IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 14.10.2008 18:40

padapingTorstai 25.09.2008 02:22

Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

Not an other school massacreTiistai 23.09.2008 18:02

Näitähän alkaa olla kuin sieniä sateella, eläköön hyvinvointivaltiomme. Naurattaa nuo "millaiset vanhemmat tollasella mahtaa olla?" - paskanvitut se vanhemmista on kiinni jos ihmisellä viiraa päässä, on koulukiusattu tai masentunut yms. En hyväksy tietenkään tätä tekoa, mutta missä vika jos ihmiset voi huonosti? Jokainen voi katsoa peiliin ja miettiä miten kohtelee läheisiään, ystäviään, työkavereitaan, bussikuskia, kassaneitiä yms. Jollekkin se viimeinen pisara ilmentyy tekemällä jotain näin epätoivoista, mikä on todella ikävää ja valitettavaa uhrien läheisille. Nuorten hyvinvointiin liittyvät palvelut Suomessa on todella huonossa jamassa, eikä monikaan saa tarvittavaa hoitoa silloin kuin sitä tarvitsisi ja kun sitä lopulta saisi voi olla jo liian myöhäistä.

"Koululaisten hyvinvointia selvittäneiden vuosittaisten tutkimusten mukaan joka 10:nnellä oppilaalla on ongelmia, joihin he tarvitsisivat aikuisten tukea. Jokapäiväistä toimintaa häiritseviä terveyden pulmia näyttää kasaantuvan noin joka kolmannelle. Runsaasti näitä pulmia on 10–15 prosentilla 14–16-vuotiaista. On arvioitu, että 15–25 prosentilla nuorista on sellaisia pitkään jatkuvia oireita/oireilua, että he hyötyisivät jostain hoidosta, ja noin 7–8 prosentin arvioidaan olevan psykiatrisen hoidon tarpeessa."

"Masennustila sävyttää ihmisen koko olemusta. Ihminen lamaantuu ja eristäytyy, jää sivuun arkielämästä. Se vaikuttaa mielialaan, ajatteluun, käyttäytymiseen ja ruumiin toimintoihin. Se haittaa ihmissuhteita, perhe-elämää, työntekoa. Depressiota ei aina ole ulkoapäin helppo havaita. Esimerkiksi lasten ja nuorten vihamielinen käytös voi heijastaa masennusta, tai se voi piillä myös epämääräisten kipujen tai ärtyneisyyden taustalla. Koska depressiossa kaikki näyttää mustalta ja raskaalta ja elämänhalua on vähän, masennuspotilaan itsetuhon vaara voi olla suuri. Suomessa arvioidaan vuosittain noin 800 ihmisen kuolevan masennukseen liittyvään itsemurhaan."

:DTiistai 23.09.2008 17:37

Vitsi vähän repesin kun menin kauppaan ! Siel oli kaks semmost tosi kalpeelta tyttöä. Kun menin lähemmäs, ne katos ! No sanoin perään; "Idiootit!!" Illalla kun menin nukkumaan heräin yllä klo 03:24. Minun sänkyni vieressä seisoi kaksi tyttöä ja toinen niistä sanoi; "idiootti!" ja löi puukon keskelle päätäni. Pystyin kirjoittamaan tämän kirjeen koska kopioin tämän päiväkirjaani.

JOS ET KOPIOI TÄTÄ PÄIVÄKIRJAASI KAKSI TYTTÖÄ TULEVAT SINUN HUONEESEESI TÄNÄ YÖNÄ 03:24 !
Hoito
Ihminen jonka kanssa harrastetaan seksiä, mutta jota ei oteta vakavasti. Hoidot lentävät yli laidan kun parempaa ilmestyy näköpiiriin. Yleensä hoito ei itse tiedä olevansa hoito.

Juttu
Hankalaa säätämistä, kun osapuolet eivät ole yksimielisiä siitä, missä mennään.

Kiva
Adjektiivi ihmisestä, jolla ei ole mitään mahdollisuuksia.

Näkeminen
Suhde, jossa ensimmäinen suudelma on vaihdettu. Suhteen seuraava aste on tapailu.

Tapailu
Nähdään viikonloppuisin ja liikutaan vaikeilla vesillä. Uskollisuus ei ole pakollista, mutta vieraissa juoksemista ei katsota hyvällä. Suhteen seuraava aste on hengailu.

