haluat rentoutua?
- mä luen kin haluun rentoutua

Entä kun haluat nostaa fiiliksiä?
- kaikkee

Mikä kappale soi juuri nyt?
- Ei mikään.

Last.fm-nickisi, jos käytät kyseistä palvelua?
-

Jos kuuntelet koneella musiikkia, niin millä ohjelmalla?
- winampilla.

Onko sinulla mp3-soitin?
- Ei.mul on iPod

Kuunteletko sitä usein?
- joo

Parasta syysmusiikkia?
- Syysmusiikkia, hohhoh.

Ovatko lyriikat sinulle tärkeitä?
- Ovat.

Minkä albumin kannesta pidät erityisesti?
- emt

Mitä eri genrejä kuuntelet?
- :o

Kaikkien aikojen suosikkikohtasi jostakin kappaleesta?
-

ELOKUVISTA:
Mitä elokuva tarvitsee ollakseen hyvä?
- Yllättävä, hyvin näytelty ja aiheen pitää olla mielenkiintoinen.

Mainitse elokuva, jonka aikana olet itkenyt.
- flica.

Mainitse jostakin elokuvasta kohta, jossa säikähdit vietävästi.
- kaunassa kaikki kohat.

Mikä elokuva on suosikkisi, jos saisit valita vain yhden?
- TWILIGHT

Pitääkö huoneen olla pimeänä, kun katsoo elokuvaa?
- Tod.

Minkälaisista leffoista pidät?
- kaikki käy

Käytkö usein leffassa?
- käyn. :/

RASTITUKSET:
Minulla onÂ…
[x] lempinimi/lempinimiä
[/] sotkuinen huone
[ ] karkkia piilossa
[ ] aakkoset takaperin muistissani
[ ] enemmän kuin kolme sanakirjaa
[x] kirja/kirjoja yöpöydälläni
[ ] musiikki soimassa juuri nyt
[x] enemmän kuin kolme huulirasvaa
[x] enemmän kuin kolme huulikiiltoa
[x] huono muisti
[x] allerginen nuha
[ ] pahalaatuinen slash-addiktio
Minua sanotaan useinÂ…
[x] hajamieliseksi
[x] tyhmäksi
[x] idiootiksi
[ ] mielisteleväksi
[ ] välinpitämättömäksi
[ ] yli-innostuneeksi
[ ] eläinrakkaaksi
[ ] häiriköksi
Mielestäni olen…
[x] hajamielinen
[ ] sanavalmis
[ ] viisas
[ ] tyhmä
[ ] idiootti
[ ] mielistelevä
[ ] välinpitämätön
[ ] yli-innostunut
[ ] eläinrakas
[ ] häirikkö

pakko ottaaTiistai 21.04.2009 19:06

Kirjota kommentti, jossa on muisto susta ja musta, vaikka emme edes puhuis usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan susta.

[Ei aihetta]Torstai 16.04.2009 10:13

☻/
/▌
/ \

kopioi tämä päiväkirjaasi 30sekunnin aikana niin
sinulle tapahtuu huomenna jotain hyvää

synttäritSunnuntai 12.04.2009 17:54

10.4-11.4. kiitos teille kaikille hauskoista synttäreista,ja sekoilusta...<33


[Ei aihetta]Maanantai 06.04.2009 22:15

NUOREKAS PERHE

[ ] Vanhemmat ovat alle 40 v.
[ ] Pidätte perheen naisten kesken säännöllisiä tyttöjen iltoja
[x] Teillä ei ole tiukkoja sääntöjä
[x] Ystävät saavat tulla ja mennä milloin tahansa
[ ] Käytte usein perheen kesken erilaisissa tapahtumissa
[ ] Vanhempasi ostavat vaatteita mm. H&M, Only, Gina Tricot...
[x] Vanhempasi kuuntelevat samaa musiikkia kuin sinä
[X] Teillä on hyvät välit perheen kesken
[/] Syötte usein pikaruokaa
[ ] Olet järjestänyt kotibileet kotonanne, luvan kanssa
Total: 4½/10

