IRC-Galleria

Raikiri-

Raikiri-

i laugh 'cause there's nothing to say

Blogi

« Uudemmat -

tylsä elämä:DDSunnuntai 29.07.2012 01:05

TÄHÄN ASTI ELÄMÄSSÄNI OLEN

pitänyt päässäni kaljapacin kuoria.
kuvannut kännisiä ihmisiä.
pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
kokeillut nahkahousuja.
näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
opetellut ajamaan autoa.
ajanut autokolarin.
tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
flirttaillut varattua.
juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut - 'Mä oon niin kännissä'
kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
ikävöinyt niin, että ihan itketti.
inhonnut jotakuta.
sanonut suoraan jollekulle - 'en ole kiinnostunut sinusta'
kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
haistattanut vitut kaupan myyjälle.

NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN

tyttö - tai poikaystävää.
viime kesää.
rippijuhliani.
kuollutta sukulaistani/kaveriani.
jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin
sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION

ryypätä perseet olallle.
lähteä lomamatkalle.
nukkua yli yhteen päivällä.
lukea kokeisiin, tenttiin jne.
lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.

MINULLA ON

100 e käteisenä lompakossa
vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
mesekeskusteluja auki.
meikatut kasvot juuri nyt.
ja paljastava tissitoppi päälläni.
ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne.
sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.
dieetti kesken.
luokanvalvoja/ryhmänohjaaja, joka saa pinnani kiristymään päivä päivältä enemmän.
kammottavia muistoja ryyppyreissuilta.
noloja muistoja lapsuudesta.
ainakin kaksi lävistystä.
suunnitelmia ensi viikonlopulle.
poreallas kotona.

MINÄ OLEN

pyörtynyt.
itkenyt jonkun pojan vuoksi.
sammunut.
itkenyt ja nauranut samaan aikaan.
sairastanut angiinaa.
leikkinyt barbeilla yli 12-vuotiaana.
omistanut monta laatikollista leluja.
laulanut suihkussa kovaa.
tehnyt runoja. koulussa
tehnyt novelleja.
voittanut juoksukilpailun.
ollut helikopterissa.
käynyt espanjassa.
ollut pommisuojassa.
lyönyt jotain.
ollut kiusaaja.
saanut kokeesta 5-
haukkunut opettajaa.
omistanut yli 1000 euroa.
omistanut vain yhdet käyttökelpoiset sukat.
omistanut 2 kännykkää samaan aikaan.
paennut lemmikkiä.
joutunut sairaalaan.
ollut poliisiautossa.
jäänyt kiinni varastamisesta.
ollut ulkona yli neljään yöllä.
valvonut yli 20 tuntia putkeen.
juonut viikon putkeen.
repinyt rahaa.
heittänyt kännykän veteen.
penkonut roskiksia.
ajanut autoa.
ajanut ryteikköön pyörällä.
hyppinyt trampoliinilla.
tuhonnut äidin meikkejä.
heittänyt hyvää ruokaa roskiin.
ollut häissä yli neljä kertaa.
soittanut pianoa.
ollut musikaalissa
tanssinut salsaa.
nähnyt vanhempien tappelevan.
kuullut harhoja
eksynyt tutussa paikassa.
haukkunut jotain ja tämä on kuullut sen vahingossa.
ollut töissä.
ollut nelosen oppilas.
sairastanut astmaa.
allerginen yli kuudelle asialle.

OMISTAN

auton
kännykän
kameran
tietokoneen
napakorun
lemmikin
internetin
huoneen
pehmoleluja
cd-soittimen
yli 20 cd-levyä
kuntopyörän
tauluja
meikkejä
koulurepun/laukun
penaalin

HALUAISIN

jäätelöä
karkkia
rahaa
mehua
vettä
limsaa
suklaata
kalaa
lihaa
ruokaa
päästä uimaan
käydä discossa
meikkejä
uuden kaverin
vaatteita
kameran
pankkitilin

MINÄ OLEN

joutunut sosiaaliviranomaisten tai poliisien kanssa tekemisiin.
saanut turpiin kaverilta.
heittänyt kännykkäni seinään.
ollut Children of Bodomin keikalla.
pussannut tyttöä poskelle.
saanut kympin kokeesta.
saanut nelosen kokeesta.
ollut jälki-istunnossa.
sanonut jollekulle etten tarvitse häntä elämässäni.
satuttanut jotain ihmistä todella pahasti
...enkä edes katunut sitä.
laihduttanut kauan ja onnistunut siinä mielestäni.
koittanut matkustaa pummilla ja onnistunut.
uinut avannossa.
astunut lehmänpaskaan paljaalla jalalla vahingossa.
tapellut opettajan kanssa.
ollut monta päivää syömättä.
syönyt sushia.
fanittanut Spice Girlsiä.
karannut kotoa.
karannut koulusta.
nukahtanut tunnille.
ottanut lävistyksen muualle kuin korviin.
yrittänyt tehdä/tehnyt itse lävistyksen.
pessyt hampaat vahingossa väärällä harjalla.
äänestänyt Idolsin/Popstarsin kilpailijaa.
syönyt samaa purkkaa kuin joku muu ihminen.
leikannut itse itselleni uuden hiustyylin.
ollut jossain festareilla.
sanonut jollekin 'rakastan sinua' ja tarkoittanut sitä.
juossut ulkona pelkissä alusvaatteissa.
saanut valituksia naapureilta.
rikkonut ikkunan tahallaan.
saanut pojan itkemään.
katsonut telkkaria putkeen yli seitsemän tuntia.
tehnyt spagaatin.
yrittänyt baariin alaikäisenä.
....onnistunut siinä.