Hengailu
Vaihe, jossa kummankin luullaan olevan yksiavioinen. Suhteen seuraava aste on seurustelu.

Seurustelu
Vaihe, jossa kesähäistä puhutaan tosissaan.

Me-eily
Alennustila, johon monet vajoavat parissa viikossa. Puhutaan kaikesta monikon ensimmäisessä persoonassa.

Kolme
Entisten sänkykumppanien määrä, silloin kun uusi partneri kysyy kuinka monen kanssa olet ollut. Ja tästä ei lipsuta.

Korvikemies
Sinkkumies, joka auttaa muutossa ja korjaa autosi. Mustasukkaisuus voi iskeä, kun mies alkaa kulkea jonkun kanssa. Pidä silloin pääsi kylmänä ja etsi uusi korvike.

Luurijuopumus
Humalan aste, jossa on pakko soittaa entiselle, nykyiselle tai mahdollisesti tulevalle poikaystävälle. Tätä tilaa pitäisi vaatia laissa rangaistavaksi.

Partionimi
Uuden deitin lempinimi, joka liittyy usein siihen mitä mies tekee, esim. pizzapoika tai skeittari.

Sekoilu
Alkoholilla on lähes poikkeuksetta tekemistä asian kanssa.

Lomaromanssi
Siitä kehkeytyisi täydellinen suhde, ellei mies asuisi vähintään 1000 kilometrin päässä.

Seksisuhde
Nautinnollista, asioiden kokeilua, toimivaa, ELLEI toinen osapuoli yhtäkkiä haluakin enemmän jolloin juttu kuolee useinmiten. Jos seksisuhteen sopii, ON sääntöjä noudatettava. Tämä ei siis ole seurustelua ym.. Ei todellakaan onnistu valtaosalta ihmisistä, jotka tähän ryhtyvät!

Naisten laatima seurusteluopas miehilleSunnuntai 18.05.2008 13:27

Jos ajattelit laskea naiselle leikkiä hänen iästään, ulkonäöstään tai painostaan, mieti ensin, haluaisitko varmasti kuulla naisen laskevan leikkiä peniksesi koosta, potenssistasi tai rakastajankyvyistäsi. Mikäli vastaus on myönteinen, siirry rauhassa repliikkiin "Kylläpä sä olet vanha ja rupsahtanut".

Naiset rakastavat parransänkeä.

Naiset menevät riemusta sekaisin, jos joskus tuot heille kukkia. Yleensä kukkien tuominen merkkipäivänä on täysin varma veto. Tämä tarkoittaa kuitenkin kaunista sidottua kimppua. Kituvan ruukkuahkeraliisan tai supermarketin nuokkutulppaaninipun tuominen ei saata naista sekaisin ainakaan riemusta.

Jos nainen kysyy Sinulta jotain huolestuneen oloisena, hän toivoo rauhoittavaa vastausta.

Me ajattelemme jatkuvasti ihmissuhteitamme, elä sen kanssa. Tämä tarkoittaa, että me ajattelemme jatkuvasti paitsi Sinua, myös suhteitamme ystäviin, sukulaisiin, työtovereihin jne. jne. Lähtökohtainen olettamuksemme on, että kaikki ihmissuhteet ovat tavoitteellisia ja kehittymässä johonkin suuntaan. Hämmästymme suunnattomasti, jos huomaamme, ettet osaa sanoa sen kummempaa väleistäsi johonkin vanhaan kaveriin.

Kun me kysymme "Mitä Sinä ajattelet meidän suhteestamme?", huonojen vastausten kolme kärjessä ovat: "En mitään." "Mitä siitä muka pitäisi ajatella?" "Se on ihan ok." Hyvässä vastauksessa voivat esiintyä esim. verbit "kehittyä", "saavuttaa" tai "syventyä" (merkityksessä tulla syvemmäksi).

Naiset eivät välttämättä ymmärrä kaikkea urheilusta tai tekniikasta. Tämä ei ole tyhmyyttä, vaan varhaisen harjoituksen puutetta. Ota tietämättömät kysymyksemme myönteisenä mahdollisuutena esittää kaikkitietävää sankaria.

Shoppailu ei totisesti ole penkkiurheilua, vaan vastaa rasitukseltaan täysmaratonia. Shoppailukierrokselta palaavaa umpiuupunutta naista kannattaa kohdella kiltisti ja huolehtivaisesti.

