IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

niii.Perjantai 02.11.2007 22:49

"Hopparit ovat tavallaan laumaeläimiä. He liikkuvat kovaäänisesti suurissa laumoissa, jengeissä, sillä eivät uskalla kävellä ulkona yksin. Hopparikulttuuri on läheisesti kytköksissä pissismiin. Hopparit eivät pidä hevareista, mutta stondis kytee kumpaisenkin alushousuin holveissa. Hopparit pukeutuvat löysiin housuihin, joihin mahtuisi helposti ainakin neljä ihmistä. Hopparin tunnistaa myös liian isosta, niin sanotusta puolijoukkuelippalakista, joka on vinossa. Lippalakki toimii samalla myös lautasantennina, joka vastaanottaa Yhdysvaltojen paskapalliliigan satelliiteilta käskyjä."

----

"Rap on amerikkalaisten köyhien rikollisten keksimä "taidemuoto". Köyhyytensä nämä tuovat esiin esittelemällä timanttisia ketjuja ja sormuksia sekä urheiluautoja. Bling-bling termi tuleekin ketjuista ja koruista, jotka heiluvat räppäreiden taskussa munien tilalla. Räppäri on niin köyhä, että joutuu käyttämään roikkuvia perunasäkkejä farkkujen tilalla. "Taiteeksi" rapin tunnistaa ennen kaikkea sen upeista ja kantaaottavista lyriikoista, joissa yhteiskunnan monimutkaiset ongelmat tiivistetään kristallinkirkkaaseen muotoon:

"Ää, uh ah, bitch.. yo mathafucka yo yo ä' ää ä' ää' ä' ää muthafucka niga niga fakja wana fight"

Tällaistä ei kuka tahansa keksi, vaan se vaatii vuosikausien ostareilla hengaamista, pilvenpolttamista ja television viihdeohjelmien one-linereiden huolellista kuuntelua. Rap ei varsinaisesti ole musiikkia, vaan taidetta, jossa puhutaan musiikin päälle niin, että taustalla kuuluva koputus, naputus ja vihellys peittyvät. Rap on köyhien lisäksi sopivaa myös kuuroille, sillä puhuntaan yhdistetään tavallisesti hyvin värikästä viittomakieltä. "

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.