sdfaSunnuntai 24.06.2012 03:23

Nimi: Janika
Ikä: 17

Viimeisin...
1. Viimeisin juoma?: KARPALO LONGGGU IHKUUUUU. no vesi oikeesti :)
3. Viimeisin tekstiviesti?: Sirja
4. Viimeisin kappale, jota kuuntelit?: Eppu Normaali - Baarikärpänen
5. Milloin viimeksi itkit?: Keskiviikkona varmaan, thx greyn anatomia

Oletko ikinä...
6. Seurustellut jonkun kanssa kahdesti: En
7. Ollut petettynä?: En
8. Suudellut jotakuta ja katunut?: En
9. Menettänyt jotain tärkeää?: Noh koirakavereita ja ukin.
10. Ollut masentunut?: En
Listaa kolme lempiväriä:
12. Musta
13. Vihree
14. Sininen

Viime ja tänä vuonna oletko...
15. Saanut uutta kaveria?: Oon
17. Nauranut kyynel silmässä?: Joo !
18. Tavannut jonkun, joka muutti sinut?: Hmmm. kai jotenni.
19. Tajunnut ketkä ovat OIKEITA ystäviäsi?: Kyl mää sen oon tienny aikasemminki
20. Saanut selville, että joku puhuu pahaa sinusta?: En :D
21. Suudellut ketään kaverilistaltasi?: En

Yleistä:
22. Kuinka moni kaverilistaltasi tuntee sinut oikeassa elämässä?: moni
24. Onko sinulla lemmikkejä?: 2x doggyi ja 2x liskoi
25. Haluaisitko vaihtaa nimen?: En
26. Mitä teit viime synttäreilläsi?: No "virallisena" päivänä varmaa vaa mätänin kotona.
27. Monelta heräsit aamulla?: 12 jälkee
28. Mitä teit keskiyöllä?: Pyöräilin
29. Nimeä asia, jota et malta odottaa?: ÖÖÖ. : DDD
30. Suurin haaveesi: No ainaki ammatti.
31. Yksi asia jonka haluaisit muuttaa?: Hmm
32. Mitä kuuntelet juuri nyt?: Nicki Minaj - Super bass
33. Oletko ikinä jutellut henkilölle nimeltä Tommi?: En
34. Mikä ärsyttää sinua juuri nyt?: No emmä tähä sitä kirjota :D
35. Eniten käyty nettisivu?: Face
37. Lempinimi?: Onhan nuita. :)
38. Lempiharrastus?: En oikei harrastele enää nykyää mitää :D
39. Horoskooppimerkki?: Kauris
40. Poika vai tyttö?: Tyttö
41. Ala-aste?: Pyhännän kirkonkylän ala-aste
42. Lukio?: Kärsämäen lukio
43. Yliopisto?: -
45. Pitkä vai lyhyt?: Lyhyt
46. Pituus?: yli 150
47. Oletko ihastunut?: En
48. Mistä pidät itsessäsi?: Huumori
49. Läväreitä?: Ei ooo.
50. Tatuointeja?: Ei ole
51. Vasen- vai oikeakätinen?: oikea

Ensimmäinen:
52. Leikkaus?: jalaka
53. Lävistys?: Eiooo
54. Eka bestis?: :D no emt
55. Eka harrastus jota harrastit?: Jalkkis
56. Eka lomamatka?: Saksassa v. nakkipottu
57. Eka säätö?: .
58. Ensimmäinen ihastus?: .

Tällä hetkellä:
59. Syötkö?: en
60. Juotko?: en
61. Olen aikeissa: lisäillä kuvia
62. Ikävöit?: koomäkisii!
63. Odotan?: en oikeestaa mitää :D

Tulevaisuus:
64. Lapsia?: emt
65. Naimisiin?: emt
66. Työ?: Pakko saaha

Kumpi?
67. Silmät vai huulet?: Silmät
68. Haleja vai pusuja?: Haleja
69. Pidempi vai lyhyempi?: Pidempi
70. Nuorempi vai vanhempi?: Vanhempi
71. Romanttinen vai Spontaani?: Spontaani
72. Kiva vatsa vai kivat kädet?: Kädet
73. Herkkä vai äänekäs?: Väliltä
74. Irtosuhde vai parisuhde?: parisuhde
75. suklaa vai salmiakki?: arggh. pitemmän päälle salmiakki

Oletko...
76. Suudellut muukalaista?: En
80. Rikkonut jonkun sydämen?: en
81. Entä onko joku rikkonut sinun sydäntä?: ei.
83. Antanut pakkeja?: en
84. Itkenyt kun joku kuoli?: joo
85. Rakastunut ystävään?: joo

