IRC-Galleria

Hoito
Ihminen jonka kanssa harrastetaan seksiä, mutta jota ei oteta vakavasti. Hoidot lentävät yli laidan kun parempaa ilmestyy näköpiiriin. Yleensä hoito ei itse tiedä olevansa hoito.

Juttu
Hankalaa säätämistä, kun osapuolet eivät ole yksimielisiä siitä, missä mennään.

Kiva
Adjektiivi ihmisestä, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia.

Näkeminen
Suhde, jossa ensimmäinen suudelma on vaihdettu. Suhteen seuraava aste on tapailu.

Tapailu
Nähdään viikonloppuisin ja liikutaan vaikeilla vesillä. Uskollisuus ei ole pakollista, mutta vieraissa juoksemista ei katsota hyvällä. Suhteen seuraava aste on hengailu.

Hengailu
Vaihe, jossa kummankin luullaan olevan yksiavioinen. Suhteen seuraava aste on seurustelu.

Seurustelu
Vaihe, jossa kesähäistä puhutaan tosissaan.

Me-eily
Alennustila, johon monet vajoavat parissa viikossa. Puhutaan kaikesta monikon ensimmäisessä persoonassa.

Kolme
Entisten sänkykumppanien määrä, silloin kun uusi partneri kysyy kuinka monen kanssa olet ollut. Ja tästä ei lipsuta.

Korvikemies
Sinkkumies, joka auttaa muutossa ja korjaa autosi. Mustasukkaisuus voi iskeä, kun mies alkaa kulkea jonkun kanssa. Pidä silloin pääsi kylmänä ja etsi uusi korvike.

Luurijuopumus
Humalan aste, jossa on pakko soittaa entiselle, nykyiselle tai mahdollisesti tulevalle poikaystävälle. Tätä tilaa pitäisi vaatia laissa rangaistavaksi.

Partionimi
Uuden deitin lempinimi, joka liittyy usein siihen mitä mies tekee, esim. pizzapoika tai skeittari.

Sekoilu
Alkoholilla on lähes poikkeuksetta tekemistä asian kanssa.

Lomaromanssi
Siitä kehkeytyisi täydellinen suhde, ellei mies asuisi vähintään 1000 kilometrin päässä.

Seksisuhde
Nautinnollista, asioiden kokeilua, toimivaa, ELLEI toinen osapuoli yhtäkkiä haluakin enemmän jolloin juttu kuolee useinmiten. Jos seksisuhteen sopii, ON sääntöjä noudatettava. Tämä ei siis ole seurustelua ym.. Ei todellakaan onnistu valtaosalta ihmisistä, jotka tähän ryhtyvät!

Naisten laatima seurusteluopas miehilleSunnuntai 18.05.2008 13:27

Jos ajattelit laskea naiselle leikkiä hänen iästään, ulkonäöstään tai painostaan, mieti ensin, haluaisitko varmasti kuulla naisen laskevan leikkiä peniksesi koosta, potenssistasi tai rakastajankyvyistäsi. Mikäli vastaus on myönteinen, siirry rauhassa repliikkiin "Kylläpä sä olet vanha ja rupsahtanut".

Naiset rakastavat parransänkeä.

Naiset menevät riemusta sekaisin, jos joskus tuot heille kukkia. Yleensä kukkien tuominen merkkipäivänä on täysin varma veto. Tämä tarkoittaa kuitenkin kaunista sidottua kimppua. Kituvan ruukkuahkeraliisan tai supermarketin nuokkutulppaaninipun tuominen ei saata naista sekaisin ainakaan riemusta.

Jos nainen kysyy Sinulta jotain huolestuneen oloisena, hän toivoo rauhoittavaa vastausta.

Me ajattelemme jatkuvasti ihmissuhteitamme, elä sen kanssa. Tämä tarkoittaa, että me ajattelemme jatkuvasti paitsi Sinua, myös suhteitamme ystäviin, sukulaisiin, työtovereihin jne. jne. Lähtökohtainen olettamuksemme on, että kaikki ihmissuhteet ovat tavoitteellisia ja kehittymässä johonkin suuntaan. Hämmästymme suunnattomasti, jos huomaamme, ettet osaa sanoa sen kummempaa väleistäsi johonkin vanhaan kaveriin.

Kun me kysymme "Mitä Sinä ajattelet meidän suhteestamme?", huonojen vastausten kolme kärjessä ovat: "En mitään." "Mitä siitä muka pitäisi ajatella?" "Se on ihan ok." Hyvässä vastauksessa voivat esiintyä esim. verbit "kehittyä", "saavuttaa" tai "syventyä" (merkityksessä tulla syvemmäksi).