Jos meidän on mentävä johonkin, tuntikausien kitinä "Mitä varten sinne muka pitää pukeutua parempiin vaatteisiin?" on ok, jos olet viisivuotias tai nuorempi, muuten ei.

Meille on tärkeää, että paitasi väri sopii sukkien väriin ja päinvastoin.

Sinulla on liian vähän kenkiä. Tosin, jos Sinulla on harmaat jalkaan sujautettavat läskipohjakesäkengät, Sinulla on yksi pari kenkiä liikaa.

95% naisista ei pysty säätelemään itkuaan. Naisen syyttäminen itkulla manipuloinnista on yhtä järkevää kuin syyttää aivastamalla manipuloinnista.

Tajuamme ex-poikaystäviemme idioottimaisuuden parhaiten, jos Sinä yrität käyttäytyä niin epäidioottimaisella tavalla, että vastakohta käy selväksi.

Jos nainen esittää kysymyksen, jossa esiintyy "haluatko" tai vastaava (esim. "Haluatko kahvia?" "Tahtoisitko mennä elokuviin?"), kysymys tarkoittaa noin 90 % todennäköisyydellä "haluan kahvia" tai "tahtoisin mennä elokuviin". Me emme tajua, ettette te tajua tätä, joten yrittäkää ymmärtää.

Kun olet naisen vinkeistä, kalenterimerkinnöistä tai muusta huomannut, että on joku merkkipäivä, niin romanttinen ele, vaikka pienikin, nostaa osakkeesi korkeammalle kuin Nokialla oli pahimman pörssihuuman aikana. Spontaani romanttinen ele ilman mitään merkkipäivää nostaa osakkeesi stratosfääriin.

Me tarvitsemme noin puoli tuntia sekä aamu- että iltatoilettia varten. Jos tämä herättää Sinussa kärsimättömyyttä, suosittelemme, että käyt itse vessassa ensin.

Jos me kysymme, sopivatko nämä kengät tähän asuun tai vice versa, vastauksessasi tärkeämpää kuin myönteisyys tai kielteisyys on ilmeinen kiinnostus. ("Sopii tosi hyvin"/"Ei sovi ollenkaan"). Asiahan on tärkeä, joten mielipiteen on syytä olla varma.

Jos me viestimme asioista epäsuorasti, emme useimmiten tajua tätä itse (vrt. kohta 15), koska olemme tottuneet lukemaan toisten naisten epäsuoraa viestintää yhtä helposti kuin suoraa viestintää. Meitä kannattaa kouluttaa kohti suoraa viestintää kärsivällisesti ja näyttämällä hyvää esimerkkiä.

Jos me kerromme ongelmamme teille, emme yleensä kaipaa ratkaisuohjeita vaan sympaattista kuuntelijaa. Hyvä idea on esittää kiinnostuneita kysymyksiä tyyliin "Miltä Sinusta tuntuu?".

Mekin pidämme seksistä, ja kovasti. Jos meille kehittyy 17 kuukauden päänsärky, syynä harvemmin on myötäsyntyinen frigiditeetti, yleisemmin se, ettemme tunne saavamme seksistä mitään. Kannattaa yrittää kysellä, mistä pitäisimme. Tämän tiedon lähteiksi emme suosittele pornolehtiä.

Meille voi joskus kehittyä paha tapa esittää jatkuvasti arvostelua ja jäkätystä automaattiohjauksella. Tästä kannattaa huomauttaa ystävällisesti mutta varmasti..

Te olette meille ihan yhtä käsittämättömiä kuin me teille.

Jos me olemme ilmeisesti järkyttyneet jostain sanomastanne tai tekemästänne, kannattaa käsitellä asiaa kärsivällisesti saman tien, vaikka se jo tuntuisi vatvomiselta. Muuten me tunnemme, ettei asiaa ole käsitelty kunnolla, jolloin se pulpahtaa esiin alitajunnastamme säännöllisin väliajoin.

Jos et käyttäydy kuin saippuaoopperoiden miehet, älä odota meidänkään liikaa muistuttavan Janina Frostellia.

Me tarkoitamme kaikella sanomallamme jotain syvällistä. Meille on uusi ja käsittämätön ajatus, että joku (=mies) voisi sanoa jotain miettimättä sen kummemmin, mitä sillä tarkoittaa.