SÄÄNNÖLLINEN PERHE

[ ] Sinulla on tietyt kotiintuloajat
[ ] Sinulla on saldoraja
[ ] Teillä noudatetaan tiettyä ruoka-aikaa
[ ] Kouluun on mentävä vaikka sinulla olisi kurkku kipeä
[x] Lapset saavat viikko/kuukausirahaa tietyn summan verran
[x] Sinulla on karkkipäivä, jolloin saat syödä karkkia
[ ] TV/tietokone/pelilaite menee kiinni kun kello on tarpeeksi paljon
[ ] Musiikkia saa kuunnella vain tietyllä voimakkuudella
[ ] Teillä on siivouspäivä
[ ] Et ole koskaan myöhästynyt mistään
Total: 3/10

HIENOSTUNUT PERHE

[ ] Teillä ei saa hyppiä sohvilla eikä sängyillä
[x] eiköhän meillä oo] Teillä on aina siistiä
[/] Käytätte merkkivaatteita
[ ] Perheen naisilla laittautuminen vie tunnin tai yli
[ ] Poltatte paljon kynttilöitä
[ ] Ja esimerkiksi kynttilät valitaan verhojen värin mukaan
[ ] Teillä on usein hieno ateria kynttilänvalossa
[/]Lapset ovat lahjakkaita ja menestyviä
[ ] Rakastatte sisustamista
[ ] ...vain jos miespuoliset kokoavat esimerkiksi huonekalut
[ ] Jos nurkassa on kuollut hämähäkki, perheen naiset saavat itkupotkuraivarit
Total: 2/10

SOSIAALINEN PERHE

[x] Teillä on perheen kesken usein yhteisiä juttutuokioita
[x] Vanhempasi tuntevat paljon ihmisiä
[ ] Haluaisit isona sosiaaliseen työhön
[x] Teillä on paljon perhetuttuja
[/] Vanhempasi ovat opettaneet sinulle kuinka olla oma-aloitteinen
[ ] Rakastat esiintymistä
[x] Uskallat mennä kysymään esimerkiksi myyjiltä kysymyksesi
[/] Soitat itse asiasi ihmisille etkä laita vanhempiasi asialle
[ ] Katsotte TV ohjelmat kaikki yhdessä olohuoneessa
[/] Ystävystyt helposti uusiin ihmisiin
Total: 5½/10

VANHANAIKAINEN PERHE

[ ] Jos lapset tekevät jotain väärin, he saavat luunapin tai tukistuksen
[ ] Lautanen on syötävä aina tyhjäksi
[/] Menette isovanhempien tai sukulaisten luo juhlapyhiksi, esim. jouluaatoksi
[ ] Vanhempasi käyttävät mielestäsi rumia vaatteita
[ ] Sinulla ei ole kovin hyvät välit vanhempiisi
[ ] Äitiä on toteltava!
[x] Isä ei tee juurikaan kotitöitä
[ ] Ruoantekijä käyttää aina esiliinaa
[x] Äiti leipoo paljon
[ ] Pidätte paljon sukukokouksia sukunne kesken
Total: 2½/10

HUUMORINTAJUINEN PERHE

[ ] Nauroit heti syntyessäsi, kun muut itkivät
[x] Naurat paljon
[ ] Ymmärrät vitsiä
[ ] Vanhempasi katsovat huumoriohjelmia
[ ] Vitsailette paljon kotonanne
[ ] Vakavatkin asiat muuttuvat usein nauramiseksi
[ ] Vanhempasi ovat opettaneet sinulle naurun jalot taidot
[x] Teillä on paljon vitsikirjoja
[x] Sinuakin on sanottu huumorintajuiseksi
[ ] Teillä on perheen kesken omia sisäpiirivitsejä
Total: 3/10

TYYPILLINEN PERHE

[/] Äiti tekee ruoan jokapäivä
[x] Isä ei osallistu pyykinpesuun eikä muuhun, hänelle jää autotyöt jne
[ ] Teillä on perheessä kaksi lasta
[x] Vanhemmat ovat yhdessä
[ ] Teillä on yksi auto
[ ] Perheen nuoriso viettää perjantai-iltansa kaupungilla juomassa
[/] ...eikä vanhemmat tiedä tästä viimeisestä sanasta mitään
[/] Vanhemmat painostavat lapsia lukemaan kokeisiin
[x] Nuoria ei itseään kiinnosta koulu lainkaan
[x] Teillä on usein makaroonilaatikkoa ruokana
5½/10