IRC-Galleria

[Ei aihetta]Maanantai 07.04.2008 14:23

Välillä kyllä vihaan animea ihan sydämen pohjasta.

Katsoin juuri loppuun Gundam 00 ekan kauden, ja täytyy sanoa, että rakastan ja vihaan sitä niin että ihan naurattaa. Itse oon tosi herkkä ihminen, itken helposti elokuvien sun muiden aikana, anime lukeutuu myöskin mukaan. Ja nyt on taas kyseessä sarja, joka on niin pirun surullinen musiikkeineen päivineen, että meikäpoika menee aivan suruisaksi ja nenäliinoja kuluu paketillisia. Oon tuntikaupalla täs vollottanut lempihahmoni perään(kiinnyin siihen yhtä paljon kuin Escaflownen Dilandauhun ja Gankutsuoun Franziin x_x), ja on kyllä mielenkiintoista, kuinka monta hahmoa ne oikeesti sai tapettua parin jakson aikana. Suurin osa vielä hyviksiä, yleensähän kaikki pahat kuolee ja hyvät selviää. :O Oli kanssa täynnä boy's lovea ainakin viimeisimmät jaksot(Grahamin rakkaudentunnustus Setsunalle.. eh). Tieriakin oli selkeästi hyvin kiintynyt Lockoniin. :< Kohtalotoveri.

Lol, tuli vaan aivan hirveä tarve kirjottaa johonki näistä suurista tunteista, joita velloo mun sisällä tän sarjan jäljiltä. Kavereille on vähän vaikeaa, kun ne ei joko seuraa sarjaa, tai eivät ole vielä katsoneet loppuun, joten spoilaus kielletään.

Nyt mulla on niin paljon kysymyksiä 2.kauden suhteen. Viimeisessä jaksossa näytettiin pätkä tulevaisuudesta, ja oli pirun hämmentävää. Kuka hitto on se tulevaisuuspätkässä näytetty Tieria-klooni Lockon-kampauksella, jota kuulemma ääninäyttelee Paku Romi? Mitä Louise teki sen seurassa? Kuoliko Lasse, Tieria ja Allelujah, vai vain Hallelujah(sen 2.persoona)? Millainen asema Libbonsilla ja sen uudella cyborgihaaremilla tulee olemaan? Tuleeki Sajista Gundam Meister? Onko Lockonin hämärällä kaksoisolennolla jokin merkittävä rooli tarinassa? Selvisikö se Ali Al Sarshes oikeasti? Jos selvisi, ni Lockon kuoli ihan turhaan. He didn't get his revenge. :< *sadness*

ARGH. Näihin saamme vastauksen vasta lokakuussa. Onhan siinä kiva synttärilahja sitten~ Vaikka vähän ärsyttääkin, kun tutut kivat hahmot on kuolleet ja tulee uudet tilalle. No, niin se vaan menee.

EDIT: Ehehei, ei Saji voi ryhtyä Gundam Meisteriksi, jos sen tyttöystävä melkein kuoli niiden Throne-gundamien hyökkäyksessä. =_= Ehkäpä se liittyy taisteluun Gundameja vastaan sitten? Ja ehkäpä se Nena-muija liittyy Celestialiin, kun sen molemmat veljetki kuoli, eikä se varmaan yksinkää terrorisoi Thronellaan.. Who knows.
Ja rupesin miettiin, että oliko se Alin näkönen heppu siel tulevaisuuspätkässä sittenkin se Lockonin kaksoisveli Lyle tms(ainaki luulen että se on sen veli).

Ja lisää epäselvyyksiä. Jään miettimään näitä tuskissani sinne lokakuuhun asti. </3

[Ei aihetta]Tiistai 18.03.2008 18:39

Voi luoja kun oli ikävä tietokonetta! D8
Täällä Levillä ollaan ja ainoat tietokoneet koko mestassa sijaitsee nettikahvilassa, jonka olemassaolon onneksi tajusin, ni ei tarvi koko viikkoa ilman galtzuu ja mesee olla ♥ ♥

Lauantaina sit oma kone kullankallis \o/

[Ei aihetta]Maanantai 10.03.2008 10:58

Hihi ♥ Raguel ottaa itsestään herukuvia ja laittaa ne sitten galtzuun.
Oli vähän tylsää kaveria odotellessa, ni rupesin posetteleen hahmoilla.. D:

Naw. Viikon päästä Leville. Ei viikkoon Granadoa tai nettiä. 8(((

Harry Potter and the Deadly Hollows..Perjantai 07.03.2008 15:31

.. right here in mah arms. ♥

Lukemaan ->

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.03.2008 14:27

omg Coheed and Cambria Provinssiin D8 Nyt mä ainaki meen, kun on CaC ja Foo Fightersit siel ♥

[Ei aihetta]Maanantai 03.03.2008 17:21

http://www.youtube.com/watch?v=usmC2afSOpY

*musiikkiorgasmi*

Voi totta jumalauta noita alun kitaratilutuksia..

[Ei aihetta]Sunnuntai 17.02.2008 17:47

Uu jea Tracon~

Oli kivaa, ens vuonna uusiksi, tietenki \o/
Ja jos se Punaisen Jättiläisen tyyppi ei oo siellä, ni D: Voitais puhuu taas henkevii.

Nyt mullon maailman hienoin Vampire Hunter D-juliste ;| ♥ Olkaa kateellisia.

[Ei aihetta]Keskiviikko 13.02.2008 23:34

Olispa jo lauantai.

Tracon ♥

Bongailkaa "Älä ruoki"-lappua.

[Ei aihetta]Torstai 07.02.2008 18:55

Force_One: hi
ChiliPepper: Yo ^^
Force_One: does yo mean hello
YukiOfTheSnowPancakes: yea
Force_One: okay we have a winner
ChiliPepper: :--o me?
Force_One: ChiliPepper pick a number between 1 - 350
Force_One: you have 30 sec to pick
ChiliPepper: 263?
Force_One: way to go 263 gold heading your way
ChiliPepper: :--D wow,i just came here and ppl are already giving gold
Force_One: trade is in
Force_One: when you are ready to accept ChiliPepper just okay it
Force_One: contest was first to say hi or hello to me
ChiliPepper: oh,so thats it :--D

Easy money. Enkä minä mennyt muuta kuin vähän kalastamaan. :--D Gaia Onlinen Fishing-peli ♥
/me has moneyz

D8Keskiviikko 06.02.2008 11:54

En oo ennen innostunu ollenkaa jonku jäpsibändin tulosta Suomeen, mut hitto, VERSAILLES!
Lareine oli ensimmäisiä bändejä Aasiasta, joita silloin vuonna kirves aloin kuunnella, ja tykkäsin kauheasti, tokihan vieläkin tykkään. Nykyään ei enää yhtä paljoa tule kuunneltua kyseistä musiikkia, mutta nyt olisi täydellinen mahdollisuus nähdä Kamijo ilmielävänä. Lareinen Kamijo, ou-em-gee! Nyt alan vakavissani harkita keikalle lähtöä... Kamijo on sentään ainut japsimies, jota panisin(blondi + kiva ääni= ♥). 8/ Ja onhan se Versailles muutenkin ihan hyvvee.
Versailles on btw sellanen paikka, jonne mun on päästävä ennen kuolemaani. Mulla on omituinen fanitus sitä palatsia kohtaan..

Lähtisköhän joku minun kanssa, en uskalla yssin. o/\o