Uskotko:
86. Itseesi? : joo
87. Ihmeisiin? : jollai taval
88. Rakkauteen ensisilmäyksellä? : en
89. Taivaaseen? : en
90. Joulupukkiin? : en
91. Suudelmaan ekoilla treffeillä?: noo en kai
92. Enkeleihin?: en

Vastaa totuuden mukaisesti:
93. Onko sinulla ikinä ollut useita seurustelukumppaneita samaan aikaan?: ei
94. Lauloitko tänään?: en
96. Jos voisit mennä takaisin menneisyyteen kuinka pitkälle menisit?: en menis
97. Oletko ollut poliisien kanssa tekemisissä?: en
99. Onko tässä sinun SATA totuutta?: hoho
100. Ketä halasit viimeksi?: jasminii

tylsyyden multihuipentumaPerjantai 09.03.2012 22:12

VALITSE TOINEN:
Putous vai Simpsonit?
Koira vai Kissa?
Suklaa vai Karkki?
Nukkuminen vai Valvominen?
Ruoka vai Juoma?
Cokis vai Jaffa?
Demi vai Facebook?
Leena Hefner os. Herppeenluoma vai Usko Eevertti Luttinen?
Koulu vai Koti?
Peitto vai Makuupussi?
Ulkomaat vai Kotimaa?
Farkut vai Kollarit?
Juliste vai Taulu?
H&M vai Seppälä?
Prisma vai Maxi Makasiini?
Reppu vai Laukku?
Robin vai Justin Bieber?
Lompakko vai Kukkaro?
Lämmin vai Kuuma?
Kesä vai Talvi?
Hampurilainen vai Hot dog?
Lohi vai Tonnikala?
Maito vai Piimä?
Vesi vai Tuli?
Ruusu vai Orvokki?
Virkkaus vai Ompelu?
Sormikkaat vai Lapaset?
Tennarit vai Sandaalit ?
Juna vai Lentokone?
Laiva vai Vene?
Aurinko vai Kuu?
Yö vai Päivä?
Normi ranta vai Nudistiranta?
Sukat vai Villasukat?
Sydän vai Tähti?
Pöytätietokone vai Läppäri?
Vaatekauppa vai Ruokakauppa?
Jasper Pääkkönen vai Johnny Depp?
Huivi vai Tuubihuivi?
Pitkähihainen paita vai Lyhythihainen paita?
Lyhyet hiukset vai Pitkät hiukset?
Vasen vai Oikea?
CD vai DVD?
Kattolamppu vai Pöytälamppu?
Sormet vai Varpaat?
Vaalea vai Tumma?
Raita vai Pallo?
Soitto vai Tekstiviesti?
Pizzerian pizza vai Kaupan pizza?
Sinappi vai Ketsuppi?
Piste vai Pilkku?
:) vai =) ?
Kuiva vai Märkä?
Sade vai Ukkonen?
Puro vai Joki?
Digikamera vai Järkkäri?
Ystävä vai Kaveri?
Suklaajäätelö vai Mansikkajäätelö?
Mustikka vai Mansikka?
Bussi vai Raitiovaunu?
Lyhyet kynnet vai Pitkät kynnet?
Kesäkuu vai Joulukuu?
Pääsiäinen vai Vappu?
Risu vai Oksa?
Koivu vai Kuusi?
Tiskaaminen vai Imurointi?
Makuaisti vai Hajuaisti?
Tupakka vai Alkoholi?
Kalja vai Siideri?
Housut vai Shortsit ?
Tietokone vai Puhelin?
Vanha vai Nuori?
Kaunis vai Fiksu?
Roskis vai Kaatopaikka?
Telkkari vai Radio?
Lusikka vai Haarukka?
Piano vai Flyygeli?
Kitara vai Sähkökitara?
Hammasharja vai Sähköhammasharja?
Lihava vai Laiha?
Nopea vai Hidas?
Los Angeles vai New York?
Räsypokka vai Pokeri?
Kukko vai Kana?
Silmälasit vai Aurinkolasit?
Helsinki vai Tampere?

[Ei aihetta]Perjantai 09.03.2012 21:53

₪ SINÄ ITSE
1. Oletko alaikäinen? - jep
2. Oletko tyytyväinen itseesi? - hmm.
3. Onko sinulla hyvä vai huono itsetunto? - väliltä
4. Millainen olet luonteeltasi? - HM
5. Kuvaile huumorintajuasi? - melekone. ei kaikki sitä tajua :D

₪ ULKONÄKÖ
1. Kuinka pitkä olet? - yli 152 cm
2. Minkä väriset hiukset sinulla on? Kerro myös värit, joita olet kokeillut? - noh tällä hetkel tämmöset sekavan väriset ruskeet. oon kokeillu mustia ja sit erisävysii ruskeit. :D
3. Millainen on yleisin asukokonaisuutesi? - housut, t-paita, huppari.
4. Minkä ikäiseltä näytät? - Emt :Dd
5. Mitkä ovat jokapäiväiset rutiinisi ulkonäön suhteen ? - No ei kummoset.