Naiset eivät välttämättä ymmärrä kaikkea urheilusta tai tekniikasta. Tämä ei ole tyhmyyttä, vaan varhaisen harjoituksen puutetta. Ota tietämättömät kysymyksemme myönteisenä mahdollisuutena esittää kaikkitietävää sankaria.

Shoppailu ei totisesti ole penkkiurheilua, vaan vastaa rasitukseltaan täysmaratonia. Shoppailukierrokselta palaavaa umpiuupunutta naista kannattaa kohdella kiltisti ja huolehtivaisesti.

Jos meidän on mentävä johonkin, tuntikausien kitinä "Mitä varten sinne muka pitää pukeutua parempiin vaatteisiin?" on ok, jos olet viisivuotias tai nuorempi, muuten ei.

Meille on tärkeää, että paitasi väri sopii sukkien väriin ja päinvastoin.

Sinulla on liian vähän kenkiä. Tosin, jos Sinulla on harmaat jalkaan sujautettavat läskipohjakesäkengät, Sinulla on yksi pari kenkiä liikaa.

95% naisista ei pysty säätelemään itkuaan. Naisen syyttäminen itkulla manipuloinnista on yhtä järkevää kuin syyttää aivastamalla manipuloinnista.

Tajuamme ex-poikaystäviemme idioottimaisuuden parhaiten, jos Sinä yrität käyttäytyä niin epäidioottimaisella tavalla, että vastakohta käy selväksi.

Jos nainen esittää kysymyksen, jossa esiintyy "haluatko" tai vastaava (esim. "Haluatko kahvia?" "Tahtoisitko mennä elokuviin?"), kysymys tarkoittaa noin 90 % todennäköisyydellä "haluan kahvia" tai "tahtoisin mennä elokuviin". Me emme tajua, ettette te tajua tätä, joten yrittäkää ymmärtää.

Kun olet naisen vinkeistä, kalenterimerkinnöistä tai muusta huomannut, että on joku merkkipäivä, niin romanttinen ele, vaikka pienikin, nostaa osakkeesi korkeammalle kuin Nokialla oli pahimman pörssihuuman aikana. Spontaani romanttinen ele ilman mitään merkkipäivää nostaa osakkeesi stratosfääriin.

Me tarvitsemme noin puoli tuntia sekä aamu- että iltatoilettia varten. Jos tämä herättää Sinussa kärsimättömyyttä, suosittelemme, että käyt itse vessassa ensin.

Jos me kysymme, sopivatko nämä kengät tähän asuun tai vice versa, vastauksessasi tärkeämpää kuin myönteisyys tai kielteisyys on ilmeinen kiinnostus. ("Sopii tosi hyvin"/"Ei sovi ollenkaan"). Asiahan on tärkeä, joten mielipiteen on syytä olla varma.

Jos me viestimme asioista epäsuorasti, emme useimmiten tajua tätä itse (vrt. kohta 15), koska olemme tottuneet lukemaan toisten naisten epäsuoraa viestintää yhtä helposti kuin suoraa viestintää. Meitä kannattaa kouluttaa kohti suoraa viestintää kärsivällisesti ja näyttämällä hyvää esimerkkiä.

Jos me kerromme ongelmamme teille, emme yleensä kaipaa ratkaisuohjeita vaan sympaattista kuuntelijaa. Hyvä idea on esittää kiinnostuneita kysymyksiä tyyliin "Miltä Sinusta tuntuu?".

Mekin pidämme seksistä, ja kovasti. Jos meille kehittyy 17 kuukauden päänsärky, syynä harvemmin on myötäsyntyinen frigiditeetti, yleisemmin se, ettemme tunne saavamme seksistä mitään. Kannattaa yrittää kysellä, mistä pitäisimme. Tämän tiedon lähteiksi emme suosittele pornolehtiä.

Meille voi joskus kehittyä paha tapa esittää jatkuvasti arvostelua ja jäkätystä automaattiohjauksella. Tästä kannattaa huomauttaa ystävällisesti mutta varmasti..

Te olette meille ihan yhtä käsittämättömiä kuin me teille.

Jos me olemme ilmeisesti järkyttyneet jostain sanomastanne tai tekemästänne, kannattaa käsitellä asiaa kärsivällisesti saman tien, vaikka se jo tuntuisi vatvomiselta. Muuten me tunnemme, ettei asiaa ole käsitelty kunnolla, jolloin se pulpahtaa esiin alitajunnastamme säännöllisin väliajoin.

