IRC-Galleria

Ron^

Ron^

kuokkaan maatilaani

kuvia. Perjantai 26.09.2008 19:50

Jotkut niitä on toivonut, latailin tuonne niitä: http://ron.1g.fi/kuvat

Helkkarin veneilijätTiistai 12.08.2008 02:49

Kiire illan viimeiseen junaan, rautatieasema joen toisella puolella..

Kuuluu kilkatus ja eteen laskeutuu puomi. Joku helkkarin jolla keksii mennä ja katkaista juuri tien kun mulla on kiire, ja oikeasti kiire. Siltakin nousi sen verran nopeasti ettei ehtinyt edes kokeilla legendaarista leffatemppua, eli hyppyä.

Ehdimpäs kuitenkin junaan, tosin konnari oli juuri antamassa lähtömerkkiä kun pamahdin paikalle.

HmTorstai 12.06.2008 00:19

http://www.paihdelinkki.fi/testaa/juomatapatesti

"käytät alkoholia noin 108 päivänä vuodessa."

"joit viime vuonna noin 624 annosta alkoholia."

"kerroit juovasi yleensä ravintolassa, joten vuodessa rahaa juomiin kuluu karkean arvion mukaan noin 1872 euroa. " (tämä tuskin sisältää taksimatkoja ja kebabeläimen syöntiä eikä muita välillisiä kuluja..)

"Kuukaudessa raportoimasi alkoholin käyttösi perusteella olit viime vuonna alkoholin vaikutuksen alaisena noin 1248 tuntia (52 vuorokautta). "


Pitäisköhän tän huolestuttaa.

Tiedoksi. Sunnuntai 08.06.2008 17:05

Paskalla näppiksellä on paska kirjoittaa.

MaaseutuPerjantai 09.05.2008 03:27

Johan mahtui yhelle tienpätkälle traktoreita. Eikä tuossa ollut läheskään kaikki.

Hitto mitä tien nimiä. Keskiviikko 07.05.2008 00:57

[Ei aihetta]Tiistai 29.04.2008 20:13

Mokoma - TakatalviMaanantai 14.04.2008 04:31

Prkl, lisää lunta tuli :/

Prkl luntaSunnuntai 13.04.2008 17:00

Hiton lumi, juuri suli vanhat pois niin uutta pukkas.

--

np. Mokoma - Takatalvi

..Sunnuntai 30.03.2008 17:04