₪ OPISKELU
1. Millä asteella opiskelet (yläaste, lukio, yliopisto jne)? - Lukio
2. Paras keskiarvo mitä sinulla on ollut? - yläasteel tais olla joku 9.6 ? emt.
3. Oletko saanut mistään aineesta ehtoja? - en
4. Millainen on koulumotivaatiosi? - Jaa-a. Tällä hetkellä aika olematon :D
5. Onko sinulla paljon poissaoloja? - Ei oo, ehkä pari.

₪ PÄIHTEET
1. Minkä ikäisenä maistoit ensimmäisen kerran alkoholia enemmän kuin tilkan? Kerro siitä jotain? - Jaaa-a. 13-14? Ja emmää ko tölkin hörpänny.
2. Mikä alkoholijuoma maistuu parhaalta? - ..
3. Jos Suomessa pitäisi laillistaa yksi huume ja sinä päättäisit mikä se olisi, minkä valitsisit? - Ei mittää huumeita.
4. Oletko maistanut pilveä? Tai edes haistellut? Kerro jotain? - En oo
5. Oletko tehnyt mitään hyvää asiaa humalassa, joka olisi jäänyt tekemättä selvinpäin? - Ikinä en oo ollu humalas :dd

₪ TUPAKKATUOTTEET
1. Poltatko tupakkaa? Oletko polttanut joskus? - En
2. Oletko kokeillut nuuskaa? Jäikö yhteen kokeiluun? - En
3. Oletko omistanut tupakointi/nuuskausvälineitä? - En
4. Mikä olisi hyvä ikäraja tupakalle? - Koko tupakkaa tarttis ollakkaa. Ja ei nuita ikärajoja kukkaa nouvvata.
5. Pitäisikö nuuskaa myydä Suomessa? - Ei

₪ JUOMAT
1. Luettele 3 suosikkijuomaasi? - Vesi, kahvi, mehu.
2. Pidätkö enemmän kylmistä vai kuumista juomista? - Jaa-a. :D
3. Mitä mieltä olet kahvista? - Jeees
4. Pitäisikö energiajuomilla olla ikäraja/muita rajoja? - Joo k18 vaa :d no iha sama, vaikka se k15
5. Mitä limpparia olet juonut elämäsi aikana eniten? - varmaan jaffaa

₪ RUOKA
1. Paras pikaruokapaikka/grilli? - :D no en tiä
2. Suositko ulkomaalaisia (turkkilaiset yms.) pizzerioita? - Eeen ..
3. Oletko koskaan saanut ruokamyrkytystä? - En
4 Ruoka, jota et voi sietää? - Jaa. :D Ei tuu mieleen.
5. Jos tilaat pizzan, mitä täytteitä haluat siihen? - Ananasta, jauhelihaa, homejuustoo öö :D

₪ URHEILU
1. Liikunnannumerosi koulussa? Miksi? - Kasi. No en tiiä miks.
2. Harrastatko mitään lajia (virallisesti tai epävirallisesti)? - En
3. Tykkäätkö harrastaa suosikkilajejasi kavereidesi kanssa? - .
4. Seuraatko urheilua televisiosta tai paikan päältä? - Jäkistä telkust
5. Oletko koskaan käynyt kuntosalilla? - ooon

₪ SUHTEET
1. Seurusteletko? - en
2. Onko sinulla koskaan ollut ns. yhden illan juttuja? - ei
3. Onko sinulla enemmän kuin 20 kaveria? - JAA-A. On kai.
4. Vietätkö paljon aikaa kavereidesi kanssa? - Joidenki kaa enemmän, joidenki vähemmän. :I
5. Oletko koskaan pistänyt välejä poikki ystävääsi? - En

₪ LIIKENNE
1. Mitä kulkuneuvoja omistat? - Jopo
2. Miten lujaa kulkuneuvosi menee? - Jaa-a. En tiä
3. Onko autokortti nykyään liian kallis? - On kai tuo vähä tyyris.
4. Pitäisikö ajokortteihin tehdä uudistuksia? Vai onko uudistuksia jo liikaa? - ............. emt
5. Pitäisikö mopokortin ikärajaa nostaa? - Ei

[Ei aihetta]Tiistai 06.03.2012 18:14

◘ PIDÄT ..
[x] suklaasta
[x] kesästä
[/] talvesta
[x]syksystä
[/] keväästä
[/] ruskeista silmistä
[x] sinisistä silmistä
[x] vaaleasta leivästä
[x] ruisleivästä
[x] puurosta
[x] lihamurekkeesta
[x] kiinalaisesta ruuasta
[x] kreikkalaisesta salaatista
[ ] romanttisista kirjoista
[/] fantasiakirjoista
[/] vanhoista kirjoista
[x] kauhukirjoista
[x] sarjakuvista
[/] hajuvesistä
[x] google chromesta
[ ] internet explorerista
[ ] mozilla firefoxista
[/] koulusta
[/] liikunnasta
[/] fysiikasta
[/] kemiasta
[ ] huulilävistyksistä
[ ] tarinoiden kirjoittamisesta
[ ] äidinkielestä
[ ] kokeisiin lukemisesta
[x] lasagnesta
[x] muffinseista
[x] musiikista
[ ] korkokengistä
[x] tennareista
[ ] kynsilakoista
[ ] kasvojenhoitotuotteista
[ ] hatuista
[x] pipoista
[x] villasukista
[x] elokuvista
[ ] päiväkirjan kirjoittamisesta
[ ] kaulahuiveista
[x] tietokoneista
[ ] kokkaamisesta
[x] facebookista
[ ] twitteristä
[ ] punaisista hiuksista
[x] mustista hiuksista
[ ] blondeista hiuksista
[ ] vihreistä hiuksista
[ ] turkooseista hiuksista
[ ] harmaista hiuksista
[ ] messengeristä
[ ] spotifysta
[x] youtubesta
[/] pitkistä kynsistä
[x] lyhyistä kynsistä
[ ] lentokoneista
[ ] busseista
[x] hymiöiden käyttämisestä