Jos et käyttäydy kuin saippuaoopperoiden miehet, älä odota meidänkään liikaa muistuttavan Janina Frostellia.

Me tarkoitamme kaikella sanomallamme jotain syvällistä. Meille on uusi ja käsittämätön ajatus, että joku (=mies) voisi sanoa jotain miettimättä sen kummemmin, mitä sillä tarkoittaa.

Geneettisen rähjäisyyden raja kulkee peseytymisen laiminlyönnissä. Sitä miedompi geneettinen rähjäisyys on ok, sitä rankempi ei ole.

Meistä voi joskus olla kiva ihan vain helliä ja halia ilman varsinaista seksiä. Tämä ei tarkoita sitä ettemme pitäisi seksistä kovasti. Mikäli meille tarjoillaan seksin välipaloina halisessioita, haluamme todennäköisesti myös enemmän seksiä.

Voit joko pyytää meidän tekevän jotain tai selittää kuinka haluaisit jotakin tehtävän - et molempia. Tämä sääntö pätee yhtä hyvin kumpaankin suuntaan.

Mikäli haluat välttää kehittämästä meille 17 kuukauden päänsäryn, kannattaa kiinnittää suuntaneuvoihin suurempaa huomiota kuin Kolumbus aikoinaan. Ota ne luottamuksen osoituksena. Sitä paitsi meillekin voi antaa suuntaneuvoja.

Naiset tekevät melkein mitä vaan, jos saavat siitä myönteistä palautetta. Jos pidät push-up rintaliiveistämme ja avokaulaisesta puserostamme, kerro meille, että näytämme tänään ihan mielettömän seksikkäältä. Tulokset taataan.

Meille on olemassa vain hyvin rajallinen määrä teknisiä vekottimia. Ei kannata kysyä, löytyykö kotoamme kulmaruuvikylmäpuristinpihtejä, sillä me emme tiedä, mistä on kyse.

Käsilaukut ovat yhtä jännittäviä meille kuin olut teille.

Me opettelemme ja meidät opetetaan pienestä pitäen vaistoamaan toisten mielialoja. Välillä voi siksi olla hyvä idea, että kerrot meille ajatuksistasi ja tunteistasi, sikäli kun niitä ilmenee. Muuten voi olla, että luemme ne ja luemme väärin.

Jos jokin näyttää olevan vialla etkä jaksa ryhtyä viiden tunnin syväkeskusteluun asian selvittämiseksi, kokeile lämpimän halauksen ja kehumisen pikaterapiamenetelmää. Osumatarkkuus on kohtalainen.
Itkeminen on kiristystä.

Pyydä mitä haluat. Hienovarainen vihjailu ei toimi.

Älä leikkaa hiuksiasi. Ikinä.

Joskus emme ajattele sinua. Koeta kestää se.

Hankkiudu eroon kissasta.

Mikään, mitä sanoimme 6-8 kuukautta sitten, ei kelpaa argumentiksi keskustelussa.

Mitä tahansa panetkin päällesi, se on hyvä. Ihan totta.

Kolumbus ei tarvinnut ohjeita, mekään emme tarvitse.

Sinulla on liian monet kengät.

Jos arvelet olevasi liian lihava, niin luultavasti olet. Älä kysy meiltä.

Opettele käyttämään vessanpönttöä; jos istuin on ylhäällä, pane se alas.

Pistä merkkipäivät kalenteriin.

Virtsaaminen seisaaltaan on vaikeampaa kuin lähietäisyydeltä. Joskus osuu harhaan.

Kyllä ja ei ovat aivan hyviä vastauksia.

Seitsemäntoista kuukauden päänsärky on ongelma. Käy lääkärissä.

Älä teeskentele. Mieluummin tehoton kuin petetty.

Sunnuntai = urheilua.

Jos et pukeudu niin kuin Baywatchin mimmit, älä oleta meidän käyttäytyvän kuten saippuaoopperoiden miehet.


Jos jotain mitä sanoimme voidaan tulkita kahdella tavalla, joista toinen saa sinut surulliseksi ja vihaiseksi, tarkoitus oli se toinen.

Anna meidän katsoa. Jos emme katso muita naisia, kuinka tietäisimme kuinka kaunis olet?

Älä hiero lamppua, jos et tahdo hengen tulevan.

Voit joko pyytää tekemään jotain tai kertoa miten se tehdään, ei molempia.

Naiset jotka käyttävät push-uppeja ja syvään uurrettuja puseroita menettävät oikeutensa valittaa rintojen tuijottamisesta.

Sinulla on tarpeeksi vaatteita

hurrit hävis, pronssii jej!Sunnuntai 18.05.2008 03:26

Kodinhoito-oppia naisille Maanantai 28.04.2008 21:30


Naisilla on tapana tehdä asioita vaikeimman kautta. Siksi heidän tulisikin ottaa oppia miehistä, jolloin he pääsisivät monessa asiassa paljon helpommalla ja säästäisivät itseään, hermojaan ja muidenkin hermoja.

Yleisiä kodinhoitoon liittyviä ongelmatilanteita ja kuinka ne ratkaistaan:

Olen juuri syönyt jogurtin ja roskapussi on aivan täysi. Mitä teen?
- Laita tyhjä purkki tiskipöydälle. Jätä lusikka purkkiin.


Söin lämpimän ruuan ja minulla on likainen lautanen ja maitolasi. Miten toimin?
- Laita astiat tiskipöydälle tai tiskialtaaseen.


Tiskipöytä on täynnä tyhjiä jogurttipurkkeja ja astiat eivät mahdu. Mitä nyt?
- Työnnä roskia hieman sivummalle. Jos tämäkään ei auta, vie likaiset astiat takaisin ruokapöytään.


Viedessäni astioita takaisin pöytään huomasin, että maitotölkki on tyhjä. Roskapussi on täynnä, samoin tiskipöytä. Mitä teen tölkille?
- Laitat sen tietysti jääkaappiin. Siellähän maitotölkkejä pidetään.


Ottaisin mielelläni tuoremehua, mutta kaikki lasit ovat likaisena tiskialtaassa. Kuinka nyt toimin?
- Juot suoraan tölkistä


Tölkin nokka oli lytyssä ja mehua lorahti lattialle. Pitäisikö tehdä jotain?
- Pyyhkäise enimmät sukan pohjaan.


Nyt sukkani on märkä ja tuntuu tahmealta.
- Riisu sukat ja jätä ne lattialle mehutahran viereen. Hae kaapista puhtaat.


En löydä kaapistani yksiäkään puhtaita sukkia. Haluan sukat jalkaani, kun makaan sohvalla ja katson elokuvaa. Mikä avuksi?
- Etsi lattialta vähemmän likaiset, kuivat sukat.


Sohvalla on suuri kasa vaatteita enkä mahdu edes istumaan, makaamisesta puhumattakaan. Vienkö vaatteet kaappiin?
- Älä toki. Yhtä hyvin voit siirtää ne nojatuoliin. Jos nojatuolissakin on täyttä, pudota koko kasa lattialle.


Huoneistossa on kumma haju. Luulen, että se tulee tiskialtaasta. Mitä sille pitäisi tehdä?
- Avaa keittiön ikkunaa hieman. Jos ilma ei tunnu raikastuvan, lähde itse ulos. Esimerkiksi iltaoluelle. Palatessasi et enää huomaa hajua.

Teletappitesti Maanantai 28.04.2008 21:25

Seuraavan testin ovat kehittäneet Ruotsin johtavat psykologit. Testin tulokset ovat erittäin tarkkoja ja kuvaavat henkilön persoonallisuutta täydellisesti.

Samalla on myös selvitetty naisten ja miesten eroavaisuus.

Itse testi
Mikä seuraavista Teletapeista on suosikkisi?

1. keltainen
2. violetti
3. vihreä
4. punainen

Valitse Teletappisi ennen kuin luet tuloksen!

-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-
-

Profiili naisille

1. Jos valitsit keltaisen Teletapin, olet iloinen ja pirteä. Ihmiset tulevat luoksesi suruinensa, koska saat heidät paremmalle tuulelle. Et tule toimeen punaisen Teletapin valinneiden ihmisten kanssa.

2. Jos valitsit violetin Teletapin, olet aktiivinen ja aina liikkeessä. Sinulla on paljon uusia ideoita, ja asetat tavoitteesi korkealle. Pysy kaukana vihreän Teletapin valinneista, koska he pahoittavat mielesi.

3. Jos valitsit vihreän Teletapin, olet rauhallinen ja luotettava. Perhe on sinulle kaikki kaikessa, ja uhraat joskus omaa aikaasi miellyttääksesi muita. Keltaisen Teletapin valinneet tulevat hyvin toimeen kanssasi.

4. Jos valitsit punaisen Teletapin, olet tasainen ja emotionaalinen. Pysyt mielipiteissäsi, olet äkkipikainen, mutta olet uskollinen ystävillesi. Violetin Teletapin kanssa olette räjähtävä yhdistelmä!

Profiili miehille

1. Jos valitsit keltaisen Teletapin, olet homo.

2. Jos valitsit violetin Teletapin, olet homo.

3. Jos valitsit vihreän Teletapin, olet homo.

4. Jos valitsit punaisen Teletapin, olet homo.

Olutpullojen etiketit Maanantai 28.04.2008 21:23


Kasvavan tuotannon vastuuna, oluen valmistajat ovat hyväksyneet lääkintäviranomaisen esityksen, että seuraavia varoituksia liitetään välittömästi kaikkiin olutastioihin:

VAROITUS: alkoholin käyttö voi saada sinut luulemaan viheltäväsi, vaikka et vihellä.

VAROITUS: alkoholin käyttö voi laittaa sinut kertomaan samoja tylsiä juttuja yhä uudelleen, kunnes ystäväsi haluavat antaa sinulle turpiin.

VAROITUS: alkoholin käyttö voi laithaa shinua shanomhaan shellaishia ashioitha kuthen tähmä.

VAROITUS: alkoholin käyttö voi pakottaa sinut uskomaan, että ex-rakkautesi odottaa soittoasi kello 4 aamulla.

VAROITUS: alkoholin käyttö voi jättää sinut ihmettelemään, että mitä ihmettä tapahtui housuillesi.

VAROITUS: alkoholin käyttö voi saada sinut ajattelemaan voivasi keskustella loogisesti vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa sylkemättä.

VAROITUS: alkoholin käyttö voi saada sinut luulemaan, että sinulla on mystisiä Kung Fu voimia.

VAROITUS: alkoholin käyttö voi saada sinut kääntämään aamulla kylkeä ja näkemään jotain todella pelottavaa (jonka nimeä ja/tai lajia et pysty muistamaan)

VAROITUS: alkoholin käyttö voi johtaa selittämättömiin asfaltti-ihottumiin otsassa.

VAROITUS: alkoholin käyttö voi luoda illuusion, että sinä olet vahvempi, komeampi ja älykkäämpi, kuin joku todella, todella iso kaveri nimeltään FRANZ.

VAROITUS: alkoholin käyttö voi saada sinut uskomaan, että olet näkymätön.

VAROITUS: alkoholin käyttö voi saada sinut ajattelemaan, että ihmiset nauravat KANSSASI.

VAROITUS: alkoholin käyttö voi todella aiheuttaa raskauksia.

VAROITUS: alkoholin käyttö voi saada sinut uskomaan anoppisi olevan paras ystäväsi.

Miesten pisteytys Maanantai 28.04.2008 21:22


Pistesysteemin periaate on lyhykäisyydessään seuraava:
Jos teet jotain, josta nainen iloitsee, saat pluspisteitä.
Jos teet jotain, mistä hän ei pidä, saat miinuspisteitä.
Jos teet jotain, joka vastaa naisen odotuksia, et saa mitään pisteitä!

YKSINKERTAISET ASIAT:
Petaat sängyn (+1)
Petaat sängyn, mutta unohdat laittaa koristetyynyt(0)
Laitat vain päiväpeitteen, petaamatta (-1)

Jätät WC-istuimen renkaan ylös (-5)
Vaihdat WC-paperirullan kun vanha on loppu (0)
Kun KAIKKI WC-paperi on loppu käytät hänen Savettejaan (-1)
Kun Savetit ovat loppu käytät toista kylpyhuonetta (-2)

Menet kauppaan ostamaan siteitä (+5)
lumipyryssä (+8)
mutta palaat mukanasi kolme kaveria ja koppa kaljaa (-15)

Tutkit yöllä "jonkun kummallisen äänen" (0)
Tutkit yöllä "jonkun kummallisen äänen" mutta se ei ollutkaan mitään (0)
Tutkit yöllä "jonkun kummallisen äänen" ja se oli jotakin (+5)
Annat tunkeutujalle kyytiä (+10)
mutta se olikin hänen kissansa (-10)

JUHLAT:
Olet hänen kanssaan koko illan (0)
Jätät hänet hetkeksi ottaaksesi drinkin vanhan opiskelijakaverin kanssa, jota et ole nähnyt pitkään aikaan (-2)
jonka nimi on Liisa (-6)
Liisa on tanssija (-10)
Liisalla on silikonit (-17)