Geneettisen rähjäisyyden raja kulkee peseytymisen laiminlyönnissä. Sitä miedompi geneettinen rähjäisyys on ok, sitä rankempi ei ole.

Meistä voi joskus olla kiva ihan vain helliä ja halia ilman varsinaista seksiä. Tämä ei tarkoita sitä ettemme pitäisi seksistä kovasti. Mikäli meille tarjoillaan seksin välipaloina halisessioita, haluamme todennäköisesti myös enemmän seksiä.

Voit joko pyytää meidän tekevän jotain tai selittää kuinka haluaisit jotakin tehtävän - et molempia. Tämä sääntö pätee yhtä hyvin kumpaankin suuntaan.

Mikäli haluat välttää kehittämästä meille 17 kuukauden päänsäryn, kannattaa kiinnittää suuntaneuvoihin suurempaa huomiota kuin Kolumbus aikoinaan. Ota ne luottamuksen osoituksena. Sitä paitsi meillekin voi antaa suuntaneuvoja.

Naiset tekevät melkein mitä vaan, jos saavat siitä myönteistä palautetta. Jos pidät push-up rintaliiveistämme ja avokaulaisesta puserostamme, kerro meille, että näytämme tänään ihan mielettömän seksikkäältä. Tulokset taataan.

Meille on olemassa vain hyvin rajallinen määrä teknisiä vekottimia. Ei kannata kysyä, löytyykö kotoamme kulmaruuvikylmäpuristinpihtejä, sillä me emme tiedä, mistä on kyse.

Käsilaukut ovat yhtä jännittäviä meille kuin olut teille.

Me opettelemme ja meidät opetetaan pienestä pitäen vaistoamaan toisten mielialoja. Välillä voi siksi olla hyvä idea, että kerrot meille ajatuksistasi ja tunteistasi, sikäli kun niitä ilmenee. Muuten voi olla, että luemme ne ja luemme väärin.

Jos jokin näyttää olevan vialla etkä jaksa ryhtyä viiden tunnin syväkeskusteluun asian selvittämiseksi, kokeile lämpimän halauksen ja kehumisen pikaterapiamenetelmää. Osumatarkkuus on kohtalainen.
Itkeminen on kiristystä.

Pyydä mitä haluat. Hienovarainen vihjailu ei toimi.

Älä leikkaa hiuksiasi. Ikinä.

Joskus emme ajattele sinua. Koeta kestää se.

Hankkiudu eroon kissasta.

Mikään, mitä sanoimme 6-8 kuukautta sitten, ei kelpaa argumentiksi keskustelussa.

Mitä tahansa panetkin päällesi, se on hyvä. Ihan totta.

Kolumbus ei tarvinnut ohjeita, mekään emme tarvitse.

Sinulla on liian monet kengät.

Jos arvelet olevasi liian lihava, niin luultavasti olet. Älä kysy meiltä.

Opettele käyttämään vessanpönttöä; jos istuin on ylhäällä, pane se alas.

Pistä merkkipäivät kalenteriin.

Virtsaaminen seisaaltaan on vaikeampaa kuin lähietäisyydeltä. Joskus osuu harhaan.

Kyllä ja ei ovat aivan hyviä vastauksia.

Seitsemäntoista kuukauden päänsärky on ongelma. Käy lääkärissä.

Älä teeskentele. Mieluummin tehoton kuin petetty.

Sunnuntai = urheilua.

Jos et pukeudu niin kuin Baywatchin mimmit, älä oleta meidän käyttäytyvän kuten saippuaoopperoiden miehet.


Jos jotain mitä sanoimme voidaan tulkita kahdella tavalla, joista toinen saa sinut surulliseksi ja vihaiseksi, tarkoitus oli se toinen.

Anna meidän katsoa. Jos emme katso muita naisia, kuinka tietäisimme kuinka kaunis olet?

Älä hiero lamppua, jos et tahdo hengen tulevan.

Voit joko pyytää tekemään jotain tai kertoa miten se tehdään, ei molempia.

Naiset jotka käyttävät push-uppeja ja syvään uurrettuja puseroita menettävät oikeutensa valittaa rintojen tuijottamisesta.

Sinulla on tarpeeksi vaatteita

hurrit hävis, pronssii jej!Sunnuntai 18.05.2008 03:26