◘ MISSÄ MAISSA OLET KÄYNYT?
[ ] Italia
[ ] Ranska
[ ] Ruotsi
[x] Viro
[ ] Florida (Amerikka)
[ ] New York (Amerikka)
[ ] Kalifornia (Amerikka
[ ] Miami (Amerikka)
[ ] Kansas (Amerikka)
[x] Saksa
[ ] Venäjä
[ ] Sveitsi
[ ] Tanska
[ ] Egypti
[ ] Iso-Britannia
[ ] Joku muu, mikä? -

◘ TÄLLÄ VIIKOLLA OLET...
[ ] käynyt lenkillä
[ ] syönyt pizzaa
[ ] käynyt kaupassa
[x] vienyt koiran ulos
[ ] kirjoittanut blogiin
[ ] katsonut todella huonon elokuvan
[ ] lukenut kirjan loppuun
[ ] käynyt isovanhempien luona
[x] saanut puhelun joltain sukulaiselta
[x] puhunut monta kymmentä minuuttia jonkun hyvän ystävän kanssa
[ ] lintsannut koulusta
[ ] ollut sairaana
[ ] matkustanut junalla
[ ] riidellyt jonkun perheenjäsenen / kaverin kanssa
[ ] tehnyt jotain kiellettyä

◘ HUONEESSASI/ASUNNOSSASI ON...
[x] läppäri / iso tietokone
[x] tv
[x] jokin pelikonsoli
[ ] vanhentunutta ruokaa / ruoantähteitä
[x] kaksi vaatekaappia
[x] vanhoja leluja
[ ] matkalaukku
[ ] teemuki
[ ] hiusharja
[ ] yli 20 kirjaa
[ ] todistuksia
[x] nuotteja
[x] jokin instrumentti
[ ] mustat pussilakanat
[ ] työtuoli
[ ] työpöytä
[x] sälekaihtimet
[x] paljon pölyä
[ ] roskakori
[ ] radio
[ ] yli kolme juhlamekkoa
[ ] hiuslakkaa / muita hiustenhoitotuotteita
[x] elokuvia
[x] lehtiä
[x] sarjakuvapokkareita
[x] julisteita
[ ] taulu / tauluja
[x] koulukirjoja
[ ] herätyskello
[ ] videokamera

◘ OLETKO NÄHNYT NÄITÄ ELOKUVIA?
[ ] Himoshoppaajan salaiset unelmat
[ ] Black water
[ ] Avatar
[x] Twilight
[x] Uusikuu
[x] Epäilys
[x] Ottolapsi
[x] Saw 1
[x] Saw 2
[x] Saw 3
[x] Saw 4
[x] Saw 5
[x] Saw 6
[x] Tiedän mitä teit viime kesänä
[x] Perjantai 13
[x] 17 again
[x] Mr and mrs Smith
[ ] Klik!
[x] Step up
[ ] Step up 2
[ ] Step up 3
[ ] All about Steve
[ ] Kuokkavieraat
[ ] Odottamaton ehdotus
[x] Paksuna
[x] 2012
[ ] Big fish
[x] The green mile
[x] Rottatouille
[x] Up - kohti korkeuksia
[x] Titanic
[x] DaVinci-koodi
[x] Inception

◘ MITÄ SARJOJA SEURAAT / OLET SEURANNUT?
[x] House
[x] Greyn anatomia
[ ] Gossip girl
[ ] Friends
[ ] Aavekuiskaaja
[ ] CSI
[ ] Mentalist
[ ] Täydelliset naiset
[x] Heroes
[x] Kauhukeittiö
[ ] Sinkkuelämää
[ ] Huippumalli haussa
[x] Talent
[x] Kuorosota
[ ] Dance
[ ] Stage
[x] Salatut elämät

jjiiiiTiistai 06.03.2012 01:29

Listaa ensin 5 eniten kuuntelemaasi bändiä/artistia ja sitten kaikkien bändien/artistien 5 parasta biisiä

1. Metallica
2. Volbeat
3. Pendulum
4. Poju
5. Herra Ylppö & Ihmiset


Ensimmäisen bändin/artistin 5 parasta biisiä:
1. Fade to black
2. One
3. For Whom The Bell Tolls
4. Until it Sleeps
5. Fuel

Toisen bändin/artistin 5 parasta biisiä:
1. We
2. Fallen
3. Mirror and the Ripper
4. Still Counting
5. Mary Anns Place