SYNTYMÄPÄIVÄ:
Viet hänet ulos syömään (0)
Viet hänet ulos syömään paikkaan, jossa ei ole telkkaria baarissa (+2)
Olihan siellä sittenkin telkkari (-2)
Ravintolassa on Syö-niin-paljon-kun-jaksat-satasella ilta (-3)
On Syö-niin-paljon-kun-jaksat-satasella ilta ja telkkarissa on urheilua ja olet värjännyt kasvosi oman joukkueen väreissä (-10)

ILTA ULKONA KAVEREITTEN KANSSA:
Menet ulos kaverin kanssa (-5)
Kaveri on onnellisesti naimisissa (-4)
Tai vannoutunut poikamies (-7)
joka ajaa jenkkiautolla (-10)
jonka rekisterinumero on "GO2BED" (-15)

ULKONA HÄNEN KANSSA:
Viet hänet elokuviin (+1)
josta hän pitää (+2)
ehdotatkin toista elokuvaa (-2)
jonka nimi onkin PsychoKiller4 (-4)
ja kertoo ihmissyöjäzombeista (-9)
vaikka olitkin väittänyt sen olevan dokumenttielokuva (-15)

SINÄ ITSE:
Kehität näyttävän kaljamahan (-15)
Kehität näyttävän kaljamahan, mutta työstät sen pois (+10)
Kehität näyttävän kaljamahan ja siirryt käyttämään lökäfarkkuja ja Hawaii-paitoja (-30)
Sanot, "Entäs sitten? Sinullakin on!" (-800)

SUURI KYSYMYS:
Hän kysyy "Olenko mielestäsi paksu?"
Viivyttelet vastauksen kanssa (-10)
Vastaat, "Mistä kohtaa?" (-35)
Kaikki muut vastaukset (-20)

KOMMUNIKOINTI:
Hän haluaa keskustella jostain ongelmasta
Kuuntelet, ja onnistut näyttämään siltä että välität (0)
Kuuntelet yli 5 minuuttia (+1)
Kuuntelet yli 30 minuuttia (+5)
Kuuntelet yli 30 minuuttia, katsomatta samalla telkkaria (+100)
mutta olitkin nukahtanut (-20)

Ihannevaimo Maanantai 28.04.2008 21:19


Tässä lista lauseista, joita ihannevaimo sanoo miehelleen.

a. Sinä olet niin seksikäs krapulassa.
b. Loistopieru! Päästäpä toinen!
c. Mieluummin katson sinun kanssa jalkapalloa ja juon olutta, kuin menen shoppailemaan.
d. Eiköhän tilata Jallu!
e. Mennään kuule ostoskeskukseen, niin voit ihailla naisten takapuolia.
f. Kulta - uuden naapurin tytär ottaa taas aurinkoa, tule katsomaan.
g. Tee minulle palvelus - unohda se typerä ystävänpäiväkortti ja osta itsellesi pari golfmailaa.
h. Kyllähän minä ymmärrän, hääpäivämme tulee joka vuosi, mene vain poikien kanssa metsästämään, se vähentää stressiä.
i. En kyllä suostu suuseksiin ellet laske koko lastia kurkkuuni.
j. Vai haluaisit harrastaa seksiä minun ja minun seksikkään kaverini kanssa, kyllä se sopii.
k. Kyllä minä maksan.
l. En minä tarvitse uusia vaatteita, minulla on niitä vaikka kuinka paljon ennestään.
m. Vaihdoin juuri meidän autosta pakoputken ja kaikki hihnat sekä öljyt.
n. Ei sinun tarvitse tulla katsomaan minun sukulaisiani, menen yksin.
o. Minä ymmärrän! Ei tarvitse selittää.
p. Minä osaan.
q. Olitpa myöhään ulkona kavereiden kanssa... Hyvä, että sinulla on hauskaa tekemistä.
r. Kyllä naisenpaikka on kotona, sano sinä ukko mitä haluat.
s. Katso mitä toin kaupasta..uusin Sarah Youngin Pornovideo!
t. Juo vaan... Avaanko sinulle kaljapullon vai teenkö kossusta siivun?

HEP! Torstai 24.04.2008 17:24


Sano HEP, jos olen kaverilistallasi.
Tämä mittaa ihmisten rehellisyyttä.
Ja ujoutta.
Muistakaa kävijälista.
Sanottuasi HEP, kopioi tämä omaan päiväkirjaan ja katso kuinka moni uskaltaa olla SINULLE rehellinen