Kolmannen bändin/artistin 5 parasta biisiä:
1. Watercolour
2. Witchcraft
3. The Island
4. Blood Sugar
5. Self vs Self

Neljännen bändin/artistin 5 parasta biisiä:
1. Katseet kenttään
2. Vedä
3. Anteeksi
4. Multaa
5. Leijonakesä 2011


Viidennen bändin/artistin 5 parasta biisiä:
1. Mustat hevoset
2. Rautavaara rulettaa
3. Rakkaus on raskasta
4. Mies murtuu
5. Ikuiset

[Ei aihetta]Tiistai 14.09.2010 00:26

kuollutta

leffffoi.Tiistai 10.08.2010 19:33

Jos olet nähnyt yli 85 elokuvaa, sinulla ei selvästikään ole elämää.
Laita rasti niiden elokuvien eteen, jotka olet nähnyt. Listassa on 239 elokuvaa.

( ) Rocky Horror Picture Show
( ) Grease
(1) Pirates of the Caribbean
(2) Pirates of the Caribbean 2: Kuolleen miehen kirstu
( ) Etelä Bostonin enkelit
(3) Fight Club
( ) Starsky & Hutch
( ) Päättymätön tarina
( ) Villiä hurjempi länsi
( ) Hei me lennetään!
Tähänastiset pisteesi: 3

( ) Prinsessan ryöstö
( ) Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda
( ) Dynamiitti Napoleon
( ) Labyrinth
(4) Saw
(5) Saw II
(6) White Noise
( ) Valkoinen oleanteri
( ) Anger Management
( ) Aina eka kerta
(7) Prinsessapäiväkirjat
( ) Prinsessapäiväkirjat 2
Tähänastiset pisteesi: 7

(8) Scream
(9) Scream 2
(10) Scream 3
(11) Scary Movie
(12) Scary Movie 2
(13) Scary Movie 3
(14) Scary Movie 4
(15) American Pie
(16) American Pie 2
(17) American Pie: American Wedding
( ) American Pie: Band Camp
Tähänastiset pisteesi: 17

(18) Harry Potter ja viisasten kivi
(19) Harry Potter ja salaisuuksien kammio
(20) Harry Potter ja azkabanin vanki
(21) Harry Potter ja liekehtivä pikari
(22) Resident Evil 1
( ) Resident Evil 2
( ) Häälaulaja
( ) Mieheni Ex-naiset / Little Black Book
(23) The Village - Kylä
(24) Lilo & Stitch
Tähänastiset pisteesi: 24

(25) Nemoa etsimässä
( ) Finding Neverland - Tarinan lähteillä
( ) Signs
(26) The Grinch
(27) Texasin moottorisahamurhaaja
( ) Texasin moottorisahamurhaaja: Pahan alku
( ) White Chicks - Agentit minimekossa
( ) Butterfly Effect - Perhosvaikutus
(28) 13 ja risat
(29) I, Robot
( ) Robots
Tähänastiset pisteesi: 29

( ) Boltsit pelissä!
( ) Täydellinen sotilas
( ) Lemony Snicketin surkeiden sattumusten sarja
(30) Polly tuli kuvioihin
( ) Deep Impact
( ) Täysnuijat
( ) Pakko olla IN
(31) Perhe on painajainen
(32) Painajainen perheessä
( ) Adam Sandler`s Eight Crazy Nights
( ) Juntti Joe
(33) KING KONG
Tähänastiset pisteesi: 33

( ) Tuhkimotarina
( ) Terminaali
( ) The Lizzie McGuire Movie
( ) Tuplatreffit pariisissa
( ) Nuija ja tosinuija
( ) Tosinuija ja vielä nuijempi
( ) Final Destination
( ) Final Destination 2
( ) Final Destination 3
(34) Halloween
(35) The Ring
(36) The Ring 2
( ) Kuusi, Pukki & kuokkavieras
( ) Flubber - Maailman mahtavin mönjä
Tähänastiset pisteesi: 36

( ) Harold & Kumar - täydellisen hampurilaisen metsästys.
( ) Practical Magic - Lumotut sisaret
( ) Chicago
( ) Aavelaiva
( ) From Hell - Viiltäjä
( ) Hellboy
(37) Salainen ikkuna
(38) Minä olen Sam
( ) Koko potti.
( ) Koko potti 2.
Tähänastiset pisteesi: 38

(39) The Day After Tomorrow
(40) Child's Play
( ) Seed of Chucky
( ) Bride of Chucky
( ) Ten Things I Hate About You
( ) Just Married
( ) Gothika
(41) Painajainen Elmstreetillä
( ) Synttärit
( ) Titaanien taistelu
( ) Coach Carter
(42) Kauna
(43) Kauna 2
( ) The Mask
( ) Son Of The Mask
Tähänastiset pisteesi: 43

( ) Bad Boys
( ) Bad Boys 2
( ) Joy Ride
( ) Lucky Number Slevin
(44) Ocean's Eleven
(45) Ocean's Twelve
( ) Meduusan verkko
( ) Meduusan kosto
( ) Lone Star
( ) Pyörryksissä
( ) Predator I
( ) Predator II
( ) The Fog - Usva
(46) Ice Age
(47) Ice Age 2: The Meltdown
( ) Utelias Vili
Tähänastiset pisteesi : 47

( ) Independence Day
(48) Cujo
( ) Jäähyväiset kummisedälle
( ) Darkness Falls
( ) Christine - Tappaja-auto
(49) E.T.
( ) Maissilapset
( ) Pomon tytär
( ) Unelmien Manhattan
( ) Maailmojen sota
( ) Rush Hour
( ) Rush Hour 2
Tähänastiset pisteesi : 49

( ) Best Bet
( ) Kuinka hukata kundi kymmenessä päivässä
( ) Sinussa on se jokin
( ) Kalenteritytöt
( ) Sideways
(50) Mars hyökkää!
( ) Viimeinen horisontti
( ) Ikuisesti sinun.
( ) Ihmemaa Oz
( ) Forrest Gump
( ) Säpinää Chinatownissa
( ) Terminator
( ) Terminator 2
( ) Terminator 3
Tähänastiset pisteesi : 50

(51) X-Men
(52) X2
(53) X-3
(54) Spider-Man
(55) Spider-Man 2
( ) Sky High
( ) Jeepers Creepers
( ) Jeepers Creepers 2
( ) Ota kiinni jos saat
(56) Pieni merenneito
(57) Perjantai on pahin
( ) Tulen valtakunta
( ) The Skulls
( ) Julmia aikeita
( ) Julmia aikeita 2
( ) The Hot Chick
(58) Shrek
(59) Shrek 2
Tähänastiset pisteesi: 59

( ) Swimfan
( ) Miracle on 34th street
( ) Old School
( ) The Notebook - Rakkauden sivut
( ) K-Pax
( ) Krippendorfin heimo
( ) Muistojen polku
( ) Jääunelmat
( ) Boogeyman
(60) 40-vuotias neitsyt
Tähänastiset pisteesi: 60

(61) Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit
(62) Taru sormusten herrasta: Kaksi tornia
(63) Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu
(64) Indiana Jones ja kadonneen aarteen metsästäjät
( ) Indiana Jones ja tuomion temppeli
( ) Indiana Jones ja viimeinen ristiretki
Tähänastiset pisteesi: 64

( ) Sekopallo
( ) Hostel
( ) Waiting for Guffman - Broadwayn kutsu
( ) House of 1000 Corpses
(65) Devils Rejects
( ) Elf
( ) Highlander - Kuolematon
( ) Mothman Sanansaattaja
(66) American History X
( ) Three
Tähänastiset pisteesi: 66

( ) Sidottu - The Jacket
( ) Kung Fu Hustle
( ) Shaolin Soccer
( ) Night Watch
(67) Monsterit oy.
(68) Titanic
( ) Monty Pythonin hullu maailma
( ) Shaun Of the Dead
( ) Willard
Tähänastiset pisteesi: 68

( ) High Tension
( ) Club Dread - Kauhujen klubi
(69) Hulk
(70) Dawn Of the Dead - Kuolleiden aamunkoitto
( ) Kapteeni koukku
(71) Narnian tarinat: Velho ja leijona
(72) 28 päivää myöhemmin
( ) Orgazmo - seksin supersankari
( ) Phantasm
( ) Waterworld
Tähänastiset pisteesi: 72

(73) Kill Bill vol 1
(74) Kill Bill vol 2
( ) Mortal Kombat
( ) Wolf Creek
( ) Kingdom of Heaven - Taivasten valtakunta
( ) the Hills Have Eyes
( ) I Spit on Your Grave aka the Day of the Woman - Koston enkeli
( ) The Last House on the Left
( ) Re-Animator
( ) Army of Darkness
Tähänastiset pisteesi: 74

(75) Tähtien sota 1.
(76) Tähtien sota 2.
(77) Tähtien sota 3.
(78) Tähtien sota 4.
(79) Tähtien sota 5.
(80) Tähtien sota 6.
( ) Ewoks Caravan Of Courage
( ) Ewoks The Battle For Endor
Tähänastiset pisteesi: 80

( ) The Matrix
(81) The Matrix Reloaded
( ) The Matrix Revolutions
( ) Animatrix
(82) Evil Dead
( ) Evil Dead 2
( ) Team America: World Police
(83) Punainen lohikäärme
(84) Uhrilampaat
(85) Hannibal
yhteensä : 85

[Ei aihetta]Torstai 08.07.2010 03:58

Music (BOLD THE ONES YOU LIKE)

Acceptance. Coldplay. Dave Matthews Band. David Bowie. Foo Fighters. Hellogoodbye. The Killers. James Blunt. Teddy Geiger. Linkin Park. Muse. Ok Go. Panic At The Disco. Peter Bjorn And John. The Postal Service. Timbaland. Jack Johnson. Norah Jones. Drake. The Fray. The Wreckers. Michael Bublé. Beyoncé. Metallica. Massive Attack. Queen. Journey. The Cars. Supertramp. Eurythmics. Sublime. The Red Hot Chili Peppers. Wu-tang Clan. Fergie. Sarah McLachlan. Band of Horses. John Mayer. Jason Mraz. Justin Timberlake. Michael Jackson. Kenny Chesney. Carrie Underwood. Lynyrd Skynyrd. Neil Young. The Beatles. Brad Paisley. Tim McGraw. Taylor Swift. P.Diddy. Jay Z. Lil’ Wayne. Lil’ Jon. Three 6 Mafia. Nelly. Young Joc. T.I. Sean Paul. 50 Cent. Eminem. Eiffel 65. Ace of Base. The Underdog Project. Dream Theater. Santana. Alicia Keys. Incubus. Victor Wooten. Ludacris. Gorillaz. Matchbox 20. Paramore. Say Anything. Taking Back Sunday. Eric Clapton. The Darkness. Weezer. The Eagles. Jimi Hendrix. Maroon 5. Billy Joel. Reel Big Fish. Anberlin. Mae. Family Force 5. AC/DC. Hootie and the Blowfish. Electric Six. Outkast. R.E.M. The White Stripes. Prince. Mika. Crystal Castles. Britney Spears. Spice Girls. The Gossip. Lady GaGa. Eagles. Nirvana. Smashing Pumpkins. Third Eye Blind. Metro Station. All Time Low. Motion City Soundtrack. The Rocket Summer. Tenacious D. Something Corporate. The Moldy Peaches. Macy Gray. Mandy Moore. Plain White T’s. Yeah Yeah Yeahs. My Chemical Romance. Fall Out Boy. We the Kings. The Rolling Stones. Angels & Airwaves. The Beastie Boys. Black Eyed Peas. Boys Like Girls. Jonas Brothers. Demi Lovato. Selena Gomez. The Cure. Cobra Starship. Death Cab for Cutie. Deftones. Team Sleep. Filter. Goo Goo Dolls. Honor Society. Katy Perry. Kid Cudi. Tokio Hotel.


TV (BOLD THE ONES YOUÂ’VE WATCHED MORE THAN A COUPLE OF TIMES)

ER. GreyÂ’s Anatomy. Saved by the Bell. Man vs. Wild. Scrubs. South Park. AmericaÂ’s Next Top Model. Gossip Girl. Sex and the City. Friends. DawsonÂ’s Creek. The Big Bang Theory. Seinfeld. Lost . Miami Ink. Made. Arrested Development. That 70Â’s Show. Family Guy. The Simpsons. The Office. Veronica Mars. Project Runway. Bones. Iron Chef. Alias. Pushing Dasies. Gilmore Girls. The Colbert Report. The Daily Show. Mythbusters. Avatar: The Last Airbender. Will and Grace. 24. House. To Catch A Predator. Whistler. Heroes. Aqua Teen Hunger Force. Unsolved Mysteries. 7th Heaven. Everybody Loves Raymond. Boston Legal. The O.C. Bleach. What I Like About You. Reba. King of Queens. Survivor. American Idol. Days of Our Lives. How I Met Your Mother. CSI. Boy Meets World. Law and Order. Numbers. Reno 911. I Love New York. Step by Step. Little People Big World. What Not To Wear. My Wife and Kids. Moonlight. Supernatural. Ace of Cakes. White Collar. Nip/Tuck. The Biggest Loser. Beauty and the Geek. Battlestar Galactica. Stargate SG1. The Inferno. Scarred. Wild N Out. Real World. Trinity Blood. Dead Like Me. Whose Line is it Anyway?. Dragon Ball Z. Futurama. Firefly. Medium. Star Trek. X-files. Cowboy BeBop. Sailor Moon. My Name is Earl. Six Feet Under . Dancing With The Stars. Degrassi. Greek. Glee. Secret Life of the American Teenager. The Hills. Laguna Beach. Vampire Diaries. 90210. Desperate Housewives.

Days 3 & 4Tiistai 18.05.2010 00:13

13.


14.


Day 01 - Your favorite song (Volbeat - We)
Day 02 - Your least favorite song (Justin Bieber - One time)
Day 03 - A song that makes you happy
- Eka joka tuli mielee :D
Day 04 - A song that makes you sad
- :(
Day 05 - A song that reminds you of someone
Day 06 - A song that reminds of you of somewhere
Day 07 - A song that reminds you of a certain event
Day 08 - A song that you know all the words to
Day 09 - A song that you can dance to
Day 10 - A song that makes you fall asleep
Day 11 - A song from your favorite band
Day 12 - A song from a band you hate
Day 13 - A song that is a guilty pleasure
Day 14 - A song that no one would expect you to love
Day 15 - A song that describes you
Day 16 - A song that you used to love but now hate
Day 17 - A song that you hear often on the radio
Day 18 - A song that you wish you heard on the radio
Day 19 - A song from your favorite album
Day 20 - A song that you listen to when you’re angry
Day 21 - A song that you listen to when you’re happy
Day 22 - A song that you listen to when you’re sad
Day 23 - A song that you want to play at your wedding
Day 24 - A song that you want to play at your funeral
Day 25 - A song that makes you laugh
Day 26 - A song that you can play on an instrument
Day 27 - A song that you wish you could play
Day 28 - A song that makes you feel guilty
Day 29 - A song from your childhood
Day 30 - Your favorite song at this time last year
« Uudemmat